Päivän lehti 1.3.2017
Päivän lehti 1.3.2017    |   Lyhyesti

Nastakenkiä varten pitäisi olla omat kumisuojukset

Kalevi Laitinen (HS Mielipide 27.2.) esitti järkevän ajatuksen liukumattomista kengistä. Nastakengissä on kuitenkin yksi puute. Kengät antavat loistavan pidon ulkona liukkaalla, mutta niillä ei oikein voi mennä sisätiloihin. Lattiat menevät pilalle, ja nastat ovat liukkaita ja ikävä-äänisiä kovilla pinnoilla.

Kuka valmistaisi irrallisen kumipohjan, jonka voisi vetäistä nastojen peitoksi sisätiloissa? Meitä ostajia varmaankin olisi.

Heimo Riikonen

Kontiolahti

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • kengät
  • Liukkaus
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Sähköpostit kertovat: Ylen päälliköt ajoivat rahoitusta puolustanutta poliitikkoa studioon – HS selvitti, mitä Ylessä tapahtuu
    2. Nyt kaikki saavat astua avioon – Hannu Virtanen ja Raúl Medina sanovat ”tahdon” joukkotapahtumassa Helsingissä
    3. Tuhansien matalapalkkaisten työpaikka vaihtuu Helsingin myllerryksessä – ”On erittäin loukkaavaa, kun heitellään tällä tavalla”
  2. Pääkirjoitus
    1. USA:n arvovalta ei synny vain aseilla
    2. Perussuomalaiset jatkavat taiteiluaan rasismin kanssa
    3. Ihmisen päälle ei saa sylkeä
    4. Siperia opetti saksalaisia seksipakolaisia
    5. Maailmasta on tullut aiempaa tasa-arvoisempi
    6. Karlsson
    7. Timo Soini yrittää nyt hallita hajottamalla
  3. Kotimaa
    1. Isien kiintiö kasvaa perhevapaa­malleissa – EK ”pakottaisi” isätkin vanhempain­vapaalle
    2. Bändibussissa seksivideoitaan esitellyt Axl Smith sai ehdollisen vankeustuomion – Käräjäoikeus julkaisi vahingossa uhrien nimiä
    3. Sadattuhannet suomalaiset lukevat päivittäin näköislehtiä – ”Sanomalehdellä on maksullinen digitaalinen tulevaisuus”
    4. ”Demokratian käyttöjärjestelmän päivitys” – nimekkäät nettiajan aktivistit pohtivat toukokuussa Porvoossa, miltä uusi valta näyttää
    5. Syyttäjälaitos hankkinut koulutuksia valtakunnan­syyttäjän veljen yritykseltä yli 80 000 eurolla
    6. Lentolakon uhka on peruuntunut – kiistan osapuolet hyväksyivät valtakunnan­sovittelijan sovintoesityksen
    7. Tv-ohjelmien kaapelijakelu jatkuu – kanavat eivät pimene maaliskuussa
    8. Koulutytöt murtautuivat kauppakeskukseen Lappeenrannassa – anastivat tupakkaa ja virtsasivat eteiseen
    9. Syyte Putin-rekisteristä kaatui myös hovioikeudessa – valvontavastuuseen liittyvä sääntely oli epäselvä
    10. Kossi syyttää epäselvästä ilmaisusta äänisuunnittelun unohtamista tuotannoissa, ei huonoja kaiuttimia
  4. Kaupunki
    1. Kokoomuksen riidat johtivat Tuusulassa uhkarohkeaan yllätykseen: Ääniharavat jätettiin pois kuntavaaleista
    2. Täysin uudistettu Naistenklinikan synnytyssiipi avaa ovensa – HSTV näyttää, millaiset tilat perheitä odottavat
    3. Miten Kurdistanin itsenäisyys ja sadan vuoden takainen Viipuri liittyvät Espoon turvallisuuteen? Annetaan Espoon valtuuston kertoa
    4. Husin työn­tekijän epäillään kavaltaneen 70 000 euron potilas­maksut omalle tililleen – tarvitsi rahaa pika­vippien maksuun
    5. Länsimetrolle kävi ”pieni laskuvirhe” – 52 miljoonaa euroa livahti laskelmissa väärään paikkaan
    6. Nainen tarttui kahta taskuvarasta hihoista Taka-Töölössä – lompakko katosi, mutta yksi epäilty jäi kiinni
  5. Ulkomaat
    1. Kun Trump sekoittaa pakkaa, Kiinalle aukeaa johtorooli – Yhdysvallat ei enää takaa Aasian turvallisuutta
    2. Isisin tuhoa vannova Trump perii Obamalta toimivan strategian – jota tulee toki kutsumaan uudeksi ja omakseen
    3. Trump lisäisi USA:n sotilas­menoja Britannian puolustusbudjetin verran – Mistä presidentti aikoo haalia kymmeniä miljardeja armeijalle?
    4. Trumpin puheelta odotetaan selkeyttä
    5. Uutiskanava Fox myöntää virheen ”Ruotsi-asiantuntija” Nils Bildtin haastattelussa – Bildt syytti Foxia harhaanjohtavasta tittelistä
    6. Venäjän varaulkoministeri: Venäjän ja Yhdysvaltain suhteet heikoimmillaan sitten kylmän sodan
    7. Raportti: Miehet yhä useammin kuolemaan johtavan aseväkivallan uhreja Ruotsissa, rikoksille altistuu kaiken kaikkiaan aiempaa harvempi
    8. Turkki vangitsi saksalaislehden kirjeenvaihtajan – Saksan ja Turkin välit kiristyvät
    9. Brittituomari syyttää tunisialais­poliiseja pelkureiksi – ampuja ehti surmata kymmeniä
    10. Ranskan Le Pen menettänee parlamentaarisen koskemattomuutensa ja joutuu alttiiksi rikostutkinnalle ennen vaaleja
    11. Farc-sissit alkoivat luovuttaa aseitaan
  6. Talous
    1. EU-maat sopuun päästökaupasta – Tiilikainen: ”Suomen tavoitteet täyttyvät hyvin”
    2. Tampere maksoi eniten asumistukia – Katso, miten asumismenot ovat kasvaneet kotikunnassasi
    3. Elektroniikkajätti Samsungin johtaja syytteeseen presidentin korruptiovyyhdessä
    4. Tulevatko uudet auto­palvelut halvemmaksi?
  7. Urheilu
    1. Väliaika-analyysi kertoo karusti Krista Pärmäkosken epäonnistumisesta kauden pääkilpailussa – ero kärkeen kasvoi nousuissa ja laskuissa
    2. Kyllösen epäonni oli Saarisen onni
    3. ”Totta kai lähden tavoittelemaan voittoa” – HS listasi huippukuntoisen Iivo Niskasen vahvuudet ja haasteet
    4. ”Vi älskar Lahtis”, riemuitsivat ruotsalaiset hiihtoturistit – HS seurasi kisapäivää ladun varrella
    5. Ville Larinto selätti kaatumisesta alkaneet pahat polvivaivat – ”Aloin varoa pitkiä hyppyjä”
    6. Vahva hiihto toi Manniselle kisapaikan yhdistetyn kilpailuun – ”Hyvällä mielellä lähden tietenkin”
    7. Miesten 15 kilometriä ja yhdistetty tänään
    8. Yksinäisyys Göteborgissa tappoi HJK:n paluumuuttajan peli-ilon – Demba Savage: ”Koin itseni ulkopuoliseksi”
    9. Kimi Räikkönen ajoi Barcelonan talvitestien nopeimman kierroksen
    10. Tappara voiton päässä runkosarjavoiton varmistamisesta
    11. Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä: ”Ajatus kypsynyt varmaan kymmenen vuotta”
    12. Suomi tekee historiaa taitoluistelun MM-kotikisoissa – kaikkiin sarjoihin edustus
    13. Punakoneen legendaarinen keskushyökkääjä Vladimir Petrov on kuollut
    14. Neziri ei kilpaile EM-halleissa
    15. Leijonien World Cup -puolustaja laitettiin NHL:ssä siirtolistalle
    16. Tottenham-hyökkääjältä kova arvio omista kyvyistään: ”Olen maailman parhaiden joukossa”
    17. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Ville Leinonen palasi lapsuutensa diskoiskelmiin ja Raul Reimanin sanoituksiin, joista löytyy koko ihmiselämä – ”Kuolema oli täysin uudenlainen kulma iskelmässä”
    2. Matti Johannes Koivun uutuus koukkaa myös elämän synkemmälle puolelle
    3. Jens Lekmanin uutuus on indiefestareiden iltapäivämusiikkia, se ei herätä tunteita
    4. Bringer of Pain tarjoilee terhakkaita kappaleita tarttuvilla kertosäkeillä
    5. Ruotsin albumilistan ykkönen svengaa lähellä diskoa
    6. Ihmiskunnan vanhimmat instrumentit kehitettiin ehkä 40 000 vuotta sitten Keski-Euroopassa – mammutinluusta tehty huilu soi kuin hopeahuilu
    7. ”Maahanmuuttovirasto hyväksyy tosiseikaksi sen, että Isis kidutti sinua” – pakolaisten käännytyspäätöksiä luetaan yleisölle teattereissa
    8. Joonas Suotamo, 30, sai tyhjästä elämänsä tilaisuuden, josta haluaa luoda näyttelijänuran: suomalainen on nyt virallisesti Chewbacca
    9. Rasismista kertovasta halpis-kauhufilmistä tuli supermenestys Yhdysvalloissa: katsojalistojen kärjessä ja arviot ylistäviä – Suomen ensi-ilta päätettiin heti
    10. Helsingin Sanomat menestyi mediadesignin ”MM-kisoissa” – muuttuva juttu ja eloon heräävä infografiikka saivat kiitosta
    11. Kansallisooppera esittää Melartinin Aino-oopperan konserttiversiona
    12. Charter-lennoilla pääsee lokakuussa Espanjan-festivaaleille
    13. Oscar-skandaalin syy selvisi lopulta: Palkinnon julkistajille annettiin väärä kuori – mutta johtuiko se kirjanpitäjän hurjasta twiittailusta?
    14. Näyttelijä, filosofi ja arkkitehti saivat Kulttuurirahaston suurpalkinnot
    15. Sotaveteraaniliitto järjestää sävellyskilpailun
    16. Villa Gyllenbergin suurnäyttelyssä on esillä Suomen taiteen kultakausi ja merkittävä taidekeräilijä
  9. Tiede
    1. Jättiläisen suku on haurastunut – sarvikuono voi kadota parissa vuosikymmenessä
    2. Ruotsalaiset vetivät sähköjohdot ruusun terälehtiin – e-kasvit voidaan valjastaa vaikka energiantuotantoon
    3. Aivokuvasi ennustaa, jaetaanko tätä juttua somessa vai ei
  10. Mielipide
    1. Samaa sukupuolta olevat parit voidaan vihkiä kirkossa
    2. Väite Julkaisu­foorumin korruptiosta on perätön
    3. Suomen Akatemia rahoittaa tutkimusta avointen hakujen kautta
    4. Ketkä Suomessa saavat puhua tasa-arvosta?
    5. Kimmo Kiljunen mielipidesivulla: Sauli Niinistö pitäisi asettaa demarien presidenttiehdokkaaksi
    6. Lääkäreiden ansiotaso perustuu suureen työtuntien määrään
    7. Myös eläkeläiset saavat aikaan pöhinää
    8. Robottibussit sopivat hyvin haja-asutusalueille
    9. Opettele kaatumaan kuin judossa
    10. Nastakenkiä varten pitäisi olla omat kumisuojukset
    11. Havainnekuvat ovat oikeasti ihannekuvia
    12. Kaupunkien kasvu on väistämätöntä – vuonna 2050 Helsingissä lähes joka kolmas on maahanmuuttajataustainen
    13. Jos Helsingin kasvu estettäisiin, se pahentaisi jo nyt kroonista asuntopulaa
    14. Suden kannanhoidollinen metsästys on tullut tiensä päähän
  11. Tänään
    1. Markku Veijalainen, 70, oli ikäluokkansa suosikki – ja on sitä yhä
    2. Esko Koponen 1923–2017
    3. Bill Paxton 1955–2017
    4. Naantalin kylpylöiden rakennuksia puretaan
    5. Tapahtumia keskiviikkona 1. maaliskuuta
    6. Sibeliuksen Kullervo
    7. Keräilijä esittelee kokoelmaansa
  12. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Wumo
    3. Fingerpori
    4. Viivi ja Wagner
    5. Harald Hirmuinen
    6. Lassi ja Leevi
    7. Rip Kirby
  13. Radio ja TV
    1. Täältä tullaan, Mars!
    2. Harrikan kehittivät Bill Harley ja veljekset Davidson
    3. Myönteiseen sävyyn videopeleistä
    4. Keskiviikon elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihotessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatieasemalla väistämättä ketään

    2. 2

      Ammuttu ja loisten vaivaama pohjoiskorealainen loikkari tuli tajuihinsa – Halusi katsoa televisiota

    3. 3

      Vakava liikenneonnettomuus Lahdenväylällä – Viisi loukkaantui vakavasti, kolme hoitoon Lastenklinikalle

    4. 4

      Naispappeja syrjittiin Suomen suurimmilla kristillisillä nuorten festivaaleilla: ei päästetty pitämään messua, miespapit jättivät tervehtimättä

    5. 5

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    6. 6

      Timo Rautiainen karkotti jo 2000-luvun alussa uusnatseja keikoiltaan, nyt häntä haukutaan ”suvakiksi” – Heviyhtye Trio Niskalaukaus palasi lavoille 13 vuoden tauon jälkeen

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Antti Tuiskun rohkeus on nyt virallinen tapa keksiä artisteja uudelleen – Viimeisimpänä samaa yrittää Anna Abreu kaksimielisillä orkideakorteilla ja seksilaululla

    9. 9

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    10. 10

      Panaman tauti uhkaa hävittää banaanin maailmasta – tutkijat taistelevat sienitautia vastaan sukkulamadolta napatun geenin avulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    2. 2

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihotessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatieasemalla väistämättä ketään

    3. 3

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi veden alta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    4. 4

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    5. 5

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    6. 6

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    7. 7

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    8. 8

      Lähes 200:aa Kehä III:lla posottanut mies valitti ajokiellon pituudesta –”Ilman autoa työmatka kestää yli kolme tuntia”

    9. 9

      Pisa-tutkimus paljastaa uusia huolia Suomen pojista: Nuoret pärjäävät hyvin yhteis­työssä, mutta sukupuolten väliset erot ovat maailman suurimmat – ”Tämä asia pitää ottaa vakavasti”

    10. 10

      Naispappeja syrjittiin Suomen suurimmilla kristillisillä nuorten festivaaleilla: ei päästetty pitämään messua, miespapit jättivät tervehtimättä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Putin tapasi al-Assadin Venäjällä: Syyrian sotilaalliset toimet ollaan ”saamassa päätökseen”
    3. Suomella kahden mitalin avauspäivä nuorten MM-paineissa – ”Hampaankoloon tietenkin jäi, mutta hyvä tulos tämä on”
    4. Vakava liikenneonnettomuus Lahdenväylällä – Viisi loukkaantui vakavasti, kolme hoitoon Lastenklinikalle
    5. Kärpät kaatoi Tapparan kärkiottelussa – pistepörssin kärkimies Junttila teki vasta kauden kuudennen maalinsa
    6. Luvattomasta lautailusta kiinni otettu skeittari kiistää käyttäytyneensä väkivaltaisesti – ”En ole sylkenyt päälle enkä ladellut tappouhkauksia”
    7. Mikael Forssell väläyttää räppitaitojaan ja leveilee rahoillaan: ”Jengii syö, kun 20 vuotta miljonääri, Abramovitšilta massit jouduin käärii”
    8. Tunti sitten
    9. Lähes neljä vuosikymmentä hallinnut Zimbabwen presidentti Robert Mugabe erosi – Pelkona on, että mahdollinen seuraaja on otteissaan Mugabeakin itsevaltaisempi
    10. Saksan hallituskriisi herättää taas kysymyksen, joka tiivistää koko Euroopan historian: Minkä kokoinen on sopivan kokoinen Saksa?
    11. Panaman tauti uhkaa hävittää banaanin maailmasta – tutkijat taistelevat sienitautia vastaan sukkulamadolta napatun geenin avulla
    12. Suomen olympiajoukkueen kisa-asut saivat täyslaidallisen, mutta Tšekillä on kultainen kääntötakki – Ralph Lauren turvallisilla linjoilla USA:n asujen kanssa
    13. Näytä lisää