Päivän lehti 4.5.2019

Tapahtumia lauantaina 4. toukokuuta

Valikoima päivän menoja.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Maarit Feldt-Ranta sai lääkäriltä tiedon syövän leviämisestä kesken Sdp:n kriisi­kokouksen – ”Vaikka elämäni loppuu nyt, ei minulla ole sellainen olo, etten olisi ehtinyt elää”
    2. Antti Rinne antaa vihjeen siitä, millaisella pohjalla hän alkaa keskiviikkona hallitusta muodostaa
    3. Puolustusvoimain komentajaa koskeva esitutkinta nostaa taas esiin epäilyjä sotilaiden hyvä veli -verkostoista
    4. Vihreistä povataan yhtä euro­vaalien voittajista – EU:n johto­tehtäviin ehdolla oleva Ska Keller varoittaa konservatiiveja: ”Lopettakaa outo pelinne”
  2. Pääkirjoitus
    1. Raide-Jokeri vie Helsingin seudun poikittaisyhteydet uuteen aikakauteen
    2. Trump yrittää saada myös keskuspankista apulaisensa
    3. Muut puolueet sijoittavat perussuomalaiset mielestään oikeaan paikkaan
    4. Kesäloman ja kriisin kynnyksellä
    5. Euroopassakin koittaa varustautumisen aika
    6. Antti Rinne ei vielä puhunut kuin pääministeri
  3. Kotimaa
    1. EU aikoo rajoittaa mikromuovien käyttöä kosmetiikassa, pesuaineissa ja lannoitteissa
    2. Lemmenjoen harjoituksen johtaja kuvaili alkoholin­käyttöä: ”Jos ihmisellä oli jano, ihminen joi”
    3. Petteri Orpo: Kokoomus voi mennä myös oppositioon, jos hallitusohjelma ei miellytä
    4. Kommentti: Miksi perussuomalaiset ei halua istua eduskunnassa oikealla? Yksinkertainen kysymys kertoo politiikasta paljon enemmän kuin arvaisi
    5. Poikkeuksellisen lämmin huhtikuu vaihtui takatalveen
    6. Miksei moottoriteillä ole peltipoliiseja, ihmetteli HS:n lukija – siellä ajetaan lujaa, mutta turvallisemmin kuin maantiellä
    7. Maailmanpoliittinen tilanne on herkkä, sanoo Puolustus­voimien uusi tiedustelupäällikkö: ”Olemme entistä kuumemmassa kylmässä sodassa”
    8. Pienelle joukolle suomalaisia posti jaetaan jatkossa vain kerran viikossa
    9. Kymmenien miljoonien petos ajoi kunnan kassakriisiin, Jalasjärven aikuiskoulutuskeskukseen liittyvät tuomiot jäävät voimaan
    10. Poliisi aloittaa tutkinnan Oulun kirjaston ennakkoäänestyksestä, epäilee vaalituloksen vääristämistä
    11. Vihreiden Aino Pennaselle sakkoja lentokoneprotestista
    12. Sampo Terho kertoo vetäytyvänsä politiikasta: Ei pyri enää ehdolle sinisten puheenjohtajaksi
    13. Sellutehtaassa valmistetaan sellua
  4. Kaupunki
    1. HS-analyysi: Helsingin virka­miehet kiristivät ja valehtelivat saadakseen Puu-Vallilan tuhotuksi, väittää uutuus­kirja
    2. Poliisi kertoo, miten sähkö­potkulautoja käytetään: ”Niillä ei missään nimessä saa ajaa jalkakäytävällä”
    3. Tuomiokapituli antoi moitteet piispa Teemu Laajasalolle, mutta ei pidä kirjanpitorikosta esteenä työn hoitamiselle
    4. Saksalaisyhtiö haluaa rakentaa Helsingin Hietsun viereen kylpylähotellin
    5. Vantaalaismies eleli lähes kuukauden kartanossa ja jätti laskun maksamatta – Toimi myös valemekaanikkona ja ajoi huijaamallaan autolla Itävaltaan
    6. 13-vuotiasta poikaa puukotettiin selkään kadulla Keravalla – Poliisi: Uhri ei osaa kertoa tekijästä mitään
    7. Tuntematon nainen löi 3-vuotiasta poikaa Jumbon parkkihallissa
  5. Ulkomaat
    1. Sisäministeri kuvaili presidenttiä ”tunneherkäksi naiseksi”: Viron kansallispopulistien puheet koettelevat hallituskumppanien hermoja jo alkumetreillä
    2. Yhdysvallat on yrittänyt poistaa viittaukset ilmaston­muutokseen Rovaniemen kokouksen julki­lausumasta, kertoo The Washington Post
    3. Yhdysvaltain puolustus­ministeriö varoittaa Kiinan kasvavasta sotilaallisesta mahdista, joka näkyy myös Pohjoisella jäämerellä
    4. Englannin paikallisvaaleissa menestyneet liberaalidemokraatit lähtevät innoissaan eurovaaleihin: ”Viestimme on selvä, pysäyttäkää brexit”
    5. Ensimmäinen lääkeyhtiön johtaja tuomittiin Yhdysvaltojen opioidi­kriisistä
    6. Banaani on rasismin, vapauden ja seksin hedelmä – tällä viikolla siitä tuli myös konservatiivisen sensuurin symboli
    7. Ankara hirmu­myrsky saapui Intian rannikolle, ainakin kahdeksan kuollut ja yli kolme miljoonaa ihmistä on evakuoitu
    8. Ruokakriisi uhkaa Pohjois-Koreaa, kansalaisten ruokakiintiöt ennätyksellisen pieniksi
  6. Talous
    1. Yhdysvalloissa kova­palkkaista työtä syntyy nyt korkeasti koulutetuille – ja matala­palkka­työtä vauraita palveleville
    2. Hoivaskandaalissa ryvettyneen Attendon liike­vaihto kasvoi alku­vuonna hurjaa vauhtia – ongelmista huolimatta tuloskin oli hyvä
    3. Suomalainen luksusbrändi Balmuir myydään Luhta-suvulle
    4. SAS:n lentäjien lakko päättyi, lennot palaamassa normaaleiksi
    5. Mestarisijoittaja Warren Buffett kertoi ”vihdoin” ostaneensa Amazonin osakkeita: ”Olen ollut fani, ja idiootti kun en ole ostanut aiemmin”
    6. Toinenkin Trumpin ajamista ehdokkaista USA:n keskuspankin johtokuntaan vetäytyi
    7. Verkkokaupan imu nosti Adidaksen pörssikurssin uuteen ennätykseen
    8. Kaivosyhtiö Endominesin hallitus erotti toimitusjohtaja Saila Miettinen-Lähteen
    9. Sanomalehti Karjalainen aloittaa koko myynnin ja markkinoinnin henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut
    10. Euroalueen inflaatio kiihtyi tuntuvasti huhtikuussa ja ylitti ekonomistien odotukset
  7. Urheilu
    1. Jääkiekkoilija Teemu Ramstedt astui ulos kuplastaan koska haluaa vaikuttaa – hän perusti pyöräilyseuran levittääkseen tietoa sairaudestaan
    2. Klubin tehottomuus jatkui Ilvestä vastaan, ja niin jatkuivat myös ”Bana ulos” -huudot
    3. Kuolettavan tylsä Klubi karkottaa jo kannattajia, mutta Lehkosuon mukaan työ jatkuu hyökkäysongelman ratkaisemiseksi
    4. HJK:n kasvatti Tommi Jäntti kuritti HIFK:ta napapiirillä
    5. Seitsemäs ja ratkaiseva kiekkofinaali harvinaista kokeneillekin pelaajille: ”Tuommoisesta olen aina unelmoinut”
    6. Kaleva: Kiekkohuuma valtasi Oulun, ensimmäiset jonottajat saapuivat yöllä – seitsemäs finaali myytiin hetkessä loppuun
    7. Kohun keskellä ollut Caster Semenya juoksi Timanttiliigan 800 metrillä hurjan voittoajan: ”Kukaan ei voi estää minua juoksemasta”
    8. Seta otti kantaa Caster Semenyan tapaukseen: ”Ihmisoikeuksien toteuduttava myös huippu-urheilussa”
    9. Timo Nurmoksen ravitallissa on 144 hevosta: Sen kirkkain tähti on yksi maailman parhaista ja kilpailee vihdoin Suomessa
    10. Emma Kimiläinen aloitti vahvasti naisten formulasarjassa: toiseksi nopein perjantain molemmissa harjoituksissa
    11. Chelsea teki eurokentillä uuden ennätyksen, pitkän putken alkupää on vuosien takana
    12. Tottenhamin tähtihyökkääjä Harry Kane teki sympaattiseen eleen: kutsuu somessa pilkan kohteeksi joutuneen kehitysvammaisen fanin maskotiksi
    13. Mikko Rantasen ilmiömäinen syöttö nousi pääosaan: NHL julisti suomalaisen taikuriksi
    14. Keith Armstrong siirtyy KuPS:n valmentajaksi, Jani Honkavaara jatkaa päävalmentajana
    15. Tapio Pulkkanen pääsee pelaamaan kärkikaksikossa ja odottaa kiinalaisten yleisöryntäystä: ”Siitä tulee hauskaa”
    16. Texasilainen lukiolaispoika pinkoi 100 metriä hurjaan aikaan, mutta maailmanennätykseksi sitä ei hyväksytä
    17. Iivo Niskanen siirtyy hiihtämään Fischerin suksilla
    18. HS:n ravivihjeet: Maailmantähti Readly Express Vermon odotettu vieras
    19. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Voittaako ihmiskunta öljyn kirouksen ajoissa vai tuhoutuuko sivilisaatio? Filosofi Tere Vadén vertaa ihmisen öljyriippuvuutta huumeaddiktioon
    2. Hannu Lintu siirtymässä odotetusti Kansallisoopperan ylikapellimestariksi – Osmo Vänskä kommentoi siirtymistä Souliin
    3. Puhe ruskeista paperipusseista liikutti kuubalaisen kyyneliin ja sai palkitut suomalaistaiteilijat tekemään teoksen, jossa on 100  000 Lempäälässä valmistettua pussia
    4. Lajien tulevaisuus askarruttaa Venetsian biennaalissa, taiteilijakaksikko Nabbteeri mukana Pohjoismaisessa paviljongissa
    5. Uusi Helsinki Biennaali avaa suljettuja sisätiloja Vallisaaressa – näyttely rakennetaan villiin saaristoluontoon ja jopa pommiryhmää saatetaan tarvita
    6. Maisa Majakan tarinalliset keramiikkatyöt kuvaavat läheisyyttä ja sen kaipuuta erityisesti nuorten naisten elämässä
    7. Tekoälyn vääristämä maailma – Otto Byströmin teokset käsittelevät virtuaalitodellisuuteen liittyvää ahdistusta
    8. Nämä näyttelyt kannattaa käydä katsomassa viikonloppuna: Uudet taiteen maisterit ja pölynhienoa installointia
    9. Simo Heiskasen käsikirjoittama ja esittämä nukkemusikaali valistaa viihdyttäen
    10. Kuka ampui työmies Felix Pietilän? Paikalla olleita poliiseja kysymys vaivasi paljon, ja yksi heistä vei nimen hautaan mukanaan
    11. Erward St Aubynin uudessa romaanissa vallanhimo sairastuttaa ihmissuhteet ja tyttäret sulkevat isän lepokotiin
    12. Videopelit ovat tehneet valtavan laatuloikan: Red Dead Redemption 2 on villiin länteen sijoittuva taideteos, joka peittoaa elokuvat
    13. Taidetta monitoimitalon raunioissa
    14. Tampereen Teatterikesässä nähdään useita helsinkiläisteattereiden kiiteltyjä esityksiä
    15. Tähtien sota -elokuvissa Chewbaccaa näytellyt Peter Mayhew on kuollut
    16. Flow julkisti Balloon-lavan yllätyksellisen ohjelmiston: joukossa klarinettivirtuoosi Turkista, nuori rap-kyky Lontoosta ja jouhikkomestari Suomesta
    17. Kukaan ei halua julkaista Woody Allenin muistelmia
  9. Mielipide
    1. Nuorten stressi ei aina johdu kuormittavasta koulutyöstä
    2. Lukiolaisten loppuunpalamisen siemenet kylvetään jo alakoulussa
    3. Nuorten hyvinvointi on huomioitava päätöksenteossa
    4. Opettajana minun on jatkettava työntekoa vielä kotona, ja välillä itken väsymyksestä
    5. Naisiin kohdistuva vihapuhe netin keskustelupalstoilla olisi jo aika lopettaa
    6. Perintövero saattaa aiheuttaa suuria ongelmia
    7. Koulukuvausten kilpailutuksessa painotettiin laatua
    8. Moni tohtori on kuin tehokas sarjayrittäjä
    9. Kauppojen paljousalennukset lisäävät kerskakulutusta
    10. Onko Suomen oltava ykkönen ilmastoasioissa?
    11. Annokset voisi merkitä maidottomiksi, ei laktoosittomiksi
    12. Menevän nuorukaisen päässä oli ennen Roston, nyt lippalakki väärinpäin. Mitä se tarkoittaa?
  10. Tänään
    1. Saamelainen Anni-Kristiina Juuso, 40, on kansainvälisesti palkittu elokuvatähti, mutta Suomesta hän ei onnistu saamaan rooleja
    2. Oiti Kotamo 1925–2019
    3. Sven Laakso 1926–2019
    4. Milloin syntyy keinotekoinen ihminen?
    5. Tapahtumia lauantaina 4. toukokuuta
    6. Ballerinan tarina
    7. Rakkauden linnoitus
  11. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Fingerpori
    3. Viivi ja Wagner
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen
    6. Wumo
  12. Radio ja TV
    1. Alexandria Ocasio-Cortez teki mahdottomasta mahdollista – USA:n kongressivaalien yllättäjä on kiinnostavan seurantadokumentin tähti
    2. Kanadalainen kansantaiteilija Maud Lewis esitellään onnistuneesti elämäkertaelokuvassa
    3. Silvo Sokan rakettilento on aito valeuutinen vuodelta 1948
    4. Lauantain tv-elokuvia
  13. Lauantai
    1. Uskoi ilmastonmuutokseen tai ei, siihen kannattaa sijoittaa, sanoo apulaisprofessori
    2. Jokaisen pitäisi jäädä kerran elämässään pitkäksi aikaa pois töistä, sanoo asiantuntija – Lukijat kertovat, miten he onnistuivat junailemaan itselleen irtioton ja rahoittamaan sen
    3. Joogaloman vuoksi ei tarvitse aina lentää kaukokohteeseen – Pietarissa voi viettää halvalla kunnon joogaretriitin
    4. Miten saa alkoholistin lähtemään hoitoon? Älä käske ainakaan heti valitsemaan avioliiton ja alkoholin välillä
    5. Onneksi pakkomielteeni on linnut eikä seksiseuran metsästäminen
    6. Uudessa Kia Proceedissa on korea kuori, mutta perusasioista tingitään
    7. Uusmaalaisen teollisuushallin kätköissä rakennetaan 300 000 euron supersähköautoa
    8. Autokaupalla menee huonosti ja jopa katumaasturit sakkaavat, mutta sähköautot kasvattavat myyntiään eri puolilla Eurooppaa
    9. Robottiautojen suurin haaste on Suomen sää – HS hyppäsi itsestään ajavan auton Marilynin kyytiin
  14. Kuukausiliite
    1. Suomen metsissä kasvaa valkoinen aine, josta voi pian tehdä vaikka mitä – Näin sellu teki Suomesta rikkaan, ja näin se tekee ehkä meistä vieläkin rikkaampia
    2. Inhotut merimetsot leviävät ja tuhoavat saaria Suomen rannikoilla – Vuokra­turvan omistaja Timo Metsola osti kaksi meri­metsojen asuttamaa luotoa ja ryhtyi taisteluun
    3. Maahanmuuttajakuskit valtasivat taksit – Keitä he ovat?
    4. Perhesiteitä: Janina Frylta löytyi geeni­virhe, joka pakotti hänet poistattamaan rintansa – Miksi äiti piti suvun sairaudet salassa, mietti velikin leikkauksen jälkeen
    5. Ismo Laitela, Ulla Taalasmaa ja Aki Nikkinen vaihtoivat alaa ja ryhtyivät malleiksi – Salkkarien näyttelijät esittävät kesän juhla­muotia Kuukausi­liitteen muoti­jutussa
    6. Viiden viikon arkiruokalista avulla Laura Frimanin perhe syö hyvin kiireessäkin – näin syntyy nopea sitrusvoipasta
    7. Frimanien sitrusvoipasta
  15. Ajanviete
    1. Miniristikko: Wookiee! - Näyttelijät kuolevat, mutta Chewie ei!
    2. Päivän sudoku
    3. Kuinka monta ihmistä Suomessa tuomittiin lapsenmurhasta ja sikiön kätkemisestä vuonna 1889? – Tämä ja muuta jännittävää tänään Uutisgurussa

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    2. 2

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui Itä-Saksan Hollywoodin tarjoukseen

      Tilaajille
    3. 3

      ”Tässä ovat hommat loppumassa”, sanoi Jari Lindström te-toimiston virkailijalle ja ilmoittautui työttömäksi – HS seurasi, kun työ­ministeri luopui vallastaan

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingissä myynnissä poikkeuksellinen miniasunto: 13,5 neliön suihkuttomasta yksiöstä pyydetään lähes 100 000 euroa

    5. 5

      Jutta Urpilaisen perheeseen tulee toinen lapsi – Suomen seuraava EU-komissaari hyppää pestiinsä vanhempainvapaalta

      Tilaajille
    6. 6

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    7. 7

      Riittääkö oma äly? Kaksi testiä sen kertoo

    8. 8

      Hallitus haluaa leikata liikenne­päästöjä ruuhka­maksuilla, pääkaupunki­seudulla odotetaan sähkö­autoja

    9. 9

      Kaksi nuorta miestä kuoli auton törmättyä puuhun Seinäjoella

    10. 10

      Mitä suomalaisen pitäisi tehdä ja olla tekemättä, jotta Amazonian metsäkato ei pahenisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingissä myynnissä poikkeuksellinen miniasunto: 13,5 neliön suihkuttomasta yksiöstä pyydetään lähes 100 000 euroa

    3. 3

      Yhdysvaltojen oikeus­järjestelmän ytimessä vaikuttaa nyt some­ajan super­julkkis Kim Kardashian

      Tilaajille
    4. 4

      Homehtunut Kätilöopisto seisoo tyhjillään Helsingin Kumpulassa, mutta nyt ikoniseen rakennukseen suunnitellaan uutta elämää

    5. 5

      Viranomaiset: Iran yritti ampua ohjuksella Yhdysvaltojen lennokkia ennen Omaninlahden laivaiskuja, toisen aluksen miehistö päässyt Dubaihin

    6. 6

      Tyttövauvan kasvaminen baletti­tanssijaksi oli liikaa: Seksistiset mainokset eivät ole enää sallittuja Britanniassa

    7. 7

      Todistusvalinta aiheutti reputtamisaallon Vaasan kauppakorkea­koulussa, nyt Helsingin yliopisto varautuu samaan

    8. 8

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    9. 9

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    10. 10

      Uusi puheen­johtaja Maria Ohisalo on poikkeuksellinen vihreä: Hänen puheestaan puuttuu ylen­palttinen hehkutus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Omakotitalo rakennettiin keskelle jalkakäytävää Oulunkylässä

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      Iso osa lenkkeilijöistä sortuu kahteen perusvirheeseen, joiden vuoksi kehitys tyssää parissa kuukaudessa, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    8. 8

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    9. 9

      Suomi laittaa tupakoitsijat ahtaalle: Kymmenen euron aski ja interventioita lääkäri­käynnillä

      Tilaajille
    10. 10

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää