Päivän lehti 8.4.2017
Päivän lehti 8.4.2017

Sunnuntai on taas virpojien päivä – monissa perheissä kartoitetaan virpomispaikkoja jo etukäteen, ja nyt siinä auttaa sovellus

Tulevana sunnuntaina virpojat lähtevät taas liikkeelle isossa osassa Suomea.

Aiemmin lapset kiersivät virpomassa palmusunnuntaisin ovelta ovelle, mutta nykyään monessa perheessä virpomiskuvioita mietitään tarkemmin.

Etenkin isoissa kaupungeissa monet vanhemmat eivät laske lapsiaan koputtelemaan mitä tahansa ovea. Moni virpoja käy tuttavien luona, joiden kanssa on etukäteen varmistettu, että kotona ollaan ja herkkupalkkaan on varauduttu.

Pääsiäisen aikaan viriää keskusteluja siitä, missä voi virpoa. Kaikki eivät halua virpojia ovelleen. Osa taas haluaisi, mutta kukaan ei tule.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Karttapohjainen naapurustopalvelu Nappi Naapuri (www.nappinaapuri.fi) yrittää nyt yhdistää virpojia ja heitä, jotka toivottavat virpojat tervetulleiksi.

Nappi Naapuri on karttapohjainen naapurustojen sosiaalinen media, jossa lähialueen ihmiset voivat keskustella, vaihtaa palveluksia tai etsiä vaikka lenkkeilyseuraa. Palvelua tuottaa Yhteismaa ry, joka järjestää muun muassa Siivouspäivää.

Pääsiäisen ajaksi palveluun on avattu väliaikainen ”Virvo”-kategoria, jolla yhdistetään virpojia ja heitä odottavia koteja. Ilmoituksia voi selata rekisteröitymättä, mutta ilmoituksen jättäminen tai siihen vastaaminen vaatii rekisteröitymistä.

Virpominen oli karttapalvelussa mukana ensimmäistä kertaa viime vuonna, ja sai heti suuren suosion. Ilmoituksia virpomispaikoista tuli paljon. Niitä tuli eri puolilta Suomea, mutta eniten pääkaupunkiseudulta.

Pauliina Seppälä Yhteismaa ry:sta kertoo, että karttapalvelu toimii, jotta hyvää mieltä tuottava virpomisperinne voisi jatkua kaupungeissakin.

”Että ne, jotka haluavat osallistua perinteeseen, löytäisivät toisensa”, hän sanoo

”Viime vuonna ainoa huono palaute oli se, että joku oli ajatellut, että tämä on virpomispalvelu ja sieltä tulee joku. Hän oli varautunut, mutta kukaan ei tullut.”

Nyt karttapalvelun sanavalintoihin on yritetty kiinnittää tarkempaa huomiota, jotta väärin ymmärryksiltä vältyttäisiin.

Myös helsinkiläisen vanhempainyhdistysaktiivin Marika Mantereen perheessä virpominen on tärkeä perinne. Perheessä on kolme virpojaa: 6-vuotias tytär ja 11-vuotiaat kaksostyttäret.

”Lapsia tuntuu innostavan koko prosessi. Ensin askarteluvaihe, sitten pukeutuminen ja kasvomaalaukset. Viime vuonna meiltä lähti liikkeelle kolme pupua ja ilmeisesti tänä vuonna kaikki haluavat olla kissoja”, Mantere kertoo.

Kaksostyttäret lähtevät nyt toista kertaa virpomaan kavereidensa kanssa ilman vanhempia. 6-vuotias käy virpomassa äidin tai isän kanssa tutuissa paikoissa, joita on kartoitettu jo etukäteen.

Perheen 11-vuotiaat virpojat aikovat käydä kaveriperheiden luona, mutta myös tuntemattomilla ovilla. Kotona on keskusteltu virpomisen pelisäännöistä.

”Kysytään ystävällisesti, että saako virpoa. Meillä on valmistauduttu myös niin, että kaikilla on oma loru. Ja tietysti kiitetään lopussa. Sitä ajatellaan iloisena kevättervehdyksenä”, Mantere sanoo.

Hänen perheensä virpojiin on suhtauduttu pääasiassa ystävällisesti. Viime vuonna yhdellä ovella virpojat saivat kiukkuisen vastaanoton: asukas sanoi äkäisesti ”ei” ja veti oven kiinni.

”Lapset tuntuvat kuitenkin suhtautuvan maalaisjärjellä siihen, että ihmiset ovat erilaisia. Joitakin tämä ilahduttaa, mutta kaikki eivät sitä halua. Kyllä he tuntuvat ymmärtävän sen hyvin”, Mantere kertoo.

Jos virpojia muistutetaan käyttäytymään kohteliaasti ja ystävällisesti, samaa voi toivoa myös oven toiselta puolelta.

”Jos sanoo ’Kiitos ei’ hymyillen, siitä ei tule läheskään niin paha mieli kuin jos sen sanoo äkäisesti tiuskaisten”, Mantere sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pääsiäinen
  • Palmusunnuntai
  • pääsiäisnoita
  • perinne
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Paraatipaikka muuttui surun näyttämöksi: Tyrmistys valtasi Tukholman kuorma-autoiskun jälkeen
    2. USA ja Venäjä vastakkain – Presidentti Trumpin dramaattinen täyskäännös johti ohjushyökkäykseen Syyriaan
    3. Kone testaa lohjalaisessa kaivoksessa maailman korkeimpien rakennusten hissejä – video näyttää millaista maan uumenissa on
    4. Mies nosti vanhan isänsä tililtä vuodessa yli 13 000 euroa – vanhukselta rahaa vie usein lapsi, mutta oikeus tutkii harvoin, mistä on kyse
  2. Pääkirjoitus
    1. Trump toimi, mutta mitä siitä seuraa?
    2. Isku Tukholmaan koskettaa myös suomalaisia syvältä
    3. Kunnissa kaivataan tolkkua rahankäyttöön
    4. Ajokortti on todellinen luottokortti
    5. Informaatiosodassa media on osa konfliktia
    6. Vallankumous voi syntyä kuntavaaleissakin
  3. Kotimaa
    1. Tuoko yksi päivähoitoon pantu euro tosiaan kuusi euroa takaisin? Maksuttomasta varhais­kasvatuksesta tuli kuuma vaaliteema, ja tästä syystä se olisi vaikea toteuttaa
    2. Vaalilain isä Lauri Tarasti tyrmää hallituksen kaavailut nettiäänestyksestä: ”Se tuhoaisi vaalisalaisuuden”
    3. Lapsiperheistä löytyi kolme ruokavaliotyyliä: napostelijat, terveystietoiset ja voileipäihmiset – samalla tutkija huomasi helpon tavan syödä terveellisesti
    4. Käräjäoikeus on vaikeuksissa Isis-veljesten teloitusjutun kanssa – ”Minua hämmästyttää, miten hankalaan tilanteeseen poliisi ja tuomioistuin ovat joutuneet”
    5. Sunnuntai on taas virpojien päivä – monissa perheissä kartoitetaan virpomispaikkoja jo etukäteen, ja nyt siinä auttaa sovellus
    6. Puhelinmyyntiin pitäisi pyytää kuluttajan lupa, vaativat kuluttajaviranomaiset
    7. Asiakaspalvelu-chatit raastavat hermoja mutta edistävät myyntiä – Miksi niitä tuntuu olevan joka sivustolla?
    8. Rauman telakka sai sotalaivojen suunnittelusopimuksen – Suomen merivoimille rakennetaan neljä uutta korvettia
    9. Mies löysi maasta keskiaikaisia tavaroita, yritti kaupitella niitä ja puolustautui ”humalaisella päähänpistolla” – oikeus tuomitsi sakkoihin
    10. Ähtärin eläinpuiston susiturman tutkinta on lopetettu
    11. Poliisi ampui vahingossa työtoveriaan Hämeenlinnassa – epäillään törkeästä vamman­tuottamuksesta
    12. Turvapaikan­hakijoiden mielenosoitus­telttaa kohti heitettiin pullolla Oulussa
    13. Hovioikeus hylkäsi Pandemrix-rokotteeseen liittyneen korvausvaateen – nuoren narkolepsian oireet eivät olleet yhteydessä rokotteeseen
    14. Hakanen puuttui pormestarigallupista
  4. Kaupunki
    1. Helsinki pimeni vain vartiksi maaliskuussa, mutta seuraukset olivat tuntuvia – Mitä tapahtuisi, jos katko kestäisikin tunteja?
    2. Helsingissä avattiin K-market vain metrien päähän toisesta K-marketista – Miksi ihmeessä, Kesko?
    3. Pormestaritaisto räjäytti vaalibudjetit – Vapaavuori käyttänyt vaaleihin 60 000, Sinnemäki lähes 30 000 euroa
    4. HS kertoo vaalitulokset tuoreeltaan verkossa sunnuntai-iltana
    5. Vaaliavustajan venäjänkielinen nimi nostatti ilmiriidan vihreiden ja perussuomalaisten vaalivirkailijoiden välillä Helsingissä – ”Rasismikortti nousee nyt liian herkästi”
  5. Ulkomaat
    1. Ottavatko Yhdysvallat ja Venäjä yhteen, oliko isku Syyriaan riski Trumpille, mitä tekee Putin? Asiantuntijat vastaavat
    2. Toivottavasti Trumpin arvaamaton äkkikäännös pelottaa myös Syyrian al-Assadia
    3. Twitter vaihtui Tomahawkiin ja arvostelu muuttui kiitoksiksi – saatamme vielä kaivata aikaa, jolloin epäpoliitikko Trump soti vain pintajulkimoita vastaan
    4. Ruotsin iskun tekijän tai tekijöiden taustalla on suuri merkitys, sillä niin politiikka toimii
    5. Menikö korrektius jo liian pitkälle? Pääministerikin ärähti, kun pääsiäinen-sana katosi suklaamuna­kampanjan nimestä Britanniassa
    6. Trumpilla ja Kiinan Xillä mutkaton ensikohtaaminen – ”Näen, että välillemme muodostuu erittäin hyvä suhde”
  6. Talous
    1. Indonesia on maailman pahimpia saastuttajia – nyt 250 miljoonan ihmisen saarivaltio haluaa apua suomalaiselta metsäosaamiselta
    2. Suomalaisten ikääntyminen kasvattaa lääkebisnestä – lääkkeiden myynti ja investoinnit kasvoivat
    3. Öljyn hinta lähti nousuun Syyrian-iskun jälkeen
    4. Nokialta irtisanotut saamassa 2,6 miljoonaa euroa EU-tukea
    5. Kreikka myöntymässä uusiin lainaehtoihin
    6. Työttömyysaste liki ennätyksen hyvällä tasolla Yhdysvalloissa
  7. Urheilu
    1. Huippu-uimari Jenna Laukkanen paljastaa painajaisensa – ui miesten uikkareissa ja hylätään
    2. Naisleijonat löylyttivät Saksan pronssiottelussa puhtaasti 8–0: olympialaisiin joukkue valmistautuu pelaamalla poikien kanssa
    3. Jokavuotinen älyttömyys toistuu: HIFK pelaa jääkiekkoa ja HJK jalkapalloa samaan aikaan Töölössä
    4. HIFK:n vastuunkantaja tulee harjoituksiin junalla tai bussilla – Miro Heiskasessa on samaa kypsyyttä kuin Patrik Laineessa
    5. KalPa haki toisen voittonsa välieräsarjassa – JYPin Michel Miklikiä uhkaa pelikielto
    6. Nuorella urheilijalla ei aina ole helppoa – lupaava tenniksen pelaaja Patrik Niklas-Salminen sai vihdoin nilkkansa kuntoon
    7. Mikael Granlund katkaisi kuivan putken – Patrik Laineen pistetehtailu pysähtyi
    8. Seagulls otti kauden isoimman voittonsa Kouvoista hurlumheitrillerissä – ”Varmaan paskemminkin voi perjantai-iltaa viettää”
    9. Sumu ja pilvet pilasivat formulapäivän Kiinassa – lääkärikopteri ei päässyt ilmaan
    10. Kris Meeke nappasi Korsikan rallissa johdon ennen Sébastien Ogieriä – Latvala kuudentena
    11. Rion maratonin olympiavoittajan näytteestä löytyi epo-hormonia – yllätystesti tehtiin Keniassa
    12. Urheilugaalan pääsihteeri Martinoja ei jatka Olympiakomiteassa, Gaalassa työt jatkuvat
    13. Polara on Porin vahvin
    14. Perjantain tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua – Kiekko-Vantaa meni Mestiksen finaaliin
  8. Kulttuuri
    1. Näyttelijä Eeva Soivion veli katosi laivamatkalla eikä koskaan löytynyt – ”Mieleen on jäänyt se valtava hiljaisuus, kun kukaan ei osannut sanoa mitään”
    2. Mies käsittelee vanhenemistaan ja arveluttavaa suhdettaan 14-vuotiaaseen poikaan – Kansallisteatterissa nähdään intensiivinen Mannin klassikko
    3. Italialaispoliitikko pahoitti mielensä provosoivasta taidepornosta, mutta Suomessa kukaan ei ollut moksiskaan
    4. Toimittaja kirjoitti Lilla Teaternille koskettavan monologin perheväkivaltaa todistaneiden lasten kertomuksista
    5. Ystävän kuolema, masturbaatio ja kaappihomous synnyttivät Uuno Kailaan runouden – nyt se lohduttaa meitä nykymaailman syyllistämiä
    6. SK: Jussi Hakulinen kieltää Joutsenlaulun Vain elämää -version julkaisemisen – Vaati korvausta siitä, että Jumalan kiistävä säkeistö jätettiin toisesta Yö-yhtyeen kappaleesta pois
    7. Sleepy Sleepers haluaa tehdä elokuvan ”suomalaisesta sananvapaudesta”, tähtenä Kekkonen ja bändi itse – ”Alkaa Kekkosen Suomessa, päättyy Putinin Venäjään”
    8. Kommunismin ja taiteen kuherruskausi oli intensiivinen mutta lyhyt – unelmat murskautuivat
    9. Viikonlopun näyttelykierroksella kysytään isoja kysymyksiä ihmisyydestä ja maailman­kaikkeudesta
    10. Italian Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa nähtiin näyttävä Suomi-osio: tanssiparia lätkittiin Turun vesiltä pyydetyllä kalalla
    11. Milano täyttyi taas designista
    12. Mielen pirstaleista kootaan uudessa suomalais­oopperassa jännittävä psykodraama
    13. Pianisti Radu Lupu soitti HKO:n solistina surumielisesti ja salaperäisesti, kuin unessa
    14. Kulttuuritalossa vietetään romanien kansallispäivää
    15. Popikoni Barry Manilow kertoi lehtihaastattelussa, miksi salaili homouttaan vuosikymmenien ajan – ”Luulin, että fanit pettyvät”
    16. Kansanmusiikki ja -tanssi saavat oman gaalan
  9. Mielipide
    1. Miksi MTK ei aja metsänomistajan etua?
    2. Työvoiman liikkuvuutta pitää tukea
    3. Työpaikat polarisoituvat hyviin ja huonoihin
    4. Valinnanvapaus ei lisää Suomessa olevien lääkäreiden määrää
    5. Ihminen tulee kohdata kokonaisuutena
    6. Kiinalainen kivi on korvattava kotimaisella
    7. Pölyttäjäkatoon on puututtava ripein toimin
    8. Paikallisen sopimisen on oltava rehtiä
    9. Tervehtiminen toisi iloa elämään
    10. Ruotsin opiskeluun ei pidä pakottaa
    11. Lähiöistä kiintiöllä valtuustoon
  10. Tänään
    1. Korvaongelmat katkaisivat saksofonisti Kari ”Sonny” Heinilän soittouran: ”Tuskaisimpina hetkinä mietin, pitääkö minun laittaa kaikki torveni myyntiin”
    2. Matts-Johan Finnilä 1935–2017
    3. Göran Palmgren 1943-2017
    4. Kolme suomalaisalusta saatiin irti karilta
    5. Tapahtumia lauantaina 8. huhtikuuta
    6. Mustalaismusiikin aatelia
    7. Kävele sisällissodan kohtalonpaikoilla
  11. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Lassi ja Leevi
    4. Wumo
  12. Radio ja TV
    1. Euronoiria parhaasta päästä – Hotel Beau Séjour on alkuvuoden kehutuimpia rikossarjoja, ja aivan syystä.
    2. Kestävyyskutitus ei ole naurun asia
    3. Sota, jokapäiväinen leipämme
    4. Lauantain elokuvia
  13. Lauantai
    1. Anni Linnavirta kärsi iho-ongelmista kunnes löysi marjat ja päätti tehdä niistä bisnestä
    2. Astrofyysikko palasi yhdeksän vuoden jälkeen Suomeen ja hämmästyi – miksi suomalaiset haukkuvat niin paljon kotimaataan?
    3. Montréal juhlii koko vuoden – nyt kannattaa matkustaa rentoon ja monipuoliseen kaupunkiin
    4. Testasimme uutta Nokia 6 -älypuhelinta, jota saa pian Suomestakin – Tuttua on vain logo
    5. Suomalaisia kulki Amerikassa kerjäläisinä ja junapummeina – nykyajan siirtolaisellakaan on harvoin hyviä vaihtoehtoja
    6. Kolme päiväretkikohdetta Barcelonasta – vuoristomaisemia, keskiaikaa ja Salvador Dalía
    7. Testasimme Škodan ensimmäistä isoa katumaasturia – näin kulkee kohtuuhintainen Kodiaq
    8. Autojen tuulilasit särkyvät keväisin herkästi – kannattaisiko ottaa lasivakuutus?
    9. Teslan markkina-arvo ohitti Fordin – selityksenä lupaukset, jotka siintävät tulevaisuudessa
    10. Vaihtoehto kaupunkiliikenteeseen – tämä Bugattin uusi polkupyörä maksaa 45 000 euroa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juhana Vartiaisen mukaan vain 40 000 työtöntä pystyy työllistymään – HS kysyi asiantuntijoilta, pitääkö luku paikkansa ja mitä ongelmalle pitäisi tehdä

    2. 2

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    3. 3

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      HIM päätti viimeisen Amerikan-kiertueensa New Yorkissa fanien kirkuessa

    6. 6

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Pankkikortteja mahdollisesti kopioitu – Aasiassa tehdyistä nostoista kolmessa päivässä jo 19 rikosilmoitusta

    9. 9

      Jussi Pullisen essee: Somen piti pelastaa maailma, mutta nyt sitä pidetään jopa uhkana demokratialle – Saksa aloitti jo netin suitsimisen, vaikka ankara sääntely voi pilata palvelut

      Tilaajille
    10. 10

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    3. 3

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    4. 4

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    5. 5

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    6. 6

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    7. 7

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    8. 8

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    9. 9

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    10. 10

      Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kerttu Niskanen vahvin takaa-ajon loppukirissä – nuori huippulupaus Eveliina Piippo sai sakon varaslähdöstä
    3. Suuri metrolauantai sujui pehmeästi siihen nähden kuinka paljon liikkeellä oli ”kokemattomia metronkäyttäjiä” – HSL:n arvion mukaan matkustajia oli yli 200 000
    4. Jari-Matti Latvalan rallikausi päättyi puuhun viimeisellä erikoiskokeella –”En olisi halunnut lopettaa vuotta tällä tavalla”
    5. HIM päätti viimeisen Amerikan-kiertueensa New Yorkissa fanien kirkuessa
    6. Juhana Vartiaisen mukaan vain 40 000 työtöntä pystyy työllistymään – HS kysyi asiantuntijoilta, pitääkö luku paikkansa ja mitä ongelmalle pitäisi tehdä
    7. Pohjois-Korean ulkoministeri vierailulle Kuubaan – Kuuba on hylkiövaltion viimeisiä liittolaisia
    8. Tunti sitten
    9. Jussi Pullisen essee: Somen piti pelastaa maailma, mutta nyt sitä pidetään jopa uhkana demokratialle – Saksa aloitti jo netin suitsimisen, vaikka ankara sääntely voi pilata palvelut Tilaajille
    10. Yhdysvaltain merijalkaväen sotilasta epäillään kuolonkolarista Japanissa – ajoi humalassa punaista päin
    11. Tänään tv:ssä: Armi Ratia ajoi kauneuden asiaa – Jörn Donnerin Armi elää! on erilainen muotokuva suomalaisen muotoilun teräsnaisesta
    12. Juoksijoiden silmiä kirveli, kurkkua kuivasi ja nenä vuosi – Delhin puolimaraton järjestettiin hengenvaarallisesta savusumusta huolimatta
    13. Näytä lisää