Koronaepidemian jälkeen edessä on rankka jälleenrakennus ja leikkauksia, sanoo Katri Kulmuni
”Niitä menolisäyksiä ei voi tehdä, joita on ajateltu vielä tehdä”, sanoo valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk). Hänen mukaansa koronavirustestit saavat maksaa vaikka miljardi euroa.
Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk) sanoo, että pitää miettiä, voisiko jotain kuntien pysyviä tehtäviä nyt poistaa, jotta kuntien ahdinko helpottuisi. Kuva: Juhani Niiranen / HS
Se tulee valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kesk) mieleen ensimmäisenä, kun hän muistelee tuhansia konkursseja ja satojatuhansia työttömiä aiheuttanutta 1990-luvun alun lamaa.
”Olin silloin pieni koululainen, ja kouluissa piti säästää pyyhekumeissakin. Totta kai tuo aika jätti ikäpolveeni leiman. Myös minun lähipiirissäni oli työttömyyttä ja yrittäjillä vaikeaa”, vuonna 1987 syntynyt Kulmuni kertoo.