Päivän lehti 6.4.2017
Päivän lehti 6.4.2017

Nastoilla saa tänä keväänä ajaa harvinaisen pitkään, mutta rengasliikkeissä varaudutaan silti vaihtorumbaan

Nastarenkaat on vaihdettava viimeistään pääsiäistä seuraavana maanantaina eli 24. huhtikuuta.

Ihmisen laumasieluisuus ja irrationaalisuus näkyvät aina silloin tällöin kouriintuntuvasti.

Yksi esimerkki on se, kun tulossa on erityinen pyhäpäivä ja kaikki ovat Alkossa edeltävänä päivänä. Ostokset voisi kuitenkin hoitaa vaikkapa kolme päivää ennen pyhää.

Toinen esimerkki on se, kun ihmiset jurnuttavat aamu- ja iltaruuhkassa päivästä toiseen juuri siihen pahimpaan aikaan.

Monilla ihmisillä on liukuva työaika, joten töihin voisi mennä myös ennen tai jälkeen ruuhkan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kolmas esimerkki on se, kun vaihdetaan kesä- ja talvirenkaita. Kaikki ryntäävät muutaman päivän aikana vaihtamaan uudet kumit alle niin, että renkaanvaihtoliikkeet ruuhkautuvat ja ihmiset saavat jonottaa pikiäkin aikoja.

Delta Auto on tutkinut, milloin ihmiset tulevat vaihdattamaan kesä- ja talvirenkaat heidän liikkeissään.

Vuonna 2015 renkaidenvaihdot lisääntyivät pääsiäisen jälkeisellä viikolla 466,13 % ja pääsiäisen jälkeisellä toisella viikolla 340,17 % verrattuna viikkojen 11–14 keskiarvoon.

Vuonna 2016 renkaidenvaihdot lisääntyivät pääsiäisen jälkeisellä viikolla 676,92 % ja pääsiäisen jälkeisellä toisella viikolla 658,79 % verrattuina viikkojen 10–12 keskiarvoon.

Käytännössä siis renkaidenvaihtomäärät lähes seitsenkertaistuivat viime vuonna pääsiäisen jälkeen.

Luvuissa näkyvät vain toteutuneet vaihdot: huomattavan moni on yrittänyt varata aikaa noille ajoille, muttei ole ruuhkan takia päässyt renkaidenvaihtoon. Todellisuudessa vaihtorysä olisi siis vieläkin suurempi, mikäli jokainen halukas pystyttäisiin palvelemaan.

Tänä vuonna tilanne ei välttämättä ole niin paha, sillä pääsiäinen on poikkeuksellisen myöhään. Nastarenkaat on vaihdettava viimeistään pääsiäistä seuraavana maanantaina, joka on nyt vasta 24. huhtikuuta.

”Jo nyt on jotain liikennettä, mutta kyllä se piikki varmasti tänäkin vuonna menee siihen pääsiäisen tienoille”, sanoo Delta Auton liiketoimintajohtaja Ville Schreck.

Mikä siinä sitten on, että valtaosa ihmisistä haluaa vaihtaa renkaat yhtä aikaa?

”Se on erittäin hyvä kysymys. Kai se menee jotenkin niin, että kun huomaa naapurin vaihtavan, niin sitä lähtee itsekin vaihtamaan. Ehkä ihminen on sen verran laumaeläin. Toki siihen liittyy myös se, että media tiedottaa näinä ajankohtina, että on viimeinen hetki vaihtaa ne renkaat. Sitten mennään ja odotetaan vaihtoa tunteja”, Schreck sanoo.

Myös talvirenkaiden vaihdon yhteydessä on Schreckin mukaan selkeitä piikkejä, mutta ne määräytyvät usein lähinnä kelin mukaan: jos huomiselle luvataan lunta, voi olla varma, että rengasliikkeen edessä on autoja jo ennen liikkeen avaamista.

Rengasliikkeelle homma aiheuttaa luonnollisesti haasteita.

”Puhelinpalvelu on helisemässä, kun päivässä tulee sen normaalin 300–400 puhelun sijaan 2000 puhelua”, Schreck sanoo.

Esimerkiksi Delta Auto on palkannut sesonkien varalle kiireapua niin renkaidenvaihtoon kuin asiakaspalveluunkin. Schreckin mukaan heidän toimipisteillään on tämän vuoksi säästytty pahimmilta ruuhkilta, joskin tilanne vaihtelee toimipisteiden mukaan.

Osassa renkaidenvaihtoliikkeistä jonot ovat olleet joinain vuosina tuntien mittaisia, ja asiasta on revitty otsikoita.

Renkaat voi toki vaihtaa myös itse, mutta se on nykyään harvinaisempaa kuin ennen.

Tämä johtuu muun muassa siitä, että ihmiset kokevat renkaiden vaihdattamisen helpoksi. Lisäksi erilaisten huoltosopimusten määrä auton omistamisen yhteydessä on lisääntynyt. Huoltosopimukseen voi sisältyä esimerkiksi renkaiden vaihto.

Niin ikään säilytystila on ongelma: iso osa ihmisistä asuu kerrostaloissa, joissa renkaita on hankalaa säilyttää. Siksi käytetään rengashotelleja, ja kun renkaat haetaan hotellista, ne samalla vaihdatetaan.

Tuleva lausuntokierroksella oleva tieliikennelakimuutos saattaa vaikuttaa ruuhka-aikoihin, sillä tulevaisuudessa laki ei velvoittaisi käyttämään talvirenkaita päivämäärien vaan kelin mukaan.

Talvirenkaita olisi pakko käyttää marraskuun alusta maaliskuun loppuun vain, mikäli keli sitä vaatii.

Käytännössä talvirenkaiden pakkoaika olisi laajempi, mutta kategorisen talvirengaspakon sijaan keli määrittelisi, pitäisikö talvirenkaita käyttää.

Nastattomilla talvirenkailla saa lain mukaan ajaa vaikka vuoden ympäri.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Renkaat
  • Liikenne
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Vapaavuori on selvästi Sinnemäkeä suositumpi Helsingin pormestariksi – ratkaiseeko se kokoomuksen ja vihreiden tasaisen kamppailun?
    2. Suomikin oli tyhjentämässä Syyriaa kemiallisista aseista – myrkkyiskut jatkuvat, vaikka maailma on vuosikymmeniä pyrkinyt eroon tappokaasuista
    3. Tutkimus: Kunnat tekevät satojen miljoonien eurojen jouluostoksia – ”Jos kunnan hallinto ei käytä rahoja, se menettää ne”
  2. Pääkirjoitus
    1. EU:n vastatuuli tyyntyy Euroopassa
    2. Kiina lähetti viestejä Helsingistä itään ja länteen
    3. Ammatillisen koulutuksen säästöt näkyvät jo käytännössä
    4. Kohta hoidan itse itseni tekoälyn avulla
    5. Kutosen ja ysin koulut
    6. Pietarin terrori-isku teki syvät viillot
  3. Kotimaa
    1. Verottaja iskee alkoholin nettikauppaan – myös lakiuudistus kieltämässä nykyisenlaisen tilaamisen ulkomailta
    2. Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Antti Pesonen on kuollut
    3. Ihmisen voi hakea vaikka sairaalasta tai koulusta – Näin turvapaikanhakija päätyy ”ilman aiheetonta viivytystä” suoritettavalle palautuslennolle
    4. Pandauutinen on ”unelma” ja ”huojentava tieto” lähes kaikille Ähtärissä – paikallisen eläkeläisen valitus pandalasta voi mutkistaa hankkeen rahoitusta
    5. Läheiset ovat tärkeämpi tietolähde vaaleissa kuin sosiaalinen media, vaalikoneiden merkitys on kasvussa
    6. Neuvoloiden avaaminen kilpailulle voi olla uhka rokotuksille, pelkäävät asiantuntijat
    7. Valtio: Anneli Auerille ei kuulu lisää korvauksia – 800 euron vuorokausikorvaus jo nyt ”suurin Suomessa koskaan maksettu”
    8. Hallitus sai luottamuksen sote-uudistusta koskeneessa välikysymyksessä äänin 104–63
    9. Nastoilla saa tänä keväänä ajaa harvinaisen pitkään, mutta rengasliikkeissä varaudutaan silti vaihtorumbaan
    10. Retkiluistelija kuoli railoon Hämeenlinnassa
    11. Palamaan sytytetty ilotulitereppu jätettiin vaalikojun taakse Lahdessa
    12. Iskun kohteeksi joutunut metrojuna kulki pohjoisesta etelään
    13. Lähikoulut tärkeitä Li Anderssonille
  4. Kaupunki
    1. Espoon asukkaat ja puolueet pitävät kiivasta kasvutahtia hyvänä –”Emme me voi sulkea kaupunkiin muuttajilta rajoja”
    2. ”Eissaa roskata!” – Lapset vetoavat toinen toistaan sympaattisemmilla kylteillä sotkijoihin Helsingin Pikku Huopalahdessa
    3. Yksivuotiasta lasta solvattiin rasistisesti ja äitiä uhkailtiin koiralla bussissa – HSL: Kuskin olisi pitänyt puuttua asiaan
    4. Vanha koulu, nuorisotalo ja päiväkodit puretaan – Jakomäkeen rakennetaan uusi suuri keskus lapsille ja nuorille 30 miljoonalla
    5. Espoossa ammuttiin rivitaloasunnon oven läpi – epäillyt pakenivat poliisia autolla pitkin kevyen liikenteen väyliä ladattu käsiase mukanaan
    6. Poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi – Kellarissa palaneet lastenvaunut aiheuttivat jopa 50 000 euron vahingot Espoossa
  5. Ulkomaat
    1. Kirjeenvaihtajien analyysi: Helsingissä Kiinan presidentti pääsi helpolla, tänään häntä odottaa suurempi haaste: Trumpin tapaaminen Floridassa
    2. Kiinan ylin johtaja toi mukanaan pönötyksen ja niukan tiedotustavan – video tiivistää oleellisen presidenttien tapaamisesta
    3. Kiinan ja Suomen presidenttien tiedotustilaisuus ei ollut vain huvittavan jäykkä, vaan myös pelottava
    4. Kiinan presidentin vierailulla allekirjoitettiin monta yrityssopimusta, jotka eivät välttämättä ole kovin sitovia – merkitys selviää vasta tulevaisuudessa
    5. Tutkija: Suomettuminen voi taas yleistyä pienten maiden pelastusrenkaana – Kekkosen ajan rähmällään ollut Suomi kaivettiin jälleen mullasta
    6. Kiistelty Stephen Bannon heitettiin ulos Trumpin turvallisuusneuvostosta
    7. Euroopan parlamentti lateli briteille tiukat reunaehdot brexit-neuvotteluihin – EU-kansalaisista ei saa tulla neuvotteluiden ”panttivankeja”
    8. Amerikkalainen F 16-hävittäjä putosi lähellä Washingtonia
    9. Kolumbian mutavyöryissä ainakin 290 kuolonuhria
  6. Talous
    1. Alibabasta irtautunut maksupalveluyhtiö yrittää tuhota käteisen ja luottokortit – Alipay rynnistää Suomen markkinoille turistibuumin vauhdittamana
    2. Nuoret ovat muita työntekijöitä valmiimpia edistämään uraansa epäeettisin keinoin, paljastaa tutkimus – Yritysjohtajista kolmasosa hyväksyisi lahjonnan
    3. Islanti on säätämässä ainutlaatuisen tasa-arvolain – määrää miehille ja naisille yhtä suuret palkat
    4. Suomen taloudella menee tänä vuonna paremmin kuin euroalueella, ennustaa Handelsbanken
    5. Verohallinto lähetti virheellisiä kehotuksia alv-ilmoituksesta ”tietokantahaasteen” takia – iäkkäät metsänomistajat säikähtivät
    6. Hallitusesitys Saksassa: Sosiaalisen median yhtiöiden poistettava vihapuhe ja valeuutiset – uhkana 50 miljoonan euron sakot
  7. Urheilu
    1. HJK:lla hyytävä alku: Viisi maalia VPS:n verkkoon, Morelos vilautti aluspaitaansa
    2. Klubi etenee kuin luotijuna kohti mestaruutta
    3. Seiväshyppytähti Paavo Nurmen kisojen kallein urheilija ensi kesänä – hinta ”kymmeniätuhansia” euroja
    4. Fyysisyydestä härnääminen pani KalPaan vauhtia ensimmäisessä välierässä –”Tämmöinen sytyttää joukkuetta”
    5. Arvostettu NHL-kiekkoilija Ilkka Sinisalo on kuollut
    6. Rap-musiikki auttoi golfin uutta tähteä puhumaan parempaa englantia: ”Aika jännän oloinen kaveri”
    7. Korsikan MM-ralli alkaa – edessä 10 000 mutkaa ja vaativa kisa asvaltilla
    8. Jokerit kehittämään Kiinan jääkiekkoa
    9. Yllätyskäänne salibandyliigan tuomarikohussa, hyllytyspäätös kumottiin: ”Ketä pitäisi hyllyttää ja ketä ei?”
    10. Patrik Laineen neljän ottelun kuiva kausi päättyi komeasti
    11. Suomi kohtaa MM-kisojen välierässä torstaina Kanadan
    12. Suomen olympiakomitean yt-neuvottelut ohi – kuuden työsuhde päättyi
    13. Tuloksia, rahapelejä ja torstain tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Alex Lepajõe muistelee kirjassaan, kuinka pakeni 1980-luvulla Neuvostoliitosta kumiveneellä Suomeen – ”Minulta kähvellettiin Helsinki Klubilla kolme olutta”
    2. Viro ja Suomi juhlivat 100-vuotiasta Suomea kesällä jättikonsertilla – mukana muun muassa Vesa-Matti Loiri ja punkmuusikko Villu Tamme
    3. Suomi palauttaa saamelaisten aarteita Ylä-Lappiin – mukana erittäin arvokas lapsen kehto 1600-luvulta
    4. Dungen yhdisti musiikkinsa Tavastialla saksalaiseen animaatioon
    5. Lapissa aiotaan kuvata miljoonilla rikossarja – pääroolissa Iina Kuustonen, sarjamurhaajatarina on ruudussa ensi vuonna
    6. Sofi Oksasen Baby Jane -romaaniin perustuvan elokuvan ensi-ilta lykkääntyy vuodella
  9. Tiede
    1. Silmät kehittyivät jo ennen raajoja, ja niiden ansiosta nousimme merestä – katso kymmenen kuvaa kummista silmistä
  10. Mielipide
    1. Tuleviin sote-keskuksiin tarvitaan psykologeja
    2. Kaikkien psykoterapeuttien osaaminen käyttöön
    3. Viittomakielisten oikeudet sivuutetaan suunnittelussa
    4. Kaikki ansaitsevat turvallisen elämän
    5. Nimimerkki Työtön vuokra-asukas mielipidesivulla: Kelan maksusitoumus vaikeutti asunnon saamista
    6. Kuka poliitikko yhdistäisi meidät?
    7. Vaalilaki estää monen ehdokkuuden
    8. Aleksanterin teatteri kaipaa kipeästi remonttia
    9. Pihat ovat muuttuneet häikäisevien led-soihtujen mereksi
    10. Ruotsi pitäisi palauttaa pakolliseksi aineeksi ylioppilaskokeeseen
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Riittävän kokoinen parveke
    2. Kadut puhdistuvat jo vapuksi Helsingissä
    3. Tapahtumia torstaina 6. huhtikuuta
    4. Kissojen punk-kaverit
    5. Murha kamarioopperassa
  12. Torstai
    1. Poikien puhelimessa jopa 9-vuotiaat kysyvät raiskauksista, Joonas Kekkonen kuuntelee julmimmatkin jutut
    2. Ystävyys on kuin parisuhde, ja siitä voi myös erota – Mutta milloin ystävyyttä kannattaa hoitaa?
    3. Nuoret naiset vetoavat miehiin, mutta syynä ei ole vain kaunis iho tai energisyys
    4. Avaa grillikausi herkullisilla vartailla – kokeile kreikkalaisia, georgialaisia tai japanilaisia versioita
    5. Broilerinsydän-yakitorit ja tare-kastiketta
    6. Karitsasouvlaki
    7. Georgialaiset possuvartaat
    8. Vihreä adjikakastike
    9. Kuivamausteseos Hmeli suneli
    10. Jogurtti-kukkakaali-fetasalaatti
    11. Nämä viinit sopivat pääsiäisaterialle
    12. Tässä ovat kevään kolme kuuminta kakkutrendiä: överiä, kukkivaa ja kimaltavaa
    13. Helsingin olutfestareilla voi maistella hedelmäisiä harvinaisuuksia Unkarista
    14. Parhaat ideat pääsiäiseen
    15. Viehättävä ja harmoninen chardonnay
    16. Uppopaistoa ja possunposkea
    17. Oletko stressaantunut? Katsele ja kuuntele lintuja
    18. Tutkijan mukaan liidun kirskunta ja vauvan kiljunta inhottavat monia, mutta pahin on oksentamisen ääni
    19. Keskivartalolihavuus on vaarallisempaa kuin moni luulee, sanoo professori – mutta mitä vatsan pienentämiseksi voi oikeasti tehdä ennen kesää?
    20. Joka kymmenes kärsii piikkikammosta, näin sen kanssa pystyy elämään
    21. ”Nyt sinua kiukuttaa, koska olet väsynyt” – Sanoittaminen opettaa lapselle tunteiden hallintaa, mutta varo ylitulkitsemista, muistuttaa asiantuntija
    22. Pihapelit ja vapaa leikki riittävät pitämään lapset kunnossa
    23. Psyyken sairaus ei kasvata Alzheimerin riskiä
    24. Missä iässä olit onnettomin?
    25. Haluatko kesäkuntoon?
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Wumo
    6. Rip Kirby
  14. Radio ja TV
    1. Bipolaarisuudesta kärsivien kirjo on laaja
    2. Silmät avaava vierailu Hebroniin
    3. Kaksitoista kuukautta Ukrainassa
    4. Torstain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    4. 4

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    5. 5

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      HS maistoi 8 täyteläistä joulupöydän punkkua – yksi sai viisi tähteä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Chicago voitti taas NBA:ssa, vaikka Lauri Markkanen istui penkillä
    3. Klaus Karkia on Mensan jäsen, joka pääsi ylioppilaaksi vasta kuudennella yrittämällä – Syy on keskittymishäiriö, ja näin se vaikuttaa ihmiseen Tilaajille
    4. Pitäisikö lapsilta kieltää lelupyssyt ja sotaleikit, koska ne tuovat vanhemman mieleen kouluampumiset ja oikean sodan?
    5. Salma Hayek: Harvey Weinstein uhkasi tappaa – ”En usko, että hän vihasi mitään niin paljon kuin ei-sanaa”
    6. Yhdenmukaiset asenteet ja puutteelliset tiedot rajaavat ihmisten tilaa omiin perhevalintoihin Tilaajille
    7. ”Meillä on tämä Josse” – Länsimetro tuli viimein, ja hurmos virisi heti aamutuimaan
    8. Verottaja jahtasi suurprojektissa suomalaisyritysten menetettyjä veroeuroja – Jäikö isosta siirtohinnoittelu­ratsiasta käteen muuta kuin liuta kalliita oikeusjuttuja?
    9. Tunti sitten
    10. ”En koe, että painiminen kuuluu opettajan todelliseen työnkuvaan” – Luokat pullistelevat erityislapsia Helsingin seudulla, eikä yksin jäävien opettajien aika riitä kaikille
    11. Nyt loppui riitely kotitöistä – Jakakaa hommat HS:n kotityökoneella
    12. 4 tuntia sitten
    13. Prince vaati ”Mustan albuminsa” vinyylilevyjä tuhottavaksi 30 vuotta sitten, nyt vanhoista kirjekuorista löytyi viisi albumia – yksi maailman harvinaisimmista levyistä maksaa 15 000 dollaria
    14. Näytä lisää