Päivän lehti 1.4.2019

Poliisi otti Salossa kiinni tammaa ahdistelleen miehen, jota epäillään eläin­suojelu­rikkomuksesta

Miestä epäillään eläinsuojelurikkomuksen lisäksi myös luvattomasta käytöstä, koska eläin on autoon rinnastettava irtainomaisuus lain silmissä.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Lapsen hankinta on yhä harkitumpi päätös, etenkin esikoislapsia syntyy enää vähän yllätyksenä
    2. Ulkomaille muuttavat suomalaiset ovat sosiaaliturvan piirissä enää puoli vuotta
    3. Antti Rinne: ”Finanssipolitiikka ei voi olla yksin se, joka tätä ohjaa”
    4. Ruotsissa koiran saa jättää yksin kotiin vain kuudeksi tunniksi – tukholmalaisessa koira­päiväkodissa osa syö pelkkää luomua eikä halua ulos sateella
  2. Pääkirjoitus
    1. Ehdokkaat myyvät nyt seminaarilippuja, kun vaalirahakohu lopetti taulukaupan
    2. Perhetausta auttaa opintoihin myös Suomessa
    3. Zombit elävät
    4. Sosiaalialan työntekijöiden suita tukitaan, ja se on suuri ongelma
    5. Aivosairauksien tutkimus tarvitsee lisää rahoitusta
  3. Kotimaa
    1. Toimintakieltoon laitetun Pohjoismaisen vasta­rinta­liikkeen jäsenet saattavat hakeutua muihin yhdistyksiin, arvioi tutkija: ”Iso osa tulee jatkamaan toimintaansa jollain tapaa”
    2. Nuoriso­säätiö hakee velka­saneeraukseen
    3. Lähes puolet pk-yrityksistä jakaisi perhevapaat tasaisemmin miesten ja naisten välillä
    4. Kolme henkeä vaatinut Kiteen kuolonkolari: Poliisi epäilee henkilöauton kuljettajaa myös törkeästä ratti­juopumuksesta
    5. Sää kylmenee jälleen ensi viikolla, mutta samalla myös sateet väistyvät
    6. Poliisi otti Salossa kiinni tammaa ahdistelleen miehen, jota epäillään eläin­suojelu­rikkomuksesta
    7. Pyöräilijä löi aamuyöllä naista kasvoihin Joensuussa
  4. Kaupunki
    1. Pekka Haaviston vetovoima on omaa luokkaansa Helsingissä, naisia kärkijoukoissa tasan puolet
    2. Maria Guzenina on Uudenmaan veto­voimaisin ehdokas, Pirkka-Pekka Petelius yllätys­nimenä kärkijoukoissa
    3. Ison Roobertinkadun ”sala­hotellista” kehkeytymässä merkittävä ennakko­tapaus: oikeus ratkaisee, voiko Helsingin keskustan asuntoihin huoletta majoittaa turisteja
    4. Matkustajien epäillään harhautuneen terminaalin työmaalle Helsinki-Vantaalla ennen lentoa – koko kone turva­tarkastettiin uudelleen
    5. Poliisi on ottanut kiinni Kurvissa puukottaneen henkilön
    6. Kokaiinia käyttänyt kaahasi moottoripyörällä 160 km/h Hämeenlinnanväylällä
  5. Ulkomaat
    1. Annegret Kramp-Karrenbauer on Angela Merkelin seuraaja Saksan johdossa, mutta koska ja miten?
    2. Koomikko Zelenskyi ja istuva presidentti Porošenko etenemässä Ukrainan presidentinvaalien toiselle kierrokselle
    3. Siirtolaisten kulku Yhdys­valtoihin kiihtyy, Trump lopettamassa satojen miljoonien avustuksen kolmelle Keski-Amerikan maalle
    4. Kommentti: Tämän viikon laivaselkkaus kertoo pienois­koossa sen, miten raskaasti EU on epä­onnistunut Väli­merellä
    5. Presidentti Erdoğanin puolueelle karvas tappio Turkin paikallisvaaleissa – oppositio vie Ankaran ja ehkä jopa Istanbulin
    6. Liberaali ja EU-myönteinen Čaputová voitti Slovakian presidentinvaalit
    7. Britannian pääministeri May yrittää tuoda brexit-sopimuksen äänestykseen parlamenttiin neljännen kerran
    8. Tallinnassa tehty useita aiheettomia pommi­uhkauksia kauppa­keskuksiin sunnuntaina
  6. Talous
    1. Nepalilaisravintoloissa paljastuneet väärinkäytökset herättivät kysymyksen: Voiko asiakas huomata työntekijöiden hyväksikäytön?
    2. Konkurssiuutinen siivitti Reinojen kysynnän uuteen nousuun: Ihmiset hamstraavat jopa kymmeniä pareja
    3. Tuomari kumosi presidentti Trumpin päätöksen sallia öljynporaus Alaskan edustalla ja laajoilla alueilla Atlanttia
  7. Urheilu
    1. Valtteri Bottas jatkaa MM-sarjan kärjessä – Hamilton kannusti varman voiton menettänyttä nuorta Ferrari-kuljettajaa
    2. Kimi Räikkösen kuntovalmentaja Mark Arnall kertoo sääntömuutoksen vaikutuksesta: ”Kimi voisi syödä, mitä haluaa”
    3. Kuinka usein ilmastonmuutos pitää mainita urheilujournalismissa?
    4. Thierry Neuville ei uskonut itsekään voittaneensa Korsikan MM-rallin: ”Kisan loppu osoitti, ettei koskaan pidä antaa periksi”
    5. Uinnin ruotsalainen supertähti Sarah Sjöström kilpalee nyt ensimmäistä kertaa Suomessa, ja ihmettelee, että ei ole käynyt aiemmin edes Oslossa
    6. Krista Pärmäkoski sai kiinnostavan leiri­tarjouksen Ruotsin suur­hiihtäjältä Charlotte Kallalta: ”Mielelläni lähden, jos minut otetaan mukaan”
    7. Arvokisojen sarjamenestyjälle Iivo Niskaselle ensi kaudesta tulee erilainen: ”Tarvitaan lisää pelimerkkejä”
    8. Keskustelussa Suomen hiihdon ongelmista on unohdettu yksi tärkeä asia
    9. Kalle Samooja löi hole-in-onen Intian avoimissa: ”Jonkun pompun ja spinnin jälkeen pallo katosi”
    10. Seiväshyppääjä Wilma Murron valmentaja vaihtuu jälleen: ”Meillä oli näkemyseroja niin monesta asiasta”
    11. Kolminkertainen olympiamitalisti Olavi Mannonen on kuollut
    12. Washingtonin Ovetškinille jälleen 50 maalin kausi – edellä vain Gretzky ja BossySopii kainaloksi NHL-juttuun.
    13. Barkov syötti Floridan päätösmaalin – sivusi Olli Jokisen yhden NHL-runkosarjakauden ennätyslukemia
    14. Real Madridin pomo Zidane heittää Pogban siirtohuhuille vettä myllyyn – ”Miksi hän ei tulisi Madridiin?”
    15. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. ”Kuinka sä voit tehdä itsellesi noin”, tutut ihmettelivät – Nastja Säde Rönkkö eli kuusi kuukautta ilman internetiä, näin kävi
    2. Kymi Sinfonietta juhlii myös Helsingissä
    3. ”Näyttää Jumalalta, soittaa kuin Jeesus” – Tällä viikolla alkavassa JuuriJuhlassa kuullaan ultimaattista kauneutta ja vuoripurojen kimmellystä Norjasta
    4. Rammsteinin musiikki­video nostatti äläkän Saksassa: juutalais­järjestöt paheksuvat keskitys­leiri­kohtausta, videota kehuttu myös mestari­teokseksi
    5. Virkistävän aito esitys elämän tarkoituksesta Universum-teatterissa
    6. Tiedotus Mielensäpahoittajan ystäville: Soili Pohjalaisen huumori tarjoaa moni-ilmeisempää herkkua – Romaani kulkee vailla ensimmäistäkään viisautta
    7. Ensimmäinen yleisesitys Suomi-bluesista hautautuu valtavan faktamäärän alle
  9. Tiede
    1. Näin hammashoito mullistuu: Tietokone ohjaa keinojuuren asennusta ja hammas­lääkäri vain pitelee poraa
    2. Aika on suhteellista eläimillekin – kärpäsen silmissä tapahtumat ehkä kulkevat kuin hidastetussa filmissä
    3. Vireät mutta steriilit rotat auttamaan lajinsa häviämistä
  10. Mielipide
    1. Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää maltillisia metsänhakkuita
    2. Metsänhakkuut pitää suunnata sinne, missä niistä on vähiten haittaa
    3. Ilmastokeskustelussa alkutuotantoa pidetään suotta syntipukkina
    4. Helsinkiä ei pidä tiivistää luonnon kustannuksella
    5. Siltamäen uuteen asumisyksikköön tulee nykyistä vahvempi henkilömitoitus
    6. Seksuaalikasvatuksessa asioiden käsitteleminen kertaalleen ei riitä
    7. Äitiyspakkaukseen tarvitaan isompia vaatteita
    8. Hankitaan puolet hävittäjistä nyt, puolet myöhemmin
    9. Kaupunkien tulisi suosia ryhmärakentamista
    10. Säädetään ensisijaisesti hoidosta
    11. Seniorien liikuntaan lisää tukea Helsingissä
  11. Tänään
    1. Syksyllä 1989 ulkoministeri Pertti Paasio toppuutteli, kun amerikkalainen geopoliitikko ennusti neuvostopanssarien tulittavan pian ihmisiä Berliinissä
    2. Osmo Jussila 1938–2019
    3. Leikkaus parantanee halvaantuneen Bikilan
    4. Tapahtumia maanantaina 1. huhtikuuta
    5. Vinkkejä veroilmoitukseen
  12. Radio ja TV
    1. Nuortensarja Aikuiset yllättää olemalla raikkain kotimainen draamakomedia vähään aikaan
    2. Yli 3 000 vuotta sitten tammiarkkuun haudatun tytön mysteeriä selvittävä dokumentti tuo uusia näkymiä kadonneeseen maailmaan
    3. Asuntokaupat sokkona on jälleen yksi uusi tosi-tv-ohjelma, joka provosoi katsojan paheksumaan
    4. Maanantain elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Rip Kirby
    2. Fingerpori
    3. Viivi ja Wagner
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen
    6. Wumo
  14. Ajanviete
    1. Mikä on sairaanhoitajan peruspalkka kuussa ilman lisiä Suomessa? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    2. Miniristikko: Ruudut täyteen kirjaimia tänäänkin. Ratkaisetko ristikon?
    3. Päivän sudoku

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rankkasateet aiheuttivat jättivahingot uskonnolliselle teemapuistolle, Raamatun mittojen mukaan tehty Nooan arkki kesti

    2. 2

      ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

    3. 3

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    4. 4

      Vegasin tähti Mark Stone kohtaa Leijonat MM-finaalissa jo toisen kerran: ”Suomi on upea joukkue”

    5. 5

      Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

    6. 6

      Leijonat on sulattanut monta uutta sydäntä ja pelaajista puhutaan jo etunimillä

    7. 7

      Pakolaiskriisi sai turistit kaikkoamaan Lesboksen loma­saarelta: ”Ihmiset eivät halua uida siellä, missä toiset hukkuivat”

    8. 8

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    9. 9

      Kanada ollut Leijonille ylitsekäymätön vastus MM-finaaleissa, jopa tylsyyteen asti

    10. 10

      Helsingissä uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingissä uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata

    2. 2

      ”Luulin, että Suomi on oikeusvaltio”, sanoo Isisin kalifaattiin lähteneen ja nyt Syyriassa vankileirillä olevan suomalaisnaisen äiti

    3. 3

      Ruotsin kruunu heikkenee heikkenemistään, ja nyt kärsivällisyys on loppu myös Ruotsin suurimmilta yrityksiltä – ”Olemme maalanneet itsemme nurkkaan”

    4. 4

      Intialaisia it-ammattilaisia lähetetään Suomeen halpa­työvoimaksi: Näin heitä kohdellaan täällä

      Tilaajille
    5. 5

      Peukaloitu video Trumpin vastustajasta kuohuttaa Yhdysvalloissa – ”Tästä ei ole enää paluuta”, professori varoittaa manipulaatioista

    6. 6

      Leijonat iski MM-kiekon loppuotteluun, Marko Anttila ja Kevin Lankinen Suomen sankareina: ”Tuntui, että tuli tehtyä jotain hienoa”

    7. 7

      Ystävyyden majatalon kyltti ihmetyttää Turun moottoritiellä: Majatalossa asuu joukko ”toipujia” ja vanha hippi, jonka mielestä on luonnotonta asua yksin

      Tilaajille
    8. 8

      Joukko Isisin kalifaattiin lähteneitä suomalais­naisia joutui vanki­leirille Syyriassa, ja nyt HS kertoo, keitä he ovat

      Tilaajille
    9. 9

      ”Painajainen”, ”Jalonen loi keskikentälle suon, johon Venäjä jumittui” – Venäjän media pettyi tappioon, mutta kehui Suomen joukkuetta

    10. 10

      Ruotsin mediassa ylistetään Suomea ja Jukka Jalosta: ”Hän on muuttanut veden viiniksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    9. 9

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    10. 10

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää