Kauhajoki

Isojoella kehitetty runsaalle omenasadolle uutta käyttöä

Esa Kivioja on keksinyt ongelmaan ratkaisun ja valmistaa yhteistyössä Perinneyhdistys Kuurnan ylläpitämän sahtiopiston kanssa ylijäämäomenoista siideriä.

Isojoki. On taas se aika vuodesta, kun omenapuut notkuvat hedelmiä ja moni tuskailee, minne ylimääräiset omenat saisi kuskattua. Kuka huhuilee riistaruokintaa ylläpitäviä metsästäjiä apuun ja kuka jakaa omput tutuille ja tuntemattomille.

Honkajokinen Esa Kivioja on keksinyt ongelmaan ratkaisun ja valmistaa yhteistyössä Perinneyhdistys Kuurnan ylläpitämän sahtiopiston kanssa ylijäämäomenoista siideriä. Siideri tulee myyntiin Isojoelle Suupohjan Panimon tiloihin ja anteliaisuudesta hyötyvät myös omenoiden luovuttajat.

– Idea syntyi kun pohdittiin mitä runsaasta omenasadosta voisi kehittää, ettei omenia tarvitse heittää hukkaan. Homma toimii niin, että ylimääräiset omenat voi tuoda puristettavaksi, me maksamme puristuksen hinnan ja myöhemmin syksyllä korvaamme luovuttajalle omenien hinnan panimotuotteiden muodossa, kertoo Kivioja, joka vastaa myynnistä toiminimellään Vierremestarit.

Suupohjan Panimolla on jo myynnissä sahtia ja oluita, joita valmistaa euralainen osuuskunta Lännen Lähipalvelu. Myymälä on samoissa tiloissa Suupohjan Lihapalvelun kanssa ja avoinna perjantaisin. Muu myynti tapahtuu suurissa tapahtumissa ympäri Suomea. Myymälässä on myös Honkajoen Panimon limonadeja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Olemme aloittaneet toiminnan sahdeilla ja olutta on tehty ensimmäiset paneet tänä kesänä.

– Harkinnassa on vielä, minkä verran palautusta tehdään omenien luovuttajille. Yritämme kuitenkin tehdä korkealaatuista siideriä eri vahvuisena, tyyppisenä ja eri tavoin maustettuna, Kivioja kertoo uudesta aluevaltauksesta.

Isojoen Lauhansarvessa toimiva Sahtiopisto hankki viime syksynä puristimen marjoista ja hedelmistä tehtävän mehun valmistukseen. Laite oli viime satokaudella kovassa käytössä ja ihmiset kävivät teettämässä mehua omista värkeistään.

– Kertapuristukseen tarvitaan 90 litraa marjoja tai omenoita. Niitä voi myös sekoittaa keskenään ja pakasteesta voi sulattaa edellisen vuoden käyttämättömät marjat mukaan. Minimi määrä on pari kolme ämpärillistä, kertoo sahtiopiston rehtori Tapio Alatalo Isojoelta.

Sahtiopisto on perustettu säilyttämään ja edistämään sahdinvalmistuksen perinteitä ja työtapoja. Opisto on ainoa laatuaan koko maailmassa ja siellä koulutetaan kymmenkunta opiskelijaryhmää vuodessa.

– Vierailuryhmiä käy parikymmentä vuodessa. Meillä on myös mallastamo ja voimme kouluttaa sen käyttöä, jolloin viljelijä voi alkaa valmistamaan sahtia omista jyvistä, Alatalo kertoo.

Tämä artikkeli on Kauhajoki-lehden toimittamaa sisältöä ja artikkelin sisällöstä vastaa Kauhajoki-lehden päätoimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kauhajoki-lehti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    2. 2

      Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi”

      Tilaajille
    3. 3

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    4. 4

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    5. 5

      Kun Tepa Lundgren, 72, kuolee, kaikki on valmiina – Punaisesta mapista löytyy tarvittava tieto omaisille sekä punamustat villasukat arkkua varten

    6. 6

      Olen tavannut lapsia, jotka sylkevät, käyvät päälle ja rikkovat huonekaluja – Miten he saavat tarvittavaa hoitoa tässä sijaishuollon resurssipulassa?

    7. 7

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki sijoitti kaupunkipyörä­telineen vammaisten pysäköintipaikalle, bussikuskit pelkäävät onnettomuuksia: ”Se on siinä todella vaarallisesti”

    9. 9

      Keskustan eduskuntaryhmä kutsuttu koolle Kesärantaan – Iltalehden mukaan aiheena hallitustyö kokoomuksen kanssa

    10. 10

      Lauri Markkasen punttikuuri toi aimo annoksen massaa – yksi selvä kehityskohde alkavalle kaudelle: ”Olen aina johtanut esimerkilläni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    3. 3

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    4. 4

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    5. 5

      Näinkin voi käydä: Täysiä kaahaava ”sukkahousupyöräilijä” ja kaksi koiranulkoiluttajaa kohtasivat kevyen liikenteen väylällä Espoossa – Sitten kaikki alkoivat kiitellä toisiaan vuolaasti

    6. 6

      Krp:n rikostarkastaja Turun talousrikostutkinnasta HS:lle: Muovipusseihin sullottu puoli miljoonaa käteistä tukee rahanpesuepäilyä – Rikoksesta epäillään nyt kahta yritystä

    7. 7

      23-vuotias nainen tapettiin Kannelmäessä – Yksi mies otettu kiinni, toista etsitään

    8. 8

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    9. 9

      Ruotsidemokraatit ratkaisivat Ruotsin hallituspelin ensimmäisen erän oikeiston eduksi ja kokivat sitten nöyryyttävän tappion – Ryhmänjohtaja: ”Nyt raja on tullut vastaan”

    10. 10

      Mitä saa perustellusti kysyä työhaastattelussa ja mitä ei? Asiantuntijat kertovat myös, miten oudon kysymyksen voi väistää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi” Tilaajille
    3. Paavi vierailee tänään Virossa, jossa yli puolet väestöstä ei kuulu mihinkään uskontokuntaan – Paavi on kuitenkin erityisessä suosiossa, ja selitys on Neuvostoliitto, suora lähetys Tallinnasta kello 9.50
    4. Lauri Markkasen punttikuuri toi aimo annoksen massaa – yksi selvä kehityskohde alkavalle kaudelle: ”Olen aina johtanut esimerkilläni”
    5. Helsinki sijoitti kaupunkipyörä­telineen vammaisten pysäköintipaikalle, bussikuskit pelkäävät onnettomuuksia: ”Se on siinä todella vaarallisesti”
    6. Olen tavannut lapsia, jotka sylkevät, käyvät päälle ja rikkovat huonekaluja – Miten he saavat tarvittavaa hoitoa tässä sijaishuollon resurssipulassa?
    7. Instagramin perustajat lähtevät yhtiöstään – Bloomberg: Taustalla erimielisyydet Facebookin Zuckerbergin kanssa
    8. Kun Tepa Lundgren, 72, kuolee, kaikki on valmiina – Punaisesta mapista löytyy tarvittava tieto omaisille sekä punamustat villasukat arkkua varten
    9. Suomalaiset iskivät kahdeksan maalia NHL:n harjoituspeleissä – kotimainen Liiga voi jäädä ilman nousevaa tähteä: ”Kun häntä katsoo tänään, hän on eri pelaaja”
    10. Tunti sitten
    11. Risto Siilasmaa avasi vanhoja tuntojaan Nokiasta – ja se on tärkeää, koska ongelmia piilotetaan muuallakin
    12. Työttömät jäävät säästöjen jalkoihin
    13. Näytä lisää