Päivän lehti 3.1.2017
Päivän lehti 3.1.2017    |   HS-haastattelu

Sisäministeriö: Laiton maassa olo voi uhata turvallisuutta

Sisäministeriön kansliapäällikön Päivi Nergin mukaan viranomaiset varautuvat siihen, että ensi vuonna Suomessa on paljon laittomasti maassa olijoita.

Ensi vuoden aikana noin tuhat ihmistä kuukaudessa saa lainvoimaisen päätöksen siitä, että he eivät saa enää oleskella Suomessa.

Tuhat ihmistä joka kuukausi, yhteensä 12 000 ihmistä vuodessa.

Kyse on syksyllä 2015 Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista, jotka ovat valittaneet saamastaan kielteisestä oleskelulupapäätöksestä hallinto-oikeuteen.

Ensi vuoden aikana näitä hallinto-oikeuden päätöksiä alkaa tulla tasaista tahtia. Niistä ei voi enää valittaa, vaan niiden jälkeen pitää poistua vastaanottojärjestelmän piiristä ja Suomesta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tämän hoitaminen hallitusti huolestuttaa sisäisestä turvallisuudesta vastaavia viranomaisia juuri nyt, sanoo sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg.

Nerg on korkein virkamies ministeriössä, joka vastaa poliisista, rajojen vartioinnista, hätäkeskuksista, pelastuslaitoksista, maahanmuuttohallinnosta ja vastaanottokeskuksista.

Nerg tuli tunnetuksi juuri syksyllä 2015, kun Suomi joutui äkisti vastaanottamaan tuhansia turvapaikanhakijoita muun muassa Irakista, Syyriasta ja Afganistanista. Hän esiintyi julkisuudessa korostetun selkeästi ja rauhallisesti, kun muu maa tuntui olevan tunnekuohun vallassa.

Nergin mukaan viranomaiset yrittävät ohjata kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita vapaaehtoiseen paluuseen. Jos tähän ei suostuta, Suomi siirtyy pakkopalautuksiin. Irakiin on jo marraskuusta lähtien palautettu ihmisiä vastoin heidän tahtoaan.

Se, mistä sisäministeriössä ollaan eniten huolissaan sisäisen turvallisuuden kannalta, ovat ennen palauttamista katoavat ihmiset. Heistä osa voi jäädä Suomeen laittomasti, jolloin heillä ei ole oikeutta esimerkiksi tehdä töitä tai opiskella. Heillä on oikeus vain kiireelliseen hätäapuun, mutta hallituksen linjauksen mukaan ei perustoimeentulotukeen.

Viranomaiset pelkäävät, että laiton maassa olo voi johtaa rikollisuuden ja harmaan talouden kasvuun.

”Kukaan ihminen ei ole ihmisenä laiton. En kuitenkaan haluaisi rakentaa Suomeen mallia, että laittomasti täällä olevaa kohdellaan samoin kuin laillisesti täällä olevia. Se on väärin niin täällä asuvien kuin täältä oleskeluluvan saaneiden kannalta.”

Nerg sanoo ymmärtävänsä muun muassa kirkon ja monen yksittäisen suomalaisen pyrkimystä auttaa laittomasti maassa olevia.

”Ymmärrän sen, mutta samaan aikaan haluan sanoa, että älkää kannustako ihmisiä ajautumaan yhteiskunnan ulkopuolelle, vaan mieluummin kertokaa mikä tilanne on ja tukekaa heitä vapaaehtoiseen paluuseen.”

Suomi ei ole torjunut kaikkia tulijoita, vaan noin 10 000 turvapaikanhakijaa syksyltä 2015 saa Suomesta oleskeluluvan. Heidän kotoutumisensa on toinen haaste, varsinkaan kun Suomen tulokset maahanmuuttajien työllistämisessä ja kouluttamisessa eivät ole olleet kehuttavia.

Syksy 2015 opetti turvallisuusviranomaisille paljon. Nerg uskoo maahanmuuttotilanteen pysyvän rauhallisena ensi vuonnakin, mutta nyt äkillisiin tulijapiikkeihin on varauduttu paremmin.

”Meillä on nyt valmius viiden päivän varoitusajalla perustaa 5–6 samantapaista järjestelykeskusta kuin Torniossa oli.”

Suomalaisten epäilyksiä maahanmuuttoa kohtaan eivät hälvennä tiedot siitä, että Suomeen on tullut ihmisiä, joita epäillään sotarikoksista – tai että muslimitaustaisia suomalaisia on lähtenyt Syyriaan vierastaistelijoiksi.

Nerg on enemmän huolissaan radikalisoitumisen syystä eli suomalaisesta yhteiskunnasta syrjäytymisestä. Hänen mielestään Suomessa on liikaa nuoria, myös kantasuomalaisia, jotka on jätetty selviytymään yksin.

”Syrjäytymisen ehkäiseminenhän on ollut monen hallituksen ohjelmassa, mutta ymmärrämmekö me kunnolla vieläkään, kuinka varhaisessa vaiheessa nämä nuoret alkavat jo oireilla?”

Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista, mutta turvallisuusympäristö on pysyvästi muuttunut. Sisäistä ja ulkoista turvallisuutta ei voi enää erottaa, sanotaan viime keväänä eduskunnalle annetussa sisäisen turvallisuuden selonteossa.

Selonteko on ensimmäinen lajissaan. Se on sisäministeriön virkamiesten tilanneanalyysi ja arvio siitä, riittävätkö viranomaisten resurssit nykyisen turvallisuuden ylläpitämiseen.

Suomalaisia hämmentävät uudenlaiset uhat eli koko ajan Suomea lähentyvä terrorismi, kotimaiset väkivaltaiset ääriliikkeet ja vieraiden valtioiden suunnasta tuleva hybridivaikuttaminen.

”Turvallisuudentunne on tutkimusten mukaan liikahtanut hämmästyttävästi alaspäin, juuri näiden uhkien takia, jotka eivät kuitenkaan ole Suomessa isossa mittakaavassa”, Nerg sanoo.

Niiden rinnalla viranomaiset kantavat huolta asioista, jotka ovat suomalaisille turtumukseen asti tuttuja: liiallinen alkoholinkäyttö, perheväkivalta, tulipalokuolemat. Nekin linkittyvät sisäiseen turvallisuuteen ja nielevät resursseja vuodesta toiseen.

Edellisen hallituksen budjettikehyspäätöksen mukaan poliisien ja rajavartijoiden määrää pitäisi edelleen vähentää osana valtiontalouden säästöjä. Nykyinen 7 200 poliisin määrä pitäisi painaa 6 500:aan ja rajavartijoiden määrä 2 400:sta alle kahden tuhannen.

”Onko Suomi tähän valmis? Tähän päälle tuli turvallisuusympäristön iso muutos. Me emme voi enää kirkkain silmin sanoa, että turvallisuustilanne pysyy samana, tämä on niin kintaalla”, Nerg sanoo.

”Kintaalla” oleminen näkyy erityisesti Suomeen harvaan asutuilla seuduilla, joissa avun saaminen voi kestää tunteja. Nergin mukaan resurssien niukkuudessa on hyvääkin, sillä se on pakottanut tehokkuuteen ja lisännyt viranomaisten yhteistyötä.

Resursseja menee myös työhön, joka ei näy ulospäin kuin ajoittain – esimerkiksi silloin, kun joukkosurman suunnittelijat saadaan ajoissa kiinni.

”Siviiliviranomaiset läpi meidän organisaation tekevät paljon syvemmälle menevää varautumistyötä kuin aiemmin. Olemme tehneet tosi paljon töitä sen eteen, että meillä olisi kyky reagoida nopeasti ja pystyisimme ennakoiden estämään asioita.”

Viranomaisten neljä toivetta suomalaisille

Suomalaisilla on paljon toiveita ja odotuksia viranomaisille, mutta mitä turvallisuudesta vastaavat viranomaiset toivovat suomalaisilta? Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg vastaa.

1 Vastuuta omasta kodista ja sen turvallisuudesta

”Suomalaiset eivät osaa käsitellä tulta oikein. Suomen tuli­palokuolleisuus erottuu kansainvälisissä tilastoissa. Ovatko palohälyttimet kunnossa, miten tulisijoja käytetään – on paljon perusturvallisuuteen liittyviä asioita, joista ihmiset ovat ­vieraantuneet.”

2 Vastuuta lähipiiristä

”Oman kodin lisäksi myös oman lähipiirin, esimerkiksi vanhusten turvallisuudesta, pitäisi pitää paremmin huolta.”

3 Maalaisjärjen käyttämistä

”Silläkin uhalla ettei näin saisi sanoa, mutta kaikkien pitäisi käyttää enemmän maalaisjärkeä sen suhteen, missä liikutaan ja mihin aikaan. Ei poliisi voi olla joka paikassa.”

4 Alkoholin haittojen tunnustamista

”Jos poliisi yhden asian haluaisi kuntoon, niin se on alkoholin väärinkäyttö. Se on yhdistävä tekijä muun muassa monen liikenne-, hukkumis- ja tulipalokuoleman takana. Ei ole kyttäämistä puuttua asiaan, jos näkee esimerkiksi jonkun hyppäävän rattiin alkoholia veressään.”
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Sisäministeriön Nerg: Maahan luvatta jäävät voivat ajautua rikoksiin – ”Emme voi enää kirkkain silmin sanoa, että turvallisuustilanne pysyy samana”
    2. Supercell-miljonäärien säätiö nujertamaan syrjäytymistä: ”Mietimme, että kun meillä on käynyt aivan mieletön tuuri, niin olisiko jokin keino auttaa muita”
    3. Terrori karkotti turistit Turkista – Istanbulissa kaupat ammottavat tyhjinä ja hotelliöitä saa pilkkahintaan
  2. Pääkirjoitus
    1. Sipilän sädekehä alkoi toisena pääministerivuonna himmetä
    2. Maailman vaikutusvaltaisin unohti vaikuttaa maansa talouteen
    3. Keskiluokka vahvistaa asemiaan kaupunkien keskustojen tuntumassa
    4. Suomalaisten sisällä on humaani rakenne, jota pitää varjella korroosiolta
    5. Väärin kiroiltu, puoliksi tutkittu
    6. Niinistön ja Halosen tilannekuvissa on eroja
  3. Kotimaa
    1. Useiden uusien siltojen lujuudessa havaittu puutteita – Liikennevirasto jatkaa siltojen tutkimista
    2. Aids-tapausten määrä kasvoi viime vuonna – uusi kotitesti voi auttaa havaitsemaan hiv-tartunnan ajoissa
    3. Öisin Suomen ja Venäjän raja kuhisee elämää – riistakamera paljastaa rajan yli vaeltavat villisiat, karhut ja sudet
    4. Venäläisten matkailu Suomeen osoittaa elpymisen merkkejä – viisumien haku kiihtyi vuodenvaihdetta kohti
    5. Ranualla syntynyt jääkarhu selvisi kriittisestä pentuajasta – emo söi kuolleen pennun
    6. Omistatko aktiivisuus­rannekkeen? Seuraa ainakin näitä helppoja mittaustuloksia
    7. Viallisista ilotulitteista on tehty ennätysmäärä ilmoituksia – ”Joitakin tuotteita nousee selkeästi esille”
    8. Autokauppa piristyi – viime vuoden myydyin automerkki oli Volkswagen
    9. Suomen vanhin on 110-vuotias
    10. Nikolai II:n kruunajais­juhlallisuudet pidettiin Moskovassa
    11. Pääkaupunki­seudulla on yli 2100 taksilupaa
    12. Teinihakkerin tapausta tutki Jukkapekka Risu
  4. Kaupunki
    1. Helsingin keskustatunneli heräsi kuolleista – kokoomuksen Risto Rautava teetti selvityksen, ajo voisi maksaa pari euroa
    2. ”Omiin muroihin pissijöitä” – lastensuojelusta vastaava johtaja soimaa alaisiaan, mutta Vantaa lupaa silti muutoksia kaupungin toimintaan
    3. Satoja puheluja jäänyt vastaamatta Helsingin kolmessa uudistetussa terveyskeskuksessa – toisaalta jonot lääkäriin katosivat
    4. ”Toimitusjohtaja saa lähes diktaattorin valtuudet” – Helsinki keskittää kaupungin vuokra-asuntojen hoidon viiteen yhtiöön
    5. Alaikäisenä huumeita välittänyt tuomittiin yli seitsemäksi vuodeksi vankeuteen ja yli 30 000 euron korvauksiin
    6. HS:n jakelu myöhästellyt monilla pk-seudun alueilla
    7. Tapahtumavelho Jaakko Blomberg valittiin vuoden kaupunkilaiseksi – kädenjälki näkyy muassa Siivouspäivässä ja Kallio Block Partyssa
  5. Ulkomaat
    1. Suomalaiset turistit karttavat Turkkia – matkanjärjestäjät vakuuttavat suosikki­kohteiden olevan turvallisia
    2. Huippututkija ja romani – József Horváth väittelee, rakastaa teknomusiikkia ja antaa toivoa Euroopan syrjitylle vähemmistölle
    3. Kongon kriisissä toiveikas käänne – presidentti lupaa luopua vallasta, ehkä
    4. Tiistaina kokoontuva uusi kongressi haluaa heti romuttaa Obaman suurimman sisäpoliittisen saavutuksen
    5. Slovakia kielsi äärioikeiston katupartiot junissa
    6. Yli 60 kuollut vankila­kapinassa Brasiliassa
  6. Urheilu
    1. Kiekkopomo Kekäläinen nukkuu nyt jo paremmin – Columbus nolaa taas asiantuntijat
    2. Pikkuleijonille nihkeä pakkovoitto: Suomi–Latvia 2–1
    3. Entinen olympiahiihtäjä tekemässä historiaa: ”Mielekäs tapa jatkaa”
    4. Valtteri Bottaksen Mercedes-siirto taas askeleen lähempänä – vahvin kilpailija siirtyy pois tallista
    5. Leicesterin tuska jatkuu Valioliigassa – mestarijoukkue voittanut vain viisi ottelua tällä kaudella
    6. Real Madridin saksalaistähti piikitteli Brasilian kotikatastrofista – ”se oikea” Ronaldo sivalsi takaisin hymyn kera
    7. Patrik Laine kantoi kortensa kekoon ruotsalaistoimittajan syöpätaistelussa – paidasta tarjottu jo yli tuhat euroa
    8. Zlatanin karatemaalin hylännyt tuomari saa lokaa niskaansa: ”Parasta ennen -päiväys meni jo”
    9. Valioliigan Swansealle jo kolmas manageri tällä kaudella
    10. Slovakkihyökkääjä piristi JYPiä
    11. Maanantain tulospörssissä muun muassa jalkapalloa, jääkiekkoa ja vinkkejä tv-urheiluun
  7. Talous
    1. Teräsjätit ja tulokkaat jyräsivät pörssin kärjessä – Vuosi oli osakesijoittamiselle hyvä, koska korot olivat alhaalla
    2. Makeisten myynti kasvaa ja hinnat laskevat – Testaa HS:n visassa, tiedätkö herkkujen sokerimäärän
    3. Suomalaiset varovat kulutusluottoja – määrä kasvaa silti nopeasti
    4. Monen kesäleirin ja vaihdon hakuaika umpeutuu pian – HS esittelee vaihtoehtoja kesän kieliopintoihin nuorille
  8. Kulttuuri
    1. Suomenruotsalaisten kaverusten KAJ tekee huumoria pohjalaisella vöyrin murteella, jota juuri kukaan muu ei ymmärrä – katso hilpeä kielinäyte
    2. ”Epärationaalisia antinaisia, joiden henki haisee juodulta vereltä” – Näin Suomi karsasti punaisia naisia
    3. George Saundersin esikoisnovellit ilmestyivät suomeksi, eikä niiden perusteella ole ihme, että hänestä tuli tähti
    4. Helsingin museot tekivät kävijäennätyksiä – uusi kaupunginmuseo kovassa vedossa
    5. Katso, mitkä olivat oman paikkakuntasi katsotuimmat elokuvat viime vuonna – Kotimaiset ja lastenelokuvat suurimpia hittejä koko maassa
    6. Brittilehti ylistää Viron uutta kansallismuseota – ”Koskettava ja paljastava, sijainti keskellä ei mitään on lähes itsemurha”
    7. Disney-yhtiö saa 48 miljoonan vakuutuskorvaukset Carrie Fisherin kuolemasta
    8. Brittien itsenäisyyspuolueen Nigel Faragesta ja Brexit-kampanjasta kaavaillaan elokuvaa
  9. Tiede
    1. Parissa kuukaudessa Marsiin – Uudenlainen rakettimoottori haastaa fysiikan lait, mutta miksi se näyttäisi toimivan?
    2. Avaruudesta valmistui jättimäinen digitaalinen kartoitus, josta löytyy kolmen miljardin tähden ja galaksin paikka, kirkkaus ja väritys
    3. Dinosaurus hautoi kuukausia – voi olla osasyy sukupuuttoon
    4. Järkyttävä kokemus voi iskeä aivoihin vasta päivien päästä, paljastaa uusi tutkimus
  10. Mielipide
    1. Uusille suomalaisille pitäisi järjestää juhlallinen seremonia
    2. Kun palaan Suomeen, hämmennyn – emme osaa edes tervehtiä toisiamme
    3. Satavuotias Suomi ansaitsee erilaisuuteen inhimillisesti suhtautuvat kansalaiset
    4. Sähköauton latausmahdollisuudesta pitäisi säätää lailla
    5. Ajassa elävä perustuslaki on sata vuotta täyttävän Suomen etu
    6. Terveysperusteista valmisteveroa ei kuopattu
    7. Opintotuen uudistus on tulonsiirto väärään suuntaan
    8. Kauppojen tulisi tarjota ilmaiset suojalasit ilotulitteita ostaville
  11. Tänään
    1. Atik Ismail täyttää 60 vuotta – pelimiehestä tuli raitis kahden vuoden terapian, itkun ja itsesäälin jälkeen
    2. Pekka Mannio 1919–2016
    3. Riku Aantaa 1959–2016
    4. Hongkongin kreivitär ja Chaplinin loistava paluu
    5. Tapahtumia tiistaina 3. tammikuuta
    6. Teatterimuseossa etsitään tähteä
  12. Radio ja TV
    1. Sherlockin neloskausi ei petä odotuksia: Sarja näyttää, että äly itsekään ei ole enää samalla pohjalla kuin ennen
    2. Viipuri – kansallisen trauman kaupunki
    3. Yle hyllytti lokakuussa 1998 Musta laatikko -ohjelman ”kohunauhan”
    4. Tiistain elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Wumo
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    2. 2

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    3. 3

      Testasimme langattomia kuulokkeita toimistossa ja lenkkipolulla – Vastamelukuulokkeiden äänenlaatu hämmästytti

    4. 4

      Räjähdys Manhattanilla: Poliisin mukaan yksi otettu kiinni, useita loukkaantunut – HS seuraa, suora lähetys käynnissä

    5. 5

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    6. 6

      Näkymättömän laatikon haaste leviää kulovalkean tavoin somessa – temppu näyttää helpolta mutta ei todellakaan ole, selvitimme treenivinkit

    7. 7

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    8. 8

      Aftonbladet: Synagogaiskusta pidätetyt olivat saapuneet Ruotsiin vasta äskettäin – mikään ei viittaa äärioikeiston iskuun

    9. 9

      Presidenttiehdokkaat suorassa lähetyksessä Sanomatalossa – Paavo Väyrysen ensiesiintyminen oli värikäs

    10. 10

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    3. 3

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    4. 4

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    5. 5

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    6. 6

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    7. 7

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    8. 8

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    9. 9

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    10. 10

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    4. 4

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää