Päivän lehti 8.4.2017
Päivän lehti 8.4.2017    |   Lyhyesti

Lähiöistä kiintiöllä valtuustoon

Kaupunkisivuilla (HS 4.4.) oli juttu, kuinka lähiöistä ei valita ihmisiä valtuustoihin. Ehdotukseni on, että äänestysalueen asukasluvun mukaan valitaan kiintiömäärä valtuustoon meneviä ehdokkaita. ­Tämä tuo valtuustoon uusia kotiseutuja ja näkökulmia.

Martti Lintunen

Helsinki

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Kuntavaalit 2017
  • Lähiöt
  • Helsinki
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Paraatipaikka muuttui surun näyttämöksi: Tyrmistys valtasi Tukholman kuorma-autoiskun jälkeen
    2. USA ja Venäjä vastakkain – Presidentti Trumpin dramaattinen täyskäännös johti ohjushyökkäykseen Syyriaan
    3. Kone testaa lohjalaisessa kaivoksessa maailman korkeimpien rakennusten hissejä – video näyttää millaista maan uumenissa on
    4. Mies nosti vanhan isänsä tililtä vuodessa yli 13 000 euroa – vanhukselta rahaa vie usein lapsi, mutta oikeus tutkii harvoin, mistä on kyse
  2. Pääkirjoitus
    1. Trump toimi, mutta mitä siitä seuraa?
    2. Isku Tukholmaan koskettaa myös suomalaisia syvältä
    3. Kunnissa kaivataan tolkkua rahankäyttöön
    4. Ajokortti on todellinen luottokortti
    5. Informaatiosodassa media on osa konfliktia
    6. Vallankumous voi syntyä kuntavaaleissakin
  3. Kotimaa
    1. Tuoko yksi päivähoitoon pantu euro tosiaan kuusi euroa takaisin? Maksuttomasta varhais­kasvatuksesta tuli kuuma vaaliteema, ja tästä syystä se olisi vaikea toteuttaa
    2. Vaalilain isä Lauri Tarasti tyrmää hallituksen kaavailut nettiäänestyksestä: ”Se tuhoaisi vaalisalaisuuden”
    3. Lapsiperheistä löytyi kolme ruokavaliotyyliä: napostelijat, terveystietoiset ja voileipäihmiset – samalla tutkija huomasi helpon tavan syödä terveellisesti
    4. Käräjäoikeus on vaikeuksissa Isis-veljesten teloitusjutun kanssa – ”Minua hämmästyttää, miten hankalaan tilanteeseen poliisi ja tuomioistuin ovat joutuneet”
    5. Sunnuntai on taas virpojien päivä – monissa perheissä kartoitetaan virpomispaikkoja jo etukäteen, ja nyt siinä auttaa sovellus
    6. Puhelinmyyntiin pitäisi pyytää kuluttajan lupa, vaativat kuluttajaviranomaiset
    7. Asiakaspalvelu-chatit raastavat hermoja mutta edistävät myyntiä – Miksi niitä tuntuu olevan joka sivustolla?
    8. Rauman telakka sai sotalaivojen suunnittelusopimuksen – Suomen merivoimille rakennetaan neljä uutta korvettia
    9. Mies löysi maasta keskiaikaisia tavaroita, yritti kaupitella niitä ja puolustautui ”humalaisella päähänpistolla” – oikeus tuomitsi sakkoihin
    10. Ähtärin eläinpuiston susiturman tutkinta on lopetettu
    11. Poliisi ampui vahingossa työtoveriaan Hämeenlinnassa – epäillään törkeästä vamman­tuottamuksesta
    12. Turvapaikan­hakijoiden mielenosoitus­telttaa kohti heitettiin pullolla Oulussa
    13. Hovioikeus hylkäsi Pandemrix-rokotteeseen liittyneen korvausvaateen – nuoren narkolepsian oireet eivät olleet yhteydessä rokotteeseen
    14. Hakanen puuttui pormestarigallupista
  4. Kaupunki
    1. Helsinki pimeni vain vartiksi maaliskuussa, mutta seuraukset olivat tuntuvia – Mitä tapahtuisi, jos katko kestäisikin tunteja?
    2. Helsingissä avattiin K-market vain metrien päähän toisesta K-marketista – Miksi ihmeessä, Kesko?
    3. Pormestaritaisto räjäytti vaalibudjetit – Vapaavuori käyttänyt vaaleihin 60 000, Sinnemäki lähes 30 000 euroa
    4. HS kertoo vaalitulokset tuoreeltaan verkossa sunnuntai-iltana
    5. Vaaliavustajan venäjänkielinen nimi nostatti ilmiriidan vihreiden ja perussuomalaisten vaalivirkailijoiden välillä Helsingissä – ”Rasismikortti nousee nyt liian herkästi”
  5. Ulkomaat
    1. Ottavatko Yhdysvallat ja Venäjä yhteen, oliko isku Syyriaan riski Trumpille, mitä tekee Putin? Asiantuntijat vastaavat
    2. Toivottavasti Trumpin arvaamaton äkkikäännös pelottaa myös Syyrian al-Assadia
    3. Twitter vaihtui Tomahawkiin ja arvostelu muuttui kiitoksiksi – saatamme vielä kaivata aikaa, jolloin epäpoliitikko Trump soti vain pintajulkimoita vastaan
    4. Ruotsin iskun tekijän tai tekijöiden taustalla on suuri merkitys, sillä niin politiikka toimii
    5. Menikö korrektius jo liian pitkälle? Pääministerikin ärähti, kun pääsiäinen-sana katosi suklaamuna­kampanjan nimestä Britanniassa
    6. Trumpilla ja Kiinan Xillä mutkaton ensikohtaaminen – ”Näen, että välillemme muodostuu erittäin hyvä suhde”
  6. Talous
    1. Indonesia on maailman pahimpia saastuttajia – nyt 250 miljoonan ihmisen saarivaltio haluaa apua suomalaiselta metsäosaamiselta
    2. Suomalaisten ikääntyminen kasvattaa lääkebisnestä – lääkkeiden myynti ja investoinnit kasvoivat
    3. Öljyn hinta lähti nousuun Syyrian-iskun jälkeen
    4. Nokialta irtisanotut saamassa 2,6 miljoonaa euroa EU-tukea
    5. Kreikka myöntymässä uusiin lainaehtoihin
    6. Työttömyysaste liki ennätyksen hyvällä tasolla Yhdysvalloissa
  7. Urheilu
    1. Huippu-uimari Jenna Laukkanen paljastaa painajaisensa – ui miesten uikkareissa ja hylätään
    2. Naisleijonat löylyttivät Saksan pronssiottelussa puhtaasti 8–0: olympialaisiin joukkue valmistautuu pelaamalla poikien kanssa
    3. Jokavuotinen älyttömyys toistuu: HIFK pelaa jääkiekkoa ja HJK jalkapalloa samaan aikaan Töölössä
    4. HIFK:n vastuunkantaja tulee harjoituksiin junalla tai bussilla – Miro Heiskasessa on samaa kypsyyttä kuin Patrik Laineessa
    5. KalPa haki toisen voittonsa välieräsarjassa – JYPin Michel Miklikiä uhkaa pelikielto
    6. Nuorella urheilijalla ei aina ole helppoa – lupaava tenniksen pelaaja Patrik Niklas-Salminen sai vihdoin nilkkansa kuntoon
    7. Mikael Granlund katkaisi kuivan putken – Patrik Laineen pistetehtailu pysähtyi
    8. Seagulls otti kauden isoimman voittonsa Kouvoista hurlumheitrillerissä – ”Varmaan paskemminkin voi perjantai-iltaa viettää”
    9. Sumu ja pilvet pilasivat formulapäivän Kiinassa – lääkärikopteri ei päässyt ilmaan
    10. Kris Meeke nappasi Korsikan rallissa johdon ennen Sébastien Ogieriä – Latvala kuudentena
    11. Rion maratonin olympiavoittajan näytteestä löytyi epo-hormonia – yllätystesti tehtiin Keniassa
    12. Urheilugaalan pääsihteeri Martinoja ei jatka Olympiakomiteassa, Gaalassa työt jatkuvat
    13. Polara on Porin vahvin
    14. Perjantain tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua – Kiekko-Vantaa meni Mestiksen finaaliin
  8. Kulttuuri
    1. Näyttelijä Eeva Soivion veli katosi laivamatkalla eikä koskaan löytynyt – ”Mieleen on jäänyt se valtava hiljaisuus, kun kukaan ei osannut sanoa mitään”
    2. Mies käsittelee vanhenemistaan ja arveluttavaa suhdettaan 14-vuotiaaseen poikaan – Kansallisteatterissa nähdään intensiivinen Mannin klassikko
    3. Italialaispoliitikko pahoitti mielensä provosoivasta taidepornosta, mutta Suomessa kukaan ei ollut moksiskaan
    4. Toimittaja kirjoitti Lilla Teaternille koskettavan monologin perheväkivaltaa todistaneiden lasten kertomuksista
    5. Ystävän kuolema, masturbaatio ja kaappihomous synnyttivät Uuno Kailaan runouden – nyt se lohduttaa meitä nykymaailman syyllistämiä
    6. SK: Jussi Hakulinen kieltää Joutsenlaulun Vain elämää -version julkaisemisen – Vaati korvausta siitä, että Jumalan kiistävä säkeistö jätettiin toisesta Yö-yhtyeen kappaleesta pois
    7. Sleepy Sleepers haluaa tehdä elokuvan ”suomalaisesta sananvapaudesta”, tähtenä Kekkonen ja bändi itse – ”Alkaa Kekkosen Suomessa, päättyy Putinin Venäjään”
    8. Kommunismin ja taiteen kuherruskausi oli intensiivinen mutta lyhyt – unelmat murskautuivat
    9. Viikonlopun näyttelykierroksella kysytään isoja kysymyksiä ihmisyydestä ja maailman­kaikkeudesta
    10. Italian Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa nähtiin näyttävä Suomi-osio: tanssiparia lätkittiin Turun vesiltä pyydetyllä kalalla
    11. Milano täyttyi taas designista
    12. Mielen pirstaleista kootaan uudessa suomalais­oopperassa jännittävä psykodraama
    13. Pianisti Radu Lupu soitti HKO:n solistina surumielisesti ja salaperäisesti, kuin unessa
    14. Kulttuuritalossa vietetään romanien kansallispäivää
    15. Popikoni Barry Manilow kertoi lehtihaastattelussa, miksi salaili homouttaan vuosikymmenien ajan – ”Luulin, että fanit pettyvät”
    16. Kansanmusiikki ja -tanssi saavat oman gaalan
  9. Mielipide
    1. Miksi MTK ei aja metsänomistajan etua?
    2. Työvoiman liikkuvuutta pitää tukea
    3. Työpaikat polarisoituvat hyviin ja huonoihin
    4. Valinnanvapaus ei lisää Suomessa olevien lääkäreiden määrää
    5. Ihminen tulee kohdata kokonaisuutena
    6. Kiinalainen kivi on korvattava kotimaisella
    7. Pölyttäjäkatoon on puututtava ripein toimin
    8. Paikallisen sopimisen on oltava rehtiä
    9. Tervehtiminen toisi iloa elämään
    10. Ruotsin opiskeluun ei pidä pakottaa
    11. Lähiöistä kiintiöllä valtuustoon
  10. Tänään
    1. Korvaongelmat katkaisivat saksofonisti Kari ”Sonny” Heinilän soittouran: ”Tuskaisimpina hetkinä mietin, pitääkö minun laittaa kaikki torveni myyntiin”
    2. Matts-Johan Finnilä 1935–2017
    3. Göran Palmgren 1943-2017
    4. Kolme suomalaisalusta saatiin irti karilta
    5. Tapahtumia lauantaina 8. huhtikuuta
    6. Mustalaismusiikin aatelia
    7. Kävele sisällissodan kohtalonpaikoilla
  11. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Lassi ja Leevi
    4. Wumo
  12. Radio ja TV
    1. Euronoiria parhaasta päästä – Hotel Beau Séjour on alkuvuoden kehutuimpia rikossarjoja, ja aivan syystä.
    2. Kestävyyskutitus ei ole naurun asia
    3. Sota, jokapäiväinen leipämme
    4. Lauantain elokuvia
  13. Lauantai
    1. Anni Linnavirta kärsi iho-ongelmista kunnes löysi marjat ja päätti tehdä niistä bisnestä
    2. Astrofyysikko palasi yhdeksän vuoden jälkeen Suomeen ja hämmästyi – miksi suomalaiset haukkuvat niin paljon kotimaataan?
    3. Montréal juhlii koko vuoden – nyt kannattaa matkustaa rentoon ja monipuoliseen kaupunkiin
    4. Testasimme uutta Nokia 6 -älypuhelinta, jota saa pian Suomestakin – Tuttua on vain logo
    5. Suomalaisia kulki Amerikassa kerjäläisinä ja junapummeina – nykyajan siirtolaisellakaan on harvoin hyviä vaihtoehtoja
    6. Kolme päiväretkikohdetta Barcelonasta – vuoristomaisemia, keskiaikaa ja Salvador Dalía
    7. Testasimme Škodan ensimmäistä isoa katumaasturia – näin kulkee kohtuuhintainen Kodiaq
    8. Autojen tuulilasit särkyvät keväisin herkästi – kannattaisiko ottaa lasivakuutus?
    9. Teslan markkina-arvo ohitti Fordin – selityksenä lupaukset, jotka siintävät tulevaisuudessa
    10. Vaihtoehto kaupunkiliikenteeseen – tämä Bugattin uusi polkupyörä maksaa 45 000 euroa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      The New Yorker: Presidentti Trump vitsaili varapresidentti Pencen ”haluavan hirttää kaikki homot”

    3. 3

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    4. 4

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    5. 5

      Tähti­tieteilijät hurmoksessa: Kahden neutroni­tähden törmäys nähtiin ensi kertaa – ”kuolonspiraali” pani liikkeelle avaruutta värisyttäviä gravitaatio­aaltoja

    6. 6

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    7. 7

      Somalian tuhoisaa terrori-iskua ei noteerattu EU:n ulkoministerikokouksessa – Soini kertoo lähettäneensä suruvalittelut, Sipilä ei asiasta twiitannut, vaikka Las Vegasin ampumisia surikin

    8. 8

      Madagaskarilla kymmeniä ihmisiä tappaneen ruton pelätään levinneen Seychelleille

    9. 9

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    10. 10

      Sähköautoyhtiö Tesla irtisanoi satoja työntekijöitä kehityskeskustelujen jälkeen – Model 3:n tuotanto kaukana tavoitteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    5. 5

      Eroperheen lapsella Kaurilla on niin monta aikuista elämässään, ettei hän ole varma, kuinka monta kotia hänellä on – HS:n lukijat kertovat, kuinka kahden kodin perheissä pärjätään

    6. 6

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    7. 7

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    8. 8

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    9. 9

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    10. 10

      ”Rekan nupissa pystyn rauhoittumaan ja ajamaan rauhassa auringonlaskuun” – Jenna, 20, Eveliina, 24, ja Jasmin, 27, kertovat, miksi he ryhtyivät rekkakuskeiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää