Kauhajoki

Kauhajokinen Oskari Lehtimäki ampui PM-hopeaa

Nuorella miehellä on mieli maailmalle kansainvälisiin kisoihin. Hän on jo kahtena vuonna ollut maajoukkueen harjoitusleireillä.

Kauhajoki. 16-vuotias Oskari Lehtimäki ampui skeetissä nuorten sarjassa hopeaa elokuun lopussa Oslossa pidetyissä ampumaurheilun PM-kisoissa. Hän jäi voitosta vain kahden pisteen päähän. Peruskilpailussa hän sai 111 osumaa 125:stä. Voittaja oli yhden osuman parempi. Kuusi parasta jatkoi finaaliin, jossa ammuttiin 60 laukausta. Siinä Lehtimäki ampui 45 pistettä ja ruotsalainen voittaja 47.

Oskari Lehtimäki pääsi mukaan maajoukkueen ulkopuolelta kesän hyvien näyttöjensä perusteella. Maajoukkue-edustajat oli valittu jo aikaisemmin. Suomesta oli kaikkiaan noin 30 ampujan joukko PM-kisoissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ensimmäiset SM-kisansa Lehtimäki on ampunut 11-vuotiaana. Nyt hän kilpailee nuorissa, joissa on mukana poikia 15-20-vuotiaisiin.

– Maajoukkuepaikka on ensimmäinen tavoite, Lehtimäki sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nuorella miehellä on mieli maailmalle kansainvälisiin kisoihin. Hän on jo kahtena vuonna ollut maajoukkueen harjoitusleireillä.

Kisakausi alkaa huhtikuussa. Tänä kesänä laukauksia on tullut noin 7 000, mikä on Lehtimäen mukaan pieni määrä. Suomessa on ongelmana se, että talvella ei voi harjoitella ulkona, sillä vaatetus tulisi ampuessa olla mahdollisimman kevyt. Alkukeväällä sää on vielä usein niin kylmä, että tarvitaan paksumpia vaatteita.

Lehtimäki on tyytyväinen siitä, että kesätyönantaja mahdollisti hänen kisamatkansa. Hän edustaa Kurikan Ampujia, koska Kauhajoella ei ole riittävästi lajin harrastajia, jotta saataisiin joukkue kasaan.

Tämä artikkeli on Kauhajoki-lehden toimittamaa sisältöä ja artikkelin sisällöstä vastaa Kauhajoki-lehden päätoimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kauhajoki-lehti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Elokuvia netistä ladanneet suomalaiset ovat saaneet perintäkirjeitä tekijänoikeus­maksuista – Nyt viranomaiset selvittävät asiaa

    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa ilman lentämistä – ja se on meidän parikymppisten luonnonystävien tragedia

    4. 4

      Melania Trumpin hätkähdyttävä lausunto osoittaa, että ensimmäisen naisen vaikutus­valta Valkoisessa talossa saattaa olla kuviteltua suurempi

    5. 5

      Opiskelija oli muuttamassa soluasuntoon mutta joutuikin remontin keskelle – Vuokranantaja ei halunnut purkaa sopimusta ja kehotti ottamaan ”järjen käteen”

    6. 6

      Ihmiskunnan ruokkiminen käy tulevaisuudessa luultuakin vaikeammaksi, varoittavat tutkijat

    7. 7

      Aku Hirviniemen tuomiota ei ole vielä annettu – eikä tuomio ratkaise sitä mitä elokuva-alan ahdistelukulttuurista pitäisi ajatella

    8. 8

      Sushikokki tappoi kollegansa veitsellä ravintolassa Kampissa, likaveden läiskyminen oli viimeinen pisara – oikeus tuomitsi vankilaan

    9. 9

      Apina sieppasi ja tappoi vauvan Intiassa

    10. 10

      Ortodoksinen seura­kunta luovuttaa: Itäkeskuksen suur­kirkon työmaa on myynnissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    3. 3

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön ja uutis­sivuston – ja buukkasi niiden avulla kiertueen, jonne ei tullut ketään

    4. 4

      Eikö rakennusala ikinä opi? Taivaanranta on täynnä nostokurkia, kustannukset karkasivat pilviin, ja nyt asuntoja uhkaa valmistua valtava määrä tyhjilleen

    5. 5

      Väsyttääkö koko ajan? Kysy itseltäsi nämä kuusi kysymystä niin pääset ongelman juurille

    6. 6

      Melania Trumpin hätkähdyttävä lausunto osoittaa, että ensimmäisen naisen vaikutus­valta Valkoisessa talossa saattaa olla kuviteltua suurempi

    7. 7

      Aikuinen ihminen saa olla Suomessa riippuvainen tasan yhdestä ihmisestä – ja se on hänen oma kumppaninsa

    8. 8

      Kela tulkitsi eri sukupuolta olevan vuokranantajan puolisoksi ja epäsi tuen – Oikeusasiamiehen mukaan tukiasian käsittely oli asiatonta

    9. 9

      Oikeiston pääministeri­ehdokas kaatui historiallisessa äänestyksessä Ruotsissa – Ruotsidemokraattien Åkesson: ”Katsokaa Suomea!”

    10. 10

      Raportti: Suomen oma käsitys ”mallimaan” asemastaan ja maine muiden silmissä ovat ristiriidassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Tältä näyttää uuden kerrostalon seinä – Isä ja poika havaitsivat ”hurjia” reikiä ja lohkeamia espoolaisella työmaalla

    3. 3

      Suomalaisia on kasvatettu ylenpalttiseen reippauteen, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen – Sillä on hintansa, ja nyt se heijastuu parisuhteisiimme ja omien lastemme käytökseen

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    5. 5

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    6. 6

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    7. 7

      Valkoisen talon lehdistö­sihteeri levitti ilmeisesti peukaloitua videota, jossa CNN:n toimittaja näyttää läimäyttävän avustajaa – ”Olemme ylittäneet uuden rajan”

    8. 8

      Demokraatit saivat vasta­iskun Trumpille, mitä siitä seuraa? Nämä viisi asiaa USA:n kongressi­vaalien tuloksesta kannattaa tietää

    9. 9

      Anne Parkkonen tiesi heti, että kuljettaja oli kuollut, ja pari viikkoa myöhemmin hän soitti lesken ovikelloa – Parkkosen ajama auto tappoi viattoman miehen, mutta syyllisestä nähtiin vain perävalot

      Tilaajille
    10. 10

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää