Päivän lehti 8.5.2018    |   Oikaisuja

Villiraparperin kerääjistä kertoi Rasoul Khorram

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Oikaisut
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Lähde HS:lle: Poliisi on ottanut kiinni sarjakuristajana tunnetun Michael Penttilän henkirikoksesta epäiltynä
    2. Sarjakuristaja oli vapaalla, vaikka edellistä epäilyä puitiin vielä oikeudessa – Hovioikeus ei katsonut jatkamisvaaraa vangitsemisen syyksi toista kertaa
    3. Saara Aallon viisu-unelma alkaa tänään – jos voitto tulee, hän aikoo varoa, ettei hänelle käy kuin Aviciille
    4. Opas viisukatsomoon kello 22: He ovat pahimmat kilpa­kumppanit, kun Saara Aalto kamppailee viimeisistä finaalipaikoista
    5. 2 800 ihmistä haki vuokralle tähän taloon Helsingissä – Tiina Kortelainen maksaa vuokraa 13 euroa neliöltä, kadun toisella puolella vuokra on melkein tuplat
  2. Pääkirjoitus
    1. Näinä viikkoina ydinaseriisunnalla käydään vaarallista peliä
    2. Raideliikenne ei parane vastakkainasettelulla
    3. Kumpi ohjaa kuluttajaa hoikistumaan: vero vai lisätieto?
    4. Ruotsin poliittinen järjestelmä järkkyi suorassa lähetyksessä – länsinaapurin kannattaisi jo alkaa opetella Suomessa keksittyjä poliittisia termejä
    5. Maailmantalouden kasvu näyttää hidastuvan
    6. Iran-sopimuksen kohtalo heijastuu Pohjois-Koreaan
  3. Kotimaa
    1. Lahdesta on tullut Suomen huumesatama, jossa aineita myydään kauppakeskuksessa keskellä kirkasta päivää – ”Tilanne on katastrofaalinen”
    2. Abderrahman Bouananea saattaa odottaa Suomen tarkimmin vartioitu vankilaosasto – näin viranomaiset pyrkivät estämään jihadismin levittämisen
    3. Suomi, Ruotsi ja USA allekirjoittavat kolmenvälisen aiejulistuksen puolustusyhteistyöstä – Jussi Niinistö tapaa puolustusministeri­kollegansa Washingtonissa
    4. Viron ja Suomen pääministerit visioivat yhteiskokouksessa ratayhteyttä Välimereltä Viron ja Suomen kautta Jäämerelle
    5. Sdp:n varjoon jääneet vihreät haluaa nuorisotakuun uusiksi asiantuntijaryhmän voimin – ”Hallituksen pitäisi ottaa kädet pois nuorten sukupolvien taskuista”
    6. Alle 30-vuotiaiden työsuhde­turvan heikentäminen voi törmätä oikeudellisiin ongelmiin – TEM:n virkamies: ”Tämä on haastava kokonaisuus”
    7. Turvapaikan­hakijoiden rikoksissa korostuvat pahoinpitelyt ja uhkailut, selviää tutkimuksesta – taustalla usein erimielisyyksiä uskonnosta
    8. Oulu sai tarpeekseen uimahallia piinaavasta sarjakakkaajasta – rikosilmoitus tehty, tekijä kateissa
    9. Yksi ihminen kuoli tasoristeys­onnettomuudessa Turussa
    10. Lepomäen mukaan sote-malli ei vastaa tavoitteita
    11. Oriveden paikkakunnan nimi on Suomasema
    12. Villiraparperin kerääjistä kertoi Rasoul Khorram
  4. Kaupunki
    1. Rakennusmiehet ihastuivat salaa maalattuun graffitiin niin tulisesti, että irrottivat sen poliisitalon seinästä – ”Kundit tulivat sanomaan, että nyt on tehty jotain nättiä”
    2. Espoon kaupunginhallitus perääntyi sote-kapinasta, vaatii vain viilausta lakeihin – Vantaallakin syntyi tiukka äänestys
    3. Mies raiskasi striptease-tanssijan Helsingissä – sivullinen puuttui peliin ja heitti alastoman raiskaajan vaatteet kadulle
    4. Helsinki etsii ostajaa sisäilmaongelmien takia tyhjennetylle Kätilöopistolle
    5. Helsingin kotihoitajat pyytävät asiakkaita arvioimaan kotikäynnin hoitajan kännykällä tämän läsnäollessa
    6. Kevään yllättävin korvamato tulee Hyvinkäältä: sairaalan väki teki mieleen porautuvan räppiesityksen – käsidesistä
  5. Ulkomaat
    1. Espanjalaiset yrittävät laihduttaa 100 000 kiloa Pekka Puskan opein – ”Ruokailutottumuksemme muistuttavat Pohjois-Karjalaa neljäkymmentä vuotta sitten”
    2. Vladimir Putin vannoi virkavalansa Kremlin Suuressa palatsissa – ilmoitti Medvedevin jatkavan pääministerinä
    3. Sydänvaivainen 92-vuotias havittelee paluuta Malesian johtoon – yrittää syrjäyttää vanhan suojattinsa tukenaan entinen arkkivihollinen, joka istuu vankilassa homoseksistä
    4. Hizbollah liittolaisineen viemässä voiton Libanonin vaaleissa – Iranin vaikutusvalta alueella kasvaa entisestään
    5. Kulkukoiralaumat tappaneet useita lapsia Pohjois-Intiassa – nuorimmat uhrit 5–7-vuotiaita
    6. Venäjän ihmisoikeusasiamies vaatii selvitystä poliisin rajuista otteista Pietarissa – peräti 200 Putinia vastaan protestoinutta pidätettiin
    7. Yhdysvaltain suurlähetystön kyltit ilmestyivät Jerusalemiin – Rauhanneuvottelija pettyi: ”Ratkaisu on laiton”
  6. Urheilu
    1. Sebastian Aho on poikkeuksellinen jääkiekkoilija – hän näkee pelitapahtumat ennen kuin ne ovat tapahtuneet
    2. Väitös: Naiset saavat liikuntajohtajina pienempää palkkaa kuin miehet, vaikka ovat paremmin koulutettuja
    3. Haulan Vegas sivusi NHL-historiaa – Rask ja Donskoi kesälomille
    4. Alkukaudella kompastelleen Hongan tuomitseminen on vielä liian aikaista
    5. Hongan ensimmäinen kotivoitto karkasi lopussa –valmentaja perusteli rohkeaa pelitapaa: ”Emme voi kokonaan luovuttaa”
    6. João Klauss ilmestyi pimennosta HJK:n ratkaisijaksi
    7. Superpesis myöntää Oulun Lipon ongelmien ryvettävän sarjan uskottavuutta: ”Onhan se vahingollista”
    8. Lehti: Kv. yleisurheiluliiton salaisella dopingepäilyjen listalla satoja urheilijoita – mukana olympiavoittajia ja maailmanmestareita
    9. Tiistain tulospörssissä tuloksia rahapelejä ja tv-urheilua
  7. Talous
    1. Kun aasialainen työntekijä on liian kallis, vaatteiden valmistus siirtyy Afrikkaan – ”Yhden vietnamilaisen hinnalla saamme palkattua viisi etiopialaista”
    2. Öljyn hinta nousi korkeimmilleen sitten vuoden 2014 – markkinoilla odotetaan huolestuneina Trumpin Iran-ratkaisua
    3. Vanhempien asunto voi aiheuttaa periville lapsille hankalan veroyllätyksen – näillä vinkeillä voit säästää jopa kymmeniätuhansia euroja
    4. Nestlé hankki oikeudet Starbucksin kahvien myyntiin kuuden miljardin euron jättikaupassa
    5. Lentoyhtiö Air France KLM:n toimitusjohtaja kertoi eroavansa – yhtiön arvo lähti syöksyyn
    6. Bloomberg: Ferrari myi jo lähes koko vuoden 2018 tuotannon – vain ”perheautoa” saatavilla, huippunopeus 330 km/h
  8. Tänään
    1. Työmarkkinapomo Tapani Kahri teki koko työuransa Eteläranta kympissä – ”Viihdyin heti eikä tullut tarvetta lähteä muualle”
    2. Sirkku Hellsten 1962–2018
    3. Erkki Eronen 1926–2018
    4. Pariisin katusota uhkaa neuvotteluvalmisteluja
    5. Tapahtumia tiistaina 8. toukokuuta
    6. Pikkukanttorit lähtevät Unkariin
    7. Jukka Rislakki kertoo kirjastaan
  9. Tiede
    1. Lukijat keksivät tuhat nimeä oudolle limalöllerölle – vieraslajin suomenkielisestä nimestä ei virallisesti päätä kukaan
  10. Mielipide
    1. Viaton utelu vauvatoiveista voi satuttaa tahattomasti lapsetonta
    2. Me aviosäädyttömät olemme verotuksellisesti eriarvoisia kuin virallisesti vihityt tai lapsensa tehneet
    3. Vanhusten kokemus kannattaa hyödyntää kunnallisessa päätöksenteossa
    4. Kesälomat ovat oppilaita eivätkä elinkeinoelämän tarpeita varten
    5. Timo Soini HS:n mielipidepalstalla: Suomi lähetti useita nootteja Arabiemiraateille Tiina Jauhiaisen tapauksesta
    6. Säädöksiä on sujuvoitettu
    7. Lennot kortille – kukaan ei tarvitse vuosittain lukuisia lomalentoja
    8. Tammisaaren vankileirillä opiskeltiin
  11. Kulttuuri
    1. Harrison Ford lensi Millennium Falconia eri lailla kuin häneltä Han Solon roolin perinyt Alden Ehrenreich, sanoo Joonas Suotamo – joka näyttelee Chewbaccaa uudessa Star Wars -elokuvassa
    2. Otto Karvosen käsitetaide osoittaa, miten halvalla ihminen on valmis myymään vaikka moraalinsa
    3. Vox Helsingin aiheena totuus – katso keskustelutilaisuus HS:n nettisivulta
    4. Chanson-laulaja Jacques Brelin lumo ei haihdu – näyttelijä Timo Tuominen jäi Brelin sodanvastaisten laulujen koukkuun jo 1980-luvulla
    5. Neljän jäsenen lähtö Ruotsin Akatemiasta varmistui
    6. Näyttelijä Minna Haapkylä siirtyy draamatuottajaksi tv-tuotantoyhtiöön
  12. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Lassi ja Leevi
    4. Harald Hirmuinen
    5. Wumo
    6. Rip Kirby
  13. Radio ja TV
    1. Erään konttoristin tarina – Eija-Elina Bergholmin ohjaus Marja pieni! oli 1970-luvulla harvinainen tapaus
    2. Mestarivalokuvaaja lavasti hittikuvansa – henkilökuvan selitys ei tyydytä
    3. Jukka Kajava oli monille kriitikon synonyymi – 1970-luvun tv-kolumneissaan Kajava varoitteli ”sarjamuotoisuuden narkomaniasta”
    4. Tiistain elokuvia
  14. Ajanviete
    1. Kuinka monta prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä johtuu lentämisestä? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    2. HS:n miniristikossa kysellään tänään muusikoista – Ratkaisetko ristikon?
    3. Päivän sudoku

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    2. 2

      Tutkimus: Vääränlaiset suolisto­bakteerit ja viina ovat vaarallinen yhdistelmä

    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    5. 5

      Turvallisuusneuvonantaja todisti Trumpin virkarikos­tutkinnassa – kertoi saaneensa tarjouksen ryhtyä Ukrainan puolustus­ministeriksi

    6. 6

      Arvostettu brittimedia: Huuhkajien pelit Pietarissa saattavat jäädä väliin myös siksi, että Venäjä voidaan hyllyttää EM-kisoista

    7. 7

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    8. 8

      Piraattipuolueen rivit rakoilevat: puheenjohtaja haluaa lakkauttaa puolueen ja liittää sen toiseen

    9. 9

      John Irvingin teos käsittelee seksuaalisuutta ja uskontoa niin rajusti, että se on yhä kielletty joissakin kouluissa – Taustalla on kirjailijan nuoruuden trauma

      Tilaajille
    10. 10

      Treenin jälkeen moni tekee virheen, joka voi hidastaa kehitystä – Tästä on kyse aktiivisessa palautumisessa, joka hyödyttää jokaista treenaajaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    2. 2

      Treenin jälkeen moni tekee virheen, joka voi hidastaa kehitystä – Tästä on kyse aktiivisessa palautumisessa, joka hyödyttää jokaista treenaajaa

      Tilaajille
    3. 3

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    4. 4

      John Irvingin teos käsittelee seksuaalisuutta ja uskontoa niin rajusti, että se on yhä kielletty joissakin kouluissa – Taustalla on kirjailijan nuoruuden trauma

      Tilaajille
    5. 5

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    6. 6

      Alfa-tv nousi otsikoihin kun se hermostui ohjelmansa trans-vieraasta – katsoimme kanavaa viikon putkeen, ja tältä se näytti

    7. 7

      Mitä jos jättää auton huoltamatta, tankkaa väärää polttoainetta tai ajaa kytkin pohjassa? Autoiluun liittyy kysymyksiä, joita et ehkä kehtaa kysyä – kokosimme vastauksia

    8. 8

      Ohikulkija huomasi maassa pienen pienen pilkahduksen: Nyt Espoossa kaivetaan esiin asuinpaikkaa Suomen esihistorian arvoitukselliselta aikakaudelta

    9. 9

      Postin lakko ja tukilakot jatkuvat – työntekijäpuoli hylkäsi sovintoesityksen pakettilajittelijoiden siirron takia

    10. 10

      Ay-liike suuttui kirjoitusvirheitä myöten samanlaisista esityksistä – EK ei kiistä yhteisiä tavoitteita työehtoneuvotteluissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    6. 6

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    7. 7

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    8. 8

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    9. 9

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    10. 10

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    11. Näytä lisää