Päivän lehti 1.10.2019

Tutkijat löysivät Virosta kymmeniä viikinkimiekkoja

Pohjoisrannikon särkyneet miekat ovat peräisin viikinkien muistohaudoista.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Suomen kuntien välinen jako kasvajiin ja kurjistujiin voimistuu, ennustaa Tilastokeskus – grafiikka näyttää, millainen on kuntasi tulevaisuus
    2. Näin poliitikot kommentoivat syntyvyyden vähenemistä: ”Elintason yllä­pitäminen tulee olemaan erittäin suurissa vaikeuksissa”
    3. Tilastokeskuksen hälyttävä väestöennuste julki – ”Luvut olivat paljon synkemmät kuin osattiin ajatella”
    4. Hao Guoqing kantoi kaksi vuotta ulosteämpäreitä olkapäillään, koska Mao tahtoi niin – Hän on kiitollinen kokemastaan ja kertoo nyt, miksi
    5. HS selvitti, mikä on sopiva ikä maksukortin hankkimiseen lapselle – ”Digitaalinen maksaminen on hyvä opetella varhain”
    6. Dohan MM-stadionista on suljettu yli puolet, siirtotyöläisille annettu vapaa pääsy täyttämään katsomoa
  2. Pääkirjoitus
    1. Sopeutuminen alempaan syntyvyyteen on jatkossa todennäköisin Suomen tie
    2. Euroopan keskuspankki lähestyy kykyjensä ylärajaa
    3. Populismi on ottanut takapakkia, mutta syynä voivat olla sattuma ja suhdanteet
    4. Olin pesemässä hampaita, kun huomasin ikkunan takana Kiinan uuden ydinohjuksen
    5. Suomen talouspolitiikassa on varauduttava synkkeneviin näkymiin
    6. Ruuhkamaksut lisäisivät viihtyvyyttä kaupungeissa
  3. Kotimaa
    1. Porilaiset kommentoivat kaupunkinsa synkkää väestöennustetta: ”Sitä ei voi paikata kuin maahanmuutolla”
    2. Savonlinnan väestöennusteet ovat ”karu totuus opettajan­koulutuksen siirrosta”, sanoo valtuuston puheen­johtaja
    3. Vuosaaren vanha palkkamurhajuttu siirtyy syyteharkintaan – Jari Aarniota ja entistä rikollispomoa epäillään murhasta
    4. Autoilija ajoi 264 kilometrin tuntinopeutta Lohjalla – Poliisi: ”Tämä oli tehtaalta lähtiessä tehty sellaiseksi, että se kulkee enemmän kuin perheautot”
    5. Kostea lämpö vaihtuu tiistaina Suomessa myrskytuuliin
    6. Urpilaista tentattiin EU-parlamentissa: ”Pelkkä kehitysyhteistyö ei pysäytä maahanmuuttovirtoja”
    7. Krp on käynnistämässä selvityksen henkilöstö­juhlistaan, Iltalehden mukaan juontajan romaneihin liittyvät vitsit hämmensivät yleisössä
    8. Väitös: Matka­ripuli­bakteereita löytyy myös niiltä, jotka eivät saa oireita
    9. Esitys: Aikuis­koulutus­tukea opiskeluun työn ohessa, täysi tuki pienentyisi hyvätuloisilla
    10. Mies potki ja hakkasi raskaana olevaa vaimoaan vatsaan, hovioikeus tuomitsi ehdollista vankeutta
    11. EU:n rajaturvallisuusviraston ensimmäinen pääjohtaja, kenraaliluutnantti Ilkka Laitinen on kuollut
    12. Muinaismuistoja tuhottiin tahallaan Lapissa
    13. Keskuskauppakamari lisäisi nopeasti työperäistä maahanmuuttoa
    14. Koulunaloituksen lykkäykseen vaaditaan vähintään psykologinen selvitys
    15. Seikkaileva leikkimökki -romaani ilmestyi vuonna 1956
    16. Kansalaisuutta koskevat päätökset voidaan jatkossa salata erityisistä syistä
  4. Kaupunki
    1. Ritva Sario on 78-vuotias, mutta juuri kukaan ei tarjoa hänelle bussissa istumapaikkaa
    2. Helsingin Kansalaistorilla leijuu välillä viemärin lemu – kaupungin mukaan hajulukkoja on rakennettu, mutta ne eivät välttämättä riitä
    3. Hakaniemeen ilmestyi luvatta rakennettu massiivinen bileterassi, Helsinki ajaa kelluvan rakennelman pois
    4. Ruumishuoneenakin tunnettu Harjun nuorisotalo suljetaan
    5. Isännöitsijän epäillään kavaltaneen puoli miljoonaa euroa Helsingissä, uhreina kantakaupungin arvotaloja
    6. Tuomio Helsingissä: Vääränlaisella autolla parkkihalliin ajaneelle naiselle ehdollista vankeutta
    7. Tutkimus: 90 prosenttia Suomessa asuvista somaleista kokee tulevansa syrjityksi työmarkkinoilla
  5. Ulkomaat
    1. Suomen EU-puheenjohtajuus­kauden tärkein tavoite etenemässä, mutta karsittuna: Korruptio ja väärin­käytökset vievät EU-tuet
    2. Lehti: Hongkongin mielenosoituksille kipinän antanut mies vapautuu vankilasta lokakuussa – tunnusti raskaana olevan tyttöystävänsä murhan
    3. Hylätyille parvekkeille ilmestyi pestyjä maasto­pukuja: Kiinan ase­voimat kaksin­kertaisti joukkonsa vaivihkaa Hongkongissa, kertoo Reuters
    4. HS:n vastaava päätoimittaja perustelee mainoksen julkaisemista
    5. Oikeus kumosi Moskovan mielenosoitusten keskiöön joutuneen näyttelijän ehdottoman vankeustuomion
    6. Konservatiivit seisovat tukevasti brexitin ja pääministerin takana kohuista huolimatta: ”Boris on mies paikallaan”
    7. Ihmisoikeusjärjestöt: Jopa 1 900 mielenosoittajaa pidätetty Egyptissä muutamassa päivässä
    8. Iranilaiskenraali uhoaa: Israelin tuhoaminen nyt saavutettavissa
    9. Tutkijat löysivät Virosta kymmeniä viikinkimiekkoja
  6. Talous
    1. Kuusi kuviota paljastaa suomalaisten velka­ongelman
    2. EKP:n pääjohtaja Mario Draghi vaatii FT:ssä euroalueelle yhteistä talousarviota ja valtioilta lisää elvytystä
    3. Outokumpu suunnittelee suurta investointia Tornioon, ulkopuolisten arvioiden mukaan kyse voi olla sadoista miljoonista euroista
    4. Kasvuyhtiö Wework uhosi pörssiin­menolla, ajautui kriisiin ja perui nyt pörssi­suunnitelmansa kokonaan
    5. Yhdysvaltalainen vaateliike Forever 21 hakeutuu yrityssaneeraukseen
    6. USA:n kauppa­neuvonantaja CNBC:lle: Tiedot kiinalais­yritysten poistamisesta Yhdys­valtain pörsseistä eivät pidä paikkaansa
    7. Oriolan yt-neuvottelut päättyivät: yhtiö karsii 83 työtehtävää
  7. Urheilu
    1. HS-analyysi: Jari Litmanen tuli osaksi Qatarin jalka­pallon MM-kisojen valko­pesua – näin entinen huippu­pelaaja selittää kehujaan kisoista
    2. Ståhlin ja Warholmin kultajahti Dohassa onnistui
    3. Norjan jättipotti miesten viidellä tonnilla kuihtui pistesijaan
    4. Maailman nopein nainen palasi vauvalomalta suoraan mestariksi: ”Sanoin, että hei, äidillä on huomenna työpäivä”
    5. Elmo Lakan alkueräjuoksu 110 metrin aidoissa painui penkin alle
    6. Estejuoksija Topi Raitanen hakee finaalipaikkaa kymmenen päivän pakkolevon jälkeen: ”Voi olla, että oli vain hyväksi”
    7. Venäjän antidopingjohtaja vaatii suursiivousta maan urheilujohdossa
    8. Ilves antoi potkut päävalmentaja Karri Kivelle: ”Meillä on kova luotto joukkueeseemme”
    9. Länsiylämaanterrieri Arthur on reissannut Karri Rämön matkassa Amerikasta Venäjälle ja Lahteen: nyt perhe etsii taas uutta kotia
    10. Jokerit tiivisti puolustuksen ja Haapalan jatkoaikamaali toi arvokkaan voiton
    11. Cardiff joutuu maksamaan siirtokorvauksen lentoturmassa kuolleesta Emiliano Salasta
    12. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Säätiöiden tukisumma putosi alle puolen miljardin euron – veikkaustulojen vähetessä kulttuuria uhkaa kaksoiskurimus
    2. Pink Floyd -klassikot osoittavat ajattomuutensa uudessa elokuvassa, mutta Roger Waters sikanaamarissa on vain vaivaannuttava
    3. Sodanjälkeisessä Suomessa eletään arkea rinnakkain kuolleiden kanssa
    4. Viivin ja Wagnerin luoja vaihtoi undergroundin ja film noirin tunnelmiin
    5. Katja Lundén Companyn flamencovaikutteinen uutuusteos vie unen ja valveen rajamaille
  9. Tiede
    1. Elon Muskin jättiraketti Starshipin koelennot alkavat Texasissa, japanilais­miljardööri tähtää sillä Kuuhun
    2. Esiäitimme ruokkivat vauvoja yli 7 000 vuotta sitten pienistä saviastioista, joissa oli kotieläinten maitoa – ja vauvan suuhun sopiva nokka
    3. Laadukkaina markkinoiduista ”luksusteepusseista” liukeneekin miljardeittain mikromuovia, tutkijat havaitsivat
  10. Mielipide
    1. Säätiöt kanavoivat yksityisen rahan maailman parhaaksi
    2. Kaikki vuositulorajan alittavat eivät saa oppimateriaalilisää
    3. Pätkätyöt ovat merkittävä syy syntyvyyden vähenemiseen
    4. Nuorten työllisyysaste ylös rohkeilla avauksilla
    5. Sitran tuloksellisuutta arvioidaan jatkuvasti
    6. Haarikon erämainen seutu tulisi suojella perustamalla sinne kansallispuisto
    7. Tammen istutus on helppo ja halpa ilmastoteko
    8. Syy outoon löyhkään voi löytyä omasta pihasta
    9. Öljylämmitys vaihtui maalämpöön, ja investointi maksoi itsensä takaisin noin viidessä vuodessa
    10. Ruotsissa kaikki ovat sinuja keskenään
  11. Tänään
    1. Kaksi yötä putkassa Koijärven mielenilmausten jälkeen oli Jussi Kivelle yhteiskuntaopin pikakurssi: ”Näin yhteiskunta toimii”
    2. Heikki Häiväoja 1929–2019
    3. Paul Badura-Skoda 1927–2019
    4. Kuukivien tutkimisella jo kiire
    5. Tapahtumia tiistaina 1. lokakuuta
    6. Kontiokomediaa
    7. Suru ei ole sairaus
  12. Radio ja TV
    1. Stephen Poliakoffin tarinat parhaimmillaan lumoavat, mutta uutuussarjasta Salaisuuksien kesä puuttuu taika
    2. Tunnin dokumentti arkkitehti Frank Lloyd Wrightin ainutlaatuisista töistä jää väistämättä pintaraapaisuksi
    3. Tällaiseen erikoisohjelmaan pystyy vain Yle: musiikkia huoltoasemakaseteilta
    4. Tiistain tv-elokuvia
  13. Ajanviete
    1. Missä ajassa keskimäärin poliisi saapui kiireelliseen tehtävään Enontekiöllä tammi-heinäkuussa 2019? – Selvitä myös muut päivän Uutisgurun kysymykset!
    2. Miniristikko: Oikein hyvää iltaa! – Haluatko ostaa vokaalin?
    3. Päivän sudoku
  14. Sarjakuvat
    1. Rip Kirby
    2. Fingerpori
    3. Viivi ja Wagner
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen
    6. Wumo

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Viiksekkäät hipsterit rynnivät lähiöbaariin Mellunmäessä – ulkoapäin rujon näköiseen kuppilaan tehdään jo pöytävarauksia

    2. 2

      Jengijohtaja Lauri ”Late” Johansson murhasi kolme miestä, ja tänään hän vapautuu vankilasta – Kuukausiliitteen vuonna 2012 julkaistu henkilökuva kertoo tappajasta, joka pyysi Jumalalta anteeksi

      Tilaajille
    3. 3

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    4. 4

      Emmi-Liia Sjöholm sai kaveriltaan ”junttivaroituksen”, ja sitten hän itki – Harmiton heitto sai tajuamaan, että äänekkäimmät ja rohkeimmat hallitsevat maailmaa

      Tilaajille
    5. 5

      Suomen kovakuntoisimmat koululaiset asuvat Uudella­maalla – Laskuri näyttää, kuinka koti­kuntasi koululaiset pärjäsivät kunto­mittauksissa

    6. 6

      Al-Holin leirillä lapsista tulee uusi sukupolvi Isisin terroristeja, sanoo Koillis-Syyrian ”ulkoministeri” HS:lle – ja kertoo kolme vaihtoehtoa, miten Suomi voi kotiuttaa kansalaisiaan

      Tilaajille
    7. 7

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    8. 8

      Onko suomalaisten turvallisuus tärkeämpi kuin lasten oikeudet? HS kokosi kolme näkökohtaa siitä, miksi päätös al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta on niin vaikea

    9. 9

      Oikeustieteilijät ihmettelevät ulkoministeri Haaviston toimia al-Holin pakolais­leirin kysymyksessä

    10. 10

      Kasvijuomat eivät ole tasavertaisia terveellisyyden suhteen – Asiantuntijat kertovat, mistä saa eniten proteiinia ja mikä on paras sydämen kannalta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    2. 2

      HS näki poliisin asiakirjat: Ulko­ministeriössä on laadittu suunnitelma kaikkien halukkaiden suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holista

    3. 3

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    4. 4

      Oikeustieteilijät ihmettelevät ulkoministeri Haaviston toimia al-Holin pakolais­leirin kysymyksessä

    5. 5

      Vanhan koulun ostanut perhe yllättyi muutettuaan haavetaloonsa: ensimmäisen talven öljylasku 10 000 euroa ja remonteille ei näy loppua

    6. 6

      Jussi Halla-aho ja Mikko Kärnä kiistelivät somessa al-Holin suomalaisten palauttamisesta, ja lopulta päätyivät karkeaan alatyyliin

    7. 7

      Koko oppositio jätti välikysymyksen hallituksen toiminnasta al-Holiin liittyen, Halla-aho: ”Epäselvää ja salakähmäistä”

    8. 8

      Kehomme vanhenee kolmen virstanpylvään kautta, ja ne paljastuvat tarkasti verestä

    9. 9

      Kaupungin työntekijät löysivät nipun avaamattomia posteja kävelytien varrelle sijoitetusta roskakorista Vantaalla

    10. 10

      Muut Pohjoismaat ovat tuoneet al-Holin leiriltä orpolapsia – Ruotsin ulkoministeriö vahvistaa olevansa ”jatkuvassa yhteydessä” Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    3. 3

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    4. 4

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    6. 6

      Katja Meriläinen, 31, pyörittää Helsingissä ja Espoossa kuuden sijoitusasunnon Airbnb-bisnestä – Palkkatöissä hänen ei tarvitse enää käydä

      Tilaajille
    7. 7

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    8. 8

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    9. 9

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    10. 10

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    11. Näytä lisää