Päivän lehti 1.8.2018    |   Kolumni

Lennonilla oli aviokriisi, Epstein oli kuollut ja Ringo Starr erosi yhtyeestä – Beatlesin White Album syntyi 50 vuotta sitten kriisitunnelmissa, pian se ilmestyy uudestaan

Enkä usko, että miltään muulta Beatles-levyltä voi löytyä yhtä kiinnostavaa ennen julkaisematonta studiomateriaalia, kirjoittaa HS:n toimittaja Arttu Seppänen.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Poliisi epäilee Nuorisosäätiön entistä, keskustataustaista johtoa jopa kymmenien miljoonien eurojen hävittämisestä
    2. Nuorisosäätiö myy rahapulassa kokonaisia taloja, aikeet huolestuttavat vuokralaisia – ”Tällaisista asioista pitäisi kertoa asukkaille”
    3. ”Jopa puolet lääke­tieteen nimissä tehtävistä toimista on turhia tai niiden haitat ovat suuremmat kuin hyödyt”, sanoo professori ja listaa kuusi esimerkkiä
    4. Bai Dang, 35, muistaa lapsuudestaan miehen, joka hukutti tyttövauvoja ämpäriin – Vaikka sen jälkeen Kiinassa moni asia on muuttunut, poikia syntyy yhä enemmän
  2. Pääkirjoitus
    1. Nuorisosäätiö pysyy otsikoissa
    2. Kansanedustajan toimi vaihdetaan yhä useammin kesken kauden houkuttelevampiin hommiin – siirtyminen kaipaisi pelisääntöjä
    3. Helle ei selitä hukkumisia
    4. Vihreä politiikka on vaikeuksissa Ruotsissa – Voiko sama ”kuoleman­syleily” tapahtua Suomen vihreille?
    5. Seutukaupunkeja on kehitettävä aktiivisesti
    6. Niinistö on presidenttien suosiossa, Sipilä vetäytyy
  3. Kotimaa
    1. Käänne kohti syksyä näkyvissä: ensi viikolla lämpötila voi romahtaa jopa 15 asteeseen
    2. Sadat suomalaiset kantavat hiv-tartuntaa tietämättään – Uusi riskiryhmä ovat keski-iän ylittäneet matkailijamiehet
    3. Kansalaispuolue epäilee: Paavo Väyrynen käyttää kansalais­puolueen jäsen­rekisteriä uuden puolueensa perustamisessa – ”Hän on varastanut jäsentiedot”
    4. Nainen kuoli putkaan Turussa elvytyksestä huolimatta
    5. Vihreiden työntekijä yritti estää ulkomaalaisen käännytyksen – Jäi seisomaan, ettei lento­kone nousisi ilmaan
    6. Vesikriisi keskellä porottavaa hellettä: Jopa 55 000 ilman ilman puhdasta hanavettä Raisiossa ja Naantalissa
    7. Koulu alkaa pian – HS julkaisee laajan kattauksen koulua käsitteleviä juttuja tulevina päivinä ja viikkoina
    8. Yksi suomalaislapsi sairastaa kuolemaan johtavaa harvinaista sairautta – Lääketehtaan hinta hipoo tähtitieteellisiä summia, ja Suomelle tämä ei käy
    9. UGT on ammattiliittojen järjestö
    10. Aidsiin kuolee vain muutama vuodessa
    11. Tamimi ei vapautunut etuajassa
  4. Kaupunki
    1. ”Joka viikonloppu oli kauhea kännäys ja naisia tuli ja meni” – keskellä Helsinkiä on ulkopuolisilta suljettu paratiisi, mutta vielä 1980-luvulla meno oli rähjäistä
    2. Ruotsin lahja 100-vuotiaalle Suomelle ei mennyt ihan putkeen: Lokakuussa paljastettu veistos lähetettiin takaisin Ruotsiin korjattavaksi
    3. Poliisi: Mustapuron kemikaalipäästö oli tahallinen – aine on ilmeisesti kaadettu suoraan sadevesikaivoon Kontulassa
    4. Ruusulankadun päihdeasuntolan ”laajentaminen” nosti tyhjästä turhan nettiraivon – Töölössä sijaitsevaa asuntolaa ei olla laajentamassa
    5. Vantaa selvittää omaa kaupunkipyöräjärjestelmää – Tavoitteena on pystyttää järjestelmä Helsinkiä ja Espoota halvemmalla
  5. Ulkomaat
    1. ”En jaksa ottaa riskiä, että tulee heitetyksi pois” – Brexit varjostaa suomalaisia, jotka unelmoivat Britanniaan muuttamisesta
    2. Brexit pakottaa suomalaiset yritykset varautumaan pahimpaan – ”Koko hankintaketju on arvioitava tarkkaan”
    3. Jos brexit-sopimus kariutuu, ei suomalaistenkaan oikeuksista Britanniassa ole varmuutta
    4. Zimbabwen historiallisten vaalien tulokset viipyvät – Oppositio syyttää vaali­lautakuntaa tulosten peittelystä
    5. Trump vaihtoi taktiikkaa: Vehkeily venäläisten kanssa ”ei ole rikos”
    6. Uuden-Seelannin pääministeri sai tiedon raskaudestaan vain hetki ennen virkaan astumista – Some­videoilla esiintyy viisiviikkoinen tytär ja äiti, joka lukee asia­kirjoja punaisesta kansiosta
    7. Pariisi lopettaa tänään kerta­rysäyksellä 150 000 ihmisen käyttämän sähköauto­palvelun – syinä jättivelka ja autojen siivoton kunto
    8. Malesian ilmailu­viraston johtaja eroaa MH370-koneen katoamis­raportin takia – lennon­johdon epäillään laimin­lyöneen tehtäviään
  6. Talous
    1. Kuivuus kärventää viljelyksiä – EU-maat hakevat joukolla komissiolta kriisiapua satokatoon
    2. Hintojen nousu voi syksymmällä yllättää oluen ystävät – kuivuuden supistama ohrasato nostaa maltaan hintaa
    3. Euroalueen talous­kasvu hidastui – työttömyys­aste 8,3 prosenttia kesäkuussa
    4. Nordea: Palvelut palautumassa normaaleiksi – Sähkökatkos aiheutti laajoja häiriöitä tiistaina
    5. Asuntokauppa hyytyy pääkaupunkiseudulla, myyntimäärä laski selvästi – ”Jotain hämmentävää tässä on”
  7. Urheilu
    1. ”Jokaista sanaa, jonka sanon, kuunnellaan paljon tarkemmin kuin entisten mieshuippupelaajien” – Ylen jalkapallo­asiantuntija Marianne Miettinen toivoo lisää naisia tv-kommentaattoreiksi
    2. Helle, loppuunmyyty stadion ja brasilialainen maalipyssy odottavat Klubin vieraaksi saapuvia valkovenäläisiä – ”Kun yleisö kannustaa kovaa, pelaaja voi antaa kaikkensa ja vielä vähän enemmän”
    3. VG: Olympiavoittaja Vibeke Skofterud oli nauttinut alkoholia – Poliisi ei tiedä, oliko hänen veressään promilleja turmahetkellä
    4. Suomen EM-joukkue on nyt valmis, moukarinheittäjä Inga Linna nousi viime hetkillä mukaan Berliiniin – valmennusjohtaja: ”Suurimmalla osalla ovat parhaat vuodet vielä edessä”
    5. Voitontahto ja kunnianhimo nostavat Kalle Rovanperän, 17, rallihuipulle: ”Äärimmäisen ja harvinaislaatuisen lahjakas kaveri”
    6. Kaisa Mäkäräinen lähtee ilman asetta hiihtomaajoukkueen pitkälle leirille Sveitsiin – ”Se on varmasti piristystä”
    7. NBA:n supertähti LeBron James perusti koulun huono-osaisille lapsille – ”Neljännellä luokalla minulta jäi 80 koulupäivää välistä”
    8. Nuorten Leijonien hyökkääjä sivaltaa Donald Trumpia: ”Johtaja, joka yrittää rajoittaa lehdistönvapautta, on totalitaarinen johtaja, diktaattori”
    9. Kiina yrittää tehdä munkkiluostarien oppilaista talviolympiavoittajia – Maa sai viime talvena Koreasta vain yhden kultamitalin
  8. Kulttuuri
    1. Maailman metallipääkaupunki on pikku kunta Etelä-Karjalassa, jossa soitetaan heviä vaikka palvelutalon ruumiskylmiön vieressä
    2. Kaksi kolmasosaa amerikkalaisista naiskäsikirjoittajista kokee työssään häirintää: epämiellyttävään käytökseen ”hauskassa työssä” on vaikea puuttua
    3. Huipputenori tykitti Savonlinnassa Turandot-roolinsa tavalla, jota oopperalavoilla harvoin kuullaan – Villiintynyt yleisö vaati Nessun dorma -aarian uudelleen
    4. Lennonilla oli aviokriisi, Epstein oli kuollut ja Ringo Starr erosi yhtyeestä – Beatlesin White Album syntyi 50 vuotta sitten kriisitunnelmissa, pian se ilmestyy uudestaan
    5. Saksofonisti John Coltranen kuuluisan kvartetin ”kadonnut studioalbumi” ei ole sensaatio, mutta tarpeeksi kiehtova vajavaisenakin
    6. Matka maailman ympäri on rohkeaa rehellistä rokkia, jossa yhdistyy Haloo Helsinki ja Tiktak: Esikoisalbumilla kuullaan lauluja rakkaudesta ja itse äänitettyjä eläinten ääniä
    7. Pet Shop Boysin keikkasotku pahenee: ensin konsertti siirrettiin puistosta jäähalliin, sitten lämmittelybändi Hurts perui – nyt lippuja myydään puoleen hintaan
    8. Eläinaiheisista paidoista tunnettu tekstiilitaiteilija Sirkka Könönen on kuollut – ”Könöspaitoja” on myös Woody Allenilla, prinsessa Annella ja Bill Clintonilla
  9. Tiede
    1. Historiallinen luotain lähti kohti Aurinkoa ensi kertaa ihmiskunnan historiassa – Katso laukaisu videolta
  10. Mielipide
    1. Katseet on aika siirtää Venäjältä omiin päästöihin
    2. Maanviljely ei ole yksin syyllinen merialueiden tilaan
    3. Työ meriluonnon turvaamiseksi jatkuu
    4. Lihava kohtaa ennakkoluuloja terveydenhuollossakin
    5. Olen lihava ja haluan laihtua, mutta en ole saanut ammattilaisilta mitään apua
    6. Rekisteröinti ei poista ongelmakoiria
    7. Tutkijoiden ja päättäjien välille tulisi rakentaa vahva, yli hallituskausien kantava yhteistyö
    8. Vain terveysjätit pärjäävät sotessa
  11. Tänään
    1. ”Taidan ollakin onnekas, kun opettelin romaanin kirjoittamisen. Nykyään käsikirjoittajat ovat ihan kynnysmattoja”, sanoo rakastettuja tv-sarjoja 1990-luvulla luonut Raija Oranen
    2. Timo Kareoja 1928–2018
    3. Tomasz Stanko 1942–2018
    4. Viikin tasoliittymän valaistusta kokeillaan
    5. Tapahtumia keskiviikkona 1. elokuuta
    6. Lyyrisiä lauluja
    7. Perheretki Seurasaaren
  12. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Wumo
    3. Viivi ja Wagner
    4. Harald Hirmuinen
    5. Lassi ja Leevi
    6. Rip Kirby
  13. Radio ja TV
    1. Suistobluesia Mississippillä – Kohtalokas jännäri kuvaa syrjäytynyttä kansaa ja rakkautta teinin silmin
    2. Hannu Salaman mestariteoksesta syntyi karsittu draama
    3. Klaude Kopteri lensi eduskuntaan
    4. Keskiviikon tv-elokuvia
  14. Ajanviete
    1. Päivän sudoku
    2. HS:n miniristikko vie tänään jalat alta – Ratkaisetko ristikon?
    3. Mikä on suurin vuorokautinen sademäärä Suomessa? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Korkeimmalta oikeudelta merkittävä ennakkopäätös: Humalan aiheuttama estojen löystyminen ei ole merkki väitetyn raiskausuhrin avuttomuudesta

    2. 2

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    3. 3

      Vantaalla pidetään ylimääräinen hätäkokous: Terveysasemilta puuttuu 21 lääkäriä ja lastensuojelun kriisi jatkuu

    4. 4

      Parisuhteet ovat muutoksessa, ja yhdessä asiassa astumme sata vuotta ajassa taakse­päin, sanovat asian­tuntijat – Näistä merkeistä tunnistat ”työ­pari­suhteen”

      Tilaajille
    5. 5

      Ravintola Baarikärpänen kieltää sisään­pääsyn romani­hameessa, omistaja selittää virallista linjaa korvaus­vaatimuksilla

    6. 6

      Tuore tutkimus: Rasvamaksa on käytännössä jo kansantauti, ja siitä kärsivän tulisi välttää alkoholia täysin

    7. 7

      Voiko Pasilan Triplan reikäinen julkisivu käynnistää trypofobia­reaktion? Arkkitehti: ”Kaikennäköisiä asioita selvitimme, mutta tätä emme”

    8. 8

      Sarjakuvamainen kauhuimago herätti aluksi hilpeyttä: 69 Eyes on soittanut yhdessä 30 vuotta, ja yksi syy siihen on ulkopuolisuuden tunne

    9. 9

      ”Kammottava nais­bändi” – Teini­tyttöjen rock­bändi tyrmistytti 1980-luvun lopulla miehiä soitto­taidoillaan

      Tilaajille
    10. 10

      Huulten rohtuminen ei läheskään aina johdu kuivumisesta, ja useissa huulirasvoissa on herkästi ihoa ärsyttävää ainetta, sanoo ihotautilääkäri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    2. 2

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    3. 3

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    4. 4

      Poliisi julkaisi kuvan: Miehet murtautuivat asuntoon ja kävivät omistajan päälle keskellä päivää Sipoossa

    5. 5

      Selvitysmies tuhoaisi Juha Sipilän luomuksen: valtio saisi kahden miljardin euron varat takaisin

    6. 6

      Ratikkakuski Dane Jozsefin oivallus johti upeaan hääkuvaan: ”Tuli aivan positiivinen fiilis, että nyt tein oikein”

    7. 7

      Boris Johnsonille täydellinen nöyryytys Luxemburgissa: jätti tiedotustilaisuuden väliin ilmeisesti siksi, ettei olisi buuaukselta saanut ääntään kuuluviin

    8. 8

      Ravintola Baarikärpänen kieltää sisään­pääsyn romani­hameessa, omistaja selittää virallista linjaa korvaus­vaatimuksilla

    9. 9

      Parisuhteet ovat muutoksessa, ja yhdessä asiassa astumme sata vuotta ajassa taakse­päin, sanovat asian­tuntijat – Näistä merkeistä tunnistat ”työ­pari­suhteen”

      Tilaajille
    10. 10

      ”Kammottava nais­bändi” – Teini­tyttöjen rock­bändi tyrmistytti 1980-luvun lopulla miehiä soitto­taidoillaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    5. 5

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    10. 10

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    11. Näytä lisää