Päivän lehti 2.2.2017
Päivän lehti 2.2.2017

Venäjän talous arvioitua paremmassa kunnossa

Uusien tilastojen perusteella talous on saattanut alkaa kasvaa loppuvuonna.

Öljyn halpenemisen ja talouspakotteiden halvauttaman Venäjän talous supistui viime vuonna 0,2 prosenttia, kertoi Venäjän tilastokeskus keskiviikkona.

Uutistoimisto Reutersin viime vuoden lopussa tekemässä kyselyssä 15 ekonomistia arvioivat Venäjän bruttokansantuotteen supistuneen 0,5 prosenttia loppuvuonna.

Ennakoitua parempi talouskehitys on merkki siitä, että Venäjän bruttokansantuote olisi saattanut kasvaa prosentin viimeisellä vuosineljänneksellä vuoden 2015 loppuun verrattuna.

Bruttokansantuote tarkoittaa loppukäyttöön tuotettujen tavaroiden ja palveluiden yhteenlaskettua arvoa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Talouden vakautumista on edistänyt etenkin kaivosteollisuus ja tavaroita valmistava teollisuus. Sen sijaan kulutuskysyntään perustuva vähittäiskauppa ja majoitusala ovat yhä vaikeuksissa.

”Uudet tiedot vahvistavat, että teollisuus on jouduttanut elpymistä, kun taas kuluttaja-alat ovat heikkoja”, kirjoitti tutkimusyhtiö Capital Economicsin ekonomisti William Jackson katsauksessaan.

Tilastokeskuksen täsmennettyjen tietojen mukaan Venäjän bruttokansantuote supistui 2,8 prosenttia eikä 3,7 prosenttia vuonna 2015.

Muutos johtuu osittain myös tilastointimenetelmän uudistamisesta.

”Pidämme yleisnäkymämme ennallaan: kasvava yksityinen kulutus ja investoinnit vauhdittavat bruttokansantuotteen kasvua”, sanoi ING-pankin ekonomisti Dmitri Polevoi.

Talousministeri Maksim Oreškin on sanonut jo aikaisemmin, että talous on palaamassa kasvu-uralle.

Hänen arvionsa mukaan Venäjän bruttokansantuote voi kasvaa tänä vuonna kaksi prosenttia, jos talous ei kohtaa ulkoisia šokkeja.

Öljynviejävaltioiden yhteistyöjärjestön Opecin päätös supistaa tuotantoa on aiheuttanut jo raakaöljyn kallistumisen.

Raakaöljyn kallistuminen on puolestaan hyväksi Venäjän taloudelle, koska se parantaa etenkin kuluttajien ostovoimaa.

Jos Venäjän talous alkaisi lähiaikoina kasvaa vakaasti, siitä on viipeellä hyötyä myös Suomelle.

Vaikka Venäjän merkitys Suomen taloudelle on vähentynyt selvästi, on se edelleen tärkeä kauppakumppani.

Venäläiset matkailijat ovat myös tärkeä tulonlähde etenkin Itä-Suomessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Venäjä
  • Öljyn hinta
  • Venäjän pakotteet
  • Öljy
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Suomen ja Venäjän kaksois­­kansalaiselta peruttiin työpaikka ulkoministeriössä – ministeriö vetosi Venäjän valtion mahdollisiin vaikuttamis­yrityksiin
    2. EU pääsi sopuun operaattoreiden tukkuhinnoista – roaming-maksut poistuvat kuluttajilta kesäkuussa
    3. Moderaattorit kertovat, miten verkkopalstoja valvotaan – ”Ihmiset ovat lakanneet välittämästä omasta maineestaan”
    4. Lapsista koulitaan ylireippaita, ja se on vaarallista, sanoo psykologi: ”On huolestuttavaa, jos lapsi ei koskaan kiukuttele”
  2. Pääkirjoitus
    1. Pakolaiskeskustelussa puhutaan nyt siitä, mistä piti vaieta
    2. Kansalaisoikeudet kuuluvat myös kaksoiskansalaisille
    3. Länsimetro liikkeelle varoen
    4. Tyytyväinen asiakas saa mitä tarvitsee
    5. ”En tiedä mitään” -salaseura oli 1850-luvun trumpilainen kansanliike – katolilaisista levitettiin jopa tappo- ja raiskaushuhuja
    6. Kaksoiskansalaiset ja vihreät miehet huolettavat
  3. Kotimaa
    1. Eduskunnalla vastassa vaativat valtiopäivät – isoimpina asioina sote-uudistus ja useat selonteot
    2. Kansanedustajat ovat huolissaan Donald Trumpin aikeista
    3. Pääministeri Sipilä sai puhtaat paperit Terrafame-kantelusta – Sipilä: ”Hyvä, että asia saadaan jätettyä taakse”
    4. Perus­suomalaisten Kivelä vastaa väitteisiin Ylen journalistisesta painostamisesta – ”Aion jatkossakin sallia tällaiset keskustelut”
    5. Ministeriön selvitykset: Syöpä- ja tekonivel­leikkaukset keskitetään entistä harvempiin sairaaloihin
    6. Palvelutaloissa syödään liikaa sokeria, joka viides vaarassa sairastua keripukkiin – tutkimus antaa kehnon kuvan ikäihmisten syömisestä
    7. Kumpi identtisistä kaksosista on teloittaja – vai onko kumpikaan? Irakilaisveljesten terrorismikäräjät alkoivat Tampereella
    8. KHO odottaa jättikasvua turvapaikkavalituksiin
    9. Testaa uutistietämyksesi Lasten uutisten ristikossa
    10. Teinit poseerasivat kuvissa puukkojen ja aseen kanssa Jyväskylässä – Poliisi tutkii Snapchatissa ja Whatsappissa lähetettyjä viestejä
    11. Muumioopperan ohjasi Ville Saukkonen
    12. Marjaana Herlevi ja Leena Ståhlberg ovat kasvatustieteiden maistereita
    13. Ruben Stiller ei ole freelancer vaan Ylen vakitoimittaja
    14. Yhdysvaltojen tuleva oikeusministeri on Jeff Sessions
  4. Kaupunki
    1. Elmeri Vehkala, 44, kirjoittaa lapsuusmuistoja Koivukylästä – lapset pitivät yhtä, kun viina tärväsi monien perheiden elämää
    2. Miksi nykyrakennukset homehtuvat käsiin? Liisa Akimof aikoo rakentaa Helsinkiin vanhan ajan puutalon ilman liimaa, metallia ja muovia
    3. Oikeudenkäynti valottaa takavuosien vantaalaista toimintakulttuuria – jalkapalloseuran epäillään saaneen tukea ohi liikuntayhtiön tilien
    4. Arkkitehtikisa ratkesi: Hakaniemeen on tulossa lasinen hotelli, jonka julkisivu muuttuu
    5. Suuri muutos Helsingin liikenteessä – yhä useampi matka kuljetaan jalan, pyöräilyn osuus junnaa paikallaan
    6. Vihreiden pormestari­ehdokkuuden hävinneen Pekka Saurin suunnitelmat vielä auki
    7. Tekniikka petti, Helsingin valtuuston kokous jouduttiin keskeyttämään – Valtuutettu kuumeni: ”Kuka vastaa, kuinka paljon maksaa?”
    8. Pekka Haaviston kotipihaan tallottiin homottelu – ”Eduskunnan turvallisuusjohtajaa on informoitu tapahtuneesta”
    9. Valtteri Ihalainen, 38, katosi jäljettömiin Kulosaaren ostarilta: lähti ilmeisesti kohti Herttoniemeä
    10. HSL-kortilla voi pian päästä liikkumaan laajemmin: Siuntio hakee jäseneksi, Tuusulassa luvassa tiukka äänestys
  5. Ulkomaat
    1. Hollanti valmistautuu omaan Trump-hetkeensä – vaalit saattaa voittaa puolue, joka haluaa sulkea moskeijat ja viedä maan ulos EU:sta
    2. Trumpin tuomarivalinta Neil Gorsuch on perinteisten arvojen kannattaja, mutta pieni yllätys – grafiikka näyttää korkeimman oikeuden jakolinjat
    3. Brittihallitus haluaa varmistaa hyvät suhteet Yhdysvaltoihin, kun EU-eron käynnistys lähenee.
    4. Myös Ranskan äärioikeiston presidentti­ehdokasta Le Peniä epäillään varojen väärinkäytöstä – kieltäytyy maksamasta 340 000 euron summaa EU:lle
    5. Virkailijat laskevat käsipelillä, kuinka monta kanaa on Kiinassa – viimeksi niitä oli lähes viisi miljardia
    6. Laajat metsäpalot kärventävät Chileä
    7. Kiista Viron ex-presidentin talokuluista ratkesi – väärin käytetyt EU-tuet korvataan verovaroista
    8. Israel ilmoitti taas rakentavansa lisää juutalaisasutuksia miehitetyille alueille
    9. Rikkaat arabimaat ovat hiljaa Trumpin maahantulokiellosta
    10. Afganistanin hallitus hallitsee 60:tä prosenttia maasta
  6. Talous
    1. Paloiko pinna taas töissä? Asiantuntijat neuvovat, miten voit vähentää tunteella reagointia
    2. Volkswagen maksaa miljardikorvaukset päästöskandaalista – ostaa autoja takaisin asiakkailta
    3. EK:n suhdannebarometri: Talous virkistyy, mutta kasvu jää perin hitaaksi
    4. Suomalainen avaruusalan startup aikoo kerätä miljoonia euroja – koulutusleirin ja tv-ohjelman kautta ”kenestä tahansa” voi tulla astronautti
    5. Nokian liikevoiton ennakoidaan supistuneen yli 500 miljoonaa euroa – yhtiö kertoo loppuvuoden tuloksensa aamulla
    6. Venäjän talous arvioitua paremmassa kunnossa
  7. Urheilu
    1. Anna-Julia Kontion parisuhde ja ura katkesivat syksyllä, nyt hän nousee takaisin satulaan – ”Uskon, että kaikella on tarkoituksensa”
    2. Boris Rotenbergin ja Mika Salon suojatti ajaa Amerikan Indycar-kilpailuissa – ”Nyt pitää voittaa”
    3. Hannu Manniselle ja Samppa Lajuselle löytyi manttelinperijä – Arttu Mäkiaho otti yhdistetyssä nuorten MM-kultaa
    4. Jalkapallon siirtoaika umpeutui historiallisissa merkeissä – Huuhkajien keskikenttä­pelaajalta itseironinen kommentti
    5. Alexander Ringin siirtyminen New York Cityyn varmistui – seurakaverina Andrea Pirlo: ”En malta odottaa pelaamista Yankee-stadionilla”
    6. Ruotsin kuningas saapuu Lahden MM-hiihtojen vieraaksi
    7. Aamulehti: Miljoonatappiot kärsinyt Tampereen Ilves saa vihdoin uuden omistajan
    8. Sebastian Aho täysin pysäyttämätön – laukoi uransa ensimmäisen NHL-hattutempun: ”Oli hauska ilta”
    9. Lontoon olympiakisoista lisää käryjä – Venäjä menetti viestihopean
    10. Suomi avasi voittotilinsä jääpallon MM-kisoissa – Kazakstan-ottelun näki 332 katsojaa
    11. Jokerit haki tärkeän voiton Kazakstanista – ”Ei tässä mitään paraateja laiteta pystyyn”
    12. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Ateneum vie historiansa ensimmäisen näyttelyn New Yorkiin ja näyttää, miksi juuri Suomesta nousi niin monta lahjakasta naistaiteilijaa
    2. Eeva-Leena Eklundin villit maalaukset tönivät toisiaan seinillä ja lattialla
    3. Ääniteos yhdistää Helsingin, Dublinin, Adelaiden ja Tokion, ja siihen voi vaikuttaa painamalla nappia
    4. Suomelle jo kolmatta kertaa peräjälkeen huono esiintymispaikka Euroviisuissa
    5. Sideways-festivaali julkisti ensimmäiset esiintyjänsä: mukana Editors, Dinosaur Jr. ja Chelsea Wolfe
    6. Vuoden johtolanka -palkinto Mikko Porvalin 1930-lukua kuvaavalle dekkarille – ”Resonoi tätä päivää ääriliikkeineen”
    7. Yle irtisanoo 63 tuotannon työntekijää
  9. Tiede
    1. Suomi eli Finlandi löytyi kartalta jo liki 600 vuotta sitten – aluksi tosin saarena
  10. Mielipide
    1. Trumpin leimaaminen narsistiseksi psykopaatiksi on väärin – psykiatrian tehtävä ei ole luokitella hyviksiä ja pahiksia
    2. Toiveet on erotettava realiteeteista
    3. Toimittajat eivät luovuta
    4. Ottakaa huomioon meidät hajusteallergiset
    5. Hevoshaan koulun sulkeminen oli outo päätös
    6. Raportti saamelaisten oikeuksien toteutumisesta jättää vielä pohdittavaa
    7. Valvonta olisi pitänyt siirtää Suomelle
    8. Huonon historian ei pidä toistaa itseään
    9. Kumpaa kannattaa harrastaa: veneilyä vai oopperaa?
    10. Helsingissä luistelukausi loppuu liian aikaisin
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Oli talvi, oli mopo
    2. Kotimainen tietokone
    3. Tapahtumia torstaina 2. helmikuuta
    4. Koe Lahti
    5. Rakkautta ennen eroa
  12. Torstai
    1. Adhd ei johdu kasvatuksesta, vakuuttaa 38-vuotiaana diagnoosin saanut Silja Seppänen – Tältä jatkuva viriketulva tuntuu
    2. Kaikki kyykkäävät nyt salilla, mutta moni tekee sen väärin – katso, miten suosikkiliike tehdään oikein
    3. Täydellinen elämä voi uuvuttaa ihmisen – on tärkeää osata tehdä myös sinne päin
    4. Pastaa, risottoa ja rapukakkuja – tee Henri Alénin helpot äyriäisherkut
    5. Max Grönholm, 26, kyllästyi kalatiskien antimiin ja perusti kalakaupan: ”Jos kalan ja kalsarit saa samasta kaupasta, toisen laatu kärsii”
    6. Raikas ja viehättävä kokonaisuus
    7. Saunominen voi suojata muistia, sydäntä – ja jopa ihoa
    8. Makaaberi uteliaisuus ohjaa ihmisten käyttäytymistä, kertoo sosiaalipsykologi
    9. Some ja kännykät ovat saattaneet vähentää nuorten alkoholikäyttöä – vanhemmat kontrolloivat enemmän lapsiaan
    10. Kampasimpukoita ja sahrami-tomaattirisottoa
    11. Rapukakut
    12. Pasta paahdetusta paprikasta, jättikatkaravuista ja chorizosta
    13. Currylla maustettu pinaatti-mangosalaatti
  13. Radio ja TV
    1. Mikä teki miljardööri Warren Buffettista hyväntekijä Warren Buffettin? – Hänen vaimonsa Susan
    2. Älypuhelinpojan kostoretkestä loppuu virta
    3. Heikki otti äidin mukaan töihin
    4. Torstain elokuvia
  14. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Wumo
    4. Harald Hirmuinen
    5. Lassi ja Leevi
    6. Rip Kirby

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Masturbointia, hameen alta kuvaamista, seksiä lainsäädäntöapua vastaan – EU-parlamentti kuohuu seksuaalisen häirinnän syytöksistä, meppijoukko vaatii selvitystä mediapaljastusten jälkeen

    4. 4

      Kaksi ihmistä kuollut omakotitalon tulipalossa Kirkkonummella

    5. 5

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    6. 6

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    7. 7

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    10. 10

      Ei-toivotut vauvat saatetaan jatkossa jättää vauvaluukkuihin Tanskassa – osa kätilöistä vastustaa ajatusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    5. 5

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    8. 8

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    9. 9

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    10. 10

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää