Ilmastonmuutos on megaluokan ongelma, joka vaatii arvoisensa paikan myös lukiokoulutuksessa - Päivän lehti 7.5.2019 | HS.fi

Ilmastonmuutos on megaluokan ongelma, joka vaatii arvoisensa paikan myös lukiokoulutuksessa

Opiskelijoille välittyy kuva uhkasta, mutta saman viestin kirnuaminen eri oppiainesiiloissa antaa onnettomasti valmiuksia omaan aktiivisuuteen.

6.5.2019 14:17

Biologian ja maantieteen lehtori Hannu Tuominen toi esille (HS Mielipide 28.4.) näkemyksensä ilmastonmuutoksen käsittelystä lukioissa. Hänen mukaansa aihepiiri käydään läpi perusteellisesti.

Tuomisen mukaan väestönkasvu ongelman aiheuttajana on jäänyt ilmastonmuutoskeskustelun varjoon. Hänen mielestään elämme nyt samanlaista aikaa kuin ”vuosikymmeniä sitten”, jolloin ylioppilaskirjoituksissa välittyi korostetusti eko­ahdistus ja ”kaupungilla marssiessa uskottiin vilpittömästi, ­että mielenosoituksilla suomalaiset pelastavat koko maapallon”.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?