Päivän lehti 4.2.2017
Päivän lehti 4.2.2017

HIFK-toppari Juho Pirttijoki siirtyy Ruotsiin kolmivuotisella sopimuksella: ”Unohtumattomimmat hetket kentällä ovat olleet Kingien ansiota”

HIFK:n toppari Juho Pirttijoki siirtyy Allsvenskanissa pelaavan GIF Sundsvallin riveihin kolmivuotisella pelaajasopimuksella.

Pirttijoki, 20, debytoi Veikkausliigassa viime kaudella ja pelasi 25 ottelua.

”Olen erittäin iloinen tästä mahdollisuudesta, kun saan ottaa seuraavan askeleen urallani”, Pirttijoki sanoo HIFK:n verkkosivulla.

”HIFK on tarjonnut minulle viimeisen vuoden aikana loistavan mahdollisuuden kehittyä pelaajana, sekä tarjonnut myös monia unohtumattomia hetkiä pelikentällä.”
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Haluan kiittää suuresti koko IFK:n organisaatiota – valmennusta, taustoja, pelikavereita ja viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä Stadin Kingejä. Unohtumattomimmat hetket kentällä ovat olleet nimenomaan Kingien ansiota, joten erittäin iso kiitos siihen suuntaan”, Pirttijoki kertoo.

Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen kuuluvalla Pirttijoella oli sopimus HIFK:n kanssa ensi kaudesta, joten seura saa hänestä siirtokorvauksen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jalkapallo
  • HIFK Fotboll
  • Jan Vilén
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Armando Lopez saa koskettaa vaimoaan vain kuusimetrisen raja-aidan läpi – HS:n reportaasi rajalta, jonka Trump haluaa muurata umpeen
    2. Jonna Kalavainen sairastui munasarjasyöpään ja selvisi – häiden jälkeen löytyi seitsemän uutta kasvainta
    3. Pankkien korkomarginaalit laskussa – vanhat lainat kannattaa kilpailuttaa, jos marginaali on yli prosentin
    4. Leeni Ojaniemi sairasti malarian ja päätti tehdä jotakin – nyt hän myy Ghanassa koruja, joiden tuotoilla ostetaan hyttysverkkoja
  2. Pääkirjoitus
    1. Tilanne on vakava, mutta Donald Trumpin herättämä tunneaalto on sekin vaarallinen
    2. Kaikki hyötyvät, kun nuori avustaa mummua
    3. Luontoa kannattaa juhlia
    4. Vähälle huomiolle jäänyt uusi eläkemuoto voi olla hittituote
    5. Tsaarinaikainen rikoslaki kaipaa hölskyttelyä
    6. Presidentin puhe antaa eväitä monille tulkinnoille
  3. Kotimaa
    1. Oikaisu: Suomalaiset luottavat EU:hun enemmän kuin vuonna 2005
    2. Suomi luovutti malesialaiskoneen turman tutkijoille tiedot Buk-ohjuksista – Krp: ”He saivat kaiken, mitä halusivat”
    3. Jos järvien jäät hupenevat kuin tähän asti, 150 vuoden päästä ei välttämättä enää luistella
    4. Eduskuntatyöhön palannut Jutta Urpilainen: ”Hiekkalaatikolta kotimaan politiikka näytti sekavalta ohipuhumiselta”
    5. Kymmenen minuutin myyntipuhe: Demareiden puheenjohtajakampanja huipentui ehdokkaiden pitämiin puheisiin
    6. Sdp:n johtajavalinnan ääntenlaskenta käynnissä – Seuraa HSTV:n suoraa lähetystä
    7. Soini Trumpin rukousaamiaisen jälkeen: ”Ei ole syytä räksyttää ja esiintyä sormi pystyssä”
    8. Kuinka valtio varmistaa työnhakijoiden taustat? – järeimmässä selvityksessä tutkitaan jopa pankkitilit ja läheisten taustat
    9. Astrid Thorsia kohdeltiin kaltoin tasa-arvovaltuutetun virantäytössä – hallitus on selityksen velkaa
    10. Valtion virkanimityksistäkin voisi vastedes valittaa
    11. Yle Puolustusvoimille: Kaksoiskansalaisuuteen liittyvässä uutisoinnissa ei ole oikaistavaa
    12. Maahanmuuttoviraston Vuorio oikeuskanslerin moitteista: ”Minulla meni harkinta pieleen”
    13. Yle aloittaa taas uudet yt-neuvottelut – koskevat yli sataa ihmistä
    14. Yliopistoista irtisanotuille ei tukea EU:sta – Suomi veti hakemuksensa pois ja järjestää rahat omin päin
    15. Nainen kuoli parvekkeen petettyä – Onnettomuustutkinta: Vanha sementtikaide voi hajota herkemmin kuin lasi
    16. Neljää hoitajaa epäillään vanhusten pahoinpitelyistä suljetulla osastolla – Poliisi: Mieshoitaja löi sängyssä makaavaa
    17. John Nurmisen Säätiön rahoitusosuus puuttui
    18. Posti on perustettu vuonna 1638
    19. Lisää kaupunkia Helsinkiin -ryhmä perustettiin 2009
  4. Kaupunki
    1. Miljoonan kotisirkan farmi muhii keskellä Espoota – Perttu Karjalainen aikoo lyödä miljooniksi syöttämällä ihmisille hyönteisiä
    2. Helsingin kantakaupungin katutöille ei näy loppua – taas uusi katu revitään auki Mannerheimintien läheltä
    3. Tämä talo ei pala – vesisumun pitäisi suojata Helsingin Sofiankadun arvotaloa syttymiseltä
    4. Myyrmäen urheilupuiston päätöksenteon puutteet paljastuivat käräjäoikeudessa
    5. Uskomaton takaa-ajo pitkin teitä ja takapihoja tallentui videolle – poliisi jahtasi moottoripyöräilijää halki Espoon ja Helsingin
    6. Peltomäki-vyyhdissä taas uusi lahjussyyte – Caverionin edustajaa syytetään hevosurheilurahan antamisesta HOK-Elannon entiselle johtajalle
    7. Espoossa puhkesi rahariita: Kaupunginvaltuutettu Kurt Byman ja Espoon Sitoutumattomat ry syyttävät toisiaan
  5. Ulkomaat
    1. Pystyykö Trump rakentamaan muurinsa lupaamallaan hinnalla? Aalto-yliopiston professorit vastaavat
    2. EU haluaa ”rikkoa ihmis­salakuljettajien bisnesmallin” Välimerellä – valtiojohtajat päättivät tukea Libyaa
    3. Sotilas ampui terrori-iskua yrittänyttä Pariisissa
    4. Fukushiman ydinvoimalan raunioissa mitattiin säteilymäärä, jota ei robottikaan kestä
    5. Yhdysvalloilta tuoreita pakotteita Iranille: ”Selkeä uhka alueellisesti, Yhdysvalloille ja kumppaneillemme maailmanlaajuisesti”
    6. Trumpin rukousaamiaiselle mennyttä Norjan entistä pääministeriä tentattiin tunti rajalla – syynä Iranin passileima
    7. YK: Myanmarin armeija tappaa ja raiskaa – ”kyseessä todennäköisesti rikos ihmisyyttä vastaan”
    8. Kaapatuksi epäillyn kiinalaismiljonäärin nimissä julkaistiin etusivun ilmoitus: ”Tehdään tämä nyt selväksi – minua ei ole kaapattu”
  6. Talous
    1. Snapchatin listautuminen varmistui – Yhtiö lupaa vähän ja satsaa kaiken yhden kortin varaan
    2. Maakunta­uudistuksen pelätään vaikeuttavan työvoiman liikkumista
    3. Trump sai perinnöksi vahvan talouden –Yhdysvaltojen työllisyys kasvoi ennakoitua voimakkaammin
    4. Sellun halpeneminen ja vaikeudet Kiinassa heikensivät Stora Enson tulosta – osakekurssi lähti merkittävään laskuun
    5. Orava-asuntorahasto antoi tulosvaroituksen – osakekurssi putoaa
    6. OP-ryhmä sai Euroopan keskuspankilta vakavan näpäytyksen – riskimallit laitettava kuntoon
  7. Urheilu
    1. Sunnuntain Super Bowl lähes vaikenee Donald Trumpista – ”En kannata heppua, joka on Valkoisessa talossa”
    2. Suomen mestari Anne Kyllönen ei halua Lahden MM-sprinttiin – eikä kukaan muukaan kärkinaisista
    3. Salibandyn maailmanmestareilla erikoinen juhlapeli – päävalmentaja töissä suullisella sopimuksella
    4. Suomalaiset voiteluasiantuntijat purkittavat olympialumia tieteellisiä tutkimuksia varten
    5. Tappioputki orastaa – Seagulls hävisi nyt Katajalle
    6. Lauri Markkanen on ehdolla yliopistokoripallon parhaaksi laitahyökkääjäksi
    7. HIFK:n pelistä on kadonnut ylpeys
    8. Jokereille tärkeä vierasvoitto – tiukensi otettaan pudotuspelipaikasta
    9. HIFK-toppari Juho Pirttijoki siirtyy Ruotsiin kolmivuotisella sopimuksella: ”Unohtumattomimmat hetket kentällä ovat olleet Kingien ansiota”
    10. Patrik Laineen pisteputki jatkuu
    11. Mixu Paatelainen täytti 50 vuotta ja sai maajoukkuetähdeltä kovat kehut: ”Paras suomalainen valmentaja, joka minulla on ollut”
    12. Tuloksia, tv-urheilua ja rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Kotimainen Presidentti-tv-sarja haastaa Vallan linnakkeen ja West Wingin
    2. Ohjaajan ja lavastajan kirjeenvaihto paljastaa Kaurismäen ja hänen alaisensa tulehtuneet välit
    3. Eliel Saarisen pojanpojasta tuli arkkitehtisukunsa perintöä tutkiva elokuvantekijä – dokumentti Eero-isästä esitetään tänään Kansallismuseossa
    4. Näyttelykierros vie tänä viikonloppuna tropiikin vehreyteen ja elegantin mustavalkoisiin tunnelmiin
    5. Tällainen on odotettu Kirka-musikaali: HS:n kriitikko oli tikahtua nauruun ja arvosti laulusuorituksia
    6. Merenrannan pojat viedään sairaalaan mystisessä ranskalaiselokuvassa
    7. Homojen käräyttäminen poliisille oli sodanjälkeisessä Suomessa joillekin kunnia-asia
    8. Hurriganes palasi isosti ja ilkeästi – Michael Monroe piiskasi comeback-keikan punkahtavaan päätökseen
    9. Järisyttävä alttaritaulu tiivistää surun
    10. Lennart Nilsson omisti koko elämänsä valokuvaukselle
    11. Ilkka Remeksen ensimmäinen näytelmä syksyllä ensi-iltaan Tampereella
    12. Taike: Rahat eivät riitä uusille ryhmille
    13. Sibelius-Akatemian dekaaniksi nimitettiin Kaarlo Hildén
    14. Wagner-seuran stipendit saivat laulaja Anu Ontronen ja pianisti Laura Kivikoski
    15. Aalto-yliopiston opiskelija voitti Pohjoismaiden merkittävimmän muotikilpailun
    16. Asia-yhtyeen John Wetton on kuollut
  9. Mielipide
    1. Tulevaisuuden kunnissa tarvitaan sivistyspäättäjiä
    2. Valtuutettujen on pidettävä kuntalaisten puolta
    3. Kaksoiskansalaisuudesta ei pidä tehdä uutta mörköä
    4. Suomen kansalaisuusko takaa luotettavuuden?
    5. Verkkopankkitunnukset ovat identiteetin jatke
    6. Lainsäädäntö voi asettaa vain raamit palveluille
    7. Jäykät Ara-ehdot asettavat vanhukset eriarvoiseen asemaan
    8. Arktis kaipaa ratkaisijoita – ei vanhan maailman visiottomuutta
    9. Arkkitehtuuri- ja designmuseo sopii Etelärannan parkkipaikalle
    10. Pelkää henkesi edestä Kustaa Vaasan tiellä
    11. Valinnanvapaus ei estä lasten ennalta ehkäisevää hammashoitoa
  10. Tänään
    1. Ilpo Kallio, 80, on Suomen toiseksi kuulluin rumpali – ”En osannut muuta”
    2. Aito Mäkinen 1927–2017
    3. Lennart Nilsson 1922–2017
    4. Sibelius- monumentin esityö Montrealiin
    5. Tapahtumia lauantaina 4. helmikuuta
    6. Taidot riittivät tähän
    7. Luonto kutsuu
  11. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Lassi ja Leevi
    4. Harald Hirmuinen
    5. Wumo
  12. Radio ja TV
    1. Vähän ennen tähden kuolemaa – uusi dokumentti osoittaa David Bowien viimeisten vuosien luomisvimman sekä pelon lopun edessä
    2. Solsidan-tähden uusi Bonusperhe-draamakomedia pureutuu uusioperheen arkeen
    3. Taksi alle ja riita päälle
    4. Lauantain elokuvia
  13. Lauantai
    1. Anu Merenlahti piirsi vuoden ajan joka päivä yhden kuvan arjestaan – stressi ja unettomuus helpottivat, ja nyt hän suosittelee piirtämistä kaikille
    2. Pieni Malta yllättää monipuolisuudellaan – tässä ovat parhaat kohteet aitoa maltalaisuutta etsiville
    3. Tämän kevään euroviisuisäntä Kiova on vehreä ja edullinen suurkaupunki
    4. Kambodžan valtio varasti rantatonttini ja möi sen miljardöörille
    5. Kreeta, Kanaria ja Kroatia ovat lapsiperheiden suosikkeja – HS:n lukijat suosittelevat lomakohteita
    6. HS koeajoi: Toyotan uusi hybridi on niin nuorekas, että sitä ei uskoisi Toyotaksi
    7. Soinin sutkautus suututti motoristit – veronkorotus puhuttaa moottoripyörämessuilla
    8. Mitä se maksaa ja viisi muuta kysymystä kaasuautoista
    9. Auto oli pakko hankkia, joten Lea-Elina Nikkilä osti harvinaisuuden – näin sujui vuosi kaasuauton ratissa
  14. Kuukausiliite
    1. Hitsaaja Lempäälästä paljastui huippurikolliseksi, jonka käsistä syntyi miljoonien eurojen valhe – nyt jäljellä on ulosotto ja keuhkosyöpä
    2. Patrik Laine on maailman paras eikä häpeile lahjojaan – ”Kyllä mä tiedän itte, kuinka hyvä mä oon”
    3. Vuosi sitten Alma oli Itä-Helsingissä kasvanut koulupudokas, nyt hän on Suomen kansainvälisesti menestynein poplaulaja ikinä
    4. HS helmikuussa 2017: Presidentti Mauno Koivisto teki tasan 25 vuotta sitten päätöksen, jonka kanssa me kaikki elämme yhä
    5. Tom of Finland piti miesystävänsä salassa sukulaisiltaan ja valtiolta 28 vuoden ajan – tämä on heidän rakkaustarinansa
    6. Lahden MM-kisat oli suomalaisen urheilun häpeäpilkku ja murheenkryyni
    7. Lämmin henkäys talvisäässä: elohopea kohoaa 26 pakkasasteeseen – Siperiassa asuvan toimittajan Jussi Konttisen pukeutumisvinkit pakkaskeleille
    8. Kaikki pelasivat squashia 1990-luvun alussa ja Sami Elopuro oli maailman huipulla – ja sitten tapahtui jotain
    9. Laulaja Isac Elliot on maailman­tähti, jonka kuukausi­raha on 50 euroa – tytöillä ehdoton kielto takahuoneeseen, sanoo 38-vuotias isä
    10. Teatteriohjaaja Juha Hurme kertoo sielustaan ja ruumiistaan
    11. Fingerpori täyttää 10 vuotta - mikä on piirtäjä Pertti Jarlan oma suosikki?
    12. Syö terveellisesti ja unohda salaatit – ne ovat tyhjää täynnä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      Tutkijat lähettivät viestin maankaltaiselle planeetalle vain 12 valovuoden päähän – ”Kuin huutaisi metsään tietämättä, onko siellä petoja”

    3. 3

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Hirviöitä etsineet sukeltajat löysivät turkkilaisjärvestä 3 000 vuotta vanhan linnan rauniot

    6. 6

      Muistatko Tarja Halosen mainoskampanjassa laitapuolen kulkijana? Kuva olikin manipulaatio ja vartalo toisen naisen

    7. 7

      Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

    8. 8

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    9. 9

      Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    10. 10

      Jo yksi lasi olutta päivässä lisää syöpäriskiä, varoittaa dosentti – Jos korkin pistää tänään kiinni, alkoholin aiheuttaman syövän riski alkaa pienentyä 5–10 vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    4. 4

      ”Pekalla ei ole rahaa eikä ruokaa, voisitko hakea edes makaronia?” Viranomaiset hätistivät helsinkiläisen Liisan hoitamaan miestä, jonka hän hädin tuskin tunsi

      Tilaajille
    5. 5

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    6. 6

      Vartijoiden armoille jäänyt ”Orléansin neitsyt” kieltäytyi pukeutumasta mekkoon ja pantiin roviolle – Suomennetut pöytäkirjat paljastavat Jeanne d’Arcin oikeusjutun koko raakuuden

    7. 7

      Timo Rautiainen karkotti jo 2000-luvun alussa uusnatseja keikoiltaan, nyt häntä haukutaan ”suvakiksi” – Heviyhtye Trio Niskalaukaus palasi lavoille 13 vuoden tauon jälkeen

    8. 8

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    9. 9

      Pohjois-Korean raja­vartijat jahtasivat Etelä-Koreaan loikannutta sotilasta vain metrien päässä – video näyttää täpärän paon luoti­sateessa rajan yli

    10. 10

      Kaatuiko sukulaisesi sodassa? Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen vainajien ”kotisivukone” kertoo valtavasti tietoa yksittäisten sotilaiden reiteistä ja vaiheista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Hiihtokeskuksien työehtoriita kovenee: Työnantajat asettivat Pamin työntekijät työsulkuun, lomakohteiden toimintaan voi tulla häiriöitä – Rukalla järjestettiin ulosmarssi
    3. Muistatko Tarja Halosen mainoskampanjassa laitapuolen kulkijana? Kuva olikin manipulaatio ja vartalo toisen naisen
    4. Tutkijat lähettivät viestin maankaltaiselle planeetalle vain 12 valovuoden päähän – ”Kuin huutaisi metsään tietämättä, onko siellä petoja”
    5. Tunti sitten
    6. Ursa on saanut selville, minne Inarin meteoriitti syöksyi – retkikunta etsii avaruudenkappaleita Suomen syrjäisimmästä kolkasta: ”Jos putoamiselle olisi etsinyt vaikeaa paikkaa, niin kyllä se tämä on”
    7. Donald Trump penää nyt NFL:n pomoilta kovia otteita ja järkeä polvistuvia pelaajia kohtaan: ”Tämä ilmiö tappaa liiganne”
    8. Jo yksi lasi olutta päivässä lisää syöpäriskiä, varoittaa dosentti – Jos korkin pistää tänään kiinni, alkoholin aiheuttaman syövän riski alkaa pienentyä 5–10 vuodessa
    9. 2 tuntia sitten
    10. Mugaben korvaaja vihitään virkaansa perjantaina – Zimbabween palanneen Mnangagwan on määrä johtaa maa syksyn 2018 vaaleihin
    11. Venäläisille olympiaurheilijoille Sotšin jäljiltä lisää kilpailukieltoja – taas lähti yksi kultamitali
    12. Onko kevytyrittäjä palkansaaja vai yrittäjä? Entä saako hän ansio­sidonnaista? HS selvitti, mitä uudesta yrittäjyyden muodosta kannattaa tietää
    13. Katso keskiviikon HS-uutiset ja sää
    14. Näytä lisää