Päivän lehti 2.1.2019
Päivän lehti 2.1.2019    |   Pääkirjoitus

Presidentti kehotti menestyneitä yhteiskuntia pohtimaan peruskysymyksiä

Tästä ajasta kertoo jotain, että uudenvuodenpuheessa sana demokratia toistui useita kertoja mutta myös natsitunnukset saivat maininnan.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Kansa on taas kaduilla, mutta mitä se oikeastaan tahtoo? Kolme kirjeenvaihtajaa pohtii, mistä Eurooppa on tulossa ja mihin se on menossa
    2. Miksi valtio velkaantuu taas tänä vuonna? HS:n budjettipuusta näet, mihin veroeurosi kuluvat
    3. ”Vain avoäidit, perhepinnarit ja rikolliset tarvitsevat uuden nimilain” – Vaimon oikeudesta ”tyttönimen” pitämiseen syttyi 1980-luvulla sanasota
    4. Etunimiä voi nyt olla neljä, ja lapsikin voi saada sukunimi­yhdistelmän – näin nimilaki muuttui tiistaina
    5. Kaveriporukka osti itselleen metsästyssuon huutokaupasta, ja lisää on kaupan – Turveyhtiö myy vanhoja maitaan kymmeniätuhansia hehtaareja
  2. Pääkirjoitus
    1. Presidentti kehotti menestyneitä yhteiskuntia pohtimaan peruskysymyksiä
    2. Edessä on oikein hyvä vuosi, ainakin avaruuden kannalta
    3. Yhdessä sovitut kotiintuloajat lapsille ja nuorille vahvistavat turvallisuuden tunnetta
    4. Korjauskerroin toimii usein väärään suuntaan, kun pitäisi aavistaa suuret muutokset
    5. Puolueet aloittavat pian kilpajuoksun vaaleihin
    6. Rinteellä on keväällä paljon pelissä
  3. Kotimaa
    1. Tasaisen varmaa tolkun Niinistöä – presidentti valitsi puheessaan sanansa tarkkaan ja poimi esiin asiat, jotka kotimaan arvojohtajan tuleekin vuonna 2019 sanoa
    2. Ylen ex-toimittaja kiistää, että hän olisi yrittänyt estää armeijan kaksois­kansalaisia koskevan uutisen julkaisun – kirjoittaja ja päätoimittaja eri mieltä
    3. Suomen historian suurin tuulennopeus mitattiin Ahvenanmaan Kökarissa, puhuri katkoo sähköjä ja haittaa junaliikennettä koko maassa – Kuvat näyttävät tuhot eri puolella Suomea
    4. Mökkiläinen pelkäsi, että junasta vuotanut myrkky turmeli saarimökin veden – VR ei korvaa mökkikauden viivästymistä ”puhtaana taloudellisena vahinkona”
    5. Raketit ja rattijuopot työllistivät poliisia eri puolilla Suomea uudenvuodenyönä
    6. Hotelli järjesti paukkuaroille koirille rauhallisen uudenvuoden – ja tältä meno näytti
    7. Troolari paloi Paraisilla, aluksessa useita kuutioita polttoöljyä
  4. Kaupunki
    1. Pasilan pahamaineisen liikennesumpun pitäisi helpottaa ensi syksynä – Uusi tunneli auttaa autolla kulkevia mutta katkaisee pyörällä kulkevien reitin
    2. Hotellityömaa Helsingin päärautatieasemalla laittaa kulkureitit uusiksi keskiviikkona
  5. Ulkomaat
    1. Brasilian presidentti Bolsonaro vannoi virkavalansa – Oikeistopopulistilta odotetaan ja pelätään isoja uudistuksia
    2. Tutkijoiden väite: Maailman vanhin 122-vuotias olikin äitiään esittänyt tytär – näin vältettiin perintöverot
    3. Saksa tunnustaa vuoden alusta lähtien ensimmäisenä Manner-Euroopan maana kolmannen sukupuolen
    4. Avaruusluotain kävi kaukaisimmassa tutkitussa paikassa 6,4 miljardin kilometrin päässä Maasta
    5. Ainakin seitsemän kuollut kerrostalon räjähdyksessä Venäjällä – videolla nähdään, kuinka raunioista löytyy pieni lapsi
  6. Talous
    1. Verottaja loi ”veroasioinnin verkkopankin” – Näissä arjen tilanteissa Omavero-palvelusta voi olla hyötyä
    2. Kiinan teollisuus­tuotanto heikkeni joulukuussa ensi kertaa yli kahteen vuoteen – maan osakkeet menettivät arvostaan vuoden aikana neljäsosan
  7. Urheilu
    1. Suomen haaveet talviolympialaisista heräsivät eloon: ”Nyt selvitetään faktoja. Kun on valmista, tehdään johtopäätökset”
    2. Roger Federerin suuri haave toteutui: sai lopulta kokea Serena Williamsin väkevän syötön – Federer pareineen voitti tennistähtien ainutkertaisen taiston
    3. Henri Kontisen ja John Peersin tennisvuosi alkoi tylyllä tappiolla – seuraavan turnauksen suomalainen pelaa eri parin kanssa
    4. Wada vahvistaa: Venäjä ei pitänyt kiinni Moskovan dopinglaboratoriolle asetetusta aikarajasta – ”Olen kitkerästi pettynyt”
    5. Teemu Pukki jäi ilman maalia kevätkauden avauksessa – suomalainen iski nimensä Norwichin seurahistoriaan syyskaudella
    6. Karsiutuminen oli Pärmäkosken Tour de Skille paha takaisku – myös miehet jäivät puolivälieriin: ”Hyvä kun pääsin maalista huoltorekalle”
    7. Krista Pärmäkoski toivoi pääsevänsä nauttimaan – ei taida onnistua
    8. Nuorille leijonille tyly tappio, hylätty maali puhutti – puolivälierässä vastaan tulee Kanada
    9. Alisa Vainio löi miehetkin melkein minuutin erolla tuulisessa ja räntäsateisessa uudenvuodenjuoksussa
    10. Tomek Valtonen palasi jääkiekkovalmentajaksi synnyinmaahansa Puolaan, jossa kavaltaja rosvosi liiton varat: ”Tämä on mahtava seikkailu”
    11. Antti Aalto jäi avauskierroksen huonoimpaan tuuleen vuoden aluksi – ”Ei tämä turnee tähän kaadu”
    12. Tiistain tulospörssissä muun muassa hiihtoa, jalkapalloa, jääkiekkoa ja keskeisimpiä rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Palkittu ranskalaiskirjailija saa vaikutteita Balzacilta ja kertoo nykyajasta myös silloin, kun sijoittaa tapahtumat menneisyyteen
    2. Cleaning Women julkaisee kymmenen vuoden tauon jälkeen yleisöystävällisen levyn
    3. Harvinaiset, hätkähdyttävät kuvat ovat 1918-historiateoksen kiinnostavinta antia
    4. Leena Lehtolainen kokosi yhteen rikostarinoitaan eri ajoilta – niissä korostuvat epätavanomaiset aihevalinnat ja miljööt
    5. Straussin valssit siivittivät jälleen uutta vuotta Wienissä
    6. Latinopoptähti Ricky Martin päätti vuoden vauvauutisilla: perheeseen syntyi tyttö
    7. Viihteen sukupuolijako tasapainottuu – naiset astuvat esiin saksalaisen klassikkoelokuvan pohjalta tehdyssä tv-sarjassa
  9. Tiede
    1. Jo varhaiset ihmiset saattoivat tuhota luontoa – Afrikan isojen eläinten häviämisessä näkyvät ihmisen jäljet hyvin pitkältä ajalta
    2. Solakka, Sisu vai Galambala? Lukijat ehdottivat satoja nimiä kokosilakkatuotteelle, jota tutkijat kehittävät
  10. Mielipide
    1. Omaishoitaja törmää kannustinloukkuihin – omaishoidon ja ansiotyön yhdistäminen on tehtävä sujuvaksi
    2. Tarvitsemme kattavamman perustulo­kokeilun
    3. Koulusta on saatava riittävä osaaminen
    4. Hädän hetkellä taloyhtiöiden väestönsuojia ei osattaisi ottaa käyttöön
    5. Mihin katosi asiantuntijoiden uskottavuus?
    6. Kirjasto innosti helsinkiläisiä jo vuonna 1860
    7. Kirjallisuus omaksi oppiaineekseen
    8. Alennusta matkasta, jos lunta ei ole
    9. Yksityisautoilua olisi kohtuullista vähentää
    10. Avoin väylä ammattikorkeakouluun vahvistuu
  11. Tänään
    1. Salme Kurki 1921–2018
    2. Keskiolut lähti markkinoille suosionosoitusten saattamana
    3. Tapahtumia keskiviikkona 2. tammikuuta
    4. Talvipäivä Korkeasaaressa
  12. Radio ja TV
    1. Jännityssarjassa ruotsalainen diilintekijä seikkailee Venäjän hämäräbisneksissä – Juoni on mutkikas mutta sen edetessä ehtii pitkästyä
    2. ”Eihän sitä aina jaksa hymyillä”, Tellervo Koivisto sanoo Jari Tervolle
    3. Kunpa tulisi ilosanoma: kotimaiset viihdeohjelmat on lopetettu ja kaikki niiden tekijät siirretty komeisiin draamatuotantoihin
    4. Keskiviikon tv-elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Rip Kirby
    2. Fingerpori
    3. Viivi ja Wagner
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen
    6. Wumo
  14. Ajanviete
    1. Vuosi alkuun sekasotkulla – Löydätkö sanat?
    2. Minkä maan pääkaupunki on Bern? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    3. Päivän sudoku

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Valmisteliko Venäjä hyökkäystä länteen Zapad-sotaharjoituksessa?

    2. 2

      Joukossamme on monia, jotka janoavat toisten kärsimystä – Tällainen on sadistinen persoonallisuushäiriö, jota ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä

      Tilaajille
    3. 3

      Entinen poikaystävä huoritteli ja musa-alan sedät nauroivat päin naamaa – sitten Ronja Stanley otti ohjat omiin käsiinsä ja nyt hän laulaa laukeamisesta

    4. 4

      Muistatko nämä tavat, jotka eivät tulisi lentokoneessa enää kuuloonkaan? 1950-luvulla matka Kanarialle vei neljä päivää, mutta sitten seuramatkoilla alettiin käydä kuin lähiökapakassa

      Tilaajille
    5. 5

      Ulkomaalaisviha ja rasismi ovat syttyneet uuteen roihuun – Vaalikeväänä on vaara, että poliitikot kilpailevat siitä, kuka lyö pöytään kovimmat ratkaisuehdotukset

    6. 6

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    7. 7

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    8. 8

      Vantaalla hyvätuloinen eläkeläinen voi maksaa hoivasta satoja euroja enemmän kuin Porvoossa – uusi laki panee kaikki samalle viivalle, katso HS:n laskurilla mitä itse maksaisit

      Tilaajille
    9. 9

      Maailman suurin tietovuoto: Yli 770 miljoonaa osoitetta ja salasanaa löytyi hakkeripalstalta

    10. 10

      Keskellä Helsingin liikenteen jylyä uinuu unohdettu maalaisidylli – Kaupunki haluaa jyrätä 100-vuotiaan pihapiirin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    2. 2

      Keskellä Helsingin liikenteen jylyä uinuu unohdettu maalaisidylli – Kaupunki haluaa jyrätä 100-vuotiaan pihapiirin

    3. 3

      Netflix julkaisi elokuvan, jonka ”kaikki ovat katsoneet”, vaikka sitä pidetään todella huonona – ilmiö kertoo ajastamme, jossa pelkäämme jäädä ulkopuolisiksi

    4. 4

      Mikko Sorjolahti, 43, katseli, kuinka juopot opettivat nuorempiaan juomaan Lasolia Myyrmäen asemalla – Asema saatiin rauhoitettua yllättävällä tavalla

    5. 5

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman suurin tietovuoto: Yli 770 miljoonaa osoitetta ja salasanaa löytyi hakkeripalstalta

    7. 7

      Kiinan kanadalaiselle langettama kuolemantuomio on viesti, ja se on hyvä tiedostaa Suomessakin

    8. 8

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    9. 9

      Espoolaisnainen hiihti töihin Helsingin keskustaan – ”Ruttopuistossa matka eteni vauhdilla”

    10. 10

      Helsinki selvisi lumimyräkästä vähällä, auraajat olivat ahkerina – Lumisade loppuu iltaan mennessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    5. 5

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    10. 10

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    11. Näytä lisää