Päivän lehti 2.2.2017
Päivän lehti 2.2.2017    |   Blogi

Täydellinen elämä voi uuvuttaa ihmisen – on tärkeää osata tehdä myös sinne päin

Pyrkimys aina optimaalisiin aamiaisiin, vaatteisiin, ihmissuhteisiin ja koko elämään syö valtavasti aikaa ja energiaa muilta, syvemmiltä asioilta, kirjoittaa Maaret Kallio.


Päälle­päin koko elämän viilaaminen täydellisen optimaaliseksi voi kuulostaa hienolta.

Silloin aamupala on täydellisesti ravitseva startti – ja tietenkin esteettisesti aseteltu. Päivän asu ei koskaan ole sinne päin, vaan tarkkaan suunniteltu ja eettisesti valittu. Opinnoissa, töissä ja jopa lomilla jokaisen suorituksen on oltava huippuluokkaa. Pitkään metsästetyt huonekalut, auto ja laukku täyttävät tavoitteet prikulleen.

Myös sosiaaliset tilanteet virittyvät parhaimman metsästykseen: Jäänkö jostain tärkeämmästä paitsi? Olisiko jossain vielä mielenkiintoisempi keskustelukumppani?

Optimaalielämään ei vanhanaikaisesti ajauduta. Päinvastoin: se on täynnä tietoisia valintoja, punnittuja ratkaisuja ja esimerkillistä toimintaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kaikella hienoudella on kuitenkin kääntöpuolensa. Optimaalielämä uuvuttaa helposti rakentajansa, kun jokaisen päätöksen perään takertuu piinaava epävarmuus: menikö sittenkään nappiin? Huippuelämän tavoittelu on uusi muoto vanhasta tutusta perfektionismista.

Kaikki käsillämme oleva tieto ja näkemämme esimerkit luovat harhan siitä, että voisimme aina valita juuri itsellemme täydellisen vaihtoehdon. Vaikka voisimmekin, pohtiiko kukaan, millä hinnalla huippuvalintoja tehdään? Kritiikitön pyrkimys parhaaseen syö valtavasti aikaa ja energiaa muilta, syvemmiltä asioilta.

Samalla aidosti kohtaava ja tunteva elämä valuu salakavalasti sormien läpi. Tunteet elämän merkityksellisyydestä tai siitä, että tulee hyväksytyksi, jäävät kipeän kaukaisiksi.

Kiiltävän kuoren sisällä kaikuu tyhjyyden pelko: entä jos kupla puhkeaa?

Parhaimpaan pyrkiminen on tärkeä taito, mutta sitä on myös taito tehdä sinne päin. Mielen hyvinvoinnin kannalta joustavuus, kohtuullisuus ja inhimillisyys ovat olennaisimmat hyvän elämän rakennusaineet. Uskallusta olla myös aivan tavallinen, keskeneräinen ihminen.

Sillä hyvää elämää ei voi suorittaa. Se on uskallettava vain elää.

Minkä olisi muututtava syvällä sinussa, ettei pinnan kiillottaminen tuntuisi enää niin tärkeältä?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lujasti lempeä
  • perfektionismi
  • uupumus
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Suomen ja Venäjän kaksois­­kansalaiselta peruttiin työpaikka ulkoministeriössä – ministeriö vetosi Venäjän valtion mahdollisiin vaikuttamis­yrityksiin
    2. EU pääsi sopuun operaattoreiden tukkuhinnoista – roaming-maksut poistuvat kuluttajilta kesäkuussa
    3. Moderaattorit kertovat, miten verkkopalstoja valvotaan – ”Ihmiset ovat lakanneet välittämästä omasta maineestaan”
    4. Lapsista koulitaan ylireippaita, ja se on vaarallista, sanoo psykologi: ”On huolestuttavaa, jos lapsi ei koskaan kiukuttele”
  2. Pääkirjoitus
    1. Pakolaiskeskustelussa puhutaan nyt siitä, mistä piti vaieta
    2. Kansalaisoikeudet kuuluvat myös kaksoiskansalaisille
    3. Länsimetro liikkeelle varoen
    4. Tyytyväinen asiakas saa mitä tarvitsee
    5. ”En tiedä mitään” -salaseura oli 1850-luvun trumpilainen kansanliike – katolilaisista levitettiin jopa tappo- ja raiskaushuhuja
    6. Kaksoiskansalaiset ja vihreät miehet huolettavat
  3. Kotimaa
    1. Eduskunnalla vastassa vaativat valtiopäivät – isoimpina asioina sote-uudistus ja useat selonteot
    2. Kansanedustajat ovat huolissaan Donald Trumpin aikeista
    3. Pääministeri Sipilä sai puhtaat paperit Terrafame-kantelusta – Sipilä: ”Hyvä, että asia saadaan jätettyä taakse”
    4. Perus­suomalaisten Kivelä vastaa väitteisiin Ylen journalistisesta painostamisesta – ”Aion jatkossakin sallia tällaiset keskustelut”
    5. Ministeriön selvitykset: Syöpä- ja tekonivel­leikkaukset keskitetään entistä harvempiin sairaaloihin
    6. Palvelutaloissa syödään liikaa sokeria, joka viides vaarassa sairastua keripukkiin – tutkimus antaa kehnon kuvan ikäihmisten syömisestä
    7. Kumpi identtisistä kaksosista on teloittaja – vai onko kumpikaan? Irakilaisveljesten terrorismikäräjät alkoivat Tampereella
    8. KHO odottaa jättikasvua turvapaikkavalituksiin
    9. Testaa uutistietämyksesi Lasten uutisten ristikossa
    10. Teinit poseerasivat kuvissa puukkojen ja aseen kanssa Jyväskylässä – Poliisi tutkii Snapchatissa ja Whatsappissa lähetettyjä viestejä
    11. Muumioopperan ohjasi Ville Saukkonen
    12. Marjaana Herlevi ja Leena Ståhlberg ovat kasvatustieteiden maistereita
    13. Ruben Stiller ei ole freelancer vaan Ylen vakitoimittaja
    14. Yhdysvaltojen tuleva oikeusministeri on Jeff Sessions
  4. Kaupunki
    1. Elmeri Vehkala, 44, kirjoittaa lapsuusmuistoja Koivukylästä – lapset pitivät yhtä, kun viina tärväsi monien perheiden elämää
    2. Miksi nykyrakennukset homehtuvat käsiin? Liisa Akimof aikoo rakentaa Helsinkiin vanhan ajan puutalon ilman liimaa, metallia ja muovia
    3. Oikeudenkäynti valottaa takavuosien vantaalaista toimintakulttuuria – jalkapalloseuran epäillään saaneen tukea ohi liikuntayhtiön tilien
    4. Arkkitehtikisa ratkesi: Hakaniemeen on tulossa lasinen hotelli, jonka julkisivu muuttuu
    5. Suuri muutos Helsingin liikenteessä – yhä useampi matka kuljetaan jalan, pyöräilyn osuus junnaa paikallaan
    6. Vihreiden pormestari­ehdokkuuden hävinneen Pekka Saurin suunnitelmat vielä auki
    7. Tekniikka petti, Helsingin valtuuston kokous jouduttiin keskeyttämään – Valtuutettu kuumeni: ”Kuka vastaa, kuinka paljon maksaa?”
    8. Pekka Haaviston kotipihaan tallottiin homottelu – ”Eduskunnan turvallisuusjohtajaa on informoitu tapahtuneesta”
    9. Valtteri Ihalainen, 38, katosi jäljettömiin Kulosaaren ostarilta: lähti ilmeisesti kohti Herttoniemeä
    10. HSL-kortilla voi pian päästä liikkumaan laajemmin: Siuntio hakee jäseneksi, Tuusulassa luvassa tiukka äänestys
  5. Ulkomaat
    1. Hollanti valmistautuu omaan Trump-hetkeensä – vaalit saattaa voittaa puolue, joka haluaa sulkea moskeijat ja viedä maan ulos EU:sta
    2. Trumpin tuomarivalinta Neil Gorsuch on perinteisten arvojen kannattaja, mutta pieni yllätys – grafiikka näyttää korkeimman oikeuden jakolinjat
    3. Brittihallitus haluaa varmistaa hyvät suhteet Yhdysvaltoihin, kun EU-eron käynnistys lähenee.
    4. Myös Ranskan äärioikeiston presidentti­ehdokasta Le Peniä epäillään varojen väärinkäytöstä – kieltäytyy maksamasta 340 000 euron summaa EU:lle
    5. Virkailijat laskevat käsipelillä, kuinka monta kanaa on Kiinassa – viimeksi niitä oli lähes viisi miljardia
    6. Laajat metsäpalot kärventävät Chileä
    7. Kiista Viron ex-presidentin talokuluista ratkesi – väärin käytetyt EU-tuet korvataan verovaroista
    8. Israel ilmoitti taas rakentavansa lisää juutalaisasutuksia miehitetyille alueille
    9. Rikkaat arabimaat ovat hiljaa Trumpin maahantulokiellosta
    10. Afganistanin hallitus hallitsee 60:tä prosenttia maasta
  6. Talous
    1. Paloiko pinna taas töissä? Asiantuntijat neuvovat, miten voit vähentää tunteella reagointia
    2. Volkswagen maksaa miljardikorvaukset päästöskandaalista – ostaa autoja takaisin asiakkailta
    3. EK:n suhdannebarometri: Talous virkistyy, mutta kasvu jää perin hitaaksi
    4. Suomalainen avaruusalan startup aikoo kerätä miljoonia euroja – koulutusleirin ja tv-ohjelman kautta ”kenestä tahansa” voi tulla astronautti
    5. Nokian liikevoiton ennakoidaan supistuneen yli 500 miljoonaa euroa – yhtiö kertoo loppuvuoden tuloksensa aamulla
    6. Venäjän talous arvioitua paremmassa kunnossa
  7. Urheilu
    1. Anna-Julia Kontion parisuhde ja ura katkesivat syksyllä, nyt hän nousee takaisin satulaan – ”Uskon, että kaikella on tarkoituksensa”
    2. Boris Rotenbergin ja Mika Salon suojatti ajaa Amerikan Indycar-kilpailuissa – ”Nyt pitää voittaa”
    3. Hannu Manniselle ja Samppa Lajuselle löytyi manttelinperijä – Arttu Mäkiaho otti yhdistetyssä nuorten MM-kultaa
    4. Jalkapallon siirtoaika umpeutui historiallisissa merkeissä – Huuhkajien keskikenttä­pelaajalta itseironinen kommentti
    5. Alexander Ringin siirtyminen New York Cityyn varmistui – seurakaverina Andrea Pirlo: ”En malta odottaa pelaamista Yankee-stadionilla”
    6. Ruotsin kuningas saapuu Lahden MM-hiihtojen vieraaksi
    7. Aamulehti: Miljoonatappiot kärsinyt Tampereen Ilves saa vihdoin uuden omistajan
    8. Sebastian Aho täysin pysäyttämätön – laukoi uransa ensimmäisen NHL-hattutempun: ”Oli hauska ilta”
    9. Lontoon olympiakisoista lisää käryjä – Venäjä menetti viestihopean
    10. Suomi avasi voittotilinsä jääpallon MM-kisoissa – Kazakstan-ottelun näki 332 katsojaa
    11. Jokerit haki tärkeän voiton Kazakstanista – ”Ei tässä mitään paraateja laiteta pystyyn”
    12. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Ateneum vie historiansa ensimmäisen näyttelyn New Yorkiin ja näyttää, miksi juuri Suomesta nousi niin monta lahjakasta naistaiteilijaa
    2. Eeva-Leena Eklundin villit maalaukset tönivät toisiaan seinillä ja lattialla
    3. Ääniteos yhdistää Helsingin, Dublinin, Adelaiden ja Tokion, ja siihen voi vaikuttaa painamalla nappia
    4. Suomelle jo kolmatta kertaa peräjälkeen huono esiintymispaikka Euroviisuissa
    5. Sideways-festivaali julkisti ensimmäiset esiintyjänsä: mukana Editors, Dinosaur Jr. ja Chelsea Wolfe
    6. Vuoden johtolanka -palkinto Mikko Porvalin 1930-lukua kuvaavalle dekkarille – ”Resonoi tätä päivää ääriliikkeineen”
    7. Yle irtisanoo 63 tuotannon työntekijää
  9. Tiede
    1. Suomi eli Finlandi löytyi kartalta jo liki 600 vuotta sitten – aluksi tosin saarena
  10. Mielipide
    1. Trumpin leimaaminen narsistiseksi psykopaatiksi on väärin – psykiatrian tehtävä ei ole luokitella hyviksiä ja pahiksia
    2. Toiveet on erotettava realiteeteista
    3. Toimittajat eivät luovuta
    4. Ottakaa huomioon meidät hajusteallergiset
    5. Hevoshaan koulun sulkeminen oli outo päätös
    6. Raportti saamelaisten oikeuksien toteutumisesta jättää vielä pohdittavaa
    7. Valvonta olisi pitänyt siirtää Suomelle
    8. Huonon historian ei pidä toistaa itseään
    9. Kumpaa kannattaa harrastaa: veneilyä vai oopperaa?
    10. Helsingissä luistelukausi loppuu liian aikaisin
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Oli talvi, oli mopo
    2. Kotimainen tietokone
    3. Tapahtumia torstaina 2. helmikuuta
    4. Koe Lahti
    5. Rakkautta ennen eroa
  12. Torstai
    1. Adhd ei johdu kasvatuksesta, vakuuttaa 38-vuotiaana diagnoosin saanut Silja Seppänen – Tältä jatkuva viriketulva tuntuu
    2. Kaikki kyykkäävät nyt salilla, mutta moni tekee sen väärin – katso, miten suosikkiliike tehdään oikein
    3. Täydellinen elämä voi uuvuttaa ihmisen – on tärkeää osata tehdä myös sinne päin
    4. Pastaa, risottoa ja rapukakkuja – tee Henri Alénin helpot äyriäisherkut
    5. Max Grönholm, 26, kyllästyi kalatiskien antimiin ja perusti kalakaupan: ”Jos kalan ja kalsarit saa samasta kaupasta, toisen laatu kärsii”
    6. Raikas ja viehättävä kokonaisuus
    7. Saunominen voi suojata muistia, sydäntä – ja jopa ihoa
    8. Makaaberi uteliaisuus ohjaa ihmisten käyttäytymistä, kertoo sosiaalipsykologi
    9. Some ja kännykät ovat saattaneet vähentää nuorten alkoholikäyttöä – vanhemmat kontrolloivat enemmän lapsiaan
    10. Kampasimpukoita ja sahrami-tomaattirisottoa
    11. Rapukakut
    12. Pasta paahdetusta paprikasta, jättikatkaravuista ja chorizosta
    13. Currylla maustettu pinaatti-mangosalaatti
  13. Radio ja TV
    1. Mikä teki miljardööri Warren Buffettista hyväntekijä Warren Buffettin? – Hänen vaimonsa Susan
    2. Älypuhelinpojan kostoretkestä loppuu virta
    3. Heikki otti äidin mukaan töihin
    4. Torstain elokuvia
  14. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Wumo
    4. Harald Hirmuinen
    5. Lassi ja Leevi
    6. Rip Kirby

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    2. 2

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    3. 3

      Maailma teki uskomattoman tempun ja torjui happosateet ja otsonikadon – nyt 15 000 tutkijaa vetoaa ihmiskunnan selviämisen puolesta, mutta suurimpaan ongelmaan ei löydy ratkaisua

    4. 4

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    5. 5

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    6. 6

      Hallitusneuvottelujen katkeaminen vei Saksan poliittiseen kriisiin – Angela Merkelin aika voi olla ohi

    7. 7

      Kädet eivät toimineet, mutta silti Matti ja Outi todettiin työkykyisiksi – Pitkäaikaissairaat pelkäävät, että työttömyysturvan leikkaukset ovat uusi rangaistus etenkin heille

      Tilaajille
    8. 8

      Tuntuuko, että kaikki muuttuu vaarallisemmaksi? Olet oikeassa, ja on terveellistä tunnustaa se

    9. 9

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    10. 10

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    5. 5

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    6. 6

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    7. 7

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    8. 8

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    9. 9

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    10. 10

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Parisuhde tuhon partaalla – asiantuntija ja HS:n lukijat kertovat, millaiset syyt ajavat parit harkitsemaan eroa ja mikä lopulta sai pysymään yhdessä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää