Vuonna 1968 Tampereen Pispalaan kommunistisukuun syntyi uusi jäsen, Kirsi Marie Liimatainen. Sisällissodan lopulla yksi hänen sukulaisensa vältti vankileirin piileskelemällä komerossa. Sodan aikaan toiset istuivat turvasäilössä. Lapsena kaikki Kirsin kaverit olivat pioneereissa ja tietysti hän itse myös.
DDR:ssä opiskellut Kirsi Liimatainen etsi dokumenttiinsa vanhoja tovereitaan ja sai selville, että utopia vapaudesta ja solidaarisuudesta elää yhä
Vanhojen asioiden penkominen herätti monissa epäilyksiä. ”Dokumentin tekemisen takia minua syytettiin petturiksi. Monille vanhan polven vasemmistolaisille se on toiminut puhdistavana.”
Kirsi Marie Liimatainen on valmistunut Suomessa näyttelijäksi ja opiskellut Saksassa elokuvaohjaajaksi.