Päivän lehti 2.8.2019

Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua

Tulospörssissä muun muassa Kalevan kisoja Lappeenrannasta sekä Jyväskylän MM-rallia.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Tornionjoella tapahtuu nyt kummia – Toimittaja Juha Kauppinen matkusti Euroopan suurimmalle lohi­joelle ja näki, ettei kaikki ole kunnossa
    2. ”Eiks noista häirintäjutuista ole jo jauhettu tarpeeksi” – Seitsemän ohjaajan elokuva syntyi poikkeuksellisella tavalla ja näyttää naisen elämästä hetkiä, joista ei yleensä puhuta
    3. Suomalaisten asenne velkaan muuttui, kulutusluottojen määrä nousi ennätystasolle
    4. Ydinohjuskielto päättyi tänään: asiantuntijan mukaan se on katastrofi maailmalle
  2. Pääkirjoitus
    1. Sopimukseton maailma on julma pienille maille mutta vaarallinen myös isoille
    2. Risteilyturistien suora rahallinen merkitys Helsingille on varsin pieni
    3. Lähestyvästä neuvottelukierroksesta on tulossa vaativa
    4. Asap Rockyn tapauksessa on yksi huolestuttava piirre – ja sitä pelättiin jo 1700-luvulla
    5. Kaupan tuotemerkeistä on hyötyä kuluttajille – nyt hallituksen pyrkimykset herättävät huolta ja hämmennystä
    6. EU on sietänyt Unkarin venkoilua turhan kauan
  3. Kotimaa
    1. Voisiko junista tulla todellinen vaihtoehto lentämiselle? Suomessa on käynnissä ennätyksellinen junamatkailu­buumi
    2. Suomi tiukentaa venäläisiä koskevia vaatimuksia: Jatkossa venäläismatkailijoiden kerrottava palkkatiedot ja matkasuunnitelma
    3. Suomalaiset saamassa pian mahdollisuuden hakea ilmaista, sähköistä viisumia Pietariin ja Leningradin alueelle
    4. Unkari väittää, ettei oikeusvaltiolle ole määritelmää – Ei pidä paikkaansa, sanoo professori
    5. Hämmentävä kumpuamisilmiö jäähdyttää jälleen Itämerta rajusti: Porin edustalla veden lämpötila laski seitsemään asteeseen
    6. Otkes aloittaa tutkinnan Pirkkalan ”erityisen traagisesta” lentoturmasta, selvitettävänä etenkin lentokoulutustoiminta ja pelastustoimet
    7. Uusi puolustusvoimien komentaja arvioi, että kansainvälisten sotaharjoitusten määrä saattaa vähentyä – Puolustusministeri: ”Ei siinä paljon korottamisen varaa ole”
    8. Väitöstutkimus: Moni it-järjestelmä on käyttöönottohetkellä jo vanhentunut
    9. Teinipoika levitti teloituskuvaa ja julkaisi koulusurmauhkauksen Ylilaudassa, oikeus tuomitsi ehdolliseen
    10. Lakritsin ylensyönnistä ei insuliinišokkia
  4. Kaupunki
    1. Tutkimus: Päiväkodeissa ei kohdella kaikkia lapsia tasa-arvoisesti
    2. Vantaa sai historiallisen suuren avustuspotin digitaalisen opiskelun kehittämiseen
    3. Tutkinnanjohtaja: Käpylän ampumista edeltänyt riita sai alkunsa mustasukkaisuudesta
    4. Taiteilija syyttää Flow’ta palkkioiden polkemisesta – Taiteellinen johtaja: ”Neuvotteluita ei ole käyty Flow’n kautta”
  5. Ulkomaat
    1. Boris Johnsonin hallituksen ensimmäinen viikko oli vuoristorataa: Skotlannissa buuattiin, mutta hajurako labouriin kasvoi
    2. Kiinan armeijan komentaja varoittaa Hongkongin mielenosoittajia: sotilaat valmiina reagoimaan
    3. Venäjä järjestää Itämerellä yllättäen suuren sotaharjoituksen – mutta onko se sittenkin paraati?
    4. Hollannissa tuli voimaan ”burkakieltolaki”, mutta poliisi ei aio valvoa kasvojen peittämistä
    5. Mosambikissa allekirjoitettiin rauhansopimus: kahden puolueen sodissa on kuollut puolen vuosisadan aikana yli miljoona ihmistä
    6. Lääkärit ilman rajoja alkaa taas pelastaa ihmisiä Välimerellä, vaikka pääsy Euroopan satamiin on epävarmaa – ”Ihmisiä kuolee, ja meidän on vain toimittava”
  6. Talous
    1. Kiina uhkaa Yhdysvaltoja vastatoimilla Trumpin ilmoitettua uusista tulleista kiinalaisille tuotteille
    2. Britannian keskuspankki varoittaa taantuman mahdollisuudesta: ”Teemme mitä pystymme, mutta kaikella on rajansa”
    3. Valvoja aikoo panna lailla kuriin työeläkealan työhyvinvointitoimintaa – Ilmarinen kannattaa lakia
    4. Verkkokauppa Zalando kertoi käyntimäärien nousseen yli miljardiin
    5. Outokummun ”ennennäkemättömän vaikea markkinatilanne” jatkui, teräsyhtiön kannattavuus heikkeni
  7. Urheilu
    1. Naiset hallitsevat suomalaista urheilukesää, ja ”tilanne on terve koko yleisurheilun kannalta”
    2. Kalevan kisoista haetaan lisänimiä MM-Dohaan: Tero Pitkämäki ei heitä, mutta voi viivästyttää Toni Kuuselan valintaa
    3. Jyväskylän MM-rallissa on yksi mutka, joka voi ratkaista koko kisan: ”Kuljettajan pitää vain luottaa autoonsa ja itseensä”
    4. Jari-Matti Latvala voi olla uransa käännekohdassa Jyväskylän MM-rallissa: ”Voitto olisi kuin kultamitali”
    5. Thierry Neuville oli nopein Harjun erikoiskokeella: ”Nyt ajetaan mestaruudesta”
    6. HJK kohtaa Eurooppa-liigan karsinnoissa Latvian mestarijoukkueen
    7. Rankkaritorjunta ja hylätty maali, KuPSin Eurooppa-liigan karsintaottelussa huima draaman kaari
    8. Mahtiori Viesker on siittänyt Suomeen 1 500 varsaa: sisäsiittoisuuden ongelmat näkyvät jo Kuninkuusravien osallistujissa
    9. Sebastian Vettelin kuntovalmentaja Antti Kontsas jakaa F1-tähden ilot ja surut: ”Kun hän onnistuu, se tuntuu aika kivalta”
    10. Arsenal teki uuden seuraennätyksen maksamalla Nicolas Pepestä 72 miljoonaa puntaa
    11. Anna Auvinen siirtyy HJK:sta italialaiseen suurseuraan
    12. Oliver Lindell hakee nostetta golfin haastajatasolta: ”Vuosi on ollut vaikea ja taloudellisesti raskas”
    13. Seagulls hankki yhdysvaltalaisen Kazembe Abifin
    14. Homovastaisten kommenttien vuoksi potkut saaneen rugbytähden irtisanominen etenee oikeuteen
    15. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. 15 vuoden takainen Pelikaanimies tulee erikois­näytöksiin restauroituna, lumoava lastenelokuva ei aliarvioi katsojaa
    2. Pitkästä aikaa pääosassa esiintyvä Emma Thompson tekee hienoa jälkeä älykkäässä Late Night -draamakomediassa
    3. Fast & Furious -sarjan uutuus on kesän iso toimintamäjäys, jossa tapellaan ja kaahaillaan näyttävästi
    4. MM-jalkapalloilija Megan Rapinoelta julkaistaan ensi vuonna kaksi kirjaa, joissa hän kehottaa muuttamaan maailmaa
    5. Woodstockin 50-vuotis­juhlafestivaali peruttiin lopullisesti
    6. Meidän festivaali elää muutoksen aikaa: teoksissa otettiin kantaa kosmetiikkaan ja jousi­kvartetto­kammoon
    7. Tällaista tekoälyn johtamassa maailmassa voisi olla: Charles Strossin scifiromaanissa ihmiskunta on kuin tontin nurkassa kohoava muurahaiskeko
    8. Pohjoismainen konserttijärjestäjä osti Weekend-festivaalin, kaupan toivotaan tuovan lisää isoja nimiä Suomeen
    9. Kiina kielsi historialliset tv-draamat vuosipäivän alla, perusteena sarjojen ”haitallinen vaikutus” yhteiskuntaan
    10. Rammsteinin kitaristit suutelivat lavalla Moskovassa ilmeisenä vastalauseena maan homopropagandalaille
    11. Festariperuuntumiset jatkuvat: Yhdysvaltalainen räppäri Saweetie ei tule Blockfestiin
    12. Palkittu Broadway-ohjaaja Hal Prince on kuollut
  9. Tiede
    1. ”Maailman fiksuin koira” kuoli: bordercollie ymmärsi todistetusti yli tuhat sanaa
    2. Montako tuntia kissat nukkuvat?
  10. Mielipide
    1. Vaalirahoituksen läpi­näkyvyys pitää varmistaa
    2. Pikamuodin tuottamaa tekstiilijätepulmaa ratkotaan jo
    3. Energiamuotoja on siirtomaksuja määriteltäessä kohdeltava tasa-arvoisesti
    4. Kaikilta tapahtumilta edellytettävä siisteyttä
    5. Tienvarsiniitoissa on kyse liikenneturvallisuuden ja luonnon monimuotoisuuden edistämisestä
    6. Miksi uutta runoutta ei julkaista?
    7. Kaupungistumien ja ilmastonmuutos edellyttävät, että kaavoitus on joustavaa ja pitkäjänteistä
    8. Mistä välinpitämättömyys johtuu?
    9. Ei sakkorysää Uimastadionille
    10. Temppeliaukion wc:n puute pitää korjata
  11. Tänään
    1. Eija-Liisa Ahtila, 60, on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista taiteilijoista – Ilmaston­muutos on nyt ajanut hänet etsimään uutta kieltä
    2. Onni Juva 1932–2019
    3. Perheittäin kauppaan illalla
    4. Tapahtumia perjantaina 2. elokuuta
    5. Suomi-säveliä
    6. Tiedekomediaa suoraan navetasta
  12. Radio ja TV
    1. Rikkaiden keski-ikäisten naisten toilailuja seurataan Yhdysvalloissa jo kahdeksalla eri paikkakunnalla, Sydneyn tv-versio meni ”liian pitkälle” – Mikä tosielämän täydellisissä naisissa kiehtoo?
    2. Onnistunut dokumentti esittelee Eiffel-tornin keskellä Kiinaa ja pohtii, mikä kopioissa kiehtoo
    3. Perjantain tv-elokuvia
  13. Ajanviete
    1. Kuinka monta litraa vettä tarvitaan yhden puuvillakilon tuottamiseen? – Tämä ja yhdeksän muuta kysymystä päivän Uutisgurussa
    2. Miniristikko: Niin kirkkahasti, kirkkahasti kimmeltää nyt ulappa Airiston!
    3. Päivän sudoku
  14. Sarjakuvat
    1. Rip Kirby
    2. Fingerpori
    3. Viivi ja Wagner
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen
    6. Wumo

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Keihäänheittäjä Tero Pitkämäen ura on ohi

    3. 3

      Perussuomalaiset erotti valtuutetun Vantaalla

    4. 4

      Pasilan Triplan viimeistelytyöt eivät valmistu ajoissa

    5. 5

      Syyrian hallinto ja kurdijoukot tekivät sopimuksen vastatakseen Turkin hyökkäykseen – Asiantuntija arvioi, miten sodan asetelmat muuttuvat

    6. 6

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    7. 7

      Mies pahoinpiteli satunnaisen vastaantulijan kuoliaaksi kadulla: Tekijä ei muista itse mitään, tuomittiin 4,5 vuodeksi vankilaan

    8. 8

      Uutta tietoa Kuopion kouluhyökkäyksen tutkinnasta: Hyökkääjää epäillään myös törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta

    9. 9

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    10. 10

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Syyrian joukot lähestyvät jo Turkin rajaa hallinnon tehtyä sopimuksen yhteis­työstä kurdien kanssa

    2. 2

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    3. 3

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    4. 4

      Huolestuneen naapurin hälyttämä poliisi ampui tummaihoisen naisen ikkunan läpi kuoliaaksi Texasissa

    5. 5

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    6. 6

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    7. 7

      Alhaisen syntyvyyden todelliset syylliset saattavat löytyä väestöpyramidia tutkimalla: Sodanjälkeiset suuret ikäluokat

    8. 8

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkimus selvitti, mitkä sanat suomalaiset kokevat sopimattomiksi

    10. 10

      Miksi seeproilla on raidat? Japanilaistutkijat maalasivat naudoille raitoja ja paarmat kaikkosivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Makia vetää pois pursiseuralta kopioitua logoa kantavat tuotteensa: ”Olemme olleet idiootteja”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    8. 8

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää