Päivän lehti 3.3.2018
Päivän lehti 3.3.2018

Zlatan Ibrahimovic avasi oven paluulle maajoukkuepaitaan ja MM-kisoihin: ”Ei kenenkään tarvitse soittaa, jos haluan mukaan, olen siellä”

Ruotsi teki MM-karsinnoissa kuudenneksi eniten maaleja, joten soittoa ei välttämättä kuulukaan.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • Jalkapallon MM-kisat
  • Urheilu
  • Jan Vilén
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Musiikinopettaja ahdisteli oppilaitaan ja harjoitti osan kanssa seksiä – yksi uhreista oli poptähti Mira Luoti, ja nyt hän ja muut entiset oppilaat kertovat, mitä turkulaisessa koulussa tapahtui
    2. ”Kotiäitiviha” saa ulkoministeri Timo Soinin tuohtumaan – Vieläkö hän jatkaa politiikassa?
    3. ”Me emme voi olla aikuisia” – silpputöitä tekevät ja työttömät italialaiset asuvat vanhempiensa nurkissa ja haaveilevat kunnollisesta työpaikasta
    4. ”Isoiksi vauvoiksi” haukutut nuoret italialaiset eivät jää äidin helmoihin laiskuuttaan
    5. Ikea haluaa rakentaa Länsiväylän päälle Helsingin Koivusaareen tavaratalon, samaan paikkaan myös hotelli – sinistä siitä ei ainakaan tulisi
    6. Ikean saapuminen Helsingin keskustan liepeille järkyttää osaa asukkaista – ”Koivusaaren pitäisi näyttää saarelta eikä teollisuusalueelta”
  2. Pääkirjoitus
    1. Italialaiset ovat kyllästyneitä maan todelliset ongelmat sivuuttavaan poliittiseen peliin – näin suomalaisille kerrottiin jo vuonna 1979
    2. Kiinan järjestelmä ei uudistu vaan palaa menneisyyteen
    3. Sdp on suosituin vasta nyt
    4. Tuntuuko, että kosketusnäyttö hylkii sormeasi? Et ole ainoa
    5. Kirkkoherrojen ja piispojen rajoittamatonta valtaa pitäisi hillitä
    6. Lepomäen kritiikki ajoi sote-lait kuilun partaalle
  3. Kotimaa
    1. Tuhkarokko voi alkaa levitä, sillä yhä harvempi lapsi saa rokotuksen – laumasuoja alittaa kriittisen rajan koko Suomessa
    2. Markku Ritaluoma Sunny Car Centerille rahaa luvanneista ulkomaisista huijareista: ”Luotin heihin paljon” – HS seurasi oikeudenkäyntiä hetki hetkeltä
    3. Oulussa tehdään vauvoja pohjoismaisittainkin ylivertaiseen tahtiin – ”Iso perhe on mahdollinen ihan toisella tapaa kuin Helsingissä”
    4. Lepomäen lässähtänyt kapina paljasti politiikan kovat säännöt: kompromisseja on tehtävä, muuten ei pärjää
    5. ”Hallitus ottaa valtavan riskin” – Ville Niinistö ennustaa soten valinnanvapaudelle ongelmia perustuslaki­valiokunnassa
    6. Hallitukselle eduskunnan luottamus koulutus­välikysymyksestä
    7. Ylioppilaskirjoituksia uhanneet lakot peruuntuvat – yksityisiä lukioita koskevassa työriidassa päästiin sopuun
    8. Ylen kannatusmittaus: Sdp nousi suosituimmaksi puolueeksi
    9. Villit käytännöt Lapin matkailualalla jatkuvat huomautuksista huolimatta – Safariyrityksen toimitusjohtaja: En tiennyt, että osa-aikaisen työehdoista on sovittava kirjallisesti
    10. Ehdolliseen vankeuteen halutaan lisätä valvonta – Oikeusministeri kaipaa kiristystä löysäksi koettuun rangaistukseen
    11. Manner-Suomessa asuva mies jäi kiinni rattijuopumuksesta Ahvenanmaalla, sai yli vuoden mittaisen ajokiellon ja valitti – Korkein oikeus: Ei ristiriitaa perustuslain kanssa
    12. Kaupan alalla neuvottelutulos – ylityökielto päättyy
    13. Poliisi epäilee: Rikolliset ovat huijanneet itselleen aseita itäsuomalaisen aseyrittäjän tiedoilla – ”Aseet on tilattu rikolliseen toimintaan”
    14. Lääkkeitä on vaihdettu apteekeissa halvempiin 15 vuotta – kuluttajat säästäneet jo satoja miljoonia euroja
    15. Pidätkö seksiä lauantaisin saunan jälkeen tylsyyden huipentumana? Ei kannattaisi, sillä se kielii pikemminkin hyvästä parisuhteesta, sanoo seksuaaliterapeutti
    16. Tuotantotukea fiktioelokuvalle sai 20 miestä ja 4 naista
    17. Suomi ei ole ohittanut Yhdysvaltoja terveydenhoidon eriarvoisuudessa
    18. Barack Obama ei ollut presidentti heinäkuussa 2017
    19. Ohjaaja Lewis Gilbert ohjasi viimeisen elokuvansa 82-vuotiaana
  4. Kaupunki
    1. Tallinna-tunnelien taistelu voi ratketa toukokuussa – Valtio ja kaupungit vetäisivät tunnelinsa Helsingin keskustaan, Peter Vesterbacka havittelee yhteyttä Espooseen
    2. Selvitys: Helsingin seurakuntayhtymän laskujen hyväksynnässä on ollut aukkoja – Teemu Laajasalo maksaa liialliset kulut takaisin
    3. Vantaalla saa vetää pakettihintaan 30 kilometrin hiihdon, estemaastojuoksun, triathlonin, 109 kilometrin pyörälenkin ja maratonin – Ensimmäistä kertaa osallistuva Kirsi Roine harjoittelee pää vesisaavissa
    4. Sukulaiset löysivät kylmissään tärisevän muistisairaan vanhuksen virumasta kotoaan Helsingin Vallilassa – kotihoito oli kadottanut avaimet, kukaan ei soittanut huoltoyhtiöön
    5. Keravan henkirikoksen esitutkinta valmis – kolmekymppistä miestä epäillään 16-vuotiaan murhasta ja törkeästä raiskauksesta
    6. Espoo aikoo siirtää oman Matinkylän terveysasemansa Isoon Omenaan – Hammashoito saatetaan ulkoistaa Matinkylässä kokonaan
    7. Tunnettu karaokebaari on pian auki 24 tuntia viikon jokaisena päivänä – kiistelty baari-imperiumin omistaja omistaa myös asunnot baarin yläpuolelta
    8. Poliisi lopetti Lauttasaaresta kadonneen 18-vuotiaan Rasmus Räsäsen etsinnät tuloksettomina – ”Tällä tietoa etsintöjä ei tässä mittakaavassa jatketa”
    9. Kämppäkaverin kaveri tehtaili petoksia helsinkiläisnaisen passin avulla – lopulta Hobby Hallin tilaus käräytti huijarin
    10. Mies kantoi muovikassillisen kiviä Järvenpään keskustaan ja alkoi kivittää kahvilan ikkunoita rikki – halusi päästä poliisin suojiin lämpimään nukkumaan
  5. Ulkomaat
    1. Näin juot kuin ruotsalainen – alkuviinit, vähäsokerisuus ja kombutsa ovat in, muistinmenetys, kävelykalja ja viinamonopolin haukuskelu out
    2. Opiskelija ampui vanhempansa yliopiston alueella Michiganissa – epäilty otettiin kiinni tuntien etsinnän jälkeen
    3. Kansasilainen opettaja kertoi, mikä on uusi, hyytävä normaali amerikkalaisissa kouluissa
    4. Angela Merkelin uuden hallituksen kohtalonhetki koittaa sunnuntaina – jos SPD:n jäsenet kaatavat hallitusaikeet, vaihtoehtoja on vähän
    5. ”Saksa on ihan joka ikinen päivä vakoilun kohteena”, sanoo kyberasiantuntija ja pitää puheita erityisen suojatuista verkoista propagandana
    6. Mayn brexit-linja sai lisää realismia: Muistutti kovista faktoista ja siitä, että markkinoille pääsy heikkenee
    7. Myrsky riepottelee USA:n itärannikkkoa – vaikuttaa tuhansiin lentoihin New Yorkissa ja Bostonissa
    8. Lumikaaos Euroopassa jatkuu – Irlannissa tuhannet jäivät ilman sähköä ja liikenne halvaantui täysin
    9. Putin esitteli ”voittamattomia” ydinohjuksia – asiantuntijat epäilevät puheen olleen bluffia
    10. ”Lähestymme pistettä, jossa helvetti on irti” – Kiina varoittaa jälleen Yhdysvaltoja Taiwanin kanssa kaveeraamisesta
    11. Useita ihmisiä kuoli ja kymmeniä haavoittui asemiesten hyökkäyksessä Burkina Fasossa – isku tapahtui Ranskan lähetystön ja kulttuurikeskuksen lähellä
    12. Vieroitusklinikka paloi Azerbaidžanissa – ainakin 24 kuoli
  6. Talous
    1. Miksi Trump rankaisee tulleilla kaikkia maita, vaikka ongelma on Kiina? Miten ne vaikuttavat Suomeen? HS etsi vastauksia tuontitullien herättämiin kysymyksiin
    2. Trumpin terästullien aiheuttama kauppasodan vaara hermostuttaa sijoittajia – osakkeet halpenevat taas Yhdysvalloissa
    3. Outokumpu saattaa hyötyä Trumpin terästulleista
    4. Rovion pelijohtaja jättää yhtiön – osake halpeni runsaat yhdeksän prosenttia
    5. Monen ison rakennus­liikkeen tulos heikkeni viime vuonna
  7. Urheilu
    1. Tyttöjen suosikkilajissa huolestuttiin: Ponien tenho ei enää pure – nuorten ratsastajien määrä kääntyi laskuun
    2. Jokerit hätistelee pudotuspelipainajaista – Sotši on ollut usein liian kova vastustaja: ”En usko, että tällainen peikko on olemassa”
    3. Kestääkö nuori Eeli Tolvanen kaiken vastuun?
    4. Hiihdon uusi päävalmentaja Matti Haavisto on jo sisäänajettu maajoukkueeseen – haluaa olla luotettava, rehellinen ja positiivinen: ”Ja ehkä tietyllä tavalla vaativakin”
    5. Salpausselän kisoihin tulossa ensi talveksi iso muutos – jättääkö osa huipuista silloin Lahden väliin?
    6. Satoja voimistelijatyttöjä hyväksikäyttäneen lääkärin ensimmäinen miespuolinen uhri ilmoittautui – syyttää olkapään hoitamisesta akupunktiolla sukupuolielimiin
    7. HIFK voitti vihdoin Kärpät – jatkoajalla voittomaalin iski Thomas Nykopp
    8. Hurjavireinen Aleksander Barkov rikkoi kovan rajapyykin NHL:ssä – Teräväinen ja Aho tarjosivat taas lisää oppimateriaalia
    9. Loimaalaiset lentopallofanit matkasivat Kokkolaan, ja sen seurauksena Mestaruusliiga setvii rasismi- ja pahoinpitelyepäilyä – ”Neekeri-sana on mainittu”
    10. Zlatan Ibrahimovic avasi oven paluulle maajoukkuepaitaan ja MM-kisoihin: ”Ei kenenkään tarvitse soittaa, jos haluan mukaan, olen siellä”
    11. Valioliigan kriisiseuran manageri kiroili kiusallista vuotoa – pelaajat ottivat vallan pukukopissa
    12. Donald Trumpin tukija hävisi amerikkalaisen jalkapallon pizzasodan ja polvistumiset näyttelivät isoa roolia – NFL:n ”virallinen pizza” tulee nyt toiselta jättifirmalta
    13. Kroatialaismedia: Real Madridin tähtipelaajaa Luka Modricia syytetään väärästä todistuksesta
    14. Australialainen 99-vuotias mies murskasi 50 metrin uinnin maailmanennätyksen ikäluokassaan – toinen maailmansota lopetti harrastuksen: ”En uinut juuri lainkaan ennen eläkkeelle pääsyä”
    15. Ravivihje: Jack Vader finaalikierroksen luottohepo Joensuun raveissa
    16. Tuloksia, rahapelejä ja TV-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Noora Louhimo löydettiin metalliyhtye Battle Beastin laulajaksi Youtubesta, ja jo parin kuukauden kuluttua hän esiintyi Euroopan-kiertueella: ”Ajattelin, että tää on kyllä jotain kusetusta”
    2. ”Ennen kuin kuolen, haluaisin, että ihmiset oppisivat oikean nimeni” – Jethro Tullin perustaja Ian Anderson on katunut yhtyeen nimivalintaa jo 50 vuoden ajan
    3. Suomi on täynnä suunnittelun helmiä uimahalleista voimalaitoksiin – HS esittelee kolme matkailureittiä, joissa voi ihastella Suomi-arkkitehtuurin klassikoita
    4. Alman perjantaina ilmestynyt minialbumi Heavy Rules Mixtape tuplaa tähden kappalemäärän – tulos voisi istua vaikka uudistuneelle Saara Aallolle
    5. Miksi me tunnemme rakkautta vain omanlaisiamme kohtaan, kysyy Eija-Liisa Ahtila uudessa taideteoksessaan – ja antaa sinulle hetkeksi simpanssin kädet
    6. Nämä näyttelyt kannattaa tänä viikonloppuna nähdä
    7. Sokrates ja ihmisapina pohtivat väkivaltaa Teatteri Vanhan Jukon kekseliäässä komediassa
    8. Aikuiset kiinnittävät Tanhupallossa huomion aivan vääriin asioihin, mutta lapset rakastavat hahmoa – Nyt Kiti Kokkonen kertoo, miten syntyi uusi Putous-suosikki
    9. Johanna Korhonen oudoksuu Yleisradion päätöstä perua Lauri Törhösen elokuvan esitys – ”Näinä #metoo-aikoina se otettiin vastaan rohkeana eleenä”, ohjelmapäällikkö puolustautuu
    10. HS:n valokuvaaja Sami Kero on tavoittelemassa Fotofinlandia 2018 -palkintoa
    11. Uusi kirja paljastaa, että Kalevala ei ole huijaus vaan ainoastaan epäaito kansalliseepos
    12. Kuvataideöveri Madridissa – mestariteokset itsenäistyvät epätäydellisistä tekijöistään, joista yksi muistetaan myös murhaajana
    13. David Bowien elämästä kertova laaja näyttely avautui Brooklynissa
    14. Arkkitehtuuritoimisto Talli sai kutsun Venetsian arkkitehtuuribiennaalin päänäyttelyyn
    15. Sami Yaffan dokumenttisarja muuntautuu elävän musiikin klubiksi
    16. Häirintäskandaalissa ryvettyneen Harvey Weinsteinin tuotantoyhtiö pelastui konkurssilta – Ostaja aikoo miehittää yrityksen hallituksen pääasiassa naisilla
    17. Kuuluisa Mona Lisa -maalaus voisi lähteä Ranskan-kiertueelle – ”Vähentäisi kulttuurisyrjintää”, pohtii maan kulttuuriministeri Françoise Nyssen
    18. Susanne Sundførille vuoden pohjoismaisen levyn palkinto
  9. Mielipide
    1. Sote-uudistuksen pysäyttäminen tulisi yhteiskunnalle kalliiksi
    2. Sote-uudistus on menossa metsään
    3. Tarvitsemme enemmän Elina Lepomäen kaltaisia päättäjiä
    4. Pihtisynnytyksessä etenevä sote hirvittää
    5. Juha Sipilä otti käyttöön kiristyksen
    6. Helsinkiin tarvitaan hostelleja nuorille matkailijoille
    7. Lapin matkailualalla noudatetaan sovittuja työehtoja
    8. Rakennusyhtiöt välttelevät korjauksia
    9. Lapsille oma museokortti
    10. Koulutusta ja sivistystä tarvitaan
    11. Lastentarhanopettajien työtä arvostetaan vain puheissa
    12. Pysäköinti sairaalan pihalla tuli kalliiksi
    13. Miksi kimppa-auto pysäköi tuplahinnalla?
    14. Uusia makuja suomalaisten ruokapöytään
  10. Tänään
    1. Antti Ketonen lähti soolouralle Lauri Tähkän tekemällä hitillä – nyt hän on Punavuoressa niin kotonaan, että oli lähteä ravintolaan kylpytakissa
    2. Kristina Hautala voitti eurovisiolaulukilpailun
    3. Tii Niemelä 1917–2018
    4. Tapahtumia lauantaina 3. maaliskuuta
    5. Seminaari vuodesta 1918
    6. Salmiakkipöytä on katettu
  11. Radio ja TV
    1. Jättekiva on kesy yritys tehdä komediaa suomenruotsalaisten ja suomenkielisten eroista
    2. Totuus isästä paljastui Olavi Virran tyttärelle vasta laulajan kuoleman jälkeen
    3. Lauantain tv-elokuvia: Hän rakasti elämää alkaa jo klo 12, ja draaman suurimpia iloja on Kirk Douglas Vincent van Goghin roolissa
  12. Lauantai
    1. Kun Kuhmon ensimmäinen naiskonstaapeli vastasi, soittajat vaativat puhelimeen oikeaa poliisia – nyt Piia Mustonen työskentelee Somaliassa, jotta sinnekin saataisiin ”tyttöpoliiseja”
    2. Laulutaidottomien kuoro Metka Kööri ei pysy vireessä mutta nauttii esiintymisestä – ”Siinä on jotain kiehtovaa, jos ihminen uskaltaa olla huono oma itsensä”
    3. Etelä-Kiinan ”tötterövuoret” ja riisipellot kutsuvat pyöräilemään ja patikoimaan – Kännykän käännösohjelmat auttavat omatoimimatkailijaa
    4. Synkän turismin harrastaja Lenina Rautonen kiertää yksin hylättyjä kyliä ja vankiloita – ”On hämmästyttävää, kuinka nopeasti luonto valtaa paikat ihmisten jälkeen”
    5. Lataus­hybridillä voisi viilettää vähä­päästöisten autojen kaistaa pelkällä polttomoottorilla – Hybridien todellista kulutusta ei seuraa kukaan
    6. ”Se on nyt hyytynyt, saisiko apua” – HS testasi auton pakkaskulutusta, ja alkuongelmien jälkeen tulos mykisti: polttoaineenkulutus lisääntyi melkein neljänneksellä
    7. Autotuojien Tero Kallio Saksan dieselratkaisusta: Lainsäätäjän varmistettava, ettei Suomesta tule vanhojen dieselautojen loppusijoituspaikkaa
    8. HS Pikakoeajo: Seat Arona yrittää turhaan todistella ”nuorekkuutta” – se on loistava ikäihmisille
  13. Kuukausiliite
    1. Petteri Orpo asuu yksin Helsingissä erossa perheestään ja tekee töitä aamusta yöhön – HS seurasi flunssaisen ministerin minuutilleen aikataulutettua päivää
    2. Myytti Volgan mutkasta on harha – HS:n erikois­artikkeli kertoo, keitä me suomalaiset oikeasti olemme
    3. Toimittaja Anu Nousiainen teki dna-testin ja sai kuulla olevansa 88-prosenttisesti suomalainen
    4. Helsingin Töölössä asuu mies, joka juopottelee Kim Jong-unin kanssa – Nyt Joe Terwilliger kertoo juhlista, joissa diktaattori laittoi nuoria tyttöjä banaaniveneeseen
    5. Vuoden 1918 sisällissodan maaliskuu: ”Siis vielä vaan olen elävien kirjoissa”, Elvi päivittää Tampereen taisteluiden keskeltä
    6. Hausmyllyn laulaja antoi mahtavan äänensä Big Brotherille ja Kelalle
    7. Rallikuski Markku Alén kävi katsomassa uuden Tuntemattoman kuvauksia, sillä Andrei-poika näytteli Rahikaista – ”Siellä vedettiin panssariautolla menemään”
    8. Kuinka suuri oli Augustan kalossi? – Suomalaisia yrityksiä esittelevässä sarjassa on vuorossa Wulff
    9. Kuukausiliitteen kokki kertoo kaksi opetusta, jotka hän sai huippuravintolassa 1970-luvulla
    10. Kuukausiliitteen kokki paljastaa kaksi opetusta, jotka hän sai huippuravintolassa 1970-luvulla
    11. Minttumarinoidut katkaravut ja mansikka-limettikastike
    12. Härkää, punaviinikastiketta ja villiriisiä kesäkurpitsassa
    13. Herkkusieniä ja kastanjaa
    14. Päärynät viinissä ja kinuskikastiketta
    15. Cleo-koira, turvaistuin, pahvilaatikko – HS jäljitti vanhat ministeri-Audit ja selvitti, mitä niiden takapenkillä kuljetetaan nyt
    16. Aku Hirviniemi riisuu vaatteensa ja tunnustaa: ”Minulla on synnyttäjän lantio”
    17. Teemu Laajasalo sai moitteet, kun hän tarjosi samppanjaa nuorille vaikuttajille – mutta arkkipiispa tarjoaa heille joka vuosi ulkomaanmatkan, ruuat ja alkoholijuomat ”luottamuksellisessa ilmapiirissä”
    18. Pakinoitsija tapaa kaupunki­suunnittelijoita: ”Jos haluaa poistua uloskäynnistä, jonka päällä lukee M–N, P, R, S, silloin vain suuntaa kohti uloskäyntiä, jonka päällä lukee M–N, P, R, S”
    19. ”Jos minä olisin lapsi, ja äitini tai isäni joka aamu veisi minut päivähoitoon...” – Sauli Niinistö otti tiukasti kantaa lasten päivä­hoitoon edus­kunnassa vuonna 1998
  14. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Wumo
  15. Ajanviete
    1. HS:n miniristikossa on tänään mukana yksi frendi – Ratkaisetko ristikon?
    2. Minkä puun metsiä Islannissa kasvoi viikinkien tullessa 900-luvulla? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    3. Päivän sudoku

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Entinen ketjupolttaja Iina Puskala päätti juosta maratonin vuoden jokaisena päivänä, nyt takana on jo yli 280 maratonia – ”Ei ole helppoa eikä kivaa”

    2. 2

      #metoo-liikkeen johtohahmoa Asia Argentoa syytetään seksuaalisesta ahdistelusta – syytöksen julkitulo osoittaa, että liikettä tarvitaan ja että se toimii

    3. 3

      Varusmiehille aletaan tarjota pakollinen kasvisateria kahdesti viikossa – Liha korvataan sieniproteiinivalmisteella tai soijalla

    4. 4

      Jamie Oliveria syytetään kulttuurisesta omimisesta uuden mikroateriansa takia

    5. 5

      Milloin on pakko erota? Eroajatukset voivat olla hätähuuto – asiantuntijat kertovat, milloin parisuhde on pelastettavissa

      Tilaajille
    6. 6

      Aku Louhimies jäi taas kakkoseksi – palkintojury suosi elokuvaa, jonka suosio oli 0,3 prosenttia Tuntemattoman sotilaan luvuista

    7. 7

      Yhdysvaltain vangit ryhtyvät lakkoon, joka saattaa tyrehdyttää miljardibisneksen – vankien mielestä rangaistuslaitoksissa orjuutetaan ja poljetaan oikeuksia

    8. 8

      Kaupunkiprofessori väitti, että ulkomaillakin kauhistellaan Suomen ahdasta asumista – Syntyi pieni myrsky, mutta kuka lopulta oli oikeassa?

    9. 9

      Nainen huijasi Tinderin kautta kymmenet miehet samoille treffeille ja kohteli heitä kuin kuraa – internetiä kuohuttanut tapaus paljastui markkinointi­tempaukseksi

    10. 10

      Syntyvyyden laskuun löytyi uusi selitys: Vanhempien uupumus vaikuttaa lapsitoiveisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Annatko tilaa moottoritielle liittyvälle? Ohitus­kaistalle väistäjä voi saada jopa sakot

    2. 2

      Jamie Oliveria syytetään kulttuurisesta omimisesta uuden mikroateriansa takia

    3. 3

      Miksi lääkärit kirjaavat potilaskertomuksiin jopa huomioita potilaiden ulkonäöstä ja vaatetuksesta?

    4. 4

      Milloin on pakko erota? Eroajatukset voivat olla hätähuuto – asiantuntijat kertovat, milloin parisuhde on pelastettavissa

      Tilaajille
    5. 5

      ”Menetin 25 Facebook-kaveria, kun sanoin sen” – Ruotsidemokraateille vyöryy ääniä Ruotsin ”ruostevyöhykkeeltä”, mutta kun Pär Åhrlin kertoi yhden niistä olevan hänen, kaverit kaikkosivat

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalaiset sopimus­juristit olivat ovelampia kuin amerikkalainen jätti­yhtiö, ja se pelasti Uuden­kaupungin auto­tehtaan – Tällainen on Valmet Automotiven ihmeellinen tarina

    7. 7

      Suomalaisia miniasuntoja kauhistellaan jo ulkomailla, sanoo kaupunkiprofessori Mari Vaattovaara – ”Köyhille rakennetaan hellahuoneita”

    8. 8

      Kirjeenvaihtajan kommentti: Oikeustaju on koetuksella yksityistämisien takia Britanniassa – Vankila on rappiolla, junat eivät kulje ja vesi maksaa maltaita

    9. 9

      Yhä useampi meistä saa syövän, mutta miksi? Jopa 40 prosenttia syövistä voisi jäädä syntymättä, jos ihmiset eläisivät paremmin

      Tilaajille
    10. 10

      Festareiden silmiinpistävät: Weekendin Baywatch-asuiset naiset: “Olin hitain koulun uimatunnilla, mie en todellakaan pelasta ketään!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    2. 2

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    3. 3

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    4. 4

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    5. 5

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    6. 6

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    7. 7

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    8. 8

      Annatko tilaa moottoritielle liittyvälle? Ohitus­kaistalle väistäjä voi saada jopa sakot

    9. 9

      Miksi lääkärit kirjaavat potilaskertomuksiin jopa huomioita potilaiden ulkonäöstä ja vaatetuksesta?

    10. 10

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Varusmiehille aletaan tarjota pakollinen kasvisateria kahdesti viikossa – Liha korvataan sieniproteiinivalmisteella tai soijalla
    3. Kuka korvaa Weekend-festivaalin aikana hajonneen hautausmaan muurin? Weekendin mukaan järjestyksenvalvojilla ei ollut valtuuksia valvoa hautausmaalla
    4. Yhdysvaltain vangit ryhtyvät lakkoon, joka saattaa tyrehdyttää miljardibisneksen – vankien mielestä rangaistuslaitoksissa orjuutetaan ja poljetaan oikeuksia
    5. #metoo-liikkeen johtohahmoa Asia Argentoa syytetään seksuaalisesta ahdistelusta – syytöksen julkitulo osoittaa, että liikettä tarvitaan ja että se toimii
    6. Tunti sitten
    7. Uuden supermuseon pystyttäminen on ollut 30 vuotinen matka täynnä pettymyksiä ja peräytymisiä – Saavatko Arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo nyt uuden kodin?
    8. Hiipuuko startup-buumi? Aalto-yliopiston opiskelijoiden uraauurtava Startup Sauna lopettaa
    9. Manaatit kuolevat suurin joukoin Floridassa – syyksi epäillään rannikolla jylläävää myrkyllistä leväkukintaa
    10. Valokaari iski mieheen muuntajan katolla Vantaalla – tapaturma katkaisi sähköt 11 000 taloudelta
    11. 2 tuntia sitten
    12. Viranomaiset takavarikoivat sodanaikaisia miinoja, kranaatteja ja taistelukaasua yksityisasunnosta Ivalossa
    13. Tasan 50 vuotta sitten Alpo Collanus ja Juha Koivisto todistivat, kuinka panssarivaunut vyöryivät Prahaan – Suomalaismiehet palasivat kaupunkiin, jossa muistellaan tänään miehityksen alkamista
    14. Näytä lisää