Halla-aho ei pidä itseään epä­empaattisena: ”Koen hyvin voimakkaasti, kun johonkin ihmiseen kohdistuu epäoikeuden­mukaisuuksia”

Perussuomalaiset hakee presidentinvaaleista vastakkainasettelua, sanoo puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Perussuomalaisista aiotaan erottaa muutamia jäseniä, hän kertoo.

Eduskuntaryhmän jakauduttua perussuomalaisista erotetaan todennäköisesti joitain jäseniä. ”Jos esimerkiksi piirijärjestöissä johtavat ihmiset julistavat tukensa kilpailevalle liikkeelle, se on puoluetta vahingoittavaa toimintaa ja erottamisperuste”, Jussi Halla-aho sanoo.

1.7.2017 2:00 | Päivitetty 1.7.2017 7:38

Perussuomalaiset asettaa oman presidenttiehdokkaan, kysymys on enää, kenet.

Vielä kesäkuun 10. päivänä Jyväskylän puoluekokouksessa Jussi Halla-ahon kanta oli, ettei omaa ehdokasta kannata asettaa presidentti Sauli Niinistön ollessa ehdolla. Puolue voisi asettua tukemaan Niinistöä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?