Päivän lehti 1.12.2016
Päivän lehti 1.12.2016

Puutu kiusaamiseen – helpotat monen oloa

Kiusaamisen torjuminen parantaa koko yhteisön hyvinvointia.

1. Kiusaaminen ei ole harmiton kasvuvuosien siirtymäriitti, vaan se heittää pitkän varjon ihmisen koko myöhempään elämään. Näin toteavat Warwickin ja Duken yliopistojen tutkijat, jotka seurasivat joukkoa lapsia 11–16-vuotiaina ja uudestaan 19–26-vuotiaina aikuisina. Kiusaamisen uhreilla meni niin terveyttä, tulotasoa kuin sosiaalisia suhteitakin kuvaavilla mittareilla huonommin kuin niillä, joita ei ollut kiusattu.

2. Jäljet näkyvät jopa kymmeniä vuosia myöhemmin, osoittaa King’s College Londonin laaja seurantatutkimus. Lapsena kiusattujen fyysinen ja psyykkinen terveys oli vielä viisikymppisenä muita heikompi. Paljon kiusatuilla oli keski-iässä enemmän masennusta, ahdistusta ja itsemurha-ajatuksia. Heillä oli muita harvemmin pysyvä ihmissuhde ja he olivat tyytymättömämpiä elämäänsä.

3. Pitkään jatkunut kiusaaminen altistaa ylipainolle nuorena aikuisena, kertoo Psychosomatic Medicine -lehdessä marraskuussa julkaistu yhdysvaltalaistutkimus. Riski oli sitä suurempi, mitä jatkuvampaa kiusaaminen oli, eikä sillä ollut yhteyttä kotioloihin tai lapsuudenpainoon.

4. Kiusaaminen lisää teinien masennusriskiä ja itsetuhoisuutta. Yhdysvalloissa sillä on havaittu yhteys myös nuoren todennäköisyyteen kantaa asetta koulussa. Tutkijat katsovatkin, että kiusaamisen torjuminen parantaa kaikkien turvallisuutta.

5. Kiusaaminen luo yhteisöön pelon ilmapiirin, jossa halveksittuja piirteitä yritetään välttää. Pelko pakottaa monet mukaan kuvioon, ja puuttumattomuus tuottaa kollektiivista syyllisyyttä. Oppilaat kokevatkin ulkopuolisen puuttumisen helpotuksena, kertoo Päivi Hamaruksen väitös vuodelta 2006.

Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Helsingin valtuusto tyrmäsi Guggenheimin selvin luvuin
    2. Teinit tehtailivat Makedoniassa valeuutisia Trumpista ja Clintonista –  nyt yksi heistä kertoo HS:lle, miten bisnes toimii
    3. Jo kahdeksan vuoden kurimus: Suomen viennissä käynnissä synkin jakso ikinä
    4. Tämä lasten nettielämästä pitää ainakin tietää, kertoo mediakouluttaja
  2. Pääkirjoitus
    1. Vapaa sana kuuluu pohjoismaisuuteen – myös pääministeri Sipilällä olisi opittavaa
    2. EK haluaa lisää työehtojen sopimista työpaikoilla
    3. Oppimisen ilo alkaa varhain
    4. Castro oli yhden sukupolven sankari
    5. Kielletään kättely – se on likainen tapa, josta voisi luopua
    6. Kielipolitiikka vaikeuttaa sote-uudistusta
  3. Kotimaa
    1. Sipilä painostuskohusta: Ei ollut aikomusta rajoittaa Ylen toimintaa, en saanut reilua mahdollisuutta kommentoida uutista
    2. Pelko Ylen poliittisesta painostuksesta on vakava asia – eikä tämä kerta ole ensimmäinen
    3. Suomi aloittanut kampanjan ”perusteettoman maahantulon” vähentämiseksi – somemainoksia Irakissa, Afganistanissa ja Somaliassa
    4. Eduskunta- ja eurovaalien paketointi saattaa törmätä perustuslaillisiin ongelmiin
    5. EU-komissio syventäisi jäsenmaiden puolustusyhteistyötä – jättimäinen rahasto ja yhteiset tarvikeostot
    6. Helsingin Sanomat siirtää verkkoon kaksi miljoonaa artikkelia – kymmenen ikimuistoisinta juttua vuosilta 1990–2011
    7. Aatonaattona kulkee Suomen kaikkien aikojen täysin ”superjuna” – HS vertaili, millä kannattaa matkustaa joulunviettoon
    8. HS:n Joulukalenterissa lapset kertovat joka päivä hauskan tarinan
    9. Videolle kuvatut teloitusmurhat toivat irakilaismiehille sotarikossyytteet Tampereella
    10. Poliisi epäilee: Alaikäiset tytöt suunnittelivat hyökkäystä kouluun Riihimäellä
    11. Sipilä tapaa ensi viikolla Medvedevin
  4. Kaupunki
    1. Jan Vapaavuori harkitsee Helsingin pormestarivaalia – kokoomus taivuttelee raivokkaasti kärkinimeään mukaan
    2. Graffitimaalari leipoi makasiinin rauniot piparista – Tee perässä parempi!
    3. Ei enää samaa hoitoa kaikille: Kolme ensimmäistä terveysasemaa alkaa torstaina toimia uudella mallilla Helsingissä
    4. Iso huumetakavarikko Länsi-Uudellamaalla – amfetamiini oli pakattu kahvipurkkeihin
    5. Puretun ostarin jättämä tyhjiö täyttyy Lauttasaaressa – Lauttis avaa ovensa torstaiaamuna
    6. ”Parturi kertoi, että seinän vieressä makaa kuollut peura” – Outo eläinkuolema kauppakeskus Sellon pihassa
    7. Öinen välikohtaus Malmilla: nainen puri toista naista ja sylki ihmisten päälle, miesystävä sumutteli kaasua
  5. Ulkomaat
    1. Itävallassa historialliset presidentinvaalit – äärioikeiston johtama maa ei enää jäisi yksin
    2. Lappi houkuttelee Kiinasta nyt myös reppureissaajia – Wangin unelmakohde Inari jää väliin huonon julkisen liikenteen takia
    3. Castron uurna aloitti 900 kilometrin matkan kohti hautapaikkaa
    4. Trump lupasi luopua kaikista bisneksistään
    5. Trumpin uusi valtiovarainministeri: Edessä iso veroremontti
    6. Useita lapsia kuoli turkkilaiskoulun asuntolan palossa: ”Ovi paloportaille oli lukossa – lapset olisivat muuten selvinneet”
  6. Talous
    1. Opec pusersi sovinnon öljyntuotannon rajoittamisesta – raakaöljy kallistui yli 50 dollariin barrelilta
    2. Komissio julkaisi jättimäisen energiapakettinsa – Suomen kauhukuvat muuttuivat helpotukseksi ja hyviksi uutisiksi
    3. Metsien käytöstä odotetut näkemyserot eduskunnassa – Kääriäinen kehui ”bio- ja sähkö-Suomea”
    4. Slushin ihmepoika: Halpoja tekoelimiä 3D-printterillä
    5. Nobelisti Bengt Holmström: Trumpin infrastruktuuri-investoinnit vaikuttavat järkeviltä
    6. Amnestyn raportti: Jättiyritykset käyttävät lapsi- ja pakkotyöllä tuotettua palmuöljyä – samaa öljyä voi olla suomalaistenkin jäätelössä ja hammastahnassa
    7. Putin nimitti uudeksi talousministeriksi Maksin Oreškinin
    8. Tietoturvayhtiö: Yli miljoona Google-tiliä on murrettu
  7. Urheilu
    1. Antti Leppävuori palaa huippu-urheiluun ampumahiihdon päävalmentajana – ”Kaikki eivät sitä kestäneet”, hän muistelee MM-Lahden 2001 seurauksia
    2. Mäkäräisen paukut taivaan tuuliin, sijoitus suli seitsemään ohilaukaukseen: ”Pitää olla armollinen itselle”
    3. Dopingista kärynnyttä Johaugia odottaa yli vuoden mittainen harjoittelu eristyksissä – “Uskon, että hän on valmis siihen”
    4. Norjan yleisradion hiihtoasiantuntija: Johaug miettii varmasti lopettamista
    5. Aaltosen voittomaali pelasti Petrellin juhlaillan
    6. Englannin maajoukkue sai vihdoin managerin, Southgate jatkaa miljoona­sopimuksella
    7. Patrik Laine nousi ratkaisijaksi – Rantanen jatkaa tulikuumana
    8. Seagullsille yllätystappio sarjan jumbolle
    9. José Mourinholle yhden ottelun toimitsijakielto ja sakot juomapullon potkaisemisesta
    10. Tiger Woods tekee paluun golfkentille – golflegenda Jack Nicklaus: Tigerilla vielä 10 vuotta uraa jäljellä
    11. Kiira Korpi kummiksi taitoluistelun MM-kotikilpailuihin
    12. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Paola Suhonen rimpuilee irti ennakkoluuloista ja tuo Taidehalliin pornotähden – ”Nyt se yrittää olla vielä taiteilijakin”
    2. Ikea-näytelmä on kaikkea muuta kuin hassunhauska Ruotsi-hupailu
    3. Kirjailija Kaur Kenderiä syytetään tekstinsä vuoksi lapsipornosta – sananvapausjärjestö pitää tapausta hälyttävänä
    4. Tällainen on Linnan juhlissa esiintyvä Total Cello Ensemble – orkesterin riveistä nousi aikoinaan Apocalyptica, ohjelmistossa formulan äänimaisemaa
    5. Porilainen tanssi-ihme PDC näytti taitojaan Savoyssa
    6. Heidi Lampeniuksen työskentelytapa muistuttaa matonpesua – kiehtovat teokset syntyvät maalia poistamalla
    7. Jonna Karangan teosten ääressä kokee riemukasta hämmennystä
    8. Krista Siegfrieds yrittää päästä Ruotsin edustajaksi Euroviisuihin – juontaa Suomen finaalin
    9. Foo Fighters tulee Suomeen
    10. Kaksi esikoisromaania palkittiin 17 000 euron suuruisella tunnustuksella
  9. Tiede
    1. Mannerheimin lapsuudenkodin kattomaalaukset ovat Euroopan huippua
  10. Mielipide
    1. Kiusatuksi tulemista pidettiin omana syynä – poikamme empaattisuus ärsytti jopa aikuisia
    2. Jos ei tunne syyllisyyttä, ei voi opettaa empatiaa ja moraalia
    3. Viihtyvyyden edistäminen ei yksin ehkäise kiusaamista
    4. Pääministerin toiminta ei herätä luottamusta
    5. Perusopetuksen alasajo näkyy nyt oppimistulosten heikentymisenä
    6. Uutta opettajaa ei saa jättää yksin
    7. Kauppa on tehostanut toimintojaan
    8. Veronpalautukset hyötykäyttöön
    9. Kaikkien kyvyt esiin liikuntatunneilla
    10. Palvelutalon kustannukset löivät ällikällä – vaimoni äiti joutuu nyt muuttamaan pienempään asuntoon
    11. Poikani joutui Duudsoneilta kopioidun jekun kohteeksi – oli sairaana kaksi päivää
    12. Vuokranantaja ei saa valtiolta ”puhdasta rahaa”, vaan maksaa veronsa tunnollisesti
    13. Meidän kaikkien ei pidä olla feministejä
  11. Tänään
    1. Aina pitää laulaa myös sydämellä, Jaakko Ryhänen sanoo
    2. Kuva-arvoitus: Kerroksellinen kaupunki
    3. Helsinki saa uudet kasvot vuosisadoiksi
    4. Tohtori Zivago -elokuva ensi-illassa
    5. Tapahtumia torstaina 1. joulukuuta
    6. Uusi folkpoppari kiertueella
    7. Jämätekstiileistä syntyy vaikka kori
  12. Radio ja TV
    1. Television uusi Joulukalenteri ei ole niin hyvä kuin lapset ansaitsisivat
    2. Voittajan on helppo hymyillä
    3. Sodasta syntyi dada
    4. Keskiviikon tv-elokuvia
  13. Torstai
    1. Itse tehty rakkauskalenteri pelasti parisuhteen – ”Suhteessa on enemmän kyse rakkauden osoittamisesta kuin sen tuntemisesta”
    2. Anteeksiannolla on pimeä puolensa
    3. Nautiskele siemaisu kerrallaan – HS-raati maisteli jouluoluet, joista kaksi sai täydet viisi tähteä
    4. Häränhäntäliemi pasteijan kera
    5. Paistettua siikaa, puikulaperuna­paistosta ja vermuttikastiketta
    6. Tämän menun inspiraatio tuli presidenteiltä – katso Henri Alénin herkulliset ruuat
    7. Suomi 100 -juhlavuoden viineissä esillä ovat Bordeaux ja Champagne – pulloissa Tove Janssonin taidetta
    8. Karpalojäädykettä ja kuumaa suola-karamellikastiketta
    9. Täysi-ikäisyyden rajaa ei pidä laskea, sanoo tutkija
    10. Tutkija: Mindfulnessin pimeistä puolista pitäisi puhua – meditaatio voi olla jopa pelottava kokemus
    11. Puutu kiusaamiseen – helpotat monen oloa
    12. Yhä useampi nainen valitsee kierukkaehkäisyn, kun myyttejä kumotaan – testaa, paljonko sinun seksielämäsi maksaa
    13. Ratkaisu jojoiluun voi löytyä suolistosta
  14. Sarjakuvat
    1. Wumo
    2. Fingerpori
    3. Viivi ja Wagner
    4. Kamala luonto
    5. Lassi ja Leevi
    6. Harald Hirmuinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    4. 4

      Väärä asenne ja padotut tunteet saavat kehon sairastumaan, luennoi lääkäri tänä viikonloppuna Messukeskuksessa – Miten uskomushoitoja tarjoaviin lääkäreihin pitäisi suhtautua?

    5. 5

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    6. 6

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    7. 7

      Sdp:n helsinkiläispoliitikko toi vaimonsa siskon Etiopiasta Suomeen väärällä passilla – sai tuomion laittoman maahantulon järjestämisestä

    8. 8

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    9. 9

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    10. 10

      Vesivoimayhtiöillä kovat piipussa Kemijoella – eivät halua rakentaa kalateitä, syynä ”merkittävät kustannukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    4. 4

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    5. 5

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    6. 6

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    7. 7

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    8. 8

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    9. 9

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    10. 10

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    9. 9

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    11. Näytä lisää