Päivän lehti 6.4.2017
Päivän lehti 6.4.2017    |   Mielipide

Tuleviin sote-keskuksiin tarvitaan psykologeja

Mielenterveyden häiriöt aiheuttavat lähes puolet suomalaisten työkyvyttömyydestä.

Mielenterveyden häiriöt aiheuttavat lähes puolet suomalaisten työkyvyttömyydestä. Silti sote- ja maakunta­uudistuksessa puhutaan vain nopeasta pääsystä lääkärille. Ei näy puhetta pääsystä psykologille, joka on mielenterveyden ja sen ongelmien asiantuntija.

Sote- ja maakuntauudistukseen kuuluu maakuntien palvelulupaus. Tähän lupaukseen tulee sisältyä, että kaikenikäisille kansalaisille taataan vaivaton pääsy psykologin vastaanotolle, kun he kokevat psyykkistä huonovointisuutta, elämänkriisin tai sairastuvat psyykkisesti.

Psykologin vastaanotolle on päästävä vastaavasti kuin lääkärille. Psykologin kanssa ihminen voi jäsentää omaa elämäntilannettaan, ihmissuhteitaan, tunteitaan ja oireitaan. Psykologin kanssa työskentely antaa uutta näkökulmaa ja mahdollisuuksia. Tarvittaessa psykologi voi tehdä myös tutkimukset, jotta saadaan lisää tietoa ongelman ymmärtämiseksi ja ratkaisemiseksi.

Etenkin aikuiset ja ikääntyvät jäävät nykyään yleensä vaille tarvitsemaansa psykologin apua, jolleivät he ole kattavan työterveyshuollon piirissä. Psyykkiseen pahoinvointiin ja elämänkriiseihin heille on usein tarjolla vain lääkehoitoa. Maakunnissa tulee tarjota psykologin keskusteluhoitoa ja ryhmämuotoista apua sekä psykoterapiaa hoitona vastaavalla tavalla kuin somaattisiakin terveys­ongelmia hoidetaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Oikein ajoitettuna lyhyetkin psykologin interventiot voivat auttaa paljon. Kelan kuntoutuspsykoterapiajärjestelmä tarjoaa psykoterapiaa silloin, kun työ- tai opiskelukyky on vaarassa. Aina ei kuitenkaan ole kyse tällaisista ongelmista. Kansalaisten tulee saada keskusteluhoitoa ja psykoterapiaa lähipalveluna.

Mielenterveyshäiriöiden jälkeen eniten työkyvyttömyyttä aiheuttavat tuki- ja liikunta- ­sekä verenkiertoelinten sairaudet. Näidenkin sairauksien synnyssä ja hoitamisessa psykologiset tekijät ovat aivan keskeisiä: esimerkiksi stressin ja elintapojen vaikutus sairastumiseen sekä motivoituminen hoitoon ja tarvittaviin elämäntapamuutoksiin.

Tiedämme, että olisi hyvä syödä ja liikkua. Emme vain osaa, jaksa tai kykene tekemään niin. Psykologin avulla muutos voi onnistua.

Psykologi tarvitaan sote-keskuksen peruskokoonpanoon ja erikoissairaanhoitoon paitsi kansalaisia myös muita työn­tekijöitä varten. Mielenterveystyötä tehdään moniammatillisessa tiimissä.

Sote-palveluiden kaikilla työntekijöillä, kuten lääkärillä, terveydenhoitajalla tai sosiaalityöntekijällä, tulee olla vaivaton mahdollisuus konsultoida psykologia tarvittaessa. Aina ei tarvitse lähettää potilasta psykologille. Työntekijän keskustelu psykologin kanssa voi riittää. Psykologin on oltava mukana myös hoidon ja tutkimusten tarvetta arvioimassa.

Maakunnan sote-palveluita suunniteltaessa on tärkeää erottaa, milloin psykologi tarvitaan peruspalvelupaketin ja työryhmän osaksi ja milloin taas voidaan hyödyntää yksittäisen ulkopuolisen psykologin palveluita.

Psykologin ja lääkärin vastaanoton, tutkimusten ja hoidon pitää olla kansalaisen saatavilla samoin perustein. Näin yhä useamman on mahdollista saada oikeaa apua oikeaan ­aikaan.

Annarilla Ahtola

puheenjohtaja

Suomen Psykologiliitto

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Sote
  • Mielenterveys
  • Psykologia
  • psykologi
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Vapaavuori on selvästi Sinnemäkeä suositumpi Helsingin pormestariksi – ratkaiseeko se kokoomuksen ja vihreiden tasaisen kamppailun?
    2. Suomikin oli tyhjentämässä Syyriaa kemiallisista aseista – myrkkyiskut jatkuvat, vaikka maailma on vuosikymmeniä pyrkinyt eroon tappokaasuista
    3. Tutkimus: Kunnat tekevät satojen miljoonien eurojen jouluostoksia – ”Jos kunnan hallinto ei käytä rahoja, se menettää ne”
  2. Pääkirjoitus
    1. EU:n vastatuuli tyyntyy Euroopassa
    2. Kiina lähetti viestejä Helsingistä itään ja länteen
    3. Ammatillisen koulutuksen säästöt näkyvät jo käytännössä
    4. Kohta hoidan itse itseni tekoälyn avulla
    5. Kutosen ja ysin koulut
    6. Pietarin terrori-isku teki syvät viillot
  3. Kotimaa
    1. Verottaja iskee alkoholin nettikauppaan – myös lakiuudistus kieltämässä nykyisenlaisen tilaamisen ulkomailta
    2. Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen on kuollut
    3. Ihmisen voi hakea vaikka sairaalasta tai koulusta – Näin turvapaikanhakija päätyy ”ilman aiheetonta viivytystä” suoritettavalle palautuslennolle
    4. Pandauutinen on ”unelma” ja ”huojentava tieto” lähes kaikille Ähtärissä – paikallisen eläkeläisen valitus pandalasta voi mutkistaa hankkeen rahoitusta
    5. Läheiset ovat tärkeämpi tietolähde vaaleissa kuin sosiaalinen media, vaalikoneiden merkitys on kasvussa
    6. Neuvoloiden avaaminen kilpailulle voi olla uhka rokotuksille, pelkäävät asiantuntijat
    7. Valtio: Anneli Auerille ei kuulu lisää korvauksia – 800 euron vuorokausikorvaus jo nyt ”suurin Suomessa koskaan maksettu”
    8. Hallitus sai luottamuksen sote-uudistusta koskeneessa välikysymyksessä äänin 104–63
    9. Nastoilla saa tänä keväänä ajaa harvinaisen pitkään, mutta rengasliikkeissä varaudutaan silti vaihtorumbaan
    10. Retkiluistelija kuoli railoon Hämeenlinnassa
    11. Palamaan sytytetty ilotulitereppu jätettiin vaalikojun taakse Lahdessa
    12. Iskun kohteeksi joutunut metrojuna kulki pohjoisesta etelään
    13. Lähikoulut tärkeitä Li Anderssonille
  4. Kaupunki
    1. Espoon asukkaat ja puolueet pitävät kiivasta kasvutahtia hyvänä –”Emme me voi sulkea kaupunkiin muuttajilta rajoja”
    2. ”Eissaa roskata!” – Lapset vetoavat toinen toistaan sympaattisemmilla kylteillä sotkijoihin Helsingin Pikku Huopalahdessa
    3. Yksivuotiasta lasta solvattiin rasistisesti ja äitiä uhkailtiin koiralla bussissa – HSL: Kuskin olisi pitänyt puuttua asiaan
    4. Vanha koulu, nuorisotalo ja päiväkodit puretaan – Jakomäkeen rakennetaan uusi suuri keskus lapsille ja nuorille 30 miljoonalla
    5. Espoossa ammuttiin rivitaloasunnon oven läpi – epäillyt pakenivat poliisia autolla pitkin kevyen liikenteen väyliä ladattu käsiase mukanaan
    6. Poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi – Kellarissa palaneet lastenvaunut aiheuttivat jopa 50 000 euron vahingot Espoossa
  5. Ulkomaat
    1. Kirjeenvaihtajien analyysi: Helsingissä Kiinan presidentti pääsi helpolla, tänään häntä odottaa suurempi haaste: Trumpin tapaaminen Floridassa
    2. Kiinan ylin johtaja toi mukanaan pönötyksen ja niukan tiedotustavan – video tiivistää oleellisen presidenttien tapaamisesta
    3. Kiinan ja Suomen presidenttien tiedotustilaisuus ei ollut vain huvittavan jäykkä, vaan myös pelottava
    4. Kiinan presidentin vierailulla allekirjoitettiin monta yrityssopimusta, jotka eivät välttämättä ole kovin sitovia – merkitys selviää vasta tulevaisuudessa
    5. Tutkija: Suomettuminen voi taas yleistyä pienten maiden pelastusrenkaana – Kekkosen ajan rähmällään ollut Suomi kaivettiin jälleen mullasta
    6. Kiistelty Stephen Bannon heitettiin ulos Trumpin turvallisuusneuvostosta
    7. Euroopan parlamentti lateli briteille tiukat reunaehdot brexit-neuvotteluihin – EU-kansalaisista ei saa tulla neuvotteluiden ”panttivankeja”
    8. Amerikkalainen F 16-hävittäjä putosi lähellä Washingtonia
    9. Kolumbian mutavyöryissä ainakin 290 kuolonuhria
  6. Talous
    1. Alibabasta irtautunut maksupalveluyhtiö yrittää tuhota käteisen ja luottokortit – Alipay rynnistää Suomen markkinoille turistibuumin vauhdittamana
    2. Nuoret ovat muita työntekijöitä valmiimpia edistämään uraansa epäeettisin keinoin, paljastaa tutkimus – Yritysjohtajista kolmasosa hyväksyisi lahjonnan
    3. Islanti on säätämässä ainutlaatuisen tasa-arvolain – määrää miehille ja naisille yhtä suuret palkat
    4. Suomen taloudella menee tänä vuonna paremmin kuin euroalueella, ennustaa Handelsbanken
    5. Verohallinto lähetti virheellisiä kehotuksia alv-ilmoituksesta ”tietokantahaasteen” takia – iäkkäät metsänomistajat säikähtivät
    6. Hallitusesitys Saksassa: Sosiaalisen median yhtiöiden poistettava vihapuhe ja valeuutiset – uhkana 50 miljoonan euron sakot
  7. Urheilu
    1. HJK:lla hyytävä alku: Viisi maalia VPS:n verkkoon, Morelos vilautti aluspaitaansa
    2. Klubi etenee kuin luotijuna kohti mestaruutta
    3. Seiväshyppytähti Paavo Nurmen kisojen kallein urheilija ensi kesänä – hinta ”kymmeniätuhansia” euroja
    4. Fyysisyydestä härnääminen pani KalPaan vauhtia ensimmäisessä välierässä –”Tämmöinen sytyttää joukkuetta”
    5. Arvostettu NHL-kiekkoilija Ilkka Sinisalo on kuollut
    6. Rap-musiikki auttoi golfin uutta tähteä puhumaan parempaa englantia: ”Aika jännän oloinen kaveri”
    7. Korsikan MM-ralli alkaa – edessä 10 000 mutkaa ja vaativa kisa asvaltilla
    8. Jokerit kehittämään Kiinan jääkiekkoa
    9. Yllätyskäänne salibandyliigan tuomarikohussa, hyllytyspäätös kumottiin: ”Ketä pitäisi hyllyttää ja ketä ei?”
    10. Patrik Laineen neljän ottelun kuiva kausi päättyi komeasti
    11. Suomi kohtaa MM-kisojen välierässä torstaina Kanadan
    12. Suomen olympiakomitean yt-neuvottelut ohi – kuuden työsuhde päättyi
    13. Tuloksia, rahapelejä ja torstain tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Alex Lepajõe muistelee kirjassaan, kuinka pakeni 1980-luvulla Neuvostoliitosta kumiveneellä Suomeen – ”Minulta kähvellettiin Helsinki Klubilla kolme olutta”
    2. Viro ja Suomi juhlivat 100-vuotiasta Suomea kesällä jättikonsertilla – mukana muun muassa Vesa-Matti Loiri ja punkmuusikko Villu Tamme
    3. Suomi palauttaa saamelaisten aarteita Ylä-Lappiin – mukana erittäin arvokas lapsen kehto 1600-luvulta
    4. Dungen yhdisti musiikkinsa Tavastialla saksalaiseen animaatioon
    5. Lapissa aiotaan kuvata miljoonilla rikossarja – pääroolissa Iina Kuustonen, sarjamurhaajatarina on ruudussa ensi vuonna
    6. Sofi Oksasen Baby Jane -romaaniin perustuvan elokuvan ensi-ilta lykkääntyy vuodella
  9. Tiede
    1. Silmät kehittyivät jo ennen raajoja, ja niiden ansiosta nousimme merestä – katso kymmenen kuvaa kummista silmistä
  10. Mielipide
    1. Tuleviin sote-keskuksiin tarvitaan psykologeja
    2. Kaikkien psykoterapeuttien osaaminen käyttöön
    3. Viittomakielisten oikeudet sivuutetaan suunnittelussa
    4. Kaikki ansaitsevat turvallisen elämän
    5. Nimimerkki Työtön vuokra-asukas mielipidesivulla: Kelan maksusitoumus vaikeutti asunnon saamista
    6. Kuka poliitikko yhdistäisi meidät?
    7. Vaalilaki estää monen ehdokkuuden
    8. Aleksanterin teatteri kaipaa kipeästi remonttia
    9. Pihat ovat muuttuneet häikäisevien led-soihtujen mereksi
    10. Ruotsi pitäisi palauttaa pakolliseksi aineeksi ylioppilaskokeeseen
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Riittävän kokoinen parveke
    2. Kadut puhdistuvat jo vapuksi Helsingissä
    3. Tapahtumia torstaina 6. huhtikuuta
    4. Kissojen punk-kaverit
    5. Murha kamarioopperassa
  12. Torstai
    1. Poikien puhelimessa jopa 9-vuotiaat kysyvät raiskauksista, Joonas Kekkonen kuuntelee julmimmatkin jutut
    2. Ystävyys on kuin parisuhde, ja siitä voi myös erota – Mutta milloin ystävyyttä kannattaa hoitaa?
    3. Nuoret naiset vetoavat miehiin, mutta syynä ei ole vain kaunis iho tai energisyys
    4. Avaa grillikausi herkullisilla vartailla – kokeile kreikkalaisia, georgialaisia tai japanilaisia versioita
    5. Broilerinsydän-yakitorit ja tare-kastiketta
    6. Karitsasouvlaki
    7. Georgialaiset possuvartaat
    8. Vihreä adjikakastike
    9. Kuivamausteseos Hmeli suneli
    10. Jogurtti-kukkakaali-fetasalaatti
    11. Nämä viinit sopivat pääsiäisaterialle
    12. Tässä ovat kevään kolme kuuminta kakkutrendiä: överiä, kukkivaa ja kimaltavaa
    13. Helsingin olutfestareilla voi maistella hedelmäisiä harvinaisuuksia Unkarista
    14. Parhaat ideat pääsiäiseen
    15. Viehättävä ja harmoninen chardonnay
    16. Uppopaistoa ja possunposkea
    17. Oletko stressaantunut? Katsele ja kuuntele lintuja
    18. Tutkijan mukaan liidun kirskunta ja vauvan kiljunta inhottavat monia, mutta pahin on oksentamisen ääni
    19. Keskivartalolihavuus on vaarallisempaa kuin moni luulee, sanoo professori – mutta mitä vatsan pienentämiseksi voi oikeasti tehdä ennen kesää?
    20. Joka kymmenes kärsii piikkikammosta, näin sen kanssa pystyy elämään
    21. ”Nyt sinua kiukuttaa, koska olet väsynyt” – Sanoittaminen opettaa lapselle tunteiden hallintaa, mutta varo ylitulkitsemista, muistuttaa asiantuntija
    22. Pihapelit ja vapaa leikki riittävät pitämään lapset kunnossa
    23. Psyyken sairaus ei kasvata Alzheimerin riskiä
    24. Missä iässä olit onnettomin?
    25. Haluatko kesäkuntoon?
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Wumo
    6. Rip Kirby
  14. Radio ja TV
    1. Bipolaarisuudesta kärsivien kirjo on laaja
    2. Silmät avaava vierailu Hebroniin
    3. Kaksitoista kuukautta Ukrainassa
    4. Torstain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    5. 5

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    6. 6

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    7. 7

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    8. 8

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    9. 9

      Lauri Markkanen vastasi temppuheitto­haasteeseen mykistävällä videolla – löikö haastajan viimeinen suoritus kuitenkin jauhot suuhun?

    10. 10

      Ansaitun jatkoajan uralleen saanut The Rasmus kiertää nyt klubeilla ympäri maailmaa – Lontoossa yleisö riehaantui, yhtye näytti onnelliselta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    2. 2

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    5. 5

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    6. 6

      Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

      Tilaajille
    7. 7

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    8. 8

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    9. 9

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    10. 10

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    5. 5

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    6. 6

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    7. 7

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat
    3. Tunti sitten
    4. Vantaa päätti toimenpiteistä lastensuojelun kehittämiseksi: Kaoottiseksi moitittua tilannetta yritetään parantaa 12 kohdan ohjelmalla
    5. 2 tuntia sitten
    6. Lauri Markkasen huippuvire tuotti piste- ja NBA-ennätyksen – valmentaja ylisti suomalaisen koripalloälyä
    7. Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”
    8. Onko tässä kauden komein oma maali? Kahden pelaajan oikosulku tuotti ei-toivotun lopputuloksen
    9. Venäjä liittyy tax free -järjestelmään – verovapaita ostoksia voisi tehdä viimeistään ensi kesänä jalkapallon MM-kisojen aikaan
    10. Muistatko listaykköseksi nousseen korvamadon vuodelta 1999? Jalkapallojoukkue mokasi, mutta kerää nyt rahaa eturauhassyöpää vastaan yhdistämällä pelaajan nimen ja numeron biisin hengessä
    11. NFL-pelaaja osui Donald Trumpin kiukkuhermoon, nousi ylös Meksikon kansallislaulun ajaksi – vastaus herätti taas huolen presidentin prioriteeteista
    12. Espoon budjettineuvotteluissa päästiin sopuun – Sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksujen korotus kaatui neuvotteluissa
    13. Tenniksen superlupaus ”Baby-Fed” juhli ATP-finaalien voittoa– seitsemän vuotta sitten hän kävi Helsingin Talissa kuumana kuin hellankoukku
    14. Näytä lisää