Päivän lehti 6.1.2017
Päivän lehti 6.1.2017

Perjantain elokuvia

Nalle Puhin elokuva: Uudet seikkailut Puolen hehtaarin metsässä ★★★★

(USA 2011) Nalle Puh (äänenä Jarmo Koski) ystävineen etsii Ihaa-aasin kadonnutta häntää. Disneyn piirrosanimaatio kunnioittaa A. A. Milnen kirjojen tarinaa ja E. H. Shepardin alkuperäiskuvitusta.

Nelonen klo 10.45  

Hugo ★★★★

(USA 2011) Poika selvittää 1930-luvun Pariisissa arvoitusta, johon liittyy elokuvaohjaaja Georges Méliès (Ben Kingsley). Martin Scorsese on luonut perhe-elokuvaansa tenhoavan maailman, joka ei aliarvioi aikuisenkaan mielikuvitusta. Teos ylistää taidemuotoa ja kertaa sen historiaa. Katsoja pääsee nauttimaan myös varhaisten mykkäelokuvien katkelmista. (K7)

Nelonen klo 12.05  
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Varkaiden joulu ★★★★

(Ruotsi 2014) Samannimisestä joulukalenterisarjasta tuttu Charlie-tyttö (Tea Stjärne) saa selville, että hänen biologinen isänsä on taikuri. Stefan Roosin ja Per Simonssonin 1800-luvun lopulle sijoittuvan lastenelokuvan gootti- ja steam punk -estetiikka viehättää. (K7)

Fem klo 13.10  

Kasvot kuvastimessa ★★★

(Suomi 1953) Tyttökodin asukki (luonteva amatöörinäyttelijä Airi Honkaniemi) kertoo psykologille vaikeuksistaan. Ralf Rubinin moraliteetti nostaa hattua neorealismin mestareille. (K7)

TV1 klo 13.45  

Midnight in Paris ★★★★

(USA 2011) Turisti (Owen Wilson) matkustaa ajassa 1920-luvun Pariisin kulttuuripiireihin. Woody Allenin romanttisessa komediassa on magiaa.

Nelonen klo 14.30  

Billy Elliot ★★★★

(Britannia/Ranska 2000) Ahdasmielinen isä ei hyväksy poikansa (ilmiömäinen Jamie Bell) balettiharrastusta. Stephen Daldryn debyyttidraama ravistelee luutuneita sukupuolirooleja. (K12)

TV5 klo 18.50  

Minority Report ★★★

(USA 2002) Tulevaisuudessa murhat ennustetaan ja rikolliset napataan kiinni jo ennen rikosta. Steven Spielberg ohjasi Philip K. Dickin scifinovellista viihteellisen filmatisoinnin, jonka pääsosan näytteli Tom Cruise. (K16)

Nelonen klo 21.30  

Ghost Writer – haamukirjailija ★★★

(Saksa/Ranska/Britannia 2010) Haamukirjailija (Ewan McGregor) tarttuu Britannian ex-pääministerin muistelmiin. Roman Polanski tulkitsi Robert Harrisin romaanista poliittisen jännärin, jonka käänteet onnistuvat yllättämään. (K12)

Fox klo 22.05  

Martha Macy May Marlene ★★★★

(USA 2011) Kultista karannut nainen (Elizabeth Olsen) ei saa kerrottua edes sisarelleen, mitä hänelle on tapahtunut. Sean Durkinin draama kuvaa hyvin aivopesun psykologiaa. (K16)

MTV3 klo 22.30  

Tässä lepää Aino Koski ★★★

(Suomi 2007) Aino (Miina Turunen) muuttaa itsemurhaa yritettyään takaisin lapsuudenkotiinsa. Marja Pyykön tragikomedia lainaa ideansa Paulo Coelhon romaanista. (K12)

TV1 klo 23.45

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio perjantaina
  • Elokuvat
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Viimeinen suomalainen SS-upseeri ei kadu taistelua Hitlerin riveissä – ”Uusnatsit käyttävät hyväksi ihmisten tyhmyyttä”
    2. Kaikki Helsingissä sanovat bussia dösäksi mutta kukaan ei tiedä, mistä sana tulee
    3. Toimittaja Ilkka Malmbergin viimeinen pitkä juttu jäi kesken – hänen työparinsa kertoo, kuinka kirjoitus olisi jatkunut
    4. ”Paavius on Rooman piispan röyhkeää vallan tavoittelua!” – Tällainen someräyhääjä Martti Luther olisi, jos eläisi nyt
  2. Pääkirjoitus
    1. Trump ja May ostavat voittoja
    2. Terveyttä on syytä vaalia läpi vuoden
    3. Brexitin pääluotsi erosi
    4. Löytyykö meiltä Lutherin rohkeutta?
    5. Napsutupakasta tuli erikoinen kiista
    6. Karlsson
    7. Tytti Tuppuraisella voi olla vähiten vastustajia
  3. Kotimaa
    1. Meteorologi Petri Takalan ponnaria kommentoitiin enemmän kuin vääriä ennusteita – kun tukka oli ruudussa auki, palautetta tulvi
    2. Junaliikenteessä pahoja vaikeuksia jo toista päivää – VR vei matkustajia lentokoneella Joensuusta Helsinkiin ensimmäistä kertaa
    3. Kovan pakkasen jälkeen lauhtuu rajusti, ja se vie vesiputket kestävyyden äärirajoille – Asiantuntijat: ”Älä sulata itse”
    4. Sähkönkulutus nousi talven ennätykseen
    5. Elina Berglundin kaksi läpimurtoa: Löysi ensin Higgsin hiukkasen ja luo nyt kännykkään ”luomuehkäisyä”, joka kiinnostaa nuoria ja kauhistuttaa lääkäreitä
    6. Hybridiuhkiin keskittyvä EU:n keskus Helsingissä sai riesakseen yhdistyksen, jonka taustalla on Johan Bäckman – ”Sekoittumisen vaara on ilmeinen”
    7. HS.fi tarjoaa lukupaketit loppiaisviikonloppuun
    8. Apulaisoikeusasiamies: Toimittajan olisi pitänyt saada kysyä varusmiehiltä mielipidettä yllätyshyökkäyksestä
    9. Juontaja Axl Smith joutuu oikeuteen seksikumppaneiden salakuvaamisesta – syyttäjä nosti syytteet kymmenistä tapauksista
    10. Sipilältä lisäselvitys Terrafame-asiassa: En tiennyt kytkyistä toisessakaan kokouksessa
    11. Venäjän presidentti Putin tulee juhlimaan satavuotiasta Suomea
    12. Huijarit kalastelleet jo yli tuhannen suomalaisen luottokorttitiedot – näin vältät joutumasta itse uhriksi
    13. Vanginvartijat tyytymättömiä uusiin työaika­järjestelyihin
    14. Kaikki rehtorin syytteet nurin hyväksikäyttö­tapauksessa Uudessakaarlepyyssä
    15. Talvivaaran osakkeita listataan kaksi miljardia
  4. Kaupunki
    1. Helsingissä on nyt niin vähän latua, että hiihtäjät ja latukoneet ovat törmäillä toisiinsa – katso kartasta loppiaisen hiihtopaikat
    2. Vihreiden Pekka Sauri lähtee Helsingin pormestarikisaan
    3. Helsingin liikenteessä kuoli viime vuonna historiallisen vähän ihmisiä – ”Lienee maailman turvallisin kokoluokassaan”
    4. Kekkosen virka-asunto sai lisää rahaa eduskunnalta – Tamminiemi on sittenkin auki vuoden ympäri
    5. Uusi kirppis aukeaa Teurastamon lähellä
  5. Ulkomaat
    1. Hallituksen toimista suivaantunut professori Jaakko Hämeen-Anttila ei aio palata Suomeen – ”Olen yhä järkyttynyt”
    2. Berliiniin perustettiin seksiklubi naisille – "Biseksuaaleille naisille lesbokulttuuri voi olla pelottava"
    3. Pontikankeitosta tuli muodikasta Venäjällä – Anna Senkina kerää mummojen ja pappojen vanhoja pontikkareseptejä
    4. Senaattori John McCain: Venäjän hakkerointi ”ennennäkemätön hyökkäys Yhdysvaltain demokratiaa vastaan”
    5. Kysely: Ranskan presidentinvaalikamppailu kiristyy – Le Penin pääsy toiselle kierrokselle ei lainkaan varmaa
    6. Tutkimus: Vilkkaan tien varrella asuminen saattaa aiheuttaa dementiaa
    7. Venäläissotilaat hurmasivat tempuillaan Filippiineillä: löivät lasipulloja rikki päähänsä
    8. Autopommi tappoi kaksi ihmistä Turkissa – viranomaiset etsivät yhä yökerhoiskun tekijää
  6. Talous
    1. Keskiluokalla ei pian ole varaa ostaa kotia Kiinassa – jos asuntokupla puhkeaa, Suomikin kärsii
    2. Valtion Nokia-lahja tuotti Sitralle 460 miljoonaa euroa
    3. Kauppaketju Hong Kong hakeutuu yrityssaneeraukseen – taloudelliset vaikeudet suuret
    4. Öljyntuotanto supistui joulukuussa 200 000 barrelilla vuorokaudessa
    5. Applen sovelluskauppa tuotti kehittäjille 20 miljardia dollaria viime vuonna
  7. Urheilu
    1. Kotikisojen urheiluvuosi 2017 – HS kokosi tärkeimmät kisat kalenteriin
    2. F1:n kausi alkaa maaliskuussa – Jääkiekon MM-kisat pelataan Pariisissa ja Kölnissä
    3. Jokerit voitti KHL:n ykkösjoukkueen Pietari SKA:n – Ratkaisija Antti Pihlströmille palkinnoksi kyynärsauvat
    4. Helsingin IFK:n tuska kotihallissa hellitti vihdoin – Saku Salmela iski uransa ensimmäisen maalin HIFK:n paidassa
    5. Hiihdon arvokisoissa naisten kilometri on 600 metriä – lyhyemmät matkat ovat jäänne ajalta, jolloin naisten ei uskottu jaksavan hiihtää pidempään
    6. Lentopalloilija Petteri Laurilan paita hilataan Lumo-hallin kattoon – ”Tämä on suurinta, mitä pelaaja voi entiseltä seuraltaan saada”
    7. Kaisa Mäkäräinen halusi pysyä terveenä ja vietti joulunkin lähes eristyksissä –”Äkkiä kävin ruokakaupassa”
    8. Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja jäi toistaiseksi sairauslomalle
    9. Ruotsin nuoret jäivät Kanadan jyrän alle jääkiekon MM-välierässä: ”Nopeus ja taito eivät riittäneet”
    10. Ruotsissa puhkesi suru, nuorten kiekkojoukkueesta on tullut ikuinen häviäjä ja alkusarjojen joukkue
    11. Taitoluistelija Emmi Peltosen piruetit kohdallaan Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa – MM-paikka varmistumassa
    12. Suomalaisen mäkihyppääjän outo epäonnistuminen: Antti Aalto hyppäsi mäkiviikon karsinnassa päin punaisia valoja ja hylättiin
    13. Ilveksen huippulupaus Mikael Soisalo siirtyy Valioliigaan – ”Unelmien täyttymys”
    14. Tampereen Toto76-vihjeet – Ravikuningas Vitter palaa talvitauolta
    15. Tuloksia
  8. Kulttuuri
    1. Kirjailija Rosa Liksom palasi hyttiin numero 6 matkalla halki Siperian – miltä Venäjällä näyttää nyt?
    2. Kuudes kerta on elokuva seksisuhteesta, jossa viedään peli loppuun saakka
    3. Keskustakirjaston lopullinen nimi ratkeaa ensi viikolla – ”Oodi on selvästi voitolla”, sanoo nettipalstoja koluava kirjastotoimenjohtaja
    4. Lux Helsinki valaisee keskustan – valotaidetta Senaatintorin ympäristössä
    5. Nyrkkeilyelokuvan tarina on uskomaton – Miles Teller pääosassa varastaa shown
    6. The Great Wall on kiusallisen keinotekoinen hirviöelokuva
    7. Elokuva Jackie Kennedyn elämästä häilyy terävien ja hölmöjen hetkien välillä
    8. ”Muumipeikkoa juhlapöytään” ja muita maailmanselityksiä – Mickwitzin moniselitteinen kieli ihastuttaa suomenkielisenä käännöksenäkin
    9. Teatteriohjaaja Vivica Bandleria muistetaan juhlanäyttelyssä
    10. Kerro SKS:lle muistosi peleistä – tulokset julki syksyllä
    11. Television toimiluvat jaettiin – uusina ilmaiskanavina aloittavat Olympiakanava ja maineikas Comedy Central
    12. Omakotitalon kokoinen karhuveistos on Torinon vetonaula tammikuussa
    13. Svenska teatern esittää Sibeliuksen Finlandian alkuperäisversion
  9. Kuukausiliite
    1. Hannu Pakarinen kuvasi jokaiselta itsenäisyyden vuodelta yhden suomalaisen – tässä 25 nuorinta
    2. Helsinkiläinen #Bosslady kuoli 32-vuotiaana – amerikkalaislehdet muistelivat, suomalaispalstat herjasivat, mutta näin Hanna itse tallensi elämäänsä
    3. Näin Siperia opettaa sinne muuttanutta suomalaisperhettä – nyt alkaa tulla jo kylmä
    4. 25 vuotta sitten ennustettiin, millainen Suomi olisi vuonna 2017 – kuinka hyvin ennustukset osuivat?
    5. Poliisioppilas Heidi Foxell joutui Hyvinkäällä ampumisen uhriksi ja sairastui sitten leukemiaan – mitä hänelle kuuluu nyt?
    6. Mysi Lahtinen loihtii klassikkoresepteilleen kasvisvaihtoehdot – näin syntyvät herkulliset ja helpot sienipullat
    7. ”Otin mömmöt mukaani ja sulkeuduin frendini vaatekaappiin 86 päiväksi” – Atomirotan Rane Raitsikka kertoo huumesekoiluistaan ja suhteestaan siskoonsa
    8. Mummo soittaa hätänumeroon – näin hienosti se Sote toimii!
    9. Jumalan teatterista tulee 30 vuotta – Saara Aallon ukki jäi katsomoon ja uhkasi vetää näyttelijöitä turpaan
    10. Mysin äidin lihapullat
    11. Mysin sienipullat
  10. Lasten uutiset
    1. Katse kohti tulevaisuutta – mitä toivot?
    2. Mitä mieltä olet uudenvuoden ilotulitteista?
    3. Mitä uusi vuosi tuo tullessaan?
    4. Uutislähetys tekee paluun ensi viikolla!
  11. Tiede
    1. 3d-tulostimella voi tehdä koneiden osia, ruokaa – ja vaikka kokonaisen talon
    2. Infraääni ennustaa tulivuoren tuhkapatsaan korkeuden
    3. Jos maailman puut laittaisi pinoon, yltäisikö se avaruuteen?
    4. Miksi dinosaurukset olivat niin isoja?
    5. Kuinka kylmä pitää olla, että pissa jäätyy kaarelle?
    6. NL:n avaruusohjelma uudessa vaiheessa
  12. Mielipide
    1. Kävelykadun on tarjottava kaupunkilaisille elämyksiä
    2. Biotalousstrategian toimeenpano hiertää Kainuussa
    3. Sosiaalityössä palkka ei vastaa työn vaativuutta
    4. Jos tappamisen tabu murtuu, hengen riistämisen kynnys voi madaltua
    5. Suomenlinnan esteettömyyttä on kehitettävä
    6. Vanhankaupunginkoskella tarvitaan kattavat luontoselvitykset
    7. Pieniä tyttöjä kiusattiin, mutta aikuiset kävelivät ohi puuttumatta tilanteeseen
    8. Nimimerkki Lastensuojelun kumppaneita mielipidesivulla: Lastensuojelun työtavat ovat vanhanaikaisia ja aikasyöppöjä
    9. Digitalisaatio tuottaa myös pettymyksiä
  13. Tänään
    1. Kai Hyttinen opiskelee nyt ortodoksista kirkkomusiikkia – ”Nypin yliopistossa rusinoita”
    2. Hilkka Pietilä 1931–2016
    3. Vuoden 1966 elokuva: Takana vaatimusten vuosi
    4. Tapahtumia 6. ja 7. tammikuuta
    5. Heittäydy tanssiin
    6. Taidetta pintaa syvemmältä
  14. Radio ja TV
    1. Kaksi erilaista elokuvaa rajat ylittävästä rakkaudesta
    2. Masennuslääke aiheuttaa jännitystä
    3. Nyky-Venäjän homofobiasta säveltäjä Tšaikovskin silmin
    4. Perjantain elokuvia
    5. Ei parodiaa, ei retroa vaan realismia – Seppo Jokisen rikosromaani kääntyy luontevasti kuunnelmaksi
    6. Jean Cocteau oli multimediataiteilija
    7. Teema-Femma, unelmien tv-kanava?
    8. Lauantain elokuvia
  15. Sarjakuvat
    1. Viivi ja Wagner
    2. Wumo
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    2. 2

      Beyoncé, Rihanna ja Snoop Dogg nousivat puolustamaan prostituutioon pakotettua 16-vuotiasta, joka tappoi ”asiakkaansa” – mahdollisuus ehdonalaiseen 67-vuotiaana

    3. 3

      ”Olen tyytyväinen hitaasta kärsimyksestäsi – et ansaitse luotia”, näin näyttelijä Uma Thurman rikkoi hiljaisuuden Harvey Weinsteinin ahdistelukohusta, ja internetissä riemuitaan nyt rohkeasta postauksesta

    4. 4

      Tällaista on kuuman asuntomarkkinan kasinopeli: sijoittaja ostaa rakenteilla olevan asunnon ja myy sen kymmenien­tuhansien voitolla ennen valmistumista

    5. 5

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    6. 6

      Tuulia Tiihosen kävelykyky heikkeni ja korkea kuume jatkui kaksi vuotta – Väsymysoire­yhtymästä ei tiedetä juuri mitään, vaikka sitä sairastavat tuhannet suomalaiset

    7. 7

      Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”

    8. 8

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    9. 9

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    10. 10

      Humalaisen miehen aamuöinen protesti Espoossa: ryhtyi seisomalakkoon kun ei päässyt bussin kyytiin – Bussi ei ollut ajossa, perustelee kuljettaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    2. 2

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    3. 3

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    6. 6

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    7. 7

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    8. 8

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    9. 9

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    11. Näytä lisää