Asiantuntijat povasivat koronaepidemian synnyttävän 2000-luvun Nurmijärvi-ilmiön – Ensimmäiset tilastotiedot aiheesta ovat nyt julki, ja ne kertovat suunnan olevan ”poikkeuksellinen”

Tutkija arvelee, että kriisi oli monelle kaupungista lähtijälle muuttopäätöksen viimeinen niitti.

Syksyinen aamu Kauhajoella.

3.8.2020 16:06

Koronakriisi on aiheuttanut Suomessa muuttopiikin isoista kaupungeista pois ja kohti väljempiä kuntia.

Asiantuntijat povasivat ilmiön nousua jo huhtikuussa, kun Suomi eli koronaviruspandemian ensimmäisen aallon synkintä vaihetta.

”Kun tästä kriisistä tullaan ulos, niin parhaiten pärjäävät muutoksessa nykyisten kasvukeskusten lisäksi kaupunkien kehysalue ja kaupunkien läheinen maaseutu, siis sellaiset kaupunkien läheisyydessä olevat alueet, joissa yhteydet toimivat ja liikkuminen on helppoa”, sanoi Suomen tunnetuimpiin muuttoliikkeen tutkijoihin kuuluva Timo Aro.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita