Päivän lehti 1.6.2017
Päivän lehti 1.6.2017    |   Mielipide

Onko JSN riittävä arvioimaan median eettistä toimintaa?

Ulkomailla varsin moni mediayhtiö on palkannut itselleen lukija-asiamiehen huolehtimaan oman välineensä yleisösuhteesta.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Onnen saavuttamiseen ei tarvita kasapäin vinkkejä, sanoo koulukiusattu onnellisuus­professori – Riittää, että muistaa muutaman yksinkertaisen asian
    2. Pohjoismaiden kuninkaalliset saapuvat Suomeen harvinaiselle vierailulle – HS käy läpi, mitä kuuluu pohjoismaiselle yhteistyölle
    3. Alkoholilain uudistus umpisolmussa, neuvotteluja kuvataan farssiksi – Pääministeri Sipilän mukaan valmistelua jatketaan hallituksessa
    4. Tällainen on Helsinkiin avattava superneuvola, jonka kaltaisia on pian joka puolella Suomea – saman katon alta voi saada vaikka hammashuoltoa ja fysioterapiaa
    5. Anna-Leena Härköselle masennus on tuttu vieras, ja ajatus omasta kuolemasta on mietityttänyt häntä paljon
  2. Pääkirjoitus
    1. Jalat kahdella mantereella seisova Nato tuntee tuskaa, kun USA etääntyy
    2. Alkoholilain uudistukseen tuli vähintäänkin aikalisä
    3. Kuninkaalliset tulevat juhlimaan tasavaltaa hyvästä syystä
    4. Suomi voi nousta kuopasta ensi vuonna – näin suuret lamat eroavat toisistaan
    5. Terveysbuumi jyräsi suomalaisten rakkaan viljan, mutta ei hätää – ohi kivunneella kauralla on lyömättömiä etuja
    6. Angela Merkel on Sauli Niinistön linjalla
  3. Kotimaa
    1. Terhon väläytys EU-kansan­äänestyksestä johti rajuun sananvaihtoon eduskunnassa – Sipilä: Sopimatonta puhetta ministerinaitiosta
    2. Sipilä: Maailma on muuttunut ”nopeasti ja peruuttamattomasti”, ja siksi EU-jäsenyyden merkitys korostuu
    3. Suomalaislapset esiintyivät vähäpukeisina Periscope-videopalvelussa – Yhdysvaltojen viranomaiset tulkitsivat lapsipornoksi
    4. Adhd ei ole vain ylivilkkaiden poikien häiriö – Lotta Hjelt oli lapsena takapenkin haaveilija, jonka tarkkaavuushäiriö huomattiin vasta aikuisena
    5. Finnair syrji vammaista vaatiessaan kolmen vierekkäisen penkin ostamista perushinnalla, linjaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta
    6. Lähisuhde­väkivaltaa tulee eniten ilmi Keski-Pohjanmaalla – selvä valtaosa uhreista naisia
    7. Pahanlaatuista keuhkosyöpää sairastava Anders Myntti päätti toteuttaa 1500 kilometrin mittaisen unelmansa – ”En ole uskonut eläväni seuraavaan kesään saakka”
    8. Syyttäjä Sastamalan turmasta: Mies valitsi mopoauton törmäyksen kohteeksi, koska halusi mahdollisuuden jäädä henkiin – syytetyn avustaja kiistää tahallisuuden
    9. Puolustusvoimien kaksoiskansalaisuus­ohjeesta Kainuussa ei esitutkintaa – Yle: Kaksi muuta esitutkintaa syrjinnästä on käynnissä
    10. Lääketeollisuuden lääkäreille maksama rahoitus nousi 32,5 miljoonaan euroon – suurin osa kasvusta oli salaista tutkimusrahaa
    11. Talvi yllätti Ranualla – kylmä kevät pelasti hillasadon lumituholta
    12. Kolme miestä saa syytteen toimittajan solvaamisesta ja uhkailusta – toimittaja sai törkyviestejä maahanmuuttoa koskeneesta kirjoituksesta
  4. Kaupunki
    1. Helsinkiin saapui keskiviikkona 11 000 risteilyvierasta – Katso HSTV:n videolta, miltä luksusalukset näyttävät ilmasta
    2. Pitseriayrittäjä sai tuomion törkeästä veropetoksesta – puolusti aiemmin halpoja pitsoja julkisuudessa
    3. Espoon poliitikot ottivat vähintään aikalisän maksullisten parkkipaikkojen käyttöönottoon: ”Tämä on jälleen yksi keino verottaa autoilijaa”
    4. 8-vuotias poika hakattiin Helsingin Puistolassa – äiti kertoo, että tekijöinä on yhdeksän esiteinin ”lapsijengi”
    5. Muovisten matkakorttien loppu on käsillä – HSL on tuomassa kausikortit kännykkään jo tänä vuonna
    6. Tämä on Helsingin viimeinen päivä sellaisena kuin me sen tunnemme – kaupunginjohtajaa ei huomenna enää ole ja rakennusvirasto on twiitannut viimeisen kerran
    7. Laajasalon pienkoneturman pelastajilla kävi tuuri – koneen vaurioitunut rakettivarjo olisi voinut räjähtää
  5. Ulkomaat
    1. Yhdysvallat hylkää ilmastosopimuksen – mitä siitä seuraa?
    2. Trump näyttää keskisormea maailmalle
    3. Jopa 80 kuoli ja 350 loukkaantui autopommi-iskussa lähetystöalueella Afganistanissa – Suomenkin lähetystö ”tärähti oikein kunnolla”
    4. Nuoret aktivistit ovat uskaltautuneet kadulle Venäjällä – ”Mitä nuorempi venäläinen, sitä tyytymättömämpi”
    5. Mitä Theresa May teki väärin? Neljä syytä sille, miksi brittikonservatiivien ote isosta vaalivoitosta lipsuu ja pääministerin brändi sulaa
    6. Norjalainen Pål Refsdal joutui Afganistanissa ”idioottien” sieppaamaksi ja pian häntä havittelivat kaulankatkojat – ”Jos sama tapahtuisi uudestaan, toivoisin, että rahat vain maksettaisiin”
    7. Manchesterin epäilty itsemurha­pommittaja rakensi räjähteensä yksin, kertoo poliisi – Poptähdet kokoontuvat kaupunkiin hyväntekeväisyys­­konserttiin
    8. Juha Sipilä ja pohjoismaiset pääministerit trollaavat Trumpia jalkapallokuvalla
    9. Murhasta tuomittu elinkautisvanki Kaj Linna pääsi 13 vuoden jälkeen vankilasta Ruotsissa – ”Tunnen itseni voittajaksi”
    10. Ivanka Trumpin vaatemerkille kenkiä valmistavan tehtaan oloja tutkineet aktivistit katosivat Kiinassa – ”Tilanne on muuttunut poliittiseksi”
    11. Venäjä karkottaa kaksi virolais­diplomaattia – karkotus on vastatoimi venäläisten karkotuksesta Narvasta
  6. Talous
    1. Sähköpostit paljastavat, miten eläkeyhtiöiden johtajat pehmittivät valvojaansa – Fiva ei julkistanutkaan työhyvinvointi­miljoonien saajia
    2. EU-komissio esittää ulkomaisten kuskien keikkasääntöjen vapauttamista – Suomessa kuljetusala pelkää kovaa kilpailua ja vaatii suomalaistason palkkausta keikkakuskeille
    3. Elisa laskee ulkomaan hintojaan jopa yli 80 prosenttia
    4. Hoiva-ala keskittyy: Attendo ostaa kovaa kasvaneen kilpailijansa
    5. Helsingin telakka saamassa jättitilauksen japanilaiselta kansalaisjärjestöltä – ekoaluksesta on määrä tulla ”kelluva Maailma kylässä”, jolla risteilevät muun muassa varakkaat eläkeläiset
    6. Suomen vienti kasvoi yli 20 prosenttia maaliskuussa – kasvu ylitti ennakkotiedot
    7. Energian halpeneminen hidasti euroalueen inflaatiota toukokuussa
    8. EU-komissio maalasi näkymän syvästä rahaliitosta – Saksa tyrmäsi heti ajatuksen yhteisistä veloista
    9. WSJ:n selvitys: Naistoimitus­johtajat tienaavat suurimpien amerikkalais­yhtiöiden johdossa keskimäärin enemmän kuin miehet
    10. Suomen sijoitus kilpailukyky­vertailussa parani – Tanska, Ruotsi ja Norja yhä edellä
  7. Urheilu
    1. Valon pääsihteeri Teemu Japisson ottaa kaiken vastuun – kiistää jättäneensä tehtävänsä miljoonien rahasotkun takia
    2. Valtio perii takaisin miljoonia, liikuntajohtaja ripittää järjestöjä: ”Ihmisiä vaivaa, mitä konkreettista urheilu on rahoillaan tehnyt”
    3. Oliko 0–6-tappio Klubille Sixtenin loppu? – SJK:n puheenjohtaja Sarajärvi vakuutti, että ”muutoksia tulee varmasti”
    4. Klubin kuiva kausi katkesi komeasti – HJK takoi SJK:n verkkoon kuusi maalia
    5. Uusi futisstadion sopisi Helsingin sydämeen – HIFK:n suunnitelma tarvitsee rajusti lisää uskottavuutta
    6. VPS:n viime hetken tasoitus turhautti HIFK:n – ”Trendi, joka täytyy saada poikki”
    7. Cleveland ja Golden State taas NBA:n finaaleissa – LeBron James haluaa olla kaikkien aikojen paras
    8. Seiväs puhkaisi kuplan vauhtijuoksussa – ”Seiväs pysähtyi, minä en”, Wilma Murto kuvailee pelottavaa tilannetta
    9. Poliisiraportti avaa Tiger Woodsin pidätystä: Löydettiin nukkumasta käynnissä olevasta autostaan, sammalsi, ei suoriutunut poliisin testeistä
    10. Imatran Ketterä ottaa Kajaanin Hokin paikan Mestiksessä
    11. Mailat lentelivät, kyyneleet virtasivat – Ranskan avointen toisella kierroksella riitti tunnetta
    12. Urheilusanomien nimi vaihtuu Urheilulehdeksi
  8. Kulttuuri
    1. Villihevosia oli 1990-luvulla käsittämättömän suosittu laulu, ja nyt hitin tekijä kertoo, miksi
    2. Keisarin minuudesta tehtiin muistomerkki
    3. Hannu Väisänen ravistelee tosikkoja fantasiakirjassaan
    4. Hallitus antaa televisiouutisille miljoonan euron tuen, jota yksikään televisiokanava ei voi nyt hakea
    5. Ilman lupaa lyhennetystä Joutsenlaulusta syntynyt riita uhkaa päätyä oikeuteen
    6. Pissivä koirapatsas ilmestyi ”Pelottoman tytön” jalkoihin ikonisen härän tueksi Wall Streetilla – taiteilijan mukaan tyttöpatsas on mainostemppu
    7. Pasilan vanha asema tuhotaan – ennen sitä vietetään purkajaisia, jossa kaikki halukkaat pääsevät koristelemaan aluetta
    8. Justin Bieber, Coldplay, Miley Cyrus, Pharrell Williams –Tällaisia ovat Ariana Granden järjestämän Manchesterin tukikonsertin esiintyjät
  9. Tiede
    1. Osa Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta myllättiin uuteen uskoon – pian siellä voi kävellä pitkin evoluutiopuun oksia
  10. Mielipide
    1. Onko JSN riittävä arvioimaan median eettistä toimintaa?
    2. Tarvitsemme luovan alan keskuksen
    3. Tukiasukkaat pelottavat naapureita Helsingin Ruusulankadulla – En haluaisi soittaa hätänumeroon niin usein
    4. Suomen on hylättävä talous- ja kauppasopimus Ceta
    5. Maatalouden ravinnekuormituksessa on tapahtunut paljon parannusta
    6. Kun lukivaikeus hidastaa, äänikirjoja saa verkosta
    7. EU:n merkitystä ei tule paisutella
    8. Turha meteli on epäterveellistä saastetta
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Pyöräilijät tukkivat kadun Helsingissä
    2. Laituriemännät ja kantajat tulivat Helsingin asemalle
    3. Tapahtumia torstaina 1. kesäkuuta
    4. Espan keikkakesä pyörähtää käyntiin
    5. Pankkiholvin ovet aukeavat
  12. Radio ja TV
    1. Ulkolinjan dokumentti valottaa harvoin julkisuudessa esiintyvän presidentti Trumpin neuvonantajan taustoja
    2. Eeppinen western-teema saa yhden upeimmista tulkinnoistaan George Stevensin lännenklassikossa
    3. Full Proof on parhaimpia tiedesarjoja televisiossa tällä hetkellä, ja se on suunnattu lapsille
    4. Torstain elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Rip Kirby
    2. Fingerpori
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Viivi ja Wagner
    6. Wumo
  14. Torstai
    1. Heli luuli vuosia sairastavansa MS-tautia, Iinan ärtyvä vatsa johtuikin häpeästä – Väärä diagnoosi sekoittaa arjen ja voi aiheuttaa katkeruutta
    2. Monen vanhemman käyttämät rangaistuskeinot voivat olla lapselle haitallisia – Toimi näin, kun lapsi kiusaa, varastaa tai valehtelee
    3. Onko tietokonepelien pelaaminen muka oikeaa urheilua?
    4. Ihanan kirpeä raparperi sopii muuhunkin kuin leivontaan: kokeile sitä salaattiin ja bbq-kastikkeeseen
    5. Näihin tapahtumiin kannattaa matkustaa ruuan perässä: Uusi olutfestivaali Lappeenrantaan, Michelin-kokkeja Mänttään ja 17 muuta kesätapahtumaa
    6. Luonto lisää onnellisuutta, matkailu ei välttämättä – Näin vietät rentouttavan loman
    7. Kiristääkö vuotavan hanan ääni hermoja? Asiantuntija kertoo, mistä se johtuu
    8. Raparperi-mantelipaistos ja vaniljajäätelöä
    9. Raparperi-bbq-ribsit
    10. Kirpeän makea raparperi-pekonisalaatti
    11. Jos salitreenissä kehittyminen tyssää, syy on harvoin ruokavalio, sanoo asiantuntija – Näillä neljällä ohjeella saat harjoittelusta taas tuloksia
    12. Voimme huonosti, koska vietämme liian vähän aikaa luonnossa – Steriili sisätila on ihmiselle luonnoton ympäristö, sanoo neurobiologi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pariskunta luuli ostaneensa 500 neliön omakotitalon Helsingistä, todellinen huoneistoala olikin vain 360 neliötä – Hovioikeus laittoi pisteen erikoiselle riidalle

    2. 2

      Espooseen rakennettiin kauppakeskittymä, jonne ei pääse kävellen eikä polkupyörällä – Suojatie johtaa ojaan

    3. 3

      Hyvänä nukkujana itseään pitävä voi olla vakavasta sairaudesta kärsivä ihmisraunio, sanoo asiantuntija – nämä kuusi asiaa kielivät uniapneasta

      Tilaajille
    4. 4

      Internet on juuri nyt täynnä tästä kokoomuksen vaalimainoksesta tehtyjä pilaversioita – kokosimme kaikki parhaat

    5. 5

      Monet pojat harrastavat huonoa seksiä, koska eivät kuuntele tyttöjä, sanoo kehutun seksioppaan tehnyt kirjailija

    6. 6

      Kukaan ei tiedä, miksi tämä talo on suojeltu – Helsingin valtaväylien puristuksessa pakkohuutokaupataan 100-vuotiasta mökkiä

    7. 7

      Suomalaisyhtiö lähti kokeilemaan näkemäänsä markkinarakoa – Amerikkalaiset sijoittajat antoivat 175 miljoonaa euroa

    8. 8

      Selvitys paljasti lohduttoman tilanteen: Tuhansien talojen jätevedet valuvat suoraan luontoon Helsingin seudulla

    9. 9

      Tältä näyttävät VR:n konduktöörien ja veturinkuljettajien uudet vaatteet

    10. 10

      Miksi ruma nainen on niin kamala asia? Kysymys riivasi Saara Turusta niin, että hän teki siitä näytelmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Selvitys paljasti lohduttoman tilanteen: Tuhansien talojen jätevedet valuvat suoraan luontoon Helsingin seudulla

    2. 2

      Kukaan ei tiedä, miksi tämä talo on suojeltu – Helsingin valtaväylien puristuksessa pakkohuutokaupataan 100-vuotiasta mökkiä

    3. 3

      Oikeusoppineet joutuivat useiden kärki­poliitikkojen höykytettäväksi – ”Tämä on poikkeuksellista”, sanoo professori Martin Scheinin

    4. 4

      Venäjä aloitti jo hiostamisen – Kremlissä on ehkä laskelmoitu, että kiltti Suomi saadaan vetämään Venäjän vankkureita

    5. 5

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    6. 6

      ”Autot kuuluvat teille”, julistaa kokoomuksen Orpo tienvarsi­taulussa – HS kysyi, mitä mainos tarkoittaa

    7. 7

      Sadattuhannet suomalaiset kärsivät pakon­omaisen virtsaamisen tarpeesta, ja ihminen voi myös ehdollistaa itsensä pissahätään – Apu saattaa löytyä elin­tapojen muutoksesta

      Tilaajille
    8. 8

      Suomalaisyhtiö lähti kokeilemaan näkemäänsä markkinarakoa – Amerikkalaiset sijoittajat antoivat 175 miljoonaa euroa

    9. 9

      Vauraaksi mielletyssä Töölössä yli puolet ihmisistä asuu vuokralla – HS kertoo, minne vuokra- ja omistus­asunnot kasautuvat

      Tilaajille
    10. 10

      Espooseen rakennettiin kauppakeskittymä, jonne ei pääse kävellen eikä polkupyörällä – Suojatie johtaa ojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Olli Lindholmista kirjan tehnyt Arno Kotro kertoo Lindholmin olleen perillä terveysongelmistaan vuonna 2017: ”Hän tiesi elävänsä veitsenterällä”

    4. 4

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    5. 5

      Kolmen metrin pudotuksesta jäi muistoksi rollaattori, jonka vauhti vain kiihtyy – Kirsti Paakkanen täyttää 90 vuotta ja muuttaa 300-neliöiseen makuuhuoneeseen

      Tilaajille
    6. 6

      Miksi Pohjois-Suomessa on paljon enemmän rivoja paikannimiä kuin etelässä? Vittulampien ja Paskaperien taustalla on monia hyviä syitä

    7. 7

      Ostaja löi sokkona pöytään voittavan tarjouksen Kivihaan 100-vuotiaasta puutalosta – Kohta alkoi kaduttaa

    8. 8

      Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm, 54, on kuollut – Yhtye vahvisti syyksi sairauskohtauksen

    9. 9

      Teemu ja Sirpa Selänne kohahduttivat ystävyyssäännöllä ja paljastivat erikoisen ilmiön – miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole aivan yksinkertaista, kertoi tuhat lukijaa

      Tilaajille
    10. 10

      ”Koen elämäni menneen hukkaan” – Lasten saamista katuvat naiset piilottavat ajatuksensa jopa puolisoiltaan

    11. Näytä lisää