Kauhajoki

Ennen lumia tulossa tietoa susien todellisesta määrästä – Luke laskee pennut

Luke tekee syksyllä ennen lumia tieteelliseen laskentamenetelmään perustuvan arvion pentutuotannosta, jolla osoitetaan susien todellinen määrä.

Kauhajoki. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) ja kansanedustaja Lasse Hautala (kesk.) olivat puhumassa yleisötilaisuudessa Kauhajoen Erähovilla viime viikolla. Illan aiheina olivat metsästyslainsäädännön muutokset, sekä suurpetoasiat, joista susi nousi ykkösaiheeksi keskusteluissa.

– Susi kuuluu suomalaiseen luontoon, mutta se ei kuulu pihoihin, eikä se saa aiheuttaa vaaraa, vahinkoa eikä pelkoa. Siksi on tärkeää, että arkuutensa menettäneet röyhkeät yksilöt ja kokonaiset röyhkeät laumat pitää pystyä poistamaan. Meidän kuitenkin täytyy noudattaa komission meille antamia reunaehtoja ja siksi olemme nyt miettimässä, minkälaisia säädösmuutoksia tarvitaan, jotta homma toimii paremmin, Leppä aloitti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Susien kaatoluvissa on kaksi linjaa, joista toinen on poliisilinja, jossa ei ole kyse metsästyksestä, vaan poliisin päätöksestä poistaa vaaraa aiheuttava yksilö. Poliisi on saanut valmiiksi yhteneväiset ohjeet, joita ollaan vielä ajamassa sisään, mutta toiveissa on, että jatkossa poliisi toimii samalla tavalla ympäri maata. Toinen linja on riistahallinnon lupamenettely, jota varten on lähdetty päivittämään sudenhoitosuunnitelmaa.

– Tehkää hyvät pohjatyöt siihen, että pystytte tekemään hyviä hakemuksia poistettavista eläimistä. Meillä on viime talvelta esimerkkejä molemmista, joista hyvät menivät läpi ja huonot hylättiin. Riistahallinnossa tehdään töitä virkavastuulla ja kannustan teitä voimakkaasti tekemään hyviä hakemuksia, joiden perustelut mahdollistavat lupien myöntämisen, ministeri Leppä ohjeisti yleisöä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tekemästä susien kanta-arviosta on käyty kiivasta keskustelua sen paikkaansa pitävyydestä ja kommentointia aihe aiheutti Erähovillakin. Leppä muistutti seikasta, joka keskusteluissa ja mediassa jää usein huomioimatta, että arvio on sen hetkinen, eli maaliskuinen, minimimäärä ilman pentutuottoa. Luke on myöntänyt susikannan kasvun ja haluaa nyt osaltaan tarkentaa arviota susien todellisesta määrästä.

– Vaikka teitä kuinka turhauttaa ilmoittaa jatkuvista susihavainnoista, kannattaa se silti ehdottomasti tehdä ja merkitä joka ainoa havainto, sillä ne ovat keskeinen peruste, millä lupia myönnetään. Havainnot lasketaan Lukella yhteen ja tästä määrästä tehdään kanta-arvio. Laskentaa tukevat lisäksi dna-näytteet ja muut toimet. Luke tekee syksyllä ennen lumia tieteelliseen laskentamenetelmään perustuvan arvion pentutuotannosta, jolloin saadaan selville susien todellinen määrä.

Lopuksi ministeri vielä kertoi, kuinka muissa maissa on Suomen tavoin turhauduttu komissiojohtoiseen susipolitiikkaan ja maiden välillä on käyty keskusteluja muutoksen aikaan saamiseksi.

– Tätä keskustelua ei ole koskaan aikaisemmin käyty. Se vie aikaa, mutta tavoitteena on uudistaa suurpetopolitiikkaa niin, että kullakin jäsenmaalla on liikkumavaraa omien erityispiirteiden huomioon ottamisessa.

Tämä artikkeli on Kauhajoki-lehden toimittamaa sisältöä ja artikkelin sisällöstä vastaa Kauhajoki-lehden päätoimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kauhajoki-lehti
Kauhajoki - luetuimmat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    2. 2

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    4. 4

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    5. 5

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    6. 6

      Aso-kotien vuokrat ovat järkyttäviä ja kallistuvat niin paljon, ettei niihin uskalla muuttaa, kertoo lukija – HS selvitti eri asumismuotojen kuluja

    7. 7

      Kauppa­keskus Redin johtaja ei kommentoi yrittäjien lähtöaikeita: ”Vuokralaiset vastaavat itse omasta liiketoiminnastaan”

    8. 8

      Lehti: Maltalaisen toimittajan murhan tilaajat tunnistettu

    9. 9

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    10. 10

      Pyykinkuivaus ja varastointi aiheuttavat tuhoisia paloja – Palomestari: Jos sähkösauna ei ole käytössä, niin kiukaan sulake pitää ottaa irti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    4. 4

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    5. 5

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    6. 6

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    7. 7

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    8. 8

      Saudi-Arabia tappoi toimittaja Jamal Khashoggin, paloitteli ruumiin ja liuotti sen hapolla viemäriin – Näin kerrotaan, mutta kaikki ei täsmää, sanoo sotarikostutkija Helena Ranta

      Tilaajille
    9. 9

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    10. 10

      Liisa Heinosen kauppa ei ole muuttunut 70-luvun jälkeen – HS kiersi Töölön kivijalkakauppoja ja löysi katoavan maailman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    7. 7

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    8. 8

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    9. 9

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    10. 10

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää