Päivän lehti 2.4.2017
Päivän lehti 2.4.2017

Ehdokkaiden taustat jäävät pimentoon – rikossyytteiden unohtelu on yleistä

Ehdokkaat sitoutuvat kertomaan taustoistaan, mutta rikossyytteiden ja -tuomioiden unohtelu näyttää olevan yleistä.


Lauantaina 1. huhtikuuta sivulla A 2 grafiikassa ehdokkaiden syytemääriä kuvaavat sektorit olivat väärän kokoisia. Luvut olivat oikein. Ohessa korjattu grafiikka.

Kuntavaalien ehdokkaiden rikostaustojen selvittäminen on täysin puolueiden paikallisyhdistysten varassa. Paikallisyhdistykset taas joutuvat turvautumaan jo julkistettuun tietoon tai kuulopuheisiin, jos ne joitakin selvityksiä tekevät.

Kaikki puolueet myös puhuttavat ehdokkaaksi aikovat, ja osa puolueista vaatii kirjallisen vakuutuksen nuhteettomasta taustasta. Jos ehdokaskandidaatti salaa rikostuomion tai syytteen, puolueen paikallisyhdistys ei saa niitä selville.

Helsingin Sanomat kertoi lauantaina, että sadat kuntavaaliehdokkaat ovat olleet oikeudessa vastaamassa rikossyytteisiin kuluvan valtuustokauden aikana. Törkeistä rikoksista syytteitä on luettu 134 kertaa ja perusmuotoisista rikoksista 410 kertaa.

Kaikkien suurten puolueiden ehdokkaita on syytetty ja tuomittu myös törkeistä rikoksista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Määrällisesti ja suhteellisesti eniten syytteessä olivat olleet perusuomalaisten ehdokkaat. He ovat joutuneet oikeuteen varsinkin pahoinpitelyistä ja rattijuopumuksista.

Ainakin osa perussuomalaisten ehdokkaista allekirjoittaa sitoumuksen, jossa he vakuuttavat kertoneensa taustoistaan rehellisesti muun muassa sen, onko heidät tuomittu rikoksesta tai onko tutkinnassa meneillään mahdollisesti rikokseksi luokiteltavia asioita.

Puoluesihteeri Riikka+Slunga-Poutsalo" class="person"> Riikka Slunga-Poutsalo myöntää yllättyneensä selvityksestä: ”Selvästikään kaikki eivät ole kertoneet rehellisesti taustoistaan ja menneisyydestään paikallisyhdistyksille, vaikka heiltä ehdokkuutta harkit­taessa sellaista pyydetään.”

Hänen mukaansa ”Missään tapauksessa puolueella ei ole ollut tarkoituksena päästää vaaleissa ehdolle tällaista porukkaa”.

Vasemmistoliiton ja sosiaalidemokraattien puoluetoimistoista kerrottiin ennen HS:n selvityksen julkistamista, että heidän tiedossaan ei ole ehdokkaiden tekemiä törkeitä rikoksia. Molempien puolueiden ehdokkaiden joukosta niitä kuitenkin löytyi muutamia.

”Meidän ehdokkaiden tulee jakaa sosialidemokraattiset arvot ja toimia niiden mukaan. Tämä sulkee pois kaikenlaiset törkeät väärinteot ja rikokset”, Sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholm linjasi viime viikolla.

Vasemmistoliiton puoluesihteerin Joonas Leppäsen mukaan puolueessa ”ei lähtökohtaisesti” voi olla ehdolla henkilö, joka syyllistynyt törkeään rikokseen viime valtuustokauden aikana.

Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä kertoo, että heilläkin ehdokkaiden hyväksyminen on osastojen vastuulla.

”He pyrkivät selvittämään taustat niin hyvin kuin voivat, mutta viimeisten päivien aikana selvittäminen tehdään mahdottomassa kiireessä. Tärkeintä on, että ehdokkaaksi pyrkivä kertoo avoimesti taustastaan, jotta osasto voi arvioida, pystyykö henkilö ehdokkaana toimimaan puo­lueen arvojen mukaisesti”, Maanselkä linjasi viime viikolla.

Kristillisdemokraattien Helsingin-listalla on yksi selvityksen raskaimmista rikoksista tuomittu. Listalla sitoutumattomana olevan Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liikkeen kuntavaaliehdokas on tuomittu tapon yrityksestä ja laittomasta uhkauksesta.

Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen kertoo, että allekirjoittaessaan ehdokassopimuksen ehdokas vahvistaa kertoneensa taustoistaan rehellisesti mukaan lukien mahdolliset aiemmat tuomiot tai käynnissä olevat tutkinnat.

Miettinen on rikostaustojen suhteen tiukka.

”En pysty keksimään tilannetta, jossa törkeään rikokseen syyllistynyt voisi olla ehdolla”, Miettinen katsoo.

HS:n selvityksen mukaan ainakin yksi vihreiden ehdokas on kuitenkin ollut syytettynä tör­keästä rikoksesta ja tuomittu.

Karkkilassa ehdolla oleva vihreiden Olli Mäkinen, 59, on tuomittu vuonna 2015 törkeästä kavalluksesta puoleksi vuodeksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Oikeus määräsi hänet samalla palauttamaan yksityistiekunnalta toimitsijamiehenä kavaltamansa vajaat 5 000 euroa.

Ruotsalainen kansanpuolue Rkp on ainoa, joka kertoo valmiudesta tehdä selvitys rikollisesta taustasta.

”Teemme taustaselvityksen siten, että kyselemme ihmisiltä, jotka tuntevat ehdokkaat. Emme tee automaattisesti rikostaustaselvitystä, mutta meillä on valmius siihen, jos tarve vaati”, Rkp:n puoluesihteeri Fredrik Guseff kertoo.

Hänen mukaansa ehdolla ei voi olla henkilö, joka on syyllistynyt törkeään rikokseen viime valtuustokauden aikana.

Ruotsalaisen kansanpuolueen ehdokkailla olikin eduskuntapuolueista kaikkein vähiten syytteitä, HS:n selvitys kertoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuntavaalit 2017
  • Rikosepäilyt
  • Puolueet
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. ”Jos suurmoskeija tulee niin kusessa ollaan” – HS seurasi vaali­kampanjointia Uudellamaalla, ja tämä äänestäjiä kiinnosti
    2. Mika Häkkinen mainostaa pelifirmaa somessa, ja kohta myös naapurin Irma saa rahaa hehkutuspäivityksistä – voiko tuttavien suosituksiin enää luottaa?
    3. Etelä-Kiinan merellä pulassa oleva suomalaisperhe suojautui hyttiin kypärin ja patjoin – viranomaiset odottelivat vielä maanantaiaamuna hätäkutsua
    4. Haaveiletko löylyistä kallioluodolla? – Toimi nyt, sillä Helsingin kesäsaunojen varauskausi alkaa maanantaina
  2. Pääkirjoitus
    1. Moraalia säästäen yrityksen kate kasvaa hetken
    2. Republikaanit tukivat vahingossa omaa asiaansa
    3. Taloyhtiön hallitukseen kannattaa mennä
    4. Pitäisikö kirkastaa myös kuntalaisen roolia?
    5. ”Ajaa käärmettä pyssyyn” – Vanhoista sanonnoista saisi helposti teemapuiston
    6. Antti Rinteellä on paljon pelissä
    7. Karlsson
  3. Kotimaa
    1. Miksi somekampanjointi muuttui tylsäksi ja vähemmän keskustelevaksi? Tältä näytti yksi päivä sosiaalisen median vaalikentillä
    2. Tampereen jättiyliopisto herättää taas kritiikkiä – Ylioppilaskunta: Uuden yliopiston säätiöstä tulossa laiton
    3. Ehdokkaiden taustat jäävät pimentoon – rikossyytteiden unohtelu on yleistä
    4. Juha Sipilä haaveilee kylien täyttämistä kaupunkiseuduista ja toivoo, että Helsinki säästäisi Malmin ja Keskuspuiston
    5. ”Haastaisin kunnat kilpailemaan keskenään siitä, kenellä on paras palvelu”
    6. Puukon sai ottaa matkustamoon kunhan ei näyttänyt terroristilta, tupakkakielto johti käsirysyyn – Näin suomalainen lentomatkustus on muuttunut vuosien myötä
    7. Kuluttajaliitto vaatii maksuttomia paperilaskuja
    8. Unisex-vessat ja koulujen ryhmäkoot jakoivat puheenjohtajia HS:n puheenjohtajatentissä
    9. Kirkon Palvelevan puhelimen numerot muuttuvat
    10. Inkoon-Raaseporin susiparille ei kaatolupaa
    11. Mies uhkaili koiranulkoiluttajia ilmakiväärillä Jalasjärvellä
    12. Grafiikan sektorit olivat väärän kokoisia
    13. Pasilan asemarakennus valmistui 27 vuotta sitten
    14. Ruotsia edusti koordinointiministeri Ibrahim Baylan
    15. Perussuomalaiset oli neljänneksi suurin kuntapuolue
  4. Kaupunki
    1. ”Jokainen luo oman johtajuutensa” – Tampereen pormestarin Anna-Kaisa Ikosen viime hetken neuvot helsinkiläis­kollegalle
    2. Länsimetron työmaalta varastettiin kuparikaapelia – ”Tämä vaikuttaa töihin ja koeajoihin”
    3. Sade ei pysäyttänyt tyynysotaa Helsingissä – puolet ”pehmoaseista” rikkoutui kiivaassa mätkinnässä
    4. Kallion konkariaktiivi vaatii käyttämään sanaa Vaasanpuistikko – ”Voivathan ne hipsterit kutsua sitä Piritoriksi vaikka maailman tappiin asti”
    5. Baanan tunneli suljetaan taas maanantaina
  5. Ulkomaat
    1. Afrikkalaiset kiipeävät joukko­voimalla kuusimetrisen piikkilanka-aidan yli Espanjaan – ”Sitä ei välitä haavoista ja on valmis tappelemaan”
    2. Miljoonien turistien kato näivertää Turkkia – ulkoministeriö opastaa matkustajia noudattamaan ”erityistä varovaisuutta”
    3. Mielenosoittajat sytyttivät tuleen Paraguayn kongressin, yksi kuoli ja kymmeniä loukkaantui
    4. Putin ei osaa päättää: tavatako Trump Suomessa vai Sloveniassa? Vaakakupissa Melanian juuret, Etykin perintö ja muisto sieluun porautuneesta Bushin katseesta
    5. Kolumbian mutavyöryissä ainakin 254 kuollutta – merkittävä osa uhreista lapsia
    6. Rooman romanttiset illat ovat uusien katuvalojen myötä muisto vain – ”Tuovat mieleen ruumishuoneen”
    7. Venezuelan sosialistihallitus yrittää hillitä poliittista kriisiä – korkein oikeus perui kiistellyn päätöksensä
    8. EU antaisi Espanjalle vallan päättää Gibraltarin tulevaisuudesta – ”Mahdoton hyväksyä”, sanoo Gibraltarin pääministeri
  6. Urheilu
    1. Akateeminen pursiseura – Sari Multala, Silja Frost, Silja Kanerva ja Tuuli Petäjä-Sirén ovat menestyneet merellä, mutta myös maalla
    2. Miesten vapaaohjelmasta tuli ennennäkemätön taitoluistelushow – nallet ja kukkapuskat lensivät jäälle
    3. Jäätanssi täydensi Kanadan mitalisuoran – 20 vuotta yhdessä ollut pari palasi voittajaksi
    4. Ilves voi tappiosta huolimatta olla pää pystyssä kauden päätteeksi – Tappara hallitsi seitsemännen ottelun metkut
    5. Michel Miklik ei ujostele maalinteossa mutta kauhistelee lehdistöä – JYPin kauden avainpelaaja ratkaisi seitsemännen ottelun HPK:ta vastaan
    6. Syömishäiriöön sairastunut nuori huippu-urheilija luuli olevansa laihana parempi: ”Jossain vaiheessa touhussa ei ollut päätä eikä häntää”
    7. Aino-Kaisa Saarinen nautisteli viestimestariksi – Kaisa Mäkäräinen riehui ohituskaistalla
    8. Matti Heikkinen nosti Vantaan Hiihtoseuran mestariksi, yökkäsi maalissa ja muisteli seuran edesmennyttä taustavaikuttajaa: ”Tämä oli Arton mitali”
    9. Suomen cupin finaalissa nähdään viime vuoden tapaan SJK ja HJK
    10. Chelsea koki kovia 90 sekunnissa – ”Taisimme shokeerata teitä kaikkia”
    11. Philippe Coutinho oli Merseysiden derbyn tähti – Evertonin päävalmentaja kritisoi vastustajan valmentajia: ”He olivat hulluja”
    12. Donskoi joutui sivuun – Crosby nousi Jagrin ohi
    13. Vantaalla tehtiin jääkiekkohistoriaa: Mestiksen ottelu kesti yli kuusi tuntia, alkoi maaliskuussa ja päättyi huhtikuussa
    14. Naisleijonilla hermostunut aloitus MM-kisoissa – Venäjä rankaisi viimeisellä minuutilla
    15. Laser radial -purjehtija Monika Mikkola juhli kolmatta sijaa Palmalla
    16. Vahva puolustus oli Seagullsin valtti ensimmäisessä puolivälierässä – ”Tarkoitus on, että päätyyn asti mennään”
    17. Tuloksia, rahapelejä, tv-urheilua
  7. Sunnuntai
    1. Mitä asunnoton tekee sisäfileellä tai kyljysrivistöllä? Leipäjonoilla halutaan nyt vähentää ruokahävikkiä, mutta tutkijan mukaan kyse on yksinkertaisesti köyhyydestä
    2. Raisa Omaheimo kertoo alapääjuttuja ja pilkkaa heteromiehiä, eikä hänen mielestään juuri muita tulekaan pilkata – tällaista on feministinen komiikka
    3. Tämän takia hairahdumme niin helposti propagandaan
    4. Valelääkärit ovat siirtyneet digiaikaan
    5. Rypsi voisi olla huikea matkailuvaltti, sillä Kiinassa turistit maksavat pääsymaksun keltaisille pelloille
    6. Millä koulutuksella tuottaisin eniten talouskasvua?
  8. Ura
    1. Ilari Korte työskentelee missä vain, milloin vain – niin kuin jo tuhannet muutkin tietotyöläiset
    2. Työnantaja, suositko sosiaalisia, aktiivisia ja vauhdikkaita työntekijöitä? Rekrytoit systemaattisesti väärin
    3. Huonot pomot ja epävarmuus lietsovat kateutta työpaikoilla – Kateudesta kannattaa pyrkiä eroon, sillä se syö voimia, sanoo asiantuntija
    4. Valotaiteilija haluaa pysäyttää ihmiset – ”Se tuo hetken rentoutumisen kaikesta kiireestä”
    5. Särkeekö rannetta viikon jälkeen? Päätetyöläinen, näin vältät käsivaivat
  9. Talous
    1. EU:n säädös uhkaa lopettaa saunapalvikinkun myynnin syksyllä – suurimmat valmistajat hakevat yhdessä poikkeuslupaa tuotannon jatkamiseksi
    2. Ostaisitko eurolla naapurisi lihapullat? Ylijäämäruokaa voi kohta ostaa uuden sovelluksen avulla
    3. Fillon varoitti Ranskaa Kreikan tiestä – ”Olemme lähellä konkurssikypsää valtiota”
  10. Kulttuuri
    1. Suomen suurin keramiikkanäyttely kulki konttiautoilla Posiolta Helsinkiin
    2. Kansallistunteen nostattamista, rahahuolia, keskinäistä kilpailua – Orkesterien historia on taistelua monella rintamalla
    3. Tappava paha täällä ja nyt – Lars Kepler ja Jo Nesbø, mutta kumpi on murhaavampi
    4. Järjestysmiehiä pureva kiukuttelija vaihtui onnelliseen mieheen – uusi kirja kertoo, miten Guns N’Rosesin paluu onnistui
    5. Suomen kielen asiantuntijat tekivät kirjan, joka sopii niin kielipoliiseille kuin äidinkielestä vähät välittäville
    6. Burleski nauraa kumoon ihmisen rajat Merja Virolaisen uusissa runoissa
    7. HS:n graafinen suunnittelu palkittiin taas kansainvälisessä kilpailussa
    8. Venäläisrunoilija Jevgeni Jevtušenko on kuollut
    9. Studioiden ihmemaa
    10. Monodraama mittaili empatiaherkkyyttä
    11. Dylan-kuvaaja Don Hunstein on kuollut
  11. Mielipide
    1. Lapsille tehdään selväksi, mitkä oppiaineet ovat tärkeitä
    2. Maksetaan viimeinen sotakorvauksemme Ruotsille
    3. Omasta kodista on tullut huonokuntoiselle isälleni eristysselli
    4. Erikoislääkäri mielipidesivulla: Olen maksanut yhteiskunnalle 380 000 euroa – Suomelle olisi ollut lotto­voitto, jos olisin muuttanut tänne vasta 25-vuotiaana
    5. Rikosasioissa todistavat tarvitsevat tukea
    6. Vauva on takseille vaikea asiakas – meille ei noustu avaamaan ovea eikä yksikään kuljettajista halunnut kiinnittää turvakaukaloa
    7. Älkää lopettako klassisten konserttien televisiointia
    8. Kavi tarjoaa opettajille maksutonta tukea mediakasvatukseen
    9. Kuvataideopettaja on visuaalisen kulttuurin ammattilainen
  12. Tänään
    1. Seppo Juvonen 1949–2017
    2. Carl-Johan Slotte 1933–2017
    3. Irwin hankkii vanhempien suosion laulussa äidille
    4. Tapahtumia sunnuntaina 2. huhtikuuta
    5. Tanssia valokuvien keskellä
    6. Galleriakierros kantakaupungissa
  13. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Jäätävä Spede
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Velho
  14. Radio ja TV
    1. Mark Levengood kysyy Martti Lutherista
    2. Sinkkuelämää San Franciscossa
    3. Miespolvien kohtaa­minen palkittiin
    4. Sunnuntain elokuvia
  15. Koti
    1. Remonttimiehet ehdottivat Teppo Maikkulalle turhaa hormin korjausta viidellä tonnilla – HS neuvoo, miten itsepintaiset remonttien kaupustelijat saa häädettyä
    2. Mikä on, kun kasvit eivät kasva? Syy voi piillä ravinteissa – parinkympin viljavuus­tutkimus auttaa
    3. Äänestä kaunein seinävaate

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää