Päivän lehti 7.12.2016
Päivän lehti 7.12.2016    |   Mielipide

Yhä useampi kaupunkilainen haluaa ottaa rennosti

Kaivattu elämäntapa saattaa löytyä joutilaisuuden ja toimeliaisuuden väliseltä alueelta.

Oululainen Kalevi Pirttikoski (HS Mielipide 4.12.) mainitsi oloilun mahdollisena uudissanana, jolla kuvataan kiireetöntä tekemistä ja rennosti ottamista.

Vaikuttaa todellakin siltä, että tulkinnat ympäröivästä maailmasta tuottavat yhä useammin uutta sanastoa ja esimerkkejä asioiden entistä leppoisammasta tilasta ja leppoistamisesta.

Rinnakkaisia termejä ovat hidastaminen, viipyily, kohtuullistaminen, downshiftaus ja kotoilu, jossa tunnistetaan omarytmisyys ja paikkojen omaksi tekeminen. Esimerkiksi suosiotaan kasvattanutta vinyylilevyjen kuuntelua ja keräilyä voidaan hyvin pitää oloilun muotona. Pääkaupunkia elävöittää nyt parikymmentä levykauppaa.

Uusrentoudesta voidaan puhua, koska nykyihmisellä on joutoaikaa, aktiivista vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Kaivattu elämäntapa ja tasapaino saattavat löytyä joutilaisuuden ja toimeliaisuuden väliseltä alueelta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Myös esimerkiksi Helsingin kehittäminen kuvataidekaupungiksi tukisi asukkaiden ja turistien urbaania oloilua. Katutaide lisäisi ihmisten mahdollisuuksia viipyilyyn. Taloyhtiöiden omat seinäreliefit, kuvat ja merkit voisivat vahvistaa ja muokata rakennusten yksilöllistä tunnistettavuutta ja kiinnostavuutta etenkin lähiöissä.

Timo Kopomaa

Helsinki

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Uudissanat
  • Hygge
  • Mielipide
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Tanssi vahvalle Suomelle – Linnan juhlien teemana oli se, että Suomi on monessa vertailussa maailman huipulla
    2. Upeita laahuksia, hehkuvia värejä – valitsimme Linnan juhlien kymmenen näyttävintä pukua
    3. Aino Venna teki joululevyn, jolla lauletaan muun muassa portugalilaisista kermaleivoksista
    4. Pisa-tulokset tulivat: Suomella ei syytä häpeään mutta alueelliset erot huolestuttavat – pääkaupunki­seudun koululaiset rynnivät muiden ohi
  2. Pääkirjoitus
    1. Ranskan oikeisto silittelee työväkeä
    2. Improvisointi on vaarallinen keino suurvaltapolitiikassa
    3. Paavo Väyrysen puoluehanke etenee
    4. Pölyttäjät kunniaan
    5. Suomi tarvitsee tekoälystrategian
    6. Karlsson
    7. Mikä selittäisi Imatran surmatragedian?
  3. Kotimaa
    1. Kuvakooste: Linnan juhlat täyttyivät kultaisen ja hopean kimalluksesta
    2. Avarat kaula-aukot ja erottuvat nännit kohahduttivat Linnassa – Stylisti: ”Kaula-aukko voi olla antavakin, jos se on kaunis ja diskreetti”
    3. Robinin asulla säväyttänyt muoti­suunnittelija: ”Jenni pukeutuu liian hillitysti” – Linnan jatkoilla päiviteltiin juhlien asuja ja boolin vahvuutta
    4. Erikoisia materiaaleja, jännittäviä kenkiä
    5. Tuhannet osoittivat mieltä Helsingissä
    6. Antti Rinne yrittää rakentaa itselleen uudenlaista imagoa
    7. Lestadiolaisuuden sydänmailla valittiin Suomen ainoa naistuomiorovasti – ”Pohjois-Suomessa ateistikin on lestadiolainen”
    8. Normien purku etenee – hallitus helpottaa suur­myymälöiden rakentamista
    9. Itsenäisyyspäivän paraatissa marssittiin ”talvisodan hengessä” Kajaanissa – mukana 1 300 sotilasta
    10. Luistelijat viilettivät olemattomalla meren jäällä Helsingissä – ”Malttaisivat nyt hiukan odottaa”
    11. ”Sairauslomaan liittyvä lentokielto” esti Timo Soinin Nato-matkan – ulkoministeri osallistui Linnan juhliin
    12. ”Miksi tällaista tapahtuu?” – Imatran kriisiavussa puhuttiin pelosta
    13. Arlin sai perusteettomasta irtisanomisesta noin 13 000 euron korvauksen
  4. Kaupunki
    1. Sallan ”pieni pintaremontti” Punavuoressa muuttui täydeksi painajaiseksi – näin tilaat remontin turvallisesti
    2. ”Remonttimiehet söivät jääkaapista makaronilaatikon ja joivat vissyn päälle” – HS:n lukijat avautuvat remonttikokemuksistaan
    3. Espoolaispappi järjesti kymmeniä pyhiinvaellus­matkoja Italiaan laittomasti
    4. Miestä silmään Kannelmäessä puukottanut viideksi vuodeksi vankeuteen – sama tekijä murhasi asunnottoman makasiineilla vuonna 2000
    5. Toimistoja ei pitäisi muuttaa asunnoiksi, Helsingin virkamiehet esittävät – syynä pelko työpaikkojen karkaamisesta
  5. Ulkomaat
    1. Kolme Maastrichtin yliopiston nuorta arvioi HS:lle Euroopan tilaa – ”On nautinnollista katsoa, kuinka ihmiset väittävät maailman loppuvan”
    2. Merkel puolue­kokouksessa: Aleppo on lännen häpeä – ”Viimevuotinen pakolaiskriisi ei tule toistumaan”
    3. Oaklandin tulipalon uhrien joukossa myös suomalainen – kuolleita löytynyt jo 36
    4. Naton ministerikokouksesta tuli ”psykoterapiaa” Trump-traumaan
    5. Poliisia ammuttiin päähän poliisilaitoksella Kööpenhaminan esikaupungissa
    6. Sisäministeri Bernard Cazeneuve nousi Ranskan uudeksi pääministeriksi
    7. Saudi-Arabia tuomitsi 15 kuolemaan vakoilusta Iranin hyväksi
    8. Ainakin 14 kuollut Thaimaan tulvissa, myös turistialueet kärsineet kaatosateista
    9. Kreikkalaisoikeus: Kolme vallankaappaukseen osallistumisesta epäiltyä sotilasta voidaan palauttaa Turkkiin
  6. Talous
    1. Sosnovyi Borin uusi ydinvoimala on lähes valmis – samanlainen aiotaan rakentaa myös Hanhikiveen
    2. Vastaveto ruuan halpuutukselle: Kauppias maksaa maidosta lisähintaa tuottajalle
    3. Pian lukot aukeavat myös kännykällä – oululaisyritys kehitti lukon, jossa kännykkä toimii sekä avaimena että virtalähteenä
    4. Sammon paperiosakkeen kuoletukset tukkivat käräjäoikeuden
    5. Amazon aikoo haastaa ruokakaupat – kassattomista kivijalkakaupoista kävellään suoraan ulos
    6. Kiinalaiset ostivat brittipubin, jossa Cameron ja Xi pistäytyivät juomassa tuopin
    7. Aasian osakkeissa suurin päivänousu kahteen viikkoon, euro vakaana
  7. Urheilu
    1. Psyykkinen valmennus yleistyy urheilussa – ”Voin tehdä mielikuva­harjoituksia missä vain”, sanoo olympiapurjehtija Tuula Tenkanen
    2. Tukkiko Norjan olympiakomitea työntekijöidensä suut tapaus Johaugista? – ”Tässä on ehdottomasti kyse sananvapauden rajoittamisesta”
    3. TASS: Uefa lähetti perustelut kilpailukiellosta Roman Eremenkon seuralle – TsSKA:lla kolme päivää aikaa valittaa
    4. Jenna Laukkanen sivusi SE-tulostaan
    5. Autosport: Jari-Matti Latvala ajaa ensi kaudella Toyotan tallissa
    6. Brittifutaajan poika osui Jokereille
    7. Asianajaja: Väitteiden mukaan useat Britannian jalkapalloseurat maksoivat hyväksikäytön uhreja hiljaisiksi
    8. Suklaan ja pipon avulla EM-kilpailuihin – ”Jos voisin keskittyä vain urheiluun, tasoni olisi aivan toinen”
    9. Klay Thompson teki ensimmäisenä NBA-pelaajana 60 pistettä alle 30 minuutissa
    10. Tiistain tulospörssissä muun muassa jalkapallon Mestarien liigan alkulohkon päätösotteluiden tulokset
  8. Kulttuuri
    1. Swallow the Sun -yhtyeen Juha Raivio menetti keväällä rakastettunsa ja bändikaverinsa: ”Kuolemankaipuulla mässäilevät sanoitukset ovat onnellisten ihmisten etuoikeus”
    2. Puola ei luovuta 13-vuotiaan tytön raiskauksesta tuomittua Roman Polanskia Yhdysvaltoihin
    3. Jokainen laulu on tarinan arvoinen – joulunakin
    4. Helen Marten voitti arvostetun ja kiistellyn Turner-palkinnon – entinen opetusministeri ilmoitti palkinnon olevan ”muodikasta roskaa”
    5. The Killers tuo joulun ilosanomaa Las Vegasista
    6. Harkitun perinteistä äänellä kilvoittelua Teemu Roivaiselta
    7. Laura Pausinin joululevyllä kuullaan swingillä terästettyä big band -meininkiä
    8. Lauluyhtye Luminos hoitaa toisella albumillaan sielua valolla
    9. Gergijev orkestereineen lentää joululevyllä kylmiltään
    10. Kuulas kuorosointi rauhoittaa joulun Jyväskylän Naislaulajien levyllä
    11. Pohjoismainen taiteilijaryhmä loi taideversion Heurekasta
    12. Taiteilijaryhmä muutti gallerian työpajaksi
    13. Maija Luutosen maalaukset vertautuvat ihmisenä olemiseen
    14. Vaitelias saksofonisti Mark Turner sorvasi omia kappaleitaan Helsingin-keikallaan
    15. Tv-koomikko Jimmy Kimmel juontamaan Oscar-juhlaa
    16. Poptähti Lady Gaga vieraili kodittomien nuorten luona ja kertoi kärsivänsä mielenterveysongelmista
  9. Tiede
    1. Seksuaalisen väkivallan maa: Papua-Uuden-Guinean miehistä yli puolet on osallistunut joukkoraiskaukseen
    2. Luolamiesten ruokavalio ei ollutkaan niin proteiinipainotteista kuin on luultu
    3. Tutkimus: Muiden juttelu häiritsee työntekoa eniten
  10. Mielipide
    1. Suomen korkeakouluissa digikriisi vain syvenee
    2. Paperittomuus johtuu turvapaikkapolitiikasta
    3. Sotilaiden uhrautuva taistelu varjeli siviiliväestöä
    4. Yhä useampi kaupunkilainen haluaa ottaa rennosti
    5. Kulttuuriperinnössämme olisi esiteltävää monenkin museon verran
    6. Lisää kulttuurien kohtaamista!
    7. Vantaalaiset ovat tyytyväisiä terveyspalveluihin
    8. Haimme turhaan apua poikamme raivokohtauksiin – pakkohoidon kynnys on aivan liian korkea
    9. Limuviinojen myynnin salliminen ruokakaupoissa olisi vastuutonta
    10. Arkkitehtuurimuseolle nykyaikaiset tilat
    11. Vanhuudessa ei ole mitään hävettävää
    12. Eläkekeskustelusta unohtuvat verot ja perinnöt
    13. Sepelitön kaistale ilahduttaisi pyöräilijää
  11. Tänään
    1. ”Olen itse tehnyt kaikenlaista” – Kyösti Kakkonen on tyytyväinen oman onnensa seppä
    2. Tapahtumia keskiviikkona 7. joulukuuta
    3. Moderni himmeli valmistuu pilleistä
    4. Tiernapojat tuovat valoa Espooseen
  12. Radio ja TV
    1. Westernelokuva Monte Walsh kuuluttaa villin lännen kuolemaa
    2. Amerikkalaissarjassa laihdutaan lihottamalla – hullua
    3. SuomiLOVE teki sen taas
    4. Keskiviikon tv-elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Viivi ja Wagner
    2. Fingerpori
    3. Lassi ja Leevi
    4. Harald Hirmuinen
    5. Wumo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Helsingin halutuimpiin kouluihin ilmoitetaan jopa vastasyntyneitä – syntymätöntä lasta ei oteta koulujonoon, vaikka vanhemmat kyllä yrittävät

    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Viiskulman Digeliuksen levykauppias Emu Lehtinen on kuollut

    4. 4

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    5. 5

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    6. 6

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    7. 7

      Satoja turvapaikanhakijoita on liittynyt helluntaiseurakuntiin viime vuosina – Helluntaikirkon johtaja: ”Olemme joutuneet laittamaan jos nyt ei jarrun, niin ainakin kytkimen”

    8. 8

      Helsinkiläisen Anter Yaşan Facebook-kirjoitus auttoi käynnistämään vyyhdin, jonka vuoksi ”lelusalakuljettaja” Rami Adhamin toimintaa alettiin tutkia

    9. 9

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    10. 10

      Räikeä eriarvoistuminen johti brexitiin ja Trumpin voittoon – todella huonoja valintoja molemmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    6. 6

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    7. 7

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    8. 8

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    9. 9

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    10. 10

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Puolustusvoimat selvittää, osallistuiko joku Tampereen mielenosoitukseen palveluspuvussa, poliisi käy läpi netissä julkaistuja videoita – ”On omaa kuvaa, sitä on saatu somesta ja on muualtakin”
    3. Nooralotta Neziri on jättänyt viime kesän vaikeudet taakseen – ”Olin niin poikki ja väsynyt, etten käynyt edes kävelylenkillä”
    4. Hiihtäjien dopingtapaukset saavat huippusuunnistajilta Norjan valtavirtaa vähemmän ymmärrystä: ”Kilpailukielto oli reilu ratkaisu”
    5. Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat
    6. Suomen tähtihiihtäjän valmentaja herätti huomiota jäätikköleirillä – Ruotsalaislehti nimesi hänet skandaalimieheksi
    7. Turussa viihtyvän maailmanmestari Olav Lundanesin koneessa on valtava vääntö, vaikka hengityksestä lähtee hämmentävä ääni – ”Se kyllä kuulostaa pahalta”
    8. Suomeen halutaan oma ”kybertsaari” – asian selvittämiseen annettiin valtion rahoitusta yli 100 000 euroa
    9. Valtion omistajaohjauksen päällikkö Eero Heliövaara lähtee ja antaa toiveen seuraajastaan: ”Karmeinta olisi poliittinen virkanimitys”
    10. Björn Wahlroos: Uusi perustuslaki vei hallituksen valtaa, presidentin valtaoikeuksien lisäämistä tulisi vakavasti harkita – suora lähetys kello 15
    11. Venäläistä toimittajaa puukotettiin Moskovassa – hyökkääjä tunkeutui radiokanavan tiloihin
    12. Näytä lisää