Kauhajoki

Ruoka ja musiikki yhdistyvät tänä vuonna Hämes-Havusen Ruokamessuilla Kauhajoella

Perinteisen ruokatarjonnan ja -maistiaisten lisäksi messualueella soi kansanmusiikki.

Kauhajoki. Tämän vuoden Ruokamessujen (31.8. - 2.9.) teema on Musiikkia kaikkiruokaisille, sillä perinteisen ruokatarjonnan ja -maistiaisten lisäksi messualueella soi kansanmusiikki. Eteläpohjalaiset Spelit järjestetään ensimmäistä kertaa yhdessä toisen tapahtuman kanssa ja ne tuovat Hämes-Havusen tunnelmalliseen pihapiiriin hyvin sopivan lisävivahteen.

Messujen avajaisissa perjantaina puheenvuoroja käyttävät kansanedustaja, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Lasse Hautala, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sekä Eteläpohjalaiset Spelit ry:n puheenjohtaja Timo Saarimäki. Musiikista vastaa vuoden 2018 Speliyhtye MäSä Duo.

Messuilla on noin 140 näytteilleasettajaa, joista tänäkin vuonna on muutamia ensikertalaisia.

Vierailevina kokkeina nähdään ahvenanmaalainen Michael Björklund sekä Kaikki äitini reseptit -bloggarina tunnettu Nanna Rintala.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ohjelmalavan haastatteluhetkissä nousee esiin voimakkaasti elintarvikealan tilanne tänään ja tulevaisuudessa sekä maaseudulla elämisen ja yrittämisen mahdollisuudet. Keskusteluissa pureudutaan lähiruoan käytön edistämiseen, niin ravintoloissa kuin julkisellakin puolella.

Speliareenalla soitto soi ja musiikki raikaa. Toinen toistaan upeammat ryhmät esiintyvät omalla areenallaan, messubussissa ja puskasoitoissa eri puolella tapahtuma-areenaa.

Ruokamessuseminaarissa puhutaan musiikista ja ruuasta moniaistisina kokemuksina.

Lastenteltassa pääsisäänkäynnin pihassa on taidepaja ja satunurkkaus. Lapsille on piha-alueella monenlaisia aktiviteetteja.

Onnistuneet Ruokamessut tarvitsevat ison joukon toimijoita töihin. Rakentamisessa ja eri toimitsijatehtävissä on useiden eri järjestöjen ja yhdistysten väkeä.

Kävijät voivat tutustua messujen vierailukohteisiin eri puolilla Kauhajokea. Oheistapahtumia on runsaasti koko viikonlopun ajan.

Kauhajoen Ruokamessujen järjestämisestä vastaa Kauhajoen kaupunki ja Ruokamessujen yhteistyökumppaneita ovat Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, Suupohjan Ammatti-Instituutti, SeAMK Liiketoiminta Seinäjoki, Kauhajoen kansalaisopisto, Taito Etelä-Pohjanmaa ry, Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry.

Tämä artikkeli on Kauhajoki-lehden toimittamaa sisältöä ja artikkelin sisällöstä vastaa Kauhajoki-lehden päätoimittaja.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

    2. 2

      Neljä kokoomuksen naista kieltäytyi tukemasta Soinia – kokivat ”painostusta” ja ”vähättelyä”

    3. 3

      Eduskunta äänesti Soinin luottamuksen puolesta äänin 100–60, kokoomuksen rivit rakoilivat – HS seuraa hetki hetkeltä

    4. 4

      Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

    5. 5

      Mikä on epäterveellisin herkku?

    6. 6

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Keskusta ja kokoomus antoivat tukensa Timo Soinille – merkittävin asia äänestyksessä oli politiikan uskottavuus

    8. 8

      Puolustusvoimien entinen komentaja antaa ronskissa muistelmakirjassaan ohjeen päättäjille: Suomen ei pidä liittyä Natoon

    9. 9

      Kapinalippu nousi asunnottomien asuntolan lipputankoon Hietaniemenkadulla – Tuntematon pilailija onnistui täydellisesti: lippu on jumissa eikä sitä saada alas

    10. 10

      Mies kylvi pelkoa naapureissa vuosien ajan ja soitteli yötä myötä haitaria Haagassa – Oikeus: Miehen sai häätää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    2. 2

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    3. 3

      Eduskunta äänesti Soinin luottamuksen puolesta äänin 100–60, kokoomuksen rivit rakoilivat – HS seuraa hetki hetkeltä

    4. 4

      Ketogeeninen ruokavalio on trendi, jossa paino voi pudota nopeastikin – Ravitsemus­terapeutti: ”En kannusta, koska dieetti voi johtaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin”

    5. 5

      Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

    6. 6

      Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

    7. 7

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    8. 8

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    9. 9

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    10. 10

      Aftonbladet: Oppilas vangittiin Ruotsissa epäiltynä opettajan raiskauksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    4. 4

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    5. 5

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää