Päivän lehti 9.4.2017
Päivän lehti 9.4.2017

Saksalaislehti: Vesa Sirénin kirja käy musiikin lisäksi läpi rahan, snapsien ja seksin vaikutusta suomalaisten kapellimestarien työhön

Toimittaja Vesa Sirénin juuri saksaksi ilmestynyt kirja Finnlands Dirigenten ( Suomalaiset kapellimestarit Sibeliuksesta Salosesta, Kajanuksesta Franckiin, 2010) saa kiitoksia Frankfurter Allgemeine Zeitungissa. Kriitikko Jan Brachmannin mukaan Sirén tietää kaiken suomalaisten menestystarinasta aina sinfoniaorkesterien kehityksestä 1880-luvulta ja Sibeliuksen itsensä johtamista konserteista nykyisiin menestyjiin.

Lehti mainitsee Esa-Pekka Salosen, Jukka-Pekka Sarasteen, Sakari Oramon, John Storgårdsin, Susanna Mälkin, Mikko Franckin, Pietari Inkisen ja Santtu-Matias (saksalaislehdessä ”Mathias”) Rouvalin.

Sirénin teos ei kriitikon mukaan ole vain menestyneimpien kapellimestareiden kollektiivinen elämäkerta, vaan tärkeää historiankirjoitusta. Brachmannin mukaan kirja käy musiikin lisäksi läpi myös rahan, snapsien ja kriitikon mielestä jopa seksin vaikutusta työhön.

Kapellimestarien joistakin ylettömyyksistä ja muutaman alkoholismista kriitikko saa käsityksen, että ammatti on ollut Suomessa varsinainen macho-klubi, mikä selittää Susanna Mälkin kaltaisten naisten suhteellisen myöhäistä läpimurtoa alalla. Sakari Oramon ja Hannu Linnun Brachmann katsoo olevan machoilun suhteen poikkeuksia. Sirén ei kriitikon mukaan suuremmin kritisoi ylettömyyksiä, mutta ansiokkaasti hän ei myöskään salaa niitä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Lähes tuhatsivuinen kirja on sekä kiehtova että pelottava, viihdyttävä ja selkeä, eikä vain Suomen-ystäville vaan kaikille musiikkia harrastaville”, Brachmann kirjoittaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Klassinen musiikki
  • Kapellimestari
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Kukkia ja uusia pidätyksiä: He eivät voita, vannoi Tukholma ja palasi lauantaina hitaasti arkeen
    2. Tukholma vastasi iskuun rakkaudella
    3. ”Ole valmis takinkääntöön ja tuki välillä suusi” – Kuntapolitiikan konkarit paljastavat aloittelijoiden yleisimmät virheet
    4. Näin kuntavaalipäivä etenee – HS antaa tärpit, mitä päivän aikana kannattaa seurata
    5. HS kertoo vaalitulokset tuoreeltaan verkossa sunnuntai-iltana
    6. Kotimaassaan vainotut Abdul ja Iffat saavat sunnuntaina äänestää ensimmäistä kertaa elämässään – ”Valtavan tärkeä päivä”
    7. Oletko idioottien ympäröimänä? Tutkija auttaa näkemään typeryksissä uusia piirteitä ja ymmärtämään, että harva on tolvana
  2. Pääkirjoitus
    1. Demokratia elää äänensä käyttäjistä
    2. Espanja keräsi irtopisteitä, Britannia teki oman maalin
    3. Ihmisten pelot voittavat omat kokemukset
    4. Ääri-islamismi on todellinen uhka, mutta terrorismin vastustamista ei pidä jättää maahanmuuton vastustajille
    5. Historiallinen hetki Helsingissä
    6. Karlsson
    7. Terrori iskeytyi silmien eteen Tukholmasta
  3. Kotimaa
    1. Leprasaari Seiliin aiotaan tuoda kymmeniä tuhansia turisteja – ”Tuntuu että nyt kaikki tuhotaan”
    2. Marjatta Ylönen sai nuorena isältään lemmikkimäyrän – riistakamerakuvat näyttävät mäyrälinnan öisen elämän
    3. HS:n kisa vanhimmasta kännykästä kovenee: Pekka Tuunainen käyttää yhä vuoden 1993 Ericssoniaan – ”Sitä varmaan mainostettiin alle 400-grammaisena”
    4. Pentti Hakkarainen nousi Finnveran johtoon
    5. Mies yritti kaupasta anastetulla pyörällä pakoon Salossa, mutta matka päättyi jo ulko-oveen – löi lopuksi vartijaa kasvoihin
    6. Autoilija törmäsi suojatietä ylittäneeseen lapseen Lahdessa
    7. Kaksi loukkaantui lyhtypylväskolarissa Joensuussa
    8. Nizzan terrori-isku tapahtui vuonna 2016
    9. Helsingin seudun korkeasti koulutettujen osuus 25–64-vuotiaista oli vuonna 49 prosenttia
  4. Kaupunki
    1. 12-vuotiaat helsinkiläispojat myivät vohveleita Sepänkadulla tienatakseen rahat kuvauskopteriin – kauppa antoikin lennokit ilmaiseksi
    2. Reino Savukoski on hakenut satoja kadonneita – nyt hän etsii Valtteri Ihalaista Helsingin edustan vesiltä
  5. Ulkomaat
    1. Lenin nousi junaan ja suisti maailman raiteiltaan – Heikki Aittokoski kulkee matkan, jota ilman Suomi ei juhlisi nyt itsenäisyyttään
    2. Yhdysvallat varoitti Syyriaa tekemästä uusia kaasuiskuja – Epäillyn sariinihyökkäyksen kohdetta pommitettiin uudelleen
    3. Yli 40 vuoden terrori on ohi: Ainakin 829 ihmistä surmannut baskien terroristijärjestö ETA luovutti aseensa
    4. Somalimerirosvoja epäillään rahtilaivan kaappauksesta
  6. Talous
    1. Elinkeinoministeri väittää, että avoimia työpaikkoja on 100  000 – totuus on paljon monimutkaisempi
  7. Urheilu
    1. Bäckström, 39, näytti omistajan mallia HIFK:n maalissa –”Tämä laji on sellainen, ettei tekosyyt, selittely ja laiskuus vie eteenpäin”
    2. Entinen Tapparan pelaaja Malinen rankaisi, IFK kavensi välieräsarjan: ”Yllätyin itsekin, että meni sinne”
    3. Pieni pilkahdus mestaripelistä – nyt HIFK:n pitäisi vielä säilyttää taso
    4. Espoo United nousi riemulla Korisliigaan – liigaan saadaan taas pääkaupunkiseudun paikallisottelu
    5. Urheilumiljonäärin hymy on herkässä Espoossa
    6. JYP osui viimein – KalPa kaatui Anssi Löfmanin maalilla
    7. Hamiltonille juhlapaalu Mercedeksen juhlakisaan – ”Olen saavuttanut kaikki paaluni ja voittoni Mercedeksen moottoreilla”
    8. Latvala kärkkyy jo kolmatta sijaa Korsikan MM-rallissa –”Perjantaina piti taistella, nyt ajaminen oli nautinto”
    9. Harri Heliövaara tähtää nelinpeliuraan, vaikka tienaisi ehkä paremmin siviilielämässä –”Siellä ei ole samaa vapautta kuin tenniksenpelaajan elämässä”
    10. HIFK ja PS Kemi aloittivat Veikkausliigassa tasapelillä – katso liigan huippuhetket videoilta
    11. JJK sai kylmän suihkun Veikkausliigassa heti kättelyssä, numerot eivät olleet liian tylyt
    12. Naisleijonat löylyttivät Saksan pronssiottelussa puhtaasti 8–0: olympialaisiin joukkue valmistautuu pelaamalla poikien kanssa
    13. Haikeat jäähyväiset vanhalle kotistadionille – jää hyvästi Vicente Calderón!
    14. Middlesbrough matkalla alaspäin – Soisalo saa odottaa mahdollisuuttaan
    15. Itseään tylyttänyt Sergio Garcia taas mukana Mastersin voittokamppailussa
    16. Kiekko-Vantaa pelaa Mestiksen finaaleissa 14 vuoden tauon jälkeen – ”Lähdimme altavastaajina sarjaan, ja sitkeys palkittiin”
    17. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua – Hamilton lähtee paalulta sunnuntain F1-kisaan Kiinassa ja lottonumerot
  8. Sunnuntai
    1. Vuorineuvos Tauno Matomäki on nähnyt Suomen talouselämässä kaiken: suuret fuusiot ja Nalle Wahlroosin sukkatupsut
    2. Demokratiaa korjataan väärillä keinoilla ja se pahentaa eriarvoisuutta, sanoo tutkija – ”Äänestysikä on laskettava 16 vuoteen”
    3. Etsin uskoa ja kolkutin kirkon ovea – pappi sanoi, että olen pyhän puutteessa
    4. Riitänkö? Jaksanko? Kelpaanko? Irja Askola ja kolme muuta pappia kertovat, mistä ihmiset haluavat puhua heille – myös Putoushahmon hyytävä hokema on tuttu sielunpaimenille
    5. Mangosorbetin maku saa minut oppineeseen ja akateemiseen mielentilaan
    6. Maailma hengittää nyt tyylillä – tältä näyttävät trendikkäimmät hengityssuojaimet
    7. Mistä ruokaa nirsoileville pandoille?
    8. Miksi kadehdin niin paljon läheisiäni?
  9. Ura
    1. Avoimet työpaikat piileskelevät nyt monissa eri palveluissa – Asiantuntija kertoo, mistä sovelluksista töitä kannattaa metsästää
    2. Tuliko taas käytyä digityökalukurssi ilman oppimistuloksia? – Tyhmyydentunteesta on tullut arkea tietotyöläisille
    3. Työnhakija, ota huomioon nämä asiat, jos joudut psykologiseen testaukseen – Huonolaatuiset pikatestit yleistyvät, kertoo asiantuntija
    4. ”Amputoidun tärkein päivä on se, jolloin hän päättää, että elämä jatkuu” – Proteesien valmistaja auttaa asiakkaitaan uuden elämän alkuun
  10. Kulttuuri
    1. Suomella on Marimekkonsa ja Aaltonsa – ja Ruotsilla on Josef Frank, siis kuka?
    2. Saariaho kiinnostavampi kuin Wagner – huippuohjaaja ei pelasta Kansallisoopperan Ringiä
    3. Saara Aalto ei stressaa odotuksista, mutta myöntää somehehkutuksen ”menneen överiksi” – Nyt hän haluaa perustaa koulun ja laulaa Kiinan presidentille
    4. Villi länsi ei kuole, koska se muuttuu koko ajan – ja pitää tarinat ikuisen inhimillisinä
    5. Oli kaunis kesäpäivä vuonna 1917, kun anarkistit valtasivat Tuomiokirkon
    6. ”Tässä sitä ollaan, pää alaspäin naisen sisässä” – mestarikirjailija palasi makaaberiin huumoriin
    7. Parasta juuri nyt ovat Vuosisadan naiset, Finnforestin kokoelma ja Tahdon asian uusinta
    8. Nykyruno asettuu kohtauksiksi ja ottaa poliittista kantaa
    9. Tapiola sai paljon vieraita Hong Kongista: aluksi hauskanpitoa, lopuksi traagisuutta
    10. Kaisa Viitanen ja Katja Tähjä valittiin vuoden freelancereiksi
    11. Kirjallisuuden suomentajien palkinnot Jaana Iso-Markulle ja Tuomas Kaukolle
  11. Mielipide
    1. Pormestarin valinta vaikuttaa kuntavaalien tulokseen
    2. Nettiäänestyksestä voidaan tehdä luotettava
    3. Nuoria on rohkaistava äänestämään
    4. Äänestäminen ei vie paljon aikaa
    5. Verkon videopalvelut eivät korvaa lukemista
    6. Taide liikuttaa lasta monin tavoin
    7. Jos nuoria vaaditaan kouluttautumaan, on huolehdittava koulutuksen laadusta
    8. Vanhustenhoidon epäkohdat pitää korjata
    9. Palovaroitin ei estä yhdenkään tulipalon syttymistä
    10. Puolueettomuutta tulee ikävä
  12. Tänään
    1. Tuulikki Kannisto 1941–2017
    2. Antti Mäkinen 1934–2017
    3. Pommitusten ja ilmataistelujen jälkeen painostava tunnelma Israelin ja Syyrian rajalla
    4. Tapahtumia sunnuntaina 9. huhtikuuta
    5. Tervetuloa takaisin, muuttolinnut
    6. Vesillelasku koskimelojien malliin
    7. Candomino-kuoron 50-vuotiskonsertti
  13. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Harald Hirmuinen
    3. Jäätävä Spede
    4. Lassi ja Leevi
    5. Velho
  14. Radio ja TV
    1. Epäasiallinen naisasianainen Areenassa – vagina ja valta ovat koomikko Amy Schumerin sarjan vakioaiheita
    2. Vanhukset unelmoivat kuin teinit
    3. Sunnuntain tv-elokuvia: Cirque du Soleil ja viiden tähden Howard Hawks -klassikko
  15. Koti
    1. Miten perintö jaetaan ilman riitoja? Tuhlaa itse kaikki varat jo eläessäsi tai lue nämä verojuristin rahanarvoiset neuvot
    2. Näin löydät pätevän kuntotarkastajan ja voit välttää kalliit korjaukset – Ammattitaidoton tarkastaja ei aina huomaa homevauriota
    3. Talo tuntuu enemmän kodilta, kun sen eteen on hieman hikoillut
    4. Saako hallitus palkata talossa asuvan kiinteistönvälittäjän?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    3. 3

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    4. 4

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    5. 5

      Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

    6. 6

      Japanissa tehdään niin vähän rikoksia että pikkuhousuvarkauskin saa rikostutkijat liikkeelle – poikkeuksena 70-vuotias sarjamurhaaja ”Musta leski”

    7. 7

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    8. 8

      HS Inarissa: Paavo Ruotsalaisen kodin lähelle saattoi pudota pala Marsia – ”Sanoin vaimolle, että joku taisi ampua valoraketin”

    9. 9

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    10. 10

      Morrissey vähättelee viihdealan seksuaalisesta ahdistelusta noussutta kohua: ”Ihmiset ovat tienneet mitä tapahtuu ja pelanneet mukana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    3. 3

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    4. 4

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    5. 5

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    6. 6

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    9. 9

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    10. 10

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää