Päivän lehti 6.12.2016
Päivän lehti 6.12.2016    |   Oikaisuja

Clinton sai 2,5 miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump

Maanantaina 5. joulukuuta pääkirjoituksessa sivulla A 4 kerrottiin virheellisesti, että Hillary Clinton sai noin 1,5 miljoonaa ääntä enemmän kuin Donald Trump Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Ääntenlaskun vielä jatkuessa ero on Clintonin hyväksi noin 2,5 miljoonaa.
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Miten itsenäinen Suomi on muuttunut 99 vuodessa? Lue sukupolvittain muuttuva tarina yhdestä perheestä
    2. Saara Aalto veti kymmenentuhatta ihmistä Senaatintorille – katso koko esiintyminen HSTV:stä
    3. Imatra heräsi uuteen viikkoon epäuskoisena – ”Kaikki on muuttunut”
    4. Karkotettu suomalainen liikemies Seppo Remes palasi Venäjälle – ”Kyllähän me tiedämme, kuka tällaiset asiat täällä ratkaisee”
  2. Pääkirjoitus
    1. Suomi ajattelee jo satavuotisjuhlaansa
    2. Italian pääministeri Renzi sitoi itsensä ankkuriin
    3. Yhteisön tuki lohduttaa järkytyksen keskellä
    4. Vanhempi, osaatko relata?
    5. Sanat voivat turmeltua, jos niitä käytetään väärin
    6. Itsekriittinen Suomi tekee yrmeänä hattutemppuja
  3. Kotimaa
    1. Kohta kätellään! Tutustu Linnan juhliin etukäteen 360-videolla ja interaktiivisella grafiikalla
    2. Mira Potkonen nyrkkeili itsensä Linnaan – ”Tuntuu palkitsevalta tehdä jotakin, mikä koskettaa suomalaisia”
    3. Merivoimien komentaja Veijo Taipalus ylennetään vara-amiraaliksi – Etsi ylennyksen saaneita HS:n hakukoneella
    4. Suomi-viinasta tulossa hitti maailmalla – kuopiolainen juomasuku vie likööriään Aasian trendibaareihin
    5. Kansanedustaja Lea Mäkipää selvitellyt potkujen mahdollisuutta Terhi Kiemungille
    6. Auer vaatii valtiolta yli kahden miljoonan euron lisäkorvauksia vangitsemisestaan
    7. Suuressa rakennus­kohteessa jälleen betoni­ongelmia, tuulivoimalan perustuksia piti purkaa – ministeriö kriisikokouksessa
    8. Kysely: Kolmannes kunnista pienentää valtuuston kokoa
    9. Sammon paperisen osakekirjan arvo on noin 840 euroa
    10. Clinton sai 2,5 miljoonaa ääntä enemmän kuin Trump
  4. Kaupunki
    1. Töölössä jaetaan kynttilöitä asukkaiden ikkunalaudoille – taloyhtiö hankkinut sinivalkeat kynttilät joka itsenäisyyspäivä jo 1940-luvulta lähtien
    2. Helsingin yliopiston arvorakennukseen ehkä päiväkoti Kruununhaassa
    3. Oikeus hylkäsi YIT:n entisen esimiehen syytteet Helsingin rakennusviraston petosjutussa
    4. Espoo pallottelee Jousenkaaren koulun korjausta: Jo tehty päätös jättiremontista kumottiin ja tehtiin halvempi päätös
  5. Ulkomaat
    1. Kansanäänestyksen jälkeen Italia patoaa vahinkoja
    2. Italian pääministeri Renzi hävisi, ja se on hyvä asia
    3. Pietarin läntinen ohitustie avattiin viimein liikenteelle
    4. Sosialistien Manuel Valls ilmoitti pyrkivänsä Ranskan presidentiksi – ”Kyse on totaalisesta vakaumuksesta”
    5. Trumpin presidenttiys on yhä suuri kysymysmerkki niin Yhdysvalloissa kuin maailmalla
    6. Populismi hävisi Itävallassa, mutta populistit eivät hävinneet Itävallasta
    7. Venäläinen Suhoi-hävittäjä syöksyi Välimereen yrittäessään laskeutua lentotukialus Admiral Kuznetsoville
    8. Ruotsidemokraatit erotti kansanedustajansa juutalaisvastaisina pidettyjen kommenttien vuoksi
    9. Valeuutiset Hillary Clintonin lapsi­seksi­ringistä saivat kiväärimiehen tunkeutumaan pitseriaan Washingtonissa
  6. Talous
    1. Slush lupaa puuttua tapahtuman iltajuhlissa esiintyneeseen seksuaaliseen häirintään monin tavoin – ”Täällä on nollatoleranssi seksismille”
    2. Syötkö työpäivän aikana omia eväitä vai ravintolalounaan? – HS:n laskuri kertoo, kuinka paljon työlounaasi maksavat vuodessa
    3. Lähi-Tapiola: Euroalueen osakkeet huono sijoitus – euron ulkopuolella on saanut 2000-luvulla kolminkertaisen tuoton
    4. Vaasa havittelee Teslan jättimäistä akkutehdasta
    5. Turkin hotelliala vaikeuksissa poliittisen tilanteen takia
    6. Omakotitalot kallistuivat pääkaupunkiseudulla melkein kymmenen prosenttia
  7. Urheilu
    1. Kolmetoista kultamitalistia lähtee jääkiekon nuorten MM-kisoihin – Olli Juolevi yksi joukkueen tähdistä
    2. Leijonien päävalmentaja Marjamäki teki täyskäännöksen, maajoukkue uusiutui rajusti
    3. FC Honka pestasi Vesa Vasaran nostamaan seuran Veikkausliigaan – ”Olisi ollut tosi vaikea kieltäytyä tarjouksesta”
    4. Triathlonisti Kaisa Lehtonen siirtyy amerikkalaiseen huippuvalmennukseen: ”Viimeiset mehut irti”
    5. Jalkapallopomo Sepp Blatterin panna jatkuu – valitus vetoomustuomioistuimeen hylättiin
    6. Hanna-Maria Seppälä lopettaa uransa – ”Kivi putosi sydämeltäni”
    7. Salibandy­maajoukkue pyyhki Viron yli suurlukemin, jatkopelit kutsuvat
    8. Sateenkaarinauhat liikaa – Joukko venäläisiä kansanedustajia syyttää Fifa 17 jalkapallopeliä homoseksuaalisen propagandan levittämisestä
    9. Mikko Koivu nousi ratkaisijaksi – Patrik Laineen maalien sarja poikki
    10. Manchester Cityn Sergio Agüero sai taas pelikieltoa, nyt napsahti pitkä huili
    11. Koposen Barcelona kukisti trillerissä Salinin Gran Canarian – ”Onneksi Sasu istui lopun penkillä”
    12. Ranskan ampumahiihtotähti pelkää: Johaug saa Sundbyn takia paljon ankaramman rangaistuksen kuin hän ansaitsee
    13. USA:n kelkkailijat suunnittelevat Sotšin MM-kisojen boikotoimista – syynä Venäjän dopingskandaali
    14. Rosbergin korvaajaksi kaavailtu Wehrlein: ”Olen valmis”
    15. Tom Brady ohitti Peyton Manningin ennätyksen – eniten voittoja pelinrakentajana NFL:ssä
    16. Valioliiga-manageri paljastaa: Harjoittelimme filmaamista Argentiinassa aina
    17. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Hanneriina Moisseinen kertoo sotavuosien traumoista evakkojen ja eläinten kautta – sarjakuvapiirtäjän oma isä katosi 1980-luvulla
    2. Trump-ilmiö romuttaa luottamusta mediaan – uusi journalistiprofessori Jussi Pullinen haluaa palauttaa sen avoimuudella ja vuorovaikutuksella yleisön kanssa
    3. Uudet kirjat moukaroivat kansallissankaria – Mannerheim ei ollut järin mukava mies
    4. Itsenäisyyden juhlavuosi näkyy Helsingin Sanomissa monenlaisena erikoissisältönä
    5. Suomessa on tilaa sydämen sivistykselle
    6. Tuula-Liina Variksen romaani kuvaa naisen aseman kehittymistä 1900-luvun alun Suomessa
    7. Saara Aalto on jo tähti – seuraavaksi nähdään, mihin se riittää
    8. Patti Smith laulaa Dylania Nobel-seremoniassa, Akatemian jäsen lukee puheen
    9. Britanniassa tehdään elokuvaa nimeltä Rovaniemi, jossa masentunut nainen ja epäonnistunut yrittäjä etsivät joulupukkia – tuotannossa mukana myös BBC
    10. Helsingin kaupunginteatteri avaa uusitun talonsa Myrskyluodon Maijalla
    11. Nykytanssia ja rockabillya Kapsäkissä
    12. Arkkitehti Uno Ullbergin töistä näyttely
  9. Tiede
    1. Suojeltu susi syö vielä harvinaisempia metsäpeuroja Kainuussa – testaa erotatko ne muista hirvieläimistä
    2. Älykännykkä ennakoi maanjäristyksen ja antaa lisäaikaa suojautumiseen syrjäseuduilla
  10. Mielipide
    1. Suomen hyviä oloja ei tule pitää itsestäänselvyyksinä
    2. Onko minun oltava suomalainen, jotta voin asua Suomessa?
    3. Suomalaiset tarvitsevat oman historiansa museon
    4. Oikea isänmaallisuus vie Suomea eteenpäin
    5. Vastasyntyneen imettäminen on kokopäivätyötä – seksi ei ole päällimmäisenä mielessä
    6. Onko Kaapelitehdas aito kulttuurikeskittymä?
    7. Tehdään oikeudenmukainen eläkeratkaisu
    8. Kyse on Moskovan patriarkaatin alaisesta rakennushankkeesta
    9. Isä jäi baariin, kun keskiolut vapautui
  11. Tänään
    1. Suurelle yleisölle näyttelijä Sulevi Peltola on Kotikadun Onni
    2. Virva Lamberg 1954–2016
    3. Prinsessa Armaada saa seuraajan
    4. Tapahtumia tiistaina 6. joulukuuta
    5. Molskis – täydellinen mahalasku
    6. Toisenlainen itsenäisyyspäivä
  12. Radio ja TV
    1. Sota ilman sankareita – uusi dokumentti esittää jatkosodan sotilaat tuntevina yksilöinä
    2. Hymyilevän miehen edeltäjät
    3. Näyttelijän palkan saneli kuvien määrä
    4. Tiistain tv-elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Lassi ja Leevi
    4. Harald Hirmuinen
    5. Wumo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    2. 2

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    3. 3

      Sekava ohikulkija pysäytti koululaispojat kysyäkseen kelloa Kannelmäessä, mutta vetikin esiin käsiaseen ja vei poikien puhelimet

    4. 4

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    5. 5

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    6. 6

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    7. 7

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    8. 8

      Suosittujen asunto­rahastojen tuotot romahtivat, tuloksista valtaosa on ollut ilmaa – Pystytäänkö suuret tuottolupaukset vielä ­lunastamaan?

    9. 9

      Räppäri Nikke Ankara on parissa vuodessa kadonnut, lopettanut uransa, noussut taas huipulle ja suututtanut ihmiset tv:ssä – ”Yhtäkkiä mä olinkin mukamas perverssi”

    10. 10

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    3. 3

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    7. 7

      Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

    8. 8

      Jo yksi tuoppi olutta päivässä lisää syöpäriskiä, varoittaa dosentti – Jos korkin pistää tänään kiinni, alkoholin aiheuttaman syövän riski alkaa pienentyä 5–10 vuodessa

    9. 9

      ”Pekalla ei ole rahaa eikä ruokaa, voisitko hakea edes makaronia?” Viranomaiset hätistivät helsinkiläisen Liisan hoitamaan miestä, jonka hän hädin tuskin tunsi

      Tilaajille
    10. 10

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää