Lapsiasiavaltuutettu: Koronavuonna on tehty päätöksiä arvioimatta niiden vaikutuksia lapsiin – ”Etäopetukseen pitäisi turvautua vain äärimmäisessä hädässä”
Lasten ja nuorten välistä väkivaltaa ei Suomessa tunnisteta. Lasten kanssa pitää puhua esimerkiksi väkivallan seurauksista, katsoo lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen mielestä lapsia ja nuoria olisi kiireestä huolimatta pitänyt lainsäädäntömuutosten ja muiden päätösten yhteydessä kuulla tai vähintään arvioida heihin kohdistuvia vaikutuksia. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Lasten oikeus vaikuttaa ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä päätöksentekoon on jäänyt koronavuonna pahasti varjoon, katsoo lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.
”Päätöksiä on tehty lasten päiden yli tekemättä lapsivaikutusten arviointeja. Lasten ja nuorten kokemukset on ohitettu hyvin monella tapaa. He ovat olleet pääviestintävälineissä lähes näkymättömiä”, Pekkarinen sanoo STT:lle.