Päivän lehti 4.8.2018
Päivän lehti 4.8.2018    |   Kolumni

Saksan vilkas rasismikeskustelu Twitterissä on näyttävä vastaisku

Maahanmuuttoteemojen kärjistämä poliittinen ilmapiiri on alkanut Saksassa ärsyttää entistä useampaa, kirjoittaa HS:n Berliinin-kirjeenvaihtaja Anna-Liina Kauhanen.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Lapsuudentuttava kohtasi Sipoon murhaepäillyn alle kaksi viikkoa ennen verityötä: ”Erilainen kuin muut”
    2. Sipoon murhan uhri oli pidetty sijoitus­ammattilainen – ”En ole kuullut hänen alaisiltaan mitään valitusta”
    3. Torstaina iski peräti 27 000 maasalamaa, ja lisää on tulossa – Vaarallisia ukkospuuskia luvassa suureen osaan maata
  2. Pääkirjoitus
    1. Lääketeollisuuden kustantamat kliiniset lääketutkimukset ovat haluttuja kaikkialla, ja Suomi olisi voinut pärjätä siinä kilpailussa paremminkin
    2. Tietosuojalaki on saatava voimaan nopeasti
    3. Eurooppa kuumenee
    4. Lomalta palaavat koululaiset kirjoittivat sata vuotta sitten aineita tykkien paukkeesta, raunioista ja ruumiista
    5. Suomen on vahvistettava pohjoismaisuuttaan
    6. Kansalaistottelemattomuus voi viedä väärille urille
  3. Kotimaa
    1. Kolmen lapsen äiti halusi sterilisaation, mutta lääkäri kielsi, sillä ”mieli saattaisi muuttua” – Suomessa sterilisaation saannissa on suuria eroja
    2. Poliisin tilasto vie harhaan, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu: Valtaosa pakkopalautetuista on turvapaikan­hakijoita
    3. EU:n tietosuoja-asetuksen piti parantaa tietosuojaa, mutta ilman uutta tietosuojalakia tietosuojaviranomaiset kärsivät ”toimivaltavajeesta”
    4. Ilmastonmuutos on koko maailmassa uhka maataloudelle, sanoo ministeri Kimmo Tiilikainen – ”Itse kullekin tekisi hyvää syödä enemmän kasviksia”
    5. Paidattomasta Touko Aallosta levisi railakkaita biletyskuvia Pridestä – Tutkija: ”Ydinkannattajakunta varmasti arvostaa”
    6. Sinisille kova isku: Maria Lohela ei asetu ehdolle eduskuntavaaleissa
    7. Pätkätöitä tehnyt opettaja ilmoittautui vapaaehtoisesti te-palveluiden työnhakukoulutukseen – alkoi paperisota, joka vei loppukesän ansiopäivärahat
    8. Pietarsaaressa uponnut vesibussi on saatu nostettua – Onnettomuudessa ei sattunut henkilövahinkoja
    9. Poliisi: Anni Törnin ruumis löytyi Pohjois-Karjalasta
    10. Sadat suomalaiset purot ovat muuttuneet kuravelliä kuljettaviksi ojiksi – Niiden kunnostaminen on Ilpon ja Kaukon kaltaisten ihmisten harteilla
    11. Porin laskuvarjoturmassa loukkaantunut hyppääjä kuoli
    12. Naispyhimyksiä oli muitakin
  4. Kaupunki
    1. Onko tässä Suomen erikoisin hauta? Närpiöläinen Josef Back kaatui Krimin sodan tuiskeessa ja lepää moottoritien penkalla Lauttasaaressa
    2. Poliisi: Sipoon murhan epäilty seurasi uhriaan pitkään – ”Toisen tutkintahaaran” kiinniotetut päästettiin vapaaksi
    3. Kasarmikadun jäljet näyttävät poliisioperaation rajuuden: Moottorisahalla sisään, luodinreikiä ovessa, sokka lattialla
    4. Näin Sipoon murhan tapahtumat etenivät
    5. Savulla täyttyneen lentokoneen mustat laatikot tutkitaan, Helsinki-Vantaalla hälytyksen aiheuttaneessa koneessa ei ollut tulipaloa – Lentoliikenne on palautunut normaaliksi
    6. Kaivopuiston edustalta merestä löytyi kuollut mies
    7. Scotty Ernst selostaa radio-ohjattavien autojen kisoja kuin formuloita – ”Kuljettajalle kisa on yhtä jännittävä kuin istuisi oikean auton ratissa”
  5. Ulkomaat
    1. Euroopan lämpö­ennätys voi rikkoutua viikon­loppuna Portugalissa – Miksi juuri siellä ja juuri nyt?
    2. Trumpista leviää Yhdysvalloissa sala­liitto­teoria, jolla on seuraajia myös Suomessa – kaksi asiaa tekee siitä poikkeuksellisen
    3. Leluasetta pidelleen kehitysvammaisen ampuneet poliisit jatkavat Ruotsissa töitään – ei epäillä rikoksesta
    4. Zimbabwe äänesti Mugaben takapirun Emmerson Mnangagwan maan johtoon – Oppositio ei hyväksy historiallisten presidentin­vaalien tulosta
    5. Australialainen sotilas oli seitsemän päivää loukussa vuorella Uudessa-Seelannissa – Selvisi hengissä 16 asteen pakkasesta, kovasta tuulesta ja lumisateista huolimatta
    6. Osama bin Ladenin äiti antoi ensimmäistä kertaa haastattelun lapsestaan: ”Hän oli hyvä poika ennen kuin tapasi vääriä ihmisiä”
    7. Saksan vilkas rasismikeskustelu Twitterissä on näyttävä vastaisku
  6. Talous
    1. Nesteen pörssikurssi on seitsen­kertaistunut Matti Lievosen aikana – Öljy-yhtiöstä on tullut myös ilmaston­muutoksen torjuja
    2. Pitkään Suomen ainoana naisena pörssiyhtiötä johtanut Nina Kopola syrjään Suomiselta
    3. Maaliyhtiö Tikkurila aloittaa yt-neuvottelut Suomessa – uusi toimitusjohtaja yrittää kääntää tulosta nousuun
  7. Urheilu
    1. Wayne Gretzkyn šokkikauppa todisti 30 vuotta sitten, että mitä tahansa voi tapahtua – Jari Kurri sai siitä yllättävän vihjeen aiemmin mutta ei uskonut
    2. IAAF kielsi venäläiseltä korkeushypyn MM-mitalistilta pääsyn EM-kisoihin – ”Säännöt ovat hyvin yksiselitteiset, ja niitä vastaan oli toimittu”
    3. Valmentaja joutuu testiin, kun samassa joukkueessa on liki aikuisen ja lapsen kokoinen nuori urheilija – nämä asiat on huomioitava nuorten eriaikaisessa kasvussa
    4. Keskisuomalainen ryteikkökyntäjä lähtee intoa ja itseluottamusta puhkuen Latvian MM-rasteille – ”Tiedän olevani kovempi kuin koskaan”
    5. IL: NHL-pelaaja Aleksander Barkoville yli 46 000 euron ylinopeussakot
    6. Hulluja nuo raumalaiset, hellettä pukkaa, aurinko paistaa ja jäähalli on tupaten täynnä lätkäfaneja
    7. HJK:n seuraava eurovastus selvillä – edessä matka Sloveniaan
    8. Suomi kohtaa EM-pronssiottelussa fyysisen, mutta tutun Ruotsin: ”Tunnemme kaikki ruotsalaiset sukunimeltä, jotkut etunimeltäkin”
    9. Molemmat Waxlaxit ensi kaudella Seagullsissa – ”Erik on kiistatta yksi nopeimmista takamiehistä, joita olen Suomen kentillä nähnyt”
    10. F1-kuljettaja Daniel Ricciardo siirtyy kauden jälkeen Red Bullilta Renaultille – ”Urani vaikeimpia ratkaisuja”
    11. Pelicans aloitti kiekkokauden vahvimmin – voitti Rauman Pitsiturnauksen päästämättä maaliakaan
    12. Susijengin Jamar Wilson jatkaa koripallouraansa Liettuassa
    13. F1-legenda Niki Laudalle tehtiin keuhkojensiirto
    14. Tuloksia, rahapelejä, tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Kuuluisa ohjaaja Jacques Tati vieraili 1960-luvulla Helsingissä ja ihastui saunaan niin paljon, että halusi tehdä oharit suurlähettiläälle
    2. Maailmankuulu elokuvantekijä Jacques Tati HS:lle vuonna 1969: ”Vakaville sattuu usein koomisia asioita”
    3. Kiina heittelee rahatukkoja Hollywoodiin, koska haluaa hallita maailmaa
    4. Aino, 12, harjoittelee neljä tuntia päivässä ja käyttää säästönsä pianokonsertteihin – Nyt häntä opettavat maailman parhaat pianistit, koska Mäntässä halutaan panostaa taiteeseen
    5. Jamiroquai jätti suosikkibiisini soittamatta, ja suutuin yhtyeelle vuodeksi
    6. Maailman kiitellyimpiin kuuluva oopperatenori joutui outoon tilanteeseen: Wagner-pyhättö Bayreuthin yleisö buuasi kapellimestarina toimineelle Plácido Domingolle
    7. Huippunimillä terästetty pohjoismainen taidekokoelma esittelee suurkaupungeissa opiskelleita ja asuvia tekijöitä
    8. Pet Shop Boysin keikka kääntyi outojen käänteiden jälkeen rimaa hipoen voitolle – mutta onko vuosittain Suomessa vierailevasta yhtyeestä tulossa keski-ikäisten kesäjuhlinnan vakiotahdittaja?
    9. Kevyen musiikin Iskelmä-Finlandia Dannylle – ”Aloitti koko iskelmä- ja show­kulttuurin Suomessa”
    10. Pianisti Alexi Tuomarilan kokoama Lithium päättää lauantaina Helsingin Jazz-Espan – ja ennusmerkkien mukaan erinomaisesti, säästä riippumatta kuumissa tunnelmissa
    11. Poikabändi Backstreet Boysin laulajaan Nick Carteriin kohdistuva raiskausepäily etenee syyttäjän käsittelyyn
    12. Taiteilija huovutti kokonaisen supermarketin
  9. Mielipide
    1. Eläkkeelle siirtyvillä on arvokasta osaamista
    2. En saanut osallistua koulussa tanssitunneille tai teatterikäynteihin – Miksi vanhempien vakaumus jyrää lapsen tahdon ja oikeuden oppia?
    3. Syöpätutkimus tarvitsee lisää julkista rahoitusta
    4. Onneksi menin rintasyöpäseulontaan
    5. Houkutellaan risteilyturisteja myös talvella
    6. Valinnanvapauskokeilut tuottavat tärkeää tietoa
    7. Maksoin taksista enemmän, koska matka oli 600 metriä liian lyhyt – täytyy kai siirtyä käyttämään metroa
    8. Juoksija ei voi tietää, onko vapaana kulkeva koira vaaraton
    9. Suomi tarvitsee oikeita liikennepalveluja
    10. Ruotsissa toimii maltillinen kokoomus
    11. Mitä luonnosta jää tuleville sukupolville?
    12. Varastettujen pyörien runkonumerot pitäisi julkistaa
  10. Tänään
    1. 13-vuotiaana Tatu Vuolteenaho karkasi körttikodistaan tanssikilpailuihin, biletti opiskeluvuosinaan drag-ikonin kanssa New Yorkissa – ja nyt hän on Suomen tunnetuimpia drag-taiteilijoita
    2. Jussi Kohonen 1929–2018
    3. Timo Karjalainen 1961–2018
    4. Agostini paljasti rämäpään luonteensa
    5. Tapahtumia lauantaina 4. elokuuta
    6. Lasten festarit
    7. Aikuisten festarit
  11. Lauantai
    1. Sanna Nygård pitää koodauskursseja, jotka ovat vain naisille – Suosio saattaa perustua siihen, ettei naisten tarvitse kokea nolaavansa itseään miesten edessä
    2. Missä lapseni on ja mitä hän puuhaa somessa? Tällaisia valvontapalveluita on tarjolla – ja tätä kannattaa pohtia, kun harkitsee niiden asentamista
    3. Lapsen gps-paikantaminen on laillista, mutta yksityisyyden kunnioittaminen on myös luottamusta: ”En mäkään saa lukea sun viestejä”, kommentoi koululainen
    4. E-urheilussa liikkuvat valtavat rahat, ja sillä on omat MM-kisansa – Yksi faneista on entinen himopelaaja Jonas Lindström, joka voi katsoa tuntikaupalla sitä, kun muut pelaavat tietokoneella
    5. HS koeajo: Subaru Imprezan rallimaine on pelkkä taakka, kun takavuosien siivekäs peto haluaisi nyt olla perusvarma ja turvallinen perheauto
    6. Muhun saari Virossa on ratsastajan paratiisi, jossa tanssahdellaan aamupalalla ja laukataan pää tyhjäksi
    7. Kamala orjapiiskuri ja lämmin kuuntelija, joka ajoi ihmisiä ahdistukseen ja pelasti heidät – Millainen mies oli Sergio Marchionne, jonka hampaisiin joutui myös Kimi Räikkönen?
    8. GM hankkiutui eroon miljarditappioita tehneestä Opelista ja tämän sisarbrändistä – ranskalaisomistuksessa raharei’istä tulikin rahasampoja
    9. Kaupanteosta oli jo kuukausia, mutta Jari Vuoripuro pääsi käsiksi entiseen autoonsa sovelluksella – Toisen omistaman auton ovien lukitseminen olisi onnistunut toiselta puolelta Suomea
  12. Sarjakuvat
    1. Viivi ja Wagner
    2. Harald Hirmuinen
    3. Lassi ja Leevi
    4. Wumo
    5. Fingerpori
  13. Radio ja TV
    1. House-sarjan tekijän David Shoren uutuus The Good Doctor ei vakuuta
    2. Radiosta tuttu Avaruusromua tuo televisioon aivan uudentyyppisen audiovisuaalisen teoksen
    3. Lauantain tv-elokuvia
  14. Ajanviete
    1. Päivän sudoku
    2. HS:n miniristikossa esiintyy tänään rakastettu iskelmälaulaja – Ratkaisetko ristikon?
    3. Kuinka monta sanomalehteä Suomessa lakkautettiin kenraalikuvernööri Bobrikovin aikana? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
  15. Kuukausiliite
    1. Vuoden luetuimmat jutut: ”Kuka sä oikein oot?” kysyi Spike Lee ja tarjosi Jasper Pääkköselle huippuroolia – Läpimurron ratkaisi yksi Sisu-pastilli ja se, että Pääkkönen oli tehnyt 17-vuotiaana jotain pöyristyttävää
    2. Muhkurainen hiusnauha paljastaa, että Elisabet oli väärässä paikassa – Mitä vuosi sitten Lintulan luostarista kadonneelle nunnalle oikein tapahtui?
    3. Aarnilaakso, Kalmaniemi, Lapinsusi, Riitasointu, Valonkantaja – nyt on muotia keksiä itselleen sukunimi, jota ei ole kenelläkään muulla – ja mitä komeampi uusi nimi on, sitä parempi
    4. Taidemuseo Amos Rex avautuu pian – mutta kuka oli salaperäinen Amos Anderson, jonka rahoilla museo rakennettiin? Arkistot paljastavat Helsingin varakkaimman poikamiehen tarinan
    5. Jos haluat rikastua, lähde Pohjois-Siperiaan etsimään mammutin luita – niitä on säilynyt ikiroudassa paljon ja kiinalaiset maksavat niistä muhkeasti
    6. Pakinoitsija Kuukautinen kutsuu kaikkia mukaan Windows Hampaiden harjaukseen!
    7. Näin psykoterapeutti Maaret Kallio auttoi veljeään, professori Jarno Limnélliä pääsemään synkistä ajatuksistaan
    8. Merestä pöytään
    9. Elina Gustafsson 26-vuotias nyrkkeilijä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijat selvittivät, kuinka ihmiset yrittävät selviytyä rasittavista tehtävistä: Neljä keinoa nousi ylitse muiden, yhdestä oli pelkästään haittaa

    2. 2

      Netflixin uutuusdokumentti paljastaa ruman totuuden Fyre-festivaalista, yhdestä 2010-luvun suurimmasta huijauksesta – ihmiset uskoivat loppuun asti silkkaan valheeseen

    3. 3

      Vältä tätä yleistä toimintatapaa sängyssä – sen lopettaminen voi johtaa parempaan seksiin kuin aikoihin

    4. 4

      Autoja hyytynyt pakkaseen kolminkertainen määrä tavalliseen päivään verrattuna – Autoliitto: Muista tärkeät toimenpiteet ennen käynnistystä

    5. 5

      Näistä povataan tämän vuoden hittidieettejä – toisessa keho polttaa täysillä rasvaa ja paino putoaa nopeasti, mutta ruokavalio voi myös vahingoittaa suolistoa

      Tilaajille
    6. 6

      Äiti ja eno sitoivat ilmastointi­teipillä 5-vuotiaan raajat ja suun, selittivät leikiksi – Oikeus tuomitsi pahoinpitelystä

    7. 7

      Tämän vuoden Oscar-ehdokkuudet olivat Netflixille lopullinen voitto – ja voivat kieliä isosta muutoksesta, jossa me kaikki voitamme

    8. 8

      Rinteen tuuraajaksi nousi monikärkiohjus, joka saattaa tulevaisuudessa haastaa puheenjohtajan

    9. 9

      Meksikossa murhattiin viime vuonna enemmän ihmisiä kuin koskaan – huumesota merkittävänä syynä

    10. 10

      HS selvitti Lemmenjoen harjoituksen yksityiskohtia: 33 osanottajaa, ohjelmassa muun muassa tehtävä­rasteja, veneilyä ja vierailu porotilalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vältä tätä yleistä toimintatapaa sängyssä – sen lopettaminen voi johtaa parempaan seksiin kuin aikoihin

    2. 2

      Autoja hyytynyt pakkaseen kolminkertainen määrä tavalliseen päivään verrattuna – Autoliitto: Muista tärkeät toimenpiteet ennen käynnistystä

    3. 3

      Viisi vuotta sitten Kaisa kirjoitti kirjeen, sitten hän yritti tappaa itsensä – Nyt hän kertoo, mikä lopetti loputtomalta tuntuneen pimeyden ja miten muutkin voisivat ehkä selvitä

    4. 4

      Näistä povataan tämän vuoden hittidieettejä – toisessa keho polttaa täysillä rasvaa ja paino putoaa nopeasti, mutta ruokavalio voi myös vahingoittaa suolistoa

      Tilaajille
    5. 5

      Suosittu taiwanilainen ”bikini­kiipeilijä” Gigi Wu kuoli paleltumiseen pudottuaan ensin vuorelta

    6. 6

      Netflixin uutuusdokumentti paljastaa ruman totuuden Fyre-festivaalista, yhdestä 2010-luvun suurimmasta huijauksesta – ihmiset uskoivat loppuun asti silkkaan valheeseen

    7. 7

      Nykytila ei ole normaali – Raha tulee kallistumaan ainakin hetkittäin, ja nämä asiat on syytä tietää ennen suurta asunto­lainaa

      Tilaajille
    8. 8

      Tutkijat selvittivät, kuinka ihmiset yrittävät selviytyä rasittavista tehtävistä: Neljä keinoa nousi ylitse muiden, yhdestä oli pelkästään haittaa

    9. 9

      50-vuotias nainen löytyi surmattuna Kirkkonummella – Epäiltynä pari päivää ennen tapahtunutta naapuriin muuttanut mies

    10. 10

      Äiti ja eno sitoivat ilmastointi­teipillä 5-vuotiaan raajat ja suun, selittivät leikiksi – Oikeus tuomitsi pahoinpitelystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    3. 3

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    4. 4

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    5. 5

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    6. 6

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    7. 7

      Nainen synnytti bussipysäkillä Helsingin Käpylässä – ”Mies sanoi rauhallisesti, että nyt alkoi synnytys”

    8. 8

      Ruokavalioista tuli niin tiukkoja, että ihmiset alkoivat syödä väärin – nyt nousee yksinkertainen dieetti, jonka asiantuntija soisi syrjäyttävän kaikki muut

      Tilaajille
    9. 9

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    10. 10

      Vältä tätä yleistä toimintatapaa sängyssä – sen lopettaminen voi johtaa parempaan seksiin kuin aikoihin

    11. Näytä lisää