Päivän lehti 2.11.2019

Työpaikan Whatsapp-ryhmät romuttavat palautumista vapaa-ajalla, vaikka viesteihin ei edes vastaisi – Katso laskurilla, kuinka paljon teet vuodessa töitä omalla ajalla

Tampereen yliopiston tutkimuksen mukaan työstä palautuivat kaikkein parhaiten ne, jotka pitivät työn ja vapaa-ajan selkeästi erillään.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. 35 vuotta sitten mystisen taudin povattiin tappavan kokonaisia kansoja, mutta nyt ihmiskunnalle häämöttää uskomaton saavutus: aidsin loppu
    2. Valtion sijoitusyhtiö säikähti: ”Nokiasta täytyy olla huolissaan”
    3. Kun Katri Vala muutti Sörnäisiin, hän oli rakastunut ja raskaana – Nyt runoilijan töhritty hauta puistossa muistuttaa traagisista vuosista
    4. Isännöitsijä ehdotti isoa putkiremonttia, vaikka taloyhtiön putkissa ei ollut vikaa – Ylikorjataanko Suomessa taloja?
  2. Pääkirjoitus
    1. Sote-uudistuksen erillisratkaisu Uudellemaalle on yhä kesken, vaikka kartalle piirretyistä rajoista päästäisiin sopuun
    2. Tunnelma alkaa kiristyä teknologiateollisuuden neuvotteluissa
    3. Hävittäjäkisa täytyy pitää kovana
    4. Saksa yllätti Syyria-avauksella
    5. Pygmalion-demokratiat koettelevat EU:n arvoja
    6. Veikkauksen korjausliike johtaa sivuvaikutuksiin
  3. Kotimaa
    1. ”Meidän on katsottava peiliin”, sanoo maanviljelijöitä edustavan MTK:n Juha Marttila
    2. Suomi lähetti tarkennetut tarjous­pyynnöt uusista hävittäjistä: ”Kone­määrä pienenee ennemminkin kuin kasvaa”
    3. Nuoret ilmasto­aktivistit vaativat ministeri Li Anderssonilta toimia – ”Luulen, että 15-vuotias Li olisi ollut aika innoissaan mukana nuorten ilmasto­liikehdinnässä”
    4. Asiantuntijat: Veikkauksen toimen­piteet voivat pienentää tuottoja arvioitua enemmän, ongelma­pelaamisen vähenemisestä ei takeita
    5. Vuosia kasvatetut kutrit saivat lähteä, kun Kerttu Koskinen, 12, näki koskettavan nettivideon – kohta hiukset lämmittävät sairaan lapsen päätä
    6. Oikeuskansleri selvittää, voivatko hyvätuloiset estää verotietojensa luovuttamisen medialle
    7. Teollisuusliitto julisti ylityökiellon neljälle sopimusalalleen, koskee 100 000:ta työntekijää
    8. Mervi Tapola on kuollut
    9. Lahtelaisen ravintolan omistajaa epäillään ihmiskaupasta ja työntekijöiden pahoinpitelystä
    10. Poliisi: Lopen elokuinen sukellusturma johtui sukelluspullon venttiilistä
    11. Poliisi: Neljä epäiltyä lasten ahdistelu­tapausta Nokialla
    12. Inarilainen matkailuyritys lopettaa turistien viemisen Ukonsaarelle, joka on saamelaisten pyhä paikka
    13. Väärä kuva muistomerkki­luonnoksissa
  4. Kaupunki
    1. 12 mummoa perusti aktivisti­ryhmän, koska odottamisen aika on ohi: ”Me näimme, kuinka etu­oikeutettu suku­polvi olemme”
    2. Helsingin vanha linja-autoasema aiotaan muuttaa elokuvateatteriksi
    3. Presidentinlinnaa vastapäätä suunnitellaan pääkonttoria Stora Ensolle – Alvar Aallon ”Sokeripala” menettää vuokralaisensa
    4. Uudellemaalle suunnitellaan neljää maakuntaa ja Helsingille erityis­asemaa – pää­kaupunki­seudun päättäjät odottavat tietoa rahoituksesta
    5. Poliisi epäilee: Suuri rikosvyyhti lentoaseman liepeillä toimivan logistiikkayrityksen ympärillä – epäiltyjä on lähes 20
    6. Maaseutunuoret kiikuttavat Helsingin ydinkeskustaan kaksi lehmää – Tarkoituksena opettaa kaupunkilaisia
    7. Kisa Helsingin jakamista rahoista on ohi: huvilan remontti voitti Herttoniemen tekonurmen äärimmäisen tiukassa äänestyksessä, muualla menestyi vehreys
    8. Päihdekuski tuomittiin vankilaan Helsingissä: Aiheutti jatkuvasti vaaraa
    9. Oikeus: ”Miljonääriäiti” kavalsi Katajanokalla epäselvissä olosuhteissa kuolleen miehensä jäämistöstä Ferrarin
    10. Puistolan Suuntimopuistoon väliaikaisia opetustiloja monen kouluremontin tarpeisiin
  5. Ulkomaat
    1. Kun suomen suku­kieli hiipui, Albert Razin päätti kuolla: ”He eivät ymmärrä, millaista tuskaa hän halusi tuoda esiin”
    2. Isis nimitti uuden johtajan, mutta edes terroristi­järjestön jäsenillä ei tunnu olevan aavistustakaan siitä, kuka hän on
    3. Intian pääkaupungin Delhin ilman­laatu romahti, koulut suljettiin ja kaikki rakentaminen keskeytettiin – hallinto­johtajan mukaan kaupunki on kuin ”kaasu­kammio”
    4. Maailma tuijottaa Petrivsken kyläpahaseen, jossa voidaan pian ottaa askel kohti Ukrainan sodan loppua
    5. Boris Johnson ei suostu vaaliyhteistyöhön Nigel Faragen Brexit-puolueen kanssa, mikä voi koitua Johnsonin tappioksi ja jopa kumota EU-eron
    6. Ihmis­oikeusjärjestö: Turvapaikan­hakijoiden leirit Kreikassa ovat ”katastrofin partaalla”
    7. Kiinan mielestä asioiden takana on usein Yhdysvaltojen katala juoni – niin nytkin, kun kiinalaisprofessori sai porttikiellon Eurooppaan
    8. Espanjassa annettiin kuohuttava tuomio teinin joukko­raiskauksesta syytetyille: ”Uhri ei tiennyt, mitä hän teki”
    9. Donald Trump muutti pysyvän osoitteensa New Yorkista golfkeskukseensa Floridaan
    10. Mies ammuttiin kadulle Malmössä Ruotsissa
  6. Urheilu
    1. Emma Laine oli super­lupaus, jonka uran mursi vakava sairastelu­kierre: sitten hän löysi lajin, jossa älyä tarvitaan tennistäkin enemmän
    2. Ott Tänak jätti ”brutaalilla tempullaan” Tommi Mäkisen mestaritallin pulaan
    3. Henri Kontinen ja John Peers jäivät ulos Lontoon ATP-finaaleista, maailman entisen ykkösparin yhteistyö uhkaa päättyä
    4. Rintasyöpään sairastunut hiihdon olympiavoittaja Kikkan Randall tavoittelee kovaa aikaa New Yorkin maratonilla
    5. F1-päällikkö ihailee suomalaiskuskeja: ”Onko suomalaisten aivoissa jotain sellaista, mikä mahdollistaa heidän oppivan hallitsemaan autoa niin taitavasti?”
    6. Tällainen on F1-auto vuonna 2021, kuljettajat valittavat liian hitaaksi: ”Ihan sama miltä näyttää”
    7. Arsenalin kapteenin ja seuran fanien välirikko sai rajuja piirteitä: Granit Xhaka kertoo solvauksista, jotka kohdistuvat myös hänen tyttäreensä
    8. TPS:n uusi päävalmentaja Marko Virtanen aloitti tappiolla entistä työnantajaansa vastaan: ”Muutaman asian ehdin käydä läpi”
    9. Liigan kriisiseura TPS antoi valmentajalleen potkut, fanit ihmettelevät miljonääriomistajien vaikenemista
    10. Pekka Rinteellä ja Nashvillellä synkkä kolmas erä: neljä takaiskua ja kolmen maalin johto suli
    11. Elijah Stewart johti Seagullsin rökälevoittoon Pohjanmaalla
    12. Norwich järjestää Teemu Pukki -juhlat Helsingissä Huuhkajien EM-karsintaottelun jälkeen
    13. Mika Myllylän ex-vaimo Suvi Paavola paljastaa TV5:llä tienneensä mestarihiihtäjän dopingin käytöstä jo ennen käryä: ”Kyllähän mä tiesin”
    14. Donald Trump on menossa katsomaan Makwan Amirkhanin vapaaotteluiltaa
    15. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  7. Sunnuntai
    1. Omaisuuden verotuksen huojennukset ovat suomalainen kummajainen, eikä niihin kajoa edes demarihallitus – miksi?
    2. 40 000 euron vuositulosta voi Suomessa mennä veroa 12 000 euroa tai 3 000 euroa – kokeile HS:n laskurilla, miten eri tuloja verotetaan
    3. Mika Leminen otti vammaisten haukkumasanan haltuun MC Ceparina, ja räppää natsien eugeniikkaohjelmasta ja vammaisvihasta
    4. Junkkari: Keskustalaiset pohtivat, miten Kelan tulevasta pää­johtajasta saataisiin edes hitusen kepulainen
    5. Janica Kärpänoja vaihtaa vaipat kahdeksikolleen ja vie heitä ulos – suositut muoviset ”vauvat” ovat niin aidon näköisiä, että viranomaisetkin ovat hämääntyneet
    6. Ressun poikien terroristiryhmä murhasi ihmisiä 1900-luvun alussa – ja sen perusteella voi hahmottaa, miksi nationalismi radikalisoi edelleen Euroopan nuoria miehiä
    7. Yli sata vuotta vanhoissa kauhuvalokuvissa on haamuja, irtopäitä ja ektoplasmaa – kuvakooste 1860–1920-luvun ”yliluonnollisesta” viihteestä
    8. Voiko kalmaria syödä? Nyt kannattaisi tutustua habermasilaiseen kasvissyöntiin, jossa syödään asioita, joiden kanssa ei voi kommunikoida
    9. Jos humalainen antaa minulle suuren summan rahaa, saanko pitää sen?
  8. Ura
    1. Nykyihmiset eivät jaksa odottaa tai käyttävät systeemiä siekailematta hyväkseen, ja se tukkii sairaaloiden päivystykset, sanoo lääkäri Anna Rajala
    2. Työpaikan Whatsapp-ryhmät romuttavat palautumista vapaa-ajalla, vaikka viesteihin ei edes vastaisi – Katso laskurilla, kuinka paljon teet vuodessa töitä omalla ajalla
  9. Talous
    1. Sata miljoonaa kuollutta sikaa: Suomalaiset lihatalot hyötyvät Kiinan ruttoepidemiasta
    2. Kaksi aluetta kahmi ison osan asuntojen hintojen noususta Espoossa ja Vantaalla – Kartta näyttää suuret hinta­erot Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla
    3. Suursijoittaja Varman Risto Murto Suomen taloudesta: ”Positiivinen mysteeri”
    4. Rakennusyhtiö YIT hehkuttaa Triplaa ja aikoo korjata sen arvoa ylöspäin: ”Hyvin kannattava projekti”
    5. Finanssivalvonta rekisteröi viisi virtuaalivaluutan tarjoajaa, muut eivät saa toimia Suomessa
    6. Talouselämä: OP luo suunnitelmaa, joka saattaa vähentää osuuspankkien määrää radikaalisti
    7. Pelikauppaketju Gamestop vaikeuksissa – Suomessa 17 myymälän toiminta saattaa loppua
    8. Työllisyys parani Yhdys­valloissa selvästi ennakoitua enemmän: osakkeet kallistuvat selvästi
  10. Kulttuuri
    1. Matka varjokuvista ihmismielen varjoihin on lyhyt – pitkään syrjitty siluettitaide kiinnostaa nyt nykytaiteilijoita
    2. Nämä näyttely kannattaa käydä katsomassa viikonloppuna: elämää sotavuosina, muinaisia sivilisaatioita, nuorena nukkunut nero ja öinen metsä
    3. Äiti muurasi lapsensa elävältä kellariin – Suomenlinnan kekri-tapahtumassa lavalle nousevat kotimaiset aaveet ja kauhutarinat
    4. Malin Kivelän tiivis romaani kertoo vauvan sydänviasta ja kirjailija-äidin tunteiden pimeistä poluista
    5. Novellikokoelmillaan mainetta niittäneen Juhani Karilan esikoisromaani on riemastuttavan rikas
    6. Vain elämää -juhlakausi on näyttänyt suurelta terapiaistunnolta – ja ehkä yksityisasioiden paljastaminen auttaa artisteja oikeastikin
    7. Children of Bodom lopettaa nykyisessä kokoonpanossa
    8. Tasa-arvon puutetta ei korjata yhtäkkiä, sanoo Yrjö-palkittu jazzpianisti Riitta Paakki
    9. Kaj Chydeniuksen pitäisi olla Suomen kansallissäveltäjä
    10. Musta viikinki saa oman saagansa vasta nyt – viikon kirjan päähenkilöä pelättiin Irlannissa saakka
    11. Suuri kurpitsa kasvoi Kanadassa
    12. Suomen euroviisuedustaja valitaan taas avoimella kilpailulla, kappalehaku on nyt auki
    13. Applen oma suoratoistopalvelu aukeaa Suomessa tänään, ja kilpailu maksavista katsojista kovenee
    14. Liikkeellä marraskuussa -festivaali tuo jälleen kansainvälistä nykytanssia Helsinkiin
  11. Mielipide
    1. Vanhuksen hyvä saattohoito saadaan aikaan yhteistyöllä
    2. EU:n puutteita ei tarvitse vain katsoa sivusta
    3. Maailmasta eivät haasteet lopu, eikä EU:sta tule koskaan valmista
    4. HSL:n lippuvalikoimassa AB-liput ovat jatkossakin eniten tuettuja
    5. Kiinteistökohtainen jätehuolto on monille mökkiläisille pelkkä riesa
    6. Sodan vaikutukset tuntuvat myös meissä nuoremmissa sukupolvissa
    7. Kielikylpylapsille pitää tarjota myös muita kieliä
    8. Rottaongelmaan poistamiseen tarvitaan leveät hartiat
    9. Helsingin keskusta on liian pieni
    10. Työyhteisön epäkohtiin puuttuminen ei ole kiusaamista
    11. Lasinpesunestettä voisi myydä suoraan asiakkaan omaan kanisteriin
    12. Koulukuvausten kilpailutus on korjattavissa
  12. Tänään
    1. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo tutki itseään viime kesänä ja löysi poltteen: ”Osin Rinteen hallitusohjelman piiskaamana”
    2. Helmut Dicks 1926–2019
    3. Merja Fischer 1955–2019
    4. Voitto Pölkki 1943–2019
    5. Tapahtumia 2.–3. marraskuuta
    6. Monta albumia yhdellä iskulla
    7. Sadonkorjuu­juhlan juurilla
    8. Kalevalaiset taidepopparit
    9. Suomenlinnan valotaide herättää hämärässä kulkijan
  13. Radio ja TV
    1. Ankarassa skotlantilaisessa rikossarjassa on monta uhria ja syyllistä
    2. Tragikoominen dokumentti Bros-poikabändin comebackista tuo mieleen Spinal Tap -kulttielokuvan
    3. Lauantain tv-elokuvia
    4. Kauhuklassikko Manaaja sovitettiin kuunnelmaksi, ja Pihla Maalismaa loistaa riivattuna tyttönä
    5. Ruotsalainen Aika on meidän -sarja jatkuu, mutta uudet jaksot tuottavat pettymyksen
    6. Sunnuntain tv-elokuvia
  14. Koti
    1. Remontoiduksi mainostettu sauna hajosi heti käsiin – Asiantuntijat varoittavat asuntokaupan porsaanrei’istä
    2. HS-analyysi: Pelottelu on turhaa – velkakatto ei estä tavallista ihmistä saamasta asuntolainaa
    3. Kuka maksaa muuttokulut, jos vuokralainen pakotetaan evakkoon vesivahingon takia?
    4. Muutitko maalta pääkaupunkiin?
  15. Kuukausiliite
    1. Olli Lindholm järkyttyi, kun Suvi Teräsniska esitteli takahuoneessa tulevan sulhasensa – Yön edesmennyt laulaja oli suojeleva isähahmo ja ”maailman kultaisin ihminen”
    2. Maailmassa on 141 presidenttiä, mutta onko heistä kukaan niin suosittu kuin Sauli Niinistö? HS selvitti presidenttien kannatuksen
    3. Rakkaus roihahti Rooman yössä 1987, mutta vasta 30 vuotta myöhemmin Arto Bryggare vei Heike Drechslerin jalo­kivi­liikkeeseen Bahamalla ja kysyi: Mennäänkö naimisiin vai kokikselle?
    4. Joka arkiaamu perheenisä Jaajo Linnonmaa herää aikaisin rivitalossa Etelä-Espoossa, ajaa Mersulla Helsingin keskustaan töihin ja alkaa kertoa radiossa härskejä juttuja
    5. Kansanedustaja Eeva Kalli seurasi ahdistuneena ja voimattomana vierestä, kun kämppäkaveri-isää ryöpytettiin vaaliraha­kohussa
    6. Tältä näyttää talossa, josta piti tulla Suomen kuninkaan koti – Upporikkaan liikemiehen entinen huvila Eirassa kuuluu nyt Italialle
    7. Miksi Suomessa ei ole Talvisodankatua? Triplan taakse Pasilaan piti tulla talvisota-aiheisia kadunnimiä, mutta päättäjät tyrmäsivät ehdotuksen
    8. ”Olen karvaisempi kuin suomalaismiehet yleensä ja kyljessäni on lommo”, sanoo kansanedustaja ja kirjailija Marko Kilpi
    9. Historia: Kun Hitler kuuli ensimmäisen maailmansodan päättymisestä sotilassairaalassa, hänen päässään alkoi pyöriä vaarallinen meemi
    10. Flunssavaroitin voitti Slushin ensimmäisen ideakilpailun 11 vuotta sitten – saatiinko sitä toimimaan?
    11. Mihail Gorbatšov haluttiin viedä Tampereen Lenin-museoon, mutta Gorba halusikin Oulun Teknologiakylään
    12. Näyttelijä Heli Sutelan syksyyn kuuluu riistaherkku – hirvipadassa maistuvat metsä ja neilikka
    13. Heli Sutelan hirvipata
    14. Olkapäästä kuului hurja ääni, ja viimeinen ihana heitto jäi heittämättä – Mikaela Ingbergin komea keihäs­ura päättyi puntti­salilla, ja nyt hän on urheilu­johtaja
    15. Pakinoitsija Kuukautinen kuunteli päiväkodin varhais­kasvatus­keskustelua: ”Poikanne sanoi, että muut lapset ovat pahoja, korruptoineita ja että kyseessä on noitavaino”
    16. Heinäkuussa 1930 Helsingissä paljastui Pässinkarin pirtukätkö – nyt paikalla sijaitsee toimistotalo
  16. Ajanviete
    1. Mikä terveysprojekti toteutettiin vuosina 1972-1977? – Tämä ja muuta jännittävää tänään Uutisgurussa
    2. Miniristikko: Monia osaajia ja moniosaajia tapetilla! – Kuka kukin on?
    3. Päivän sudoku
  17. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Lassi ja Leevi
    3. Jäätävä Spede
    4. Harald Hirmuinen
    5. Velho

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Moskovalaisesta arkistosta löytyi 53 laatikollista tietoa ”likvidoiduista punasuomalaisista”

    2. 2

      Kotiväkivalta lisääntyi Venäjällä, kun sitä säätävä laki lieveni – HS:n erikoisartikkelissa tavataan naisia, joilta tatuoijat ovat piilottaneet arvet

      Tilaajille
    3. 3

      Näin Suomi juhli Huuhkajien historiallista EM-kisapaikkaa: Manta peittyi ihmisistä, tuntemattomatkin halailivat

    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Huuhkajien menestys rakentui vaivihkaa, mutta varmasti ja yllättävän nopeasti – tilastot kertovat, miten peli parani viime vuosina

    6. 6

      Anna Rahikaisen lapsuudessa sattui traaginen onnettomuus, ja nyt hän kammoaa vanhoja autoja – HS:n lukijat kertovat peloista, jotka ovat periytyneet lapsuudesta

      Tilaajille
    7. 7

      Sukupolvien unelma toteutui: Kuvakooste näyttää, miten Suomi eteni EM-kisoihin

    8. 8

      Sosiaalinen media repesi Huuhkajien EM-kisapaikasta: Teemu Pukin upea ele ihastutti, Paavo Arhinmäki piikitteli ottelun järjestyksenvalvojia

    9. 9

      ”Hullu suomalainen EM-ilo”, ”Ihme”, ”Ilon kyyneleet”, ulkomaiset mediat uutisoivat näyttävästi Huuhkajien historiallisen menestyksen

    10. 10

      Nyt se on viimein totta: Suomi pelaa jalkapallon EM-lopputurnauksessa – ”kyyneleet tuli silmiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    2. 2

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    3. 3

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    4. 4

      Näin Suomi juhli Huuhkajien historiallista EM-kisapaikkaa: Manta peittyi ihmisistä, tuntemattomatkin halailivat

    5. 5

      Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Vessakäynnit voivat paljastaa ensimmäiset oireet

    6. 6

      HS:n erikois­artikkeli näyttää, miten Suomen maalit EM-karsinnoissa ovat syntyneet – Teemu Pukin maaleissa toistuu yksi kaava

      Tilaajille
    7. 7

      Ihan tavallinen suomalainen suku­juhla oli Yasu Jukkolalle suuri järkytys – sen seurauksena Etiopiasta adoptoitu orpo toi twerkkauksen Suomeen

      Tilaajille
    8. 8

      Nyt se on viimein totta: Suomi pelaa jalkapallon EM-lopputurnauksessa – ”kyyneleet tuli silmiin”

    9. 9

      Notre Damen uusi julkisivu kuumentaa tunteita Ranskassa – remontista vastaava kenraali käski arkkitehtiä ”tukkimaan turpansa”

    10. 10

      Katariina Suuri tuli nielleeksi kaksimetrisen muovikasvin: Alkoi tuntien taistelu, kun burmanpyton yritettiin pelastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    4. 4

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    5. 5

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    6. 6

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää