Päivän lehti 6.12.2017
Päivän lehti 6.12.2017

Dna kertoo, mistä suomalaisten esi-isät ja esiäidit tulivat – tutkimuksissa voivat paljastua myös sukujen salaisuudet

Sukututkija Marja Pirttivaaran kirja neuvoo, miten dna:n avulla voi selvittää suvun tarinaa. Suomalaisten dna kertoo myös, mistä esi-isät ja esiäidit tulivat.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Suomi on terve mutta vanhenee – Lilja Kuuppo, 2 kk, syntyi maahan, jonka vinoutunut väestörakenne kätkee taakseen menestystarinan hyvinvointi­valtiosta
    2. Neljä nuorta kertoo, millainen paikka Suomi on elää – ”Suomen hyvistä puolista saa ja pitää olla ylpeä, mutta ne eivät riitä”
    3. Pienempi tai suurempi lottovoitto – HS kysyi lukijoilta ja tunnetuilta suomalaisilta, millainen on heidän Suomensa
    4. Kuvakooste: Näin valot syttyivät Suomelle ja maailmasta tuli hetkeksi sinivalkoinen
    5. Eduskunta varoitti juhlaistunnossaan lapsiköyhyydestä ja syrjäytymisestä – ”Emme kehitä Suomea menneelle ajalle, vaan tulevalle”
  2. Pääkirjoitus
    1. Suomi on sadassa vuodessa saavuttanut paljon sellaista, mistä monet maat ovat kateellisia – hyvästä syystä
    2. Maailma juhlii Suomea
    3. Moni nyt syntynyt lapsi elää vuoden 2117 – nyt tehdyillä valinnoilla vaikutamme suoraan seuraavaan vuosisataan
    4. Suomessa asuu erikoinen kansa
    5. Karlsson
    6. Itsenäisyyttä voi arvostaa ja juhlia myös leikkisästi
  3. Kotimaa
    1. Suomi tulvii uusia ääniä – Viestinnän murros toi hupparimiehen Säätytaloon, mutta myös altistaa uudenlaisille uhille
    2. HS seuraa 100-vuotiaan Suomen juhlapäivää: Tutustu Linnan juhliin etukäteen interaktiivisella grafiikalla ja 360-videolla
    3. Sadan lipun installaatio Helsingin Kauppatorilla aloitti virallisesti Suomen satavuotisjuhlat
    4. Kenraalikunta sai kolme uutta jäsentä – katso hakukoneesta kaikki Puolustusvoimissa ylennyksen saaneet
    5. HS:n itsenäisyyspäivän kuvavisa – tunnistatko kaikki 65 suomalaista ihmistä tai hahmoa?
    6. Kun lotat tarttuivat aseisiin – ”Desanttivaara oli, mutta meillä oli sitä varten kiväärejä”
    7. Paavo Väyrynen neljättä kertaa presidentinvaaleihin
    8. Väyrynen saattaa viedä Niinistön ärsyttämisen uudelle tasolle – Mutta onnistuuko hän heilauttamaan presidentin suosiota?
    9. Venäläislapset kirivät maailman parhaiksi lukijoiksi, Suomi sijalla viisi
    10. Ulkoministeri Soini: Suomella pitää olla uskottava mahdollisuus liittyä Natoon
    11. Venäjän valtion lentokoneen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa 100-vuotisjuhlapäivän aattona
    12. OP-pankin ja median palvelunesto­hyökkäyksistä ehdolliset vankeus­rangaistukset – leijonanosa korvaus­vaatimuksista hylättiin
    13. Venäläismatkailijat tulevat nyt ostamaan ruokaa – Kaikki käyrät sojottavat ylös, kaakkoisrajan ylitykset lisääntyivät yli puolella miljoonalla
    14. Uusnatsijärjestöön kytkeytyvä nettikauppa ja Magneettimedia-lehti aiotaan sulkea – taustalla lakkautuspäätös
    15. Tulli takavarikoi 13 miljoonan euron arvosta hasista
    16. Alkot sulkeutuivat itsenäisyyspäivän aattona kello 18
    17. Newcastlen sillan nimi on Gateshead Millennium Bridge
    18. CDU/CSU:n vaalitappio oli SPD:n tappiota suurempi
  4. Kaupunki
    1. Suomi on yhä kirjavampi – Habiba Ali tuli Suomeen 1992 äitinsä ja sisartensa kanssa, nyt hänen huushollissaan Espoossa on seitsemän lasta
    2. Linnan juhliin valmistautuva nuori menestyjä ja ”neljännen polven feministi” Ronja Salmi, 24: ”Minun ansioni ovat myös menneiden sukupolvien ansioita”
    3. Uusnatsit marssivat itsenäisyyspäivänä Kohti vapautta -kulkueessa läpi Helsingin – Poliisi ei voi ennalta estää lakkautettavan natsijärjestön kokoontumista
    4. Lasten ja alpakoiden itsenäisyyspäivän tapahtuma pidetään Töölön stadionilla: HJK toivotti lapset tervetulleiksi, kun äärioikeiston marssi hääti tapahtuman Töölöntorilta
    5. Kallion lukion ahdisteluväitteet: Kerrotut kokemukset tapahtuneet ennen seksuaalisen ahdistelun kriminalisointia, poliisi ei aloita esitutkintaa
    6. Kolmekymppinen miesvanki karkasi elokuvatyyliin Helsingin käräjäoikeuden aulasta – pakoauto odotti oven edessä
    7. Postinjakaja raiskasi naisen rappukäytävässä Espoossa – hovioikeuden mukaan mies käytti hyväkseen naisen päihtymystä
    8. Eduskuntatalo piparkakusta! HS etsii hienointa Helsinki-piparia vielä viikon ajan
  5. Ulkomaat
    1. Mitä tarkoittaa ”Venäjä-asiantuntija”? Tutkijan mielestä Suomi sortuu idän eksotiikkaan, ja yhtä järkevää olisi selittää Suomen ulkopolitiikkaa Väinämöisellä
    2. Ruotsin suuri puoluemittaus julki: Maahanmuuttoa vastustavien ruotsidemokraattien kannatus heikkenee, maltillinen kokoomus vahvistuu
    3. Trump supisti suojelualueita Utahissa: Kovin leikkaus yli sataan vuoteen suututti ympäristöjärjestöt
    4. Turkissa käynnistyi suuri oikeudenkäynti yliopistoväkeä vastaan – Rauhanvetoomuksen allekirjoittaneita 146 ihmistä syytetään ”terrorismista”
    5. Matkustajajuna törmäsi tavarajunaan Saksassa lähellä Düsseldorfia, ainakin 47 ihmistä loukkaantui
    6. Espanjan korkein oikeus veti takaisin kansainvälisen pidätysmääräyksen katalonialaisista poliitikoista
    7. Trump huolettaa saksalaisia enemmän kuin Putin tai Pohjois-Korea, käy ilmi kyselystä
    8. Ranskalaiset pöyristyivät taidenäyttelystä Berliinissä: ”Marttyyrien” joukkoon on kelpuutettu Pariisin terroristi-iskun tekijä
    9. Filippiinien Duterte määräsi poliisit takaisin huumeiden vastaiseen sotaan
    10. Markkanen herätti uuteen aamuun – nuori pelaaja on palkinto työstä, jota Suomessa on tehty koripallon eteen
  6. Talous
    1. Suomi kasvoi metsästä ja taiteesta – Mäntän kulttuuri­keskittymää tuskin olisi olemassa ilman Serlachiuksen sukua
    2. Suomen Pankki: Nordean muuton kasvattamien riskien takia EU:hun pitää saada myös yhteinen talletussuoja
    3. ”Uusi Concorde” kehitteillä: hiukan yli kolme tuntia New Yorkista Lontooseen – Japan Airlines sijoittaa yliäänilentokonetta kehittävään yhtiöön
    4. BMW ennustaa sähköautojen myynnin kasvavan selvästi ensi vuonna
  7. Urheilu
    1. Suomi muuttui palloilumaaksi – 100 vuotta sitten Tapani Niku hiihti 130 kilometriä kisoihin päästäkseen, nyt koripalloilija Tuomo Antikainen kävelee salille kilometrin matkan 10 kertaa viikossa
    2. Venäjän lippu ei liehu olympialaisissa, KOK antoi maan varapääministerille elinikäisen porttikiellon – ”Tämä on vahva viesti myös muille – urheilussa ei suvaita vilppiä”
    3. IFK selviytyi kuiville Kaisaniemessä – ”Jos oikein höveli olen, kiitän myös Jokereita, jotka olivat mukana”
    4. HIFK:n hirmukiri päättyi tylysti – jäästadionilla nähtiin kauden ehkä komein jatkoaikaosuma: ”Tuli vanhojen aikojen muistot mieleen”
    5. IFK:n valmentaja Ari-Pekka Selin joutui myöntämään rikkoneensa perinnesääntöjä: ”Siitä tuli sanomista”
    6. VaLePa nousi Mestarien liigassa voittoon vaikeuksien jälkeen, mutta hakkuri Urpo Sivula oli vihainen: ”Meille tuli ihan junnuvuosien sakkauksia”
    7. Jokerien jätti Marko Anttila söi, uhosi ja lunasti lupauksensa
    8. Chelsea menetti kärkisijan, PSG:lle ensimmäinen tappio – neljän lohkon jatkajat selvillä Mestarien liigassa
    9. Lauri Markkanen otti taas mittaa maailman parhaasta pelaajasta – LeBron Jamesin Cleveland kasvatti voittoputkeaan
    10. Barkovin kauden kymmenes ei auttanut, Ovetškin lähestyy Kurria maalitilastossa
    11. Tapparan entinen valmentaja Mikko Saarinen on kuollut
    12. Mika Kallion ura jatkuu viidellä kisalla – lokakuussa kokenut suomalainen joutui sadattelemaan
    13. Zlatan ei halua MM-kisoihin, mutta voi pelata sittenkin Venäjällä: ”Tilanne on 50–50”
    14. Oululainen jalkapalloseura OPS hävisi valituksensa hovioikeudessa – brasilialaispelaajien potkuista tuomittuja korvauksia ei alennettu
    15. Talvisodan ja tarkka-ampuja Simo Häyhän historian hyvin tuntevan NBA-supertähden elokuva pääsi Oscar-ehdokkaaksi
    16. Yleisurheilutähti kertoi tulleensa raiskatuksi Suomi–Ruotsi maaottelussa – ei vieläkään halua kertoa syyllisen nimeä: ”Annan viranomaisten tehdä tehtävänsä”
    17. Tuloksia, tv-urheilua ja rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Meistä suomalaisista on tullut flegmaattisia ja toisillemme epäystävällisiä, sanoo Anna Moilanen – Hän itse hakee kulttuurista uusia oivalluksia, ja niitä Suomikin nyt tarvitsisi
    2. Suomalainen musiikki on humppaa, haitaria ja melankolisia melodioita, eikä mikään nostata tunteita paremmin – Kohottaudu juhlatunnelmaan sadan laulun listan avulla
    3. Talvisodan muistomerkki on kuva sodan haavoista ja toivosta
    4. Suomen sana -kilpailun voittaja kuvaa sitkeyttä ja hellittämätöntä tahdonvoimaa – hävinneiden finalistien joukossa olivat esimerkiksi löyly ja kalsarikänni
    5. Kunniamerkkejä palkkioksi myötätunnosta ja viljatoimituksista – tietokirja paljastaa, miten Suomi palkitsi natsijohtoa jatkosodan aikana
    6. Suomen ensimmäiset senaattorit saivat pelätä henkensä puolesta – sata vuotta myöhemmin heidän sukulaisensa kokoontuivat muistelemaan itsenäisyyden julistamista
    7. Nämä senaattorit julistivat Suomen itsenäiseksi
    8. Näin Suomi itsenäistyi vuonna 1917
    9. Marvin Suomi Kaliforniasta lahjoittaa Sibelius-Akatemialle miljoona dollaria
    10. Olli Ahvenlahti toi itsensä jazzmuusikkona vihdoin tälle vuosituhannelle
    11. DN: Seksuaalisesta ahdistelusta Ruotsissa syytettyä kulttuurivaikuttajaa epäillään nyt myös Nobel-voittajien nimien vuotamisesta etukäteen
  9. Tiede
    1. Dna kertoo, mistä suomalaisten esi-isät ja esiäidit tulivat – tutkimuksissa voivat paljastua myös sukujen salaisuudet
  10. Mielipide
    1. En koskaan jättänyt Suomea vaan lähdin seikkailuun
    2. Kateus on suomalaisten helmasynti
    3. Suomi on ihana maa asua
    4. Maa, joka pitää sinusta huolta, on kaunis
    5. Suomalaiset eivät tunne enää edes naapureitaan
    6. Suomessa jälkiviisaus ja jossittelu ovat kansallisia piirteitä
    7. Hollannissa Suomea ei näkynyt sääkartalla
    8. Huutolaispoikakin kelpasi etulinjaan Raatteentiellä
    9. Myös kotirintaman naiset taistelivat
    10. Kansakuntamme on 208 vuotta vanha
    11. Isänmaa mutta ei enää designmaa
    12. Suomessa on paljon hyvää mutta myös parannettavaa
    13. Suomessa parasta on elävä luonto
    14. Hyvinvointivaltio huolehtii kaikista
  11. Tänään
    1. Pirkkolasta kajahtaa – arkkitehti Osmo Lappo, 90, ottaa edelleen aktiivisesti kantaa
    2. Jaakko Itälä 1933–2017
    3. Rappioalkoholisteille parakit Pasilasta sekä Ruoholahdesta
    4. Tapahtumia keskiviikkona 6. joulukuuta
    5. Tämä maa ja sen kansa
    6. Linnan juhlat – yhdessä
  12. Radio ja TV
    1. Suomalainen demokratia on yllättävä menestystarina
    2. Itsenäisyyspäivän sohvaperunat
    3. Nikke Ankara lentää Linnan juhliin droneilla
    4. Itsenäisyyspäivän elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Harald Hirmuinen
    3. Lassi ja Leevi
    4. Viivi ja Wagner
    5. Wumo
    6. Rip Kirby
  14. Ajanviete
    1. HS:n miniristikossa saadaan tänään akusta virtaa – Ratkaisetko ristikon?
    2. Päivän sudoku
    3. Mitä on skeleton? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Amnesty peruu Myanmarin Aung San Suu Kyin ihmisoikeus­palkinnon – ”Olemme syvästi tyrmistyneitä”

    2. 2

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    3. 3

      ”Spontaanit kohtaamiset ovat hävinneet kokonaan” – HS:n lukijat kertovat, miten älylaitteet vaikuttavat parisuhteeseen ja seksielämään

    4. 4

      Tämä kuva Putinille hymyilevästä Trumpista levisi hetkessä viraaliksi – eikä se ole ihme, koska ihmiset tulkitsevat kuvan avulla maailmanpolitiikan koko nykytilaa

    5. 5

      Kimi Räikkösen pelisilmä ei pettänyt taaskaan – hillitön Instagram-päivitys: ”Olen biletuulella”

    6. 6

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    7. 7

      Jordan Petersonia pidetään vaarallisena älykkönä, jota oikeisto rakastaa, koska hän ryttää feministit – Nyt.fi:n haastattelussa hän sanoo pitävänsä itseään eheyttäjänä

      Tilaajille
    8. 8

      Suuri seurantatutkimus ikäluokasta 1997 paljasti, kuinka Suomen jakautuminen etenee – Poliitikot huolestuivat: ”Kaikilla ei ole samat lähtökohdat”

    9. 9

      Jyrkkä vastaus Vantaan kaupungilta: Ulosottoon parkkisakon takia joutunutta miestä ”on yritetty ohjeistaa ihan viimeiseen asti” – Mies aikoo haastaa kaupungin oikeuteen

    10. 10

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    2. 2

      Kimi Räikkösen pelisilmä ei pettänyt taaskaan – hillitön Instagram-päivitys: ”Olen biletuulella”

    3. 3

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    4. 4

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    5. 5

      Jäähyväiset sim-korteille: Suomessa voi hankkia kännykän ja liittymän ilman sim-korttia, ja tulevaisuudessa se voi olla yleisin tapa

    6. 6

      Helsingissä toimintansa aloittanut venäläinen taksi­palvelu voi saada kuvasi ja tietoja SIM-kortistasi

    7. 7

      Tämä kuva Putinille hymyilevästä Trumpista levisi hetkessä viraaliksi – eikä se ole ihme, koska ihmiset tulkitsevat kuvan avulla maailmanpolitiikan koko nykytilaa

    8. 8

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    9. 9

      Jordan Petersonia pidetään vaarallisena älykkönä, jota oikeisto rakastaa, koska hän ryttää feministit – Nyt.fi:n haastattelussa hän sanoo pitävänsä itseään eheyttäjänä

      Tilaajille
    10. 10

      Viime hetken jarruttelu ei enää auta: Teiden varsille asennetaan pian satoja uusia peltipoliiseja, ja ne mittaavat nopeuden jopa 150 metrin päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Anne Parkkonen tiesi heti, että kuljettaja oli kuollut, ja pari viikkoa myöhemmin hän soitti lesken ovikelloa – Parkkosen ajama auto tappoi viattoman miehen, mutta syyllisestä nähtiin vain perävalot

      Tilaajille
    3. 3

      Tältä näyttää uuden kerrostalon seinä – Isä ja poika havaitsivat ”hurjia” reikiä ja lohkeamia espoolaisella työmaalla

    4. 4

      Suomalaisia on kasvatettu ylenpalttiseen reippauteen, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen – Sillä on hintansa, ja nyt se heijastuu parisuhteisiimme ja omien lastemme käytökseen

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraatit saivat vasta­iskun Trumpille, mitä siitä seuraa? Nämä viisi asiaa USA:n kongressi­vaalien tuloksesta kannattaa tietää

    6. 6

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    7. 7

      Valkoisen talon lehdistö­sihteeri levitti ilmeisesti peukaloitua videota, jossa CNN:n toimittaja näyttää läimäyttävän avustajaa – ”Olemme ylittäneet uuden rajan”

    8. 8

      Kheopsin pyramidin mysteeri saattoi ratketa – Tutkijat löysivät jäänteitä kehittyneestä mekanismista

    9. 9

      Tubettaja Mentaalisavuke julkaisi videon ”valkoisten heteromiesten kohtaamasta vääryydestä”, ja somessa repesi valtaisa keskustelu – tästä tapauksessa on kyse

    10. 10

      Suomalaislaulaja luuli hoitaneensa uransa tärkeimmän keikan NHL-pelissä hienosti – sitten hän avasi puhelimensa ja näki virheelliset otsikot: ”Lennätti penkiltä”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Halle Berry, Halle Berry, Halle Berry! – NFL-pelinrakentaja joutui selittelemään huudettuaan Oscar-palkitun näyttelijän nimeä kolmesti kesken pelin
    3. Amnesty peruu Myanmarin Aung San Suu Kyin ihmisoikeus­palkinnon – ”Olemme syvästi tyrmistyneitä”
    4. Suhdanne voi olla toinen jo keväällä, joten hallituksen pitää pystyä nopeasti muuttamaan talouslinjaansa Tilaajille
    5. Vantaa aloittaa sisäilma­kyselyn tällä viikolla – 40 000:lta kysytään kokemuksia kouluista ja päivä­kodeista
    6. Gazasta ammuttiin kymmeniä raketteja Israeliin, joka vastasi ilma­iskuilla – ainakin kolme palestiinalaista kuoli, useita israelilaisia loukkaantui
    7. Severi Laukkanen opiskelee ammattimaiseksi e-urheilijaksi ja iloitsee Tampereen historiallisesta e-urheilijapolusta: ”Tulee äkkiä hiki – ei fyysisesti mutta psyykkisesti”
    8. Tunti sitten
    9. Pääministeri Trudeau: Kanadan tiedustelu­palvelu kuunnellut tallenteet saudi­toimittaja Khashoggin murhasta
    10. ”Spontaanit kohtaamiset ovat hävinneet kokonaan” – HS:n lukijat kertovat, miten älylaitteet vaikuttavat parisuhteeseen ja seksielämään
    11. Suomelle voi tulla EU:ssa lisätöitä, kun Romaniaa uhkaa hallitus­kriisi – Auttamista harkitaan, jos pyyntö tulee, sanoo Sampo Terho
    12. Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta
    13. Näytä lisää