Ensi keväänä käydään mahdollisesti jopa kolmet vaalit – ”Tällaista vaalisumaa ei ole koskaan ollut”

Eduskunta- ja eurovaalien lisäksi maakuntavaalit saatetaan käydä keväällä. Kolmien vaalien järjestäminen alle puolen vuoden sisällä olisi ennennäkemätöntä.

Kampin keskuksen vahtimestari Mikko Suhonen valmisteli tammikuun presidentinvaalien äänestyspaikkaa Helsingissä. Vuonna 2016 maakuntavaaleja kaavailtiin järjestettäväksi presidentinvaalien yhteydessä 2018.

| Päivitetty

Maakuntavaalien lykkääntyminen aiheuttaisi ensi keväälle vaalisuman, jonka purkaminen vaikuttaa olevan pulmallista.

Seuraavien eduskuntavaalien vaalipäivä on huhtikuun 14. ja eurovaalit ajoittuvat touko–kesäkuulle. Näyttää myös siltä, että lokakuulle kaavailtu maakuntavaalien vaalipäivä tulee siirtymään ensi vuoden puolelle. Eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen (sd) arvio keskiviikkona HS:lle, että eduskunnan äänestys hallituksen sote-uudistuksesta menee syksylle. Tämä tarkoittaa todennäköisesti myös maakuntavaalien ja koko maakuntauudistuksen lykkääntymistä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?