Hanko vetää kesäpaikkakuntalaisia, mutta ei saa heitä jäämään – HS:n kone kertoo, miten oman paikkakuntasi asukasmäärä on muuttunut - Päivän lehti 5.7.2018 | HS.fi

Hanko vetää kesäpaikkakuntalaisia, mutta ei saa heitä jäämään – HS:n kone kertoo, miten oman paikkakuntasi asukasmäärä on muuttunut

Suomi kaupungistuu, ja sekä hyötyjät että kärsijät ovat maaseudun paikalliskeskuksissa. HS:n kone kertoo, onko oman paikkakuntasi väestö kasvanut vai vähentynyt.

Kuusi vuotta sitten valmistui Antero Väisäsen ja Aino Steinerin unelmien asunto Hankoon lähelle merenrantaa. Kun espoolaispariskunnan venekunto loppui, piti myydyn veneen tilalle löytää kesäpaikka. Vielä he eivät voi muuttaa pysyvästi, sillä Espoossa Steinerin äidin luona on käytävä päivittäin.­

5.7.2018 2:00 | Päivitetty 5.7.2018 9:45

Hanko

Toisin kuin usein ajatellaan, kaupungistumisen eteneminen ei enää vie väkeä harvimmin asutulta maaseudulta.

Kaupunkialueiden läheiseen maaseutuun se puolestaan vaikuttaa. Tällainen paikka on esimerkiksi Hanko.

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun ja Suomen ympäristökeskuksen (Syke) tutkimuksessa seurattiin kaupunkien väestönkasvun vaikutuksia niitä ympäröivän maaseudun väestökehitykseen vuosina 1990–2015.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?