Päivän lehti 10.2.2017
Päivän lehti 10.2.2017    |   Mielipide

Milloin Espoossa on teatterin vuoro?

Espoon kaupunginteatteri saa yhä 30 vuoden taistelun jälkeen odottaa omaa toimivaa teatteritilaa.

Helsingin Sanomat kirjoitti näyttävästi Espoon kaupungin rahankäytöstä (Kaupunki 30.1.). Miljoonia euroja menee vähän joka suuntaan. Yksi on kuitenkin joukosta poissa: ­Espoon tuleva teatteritalo.

Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markus Torkki (kok) sanoi jutussa, että rahaa kanavoidaan sellaiseen, mikä ei tuota mitään. Lisäksi hän totesi, että aikataulut ja kustannukset eivät pidä. Tämä on tuttua kaikille niille, jotka kantavat huolta espoolaisen kulttuurin tulevaisuudesta.

Kuntavaalit ovat pian, mutta vieläkään espoolaispoliitikkoja ei näytä kiinnostavan kulttuuri. Samaan aikaan kun kymmeniä miljoonia euroja heitellään erilaisten väylien rakentamiseen ympäri Espoota, Espoon kaupunginteatteri, Suomen kansainvälinen teatteri, saa yhä 30 vuoden taistelun jälkeen odottaa omaa toimivaa teatteritilaa.

Teatteritalolle tuntuu aina olevan jokin este, kuten Pia Kauman (kok) mainitsema ­investointikatto. Se onkin aito espoolainen erikoisuus, joka estää ennennäkemättömän halvan lainarahan kanavoimisen nyt espoolaiseen rakentamiseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Milloin on teatterin vuoro? Aikaa on vuoden 2020 loppuun, jolloin Espoon kaupungin­teatteri menettää nykyisen toimitilansa. Uusi tila Vesiputous­talon itäpuolelle saataisiin ajoissa, jos vain halua ja uskallusta olisi. Eikö kukaan espoolais­poliitikko halua taisteluun kulttuurin puolesta? Vai onko edessä kaiken espoolaisen teatteri­toiminnan kuolema?

Heikki Pohjala

Espoo

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Espoo
  • Espoon kaupunginteatteri
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Kiinalaisessa huvipuistossa taapero tekee kolme työvuoroa putkeen – viisivuotias saa käteensä konepistoolin
    2. Ennen oli huonommin, väkivallan uhka leijui kaikkialla – Helsingin nuoret kulkivat nyrkkirauta ja stiletti taskussa
    3. Äidiksi yksin tullut Valentina sai kaksoset ja aivoverenvuodon – sadat vauvaperheet saavat joka vuosi apua äärimmäisten ongelmien vuoksi
    4. Näyttelijä Naomie Harris oli kieltäytyä Oscar-roolistaan – ”Joskus sitä on idiootti”
  2. Pääkirjoitus
    1. Sipilän hallituksen liikkumatila loppuu
    2. Afganistanin maaperään kylvetty sato silpoo lapsia
    3. Jussi Niinistön valikoiva hipiä
    4. Vaalit lähestyvät, ehdokas puuttuu
    5. Kaksoiskansalaisten oikeuksia ei pidä rajoittaa
    6. Karlsson
    7. Osallistava sosiaaliturva kiinnostaa ja epäilyttää
  3. Kotimaa
    1. Suomeen saapui puolitoista vuotta sitten neljä toiveikasta irakilaista – Mitä heille tapahtui?
    2. Romahtanut kaivosalue pysyy eristettynä Salossa
    3. Terrafamelle on löytynyt uusi omistaja ulkomailta, myös valtio pysyy mukana kaivosyhtiössä
    4. Toimittaja Susanne Päivärinta irtisanoutui Yleisradiosta – syyttää päätoimittaja Atte Jääskeläistä sensuurista ja painostuksesta
    5. Verotyöryhmä: Omistajayrittäjien osinkoverotukseen tarvitaan isoja muutoksia
    6. Aviovaimo- ja aviomies -käsitteet katoavat – tällainen on uusi sukupuolineutraali siviilivihkimisen kaava
    7. Eläkealoitteella vähän ymmärtäjiä eduskunnassa – ”Nykyiset eläkerahastot olisi syöty, kun nykyiset parikymppiset jäävät eläkkeelle”
    8. Pakkaset päättyvät tältä erää, ja säässä on lupaus keväästä: lämpöasteita, kuivaa ja aurinkoa
    9. Autoliikkeen palo aiheuttaa miljoonavahingot Keminmaassa – syttymissyy ei ole vielä tiedossa
    10. Kahta nigerialaista epäillään ihmiskaupasta
    11. Pirkko Kanerva asuu Vantaalla
    12. Auringon ja Maan etäisyys on 149 miljoonaa kilometriä
  4. Kaupunki
    1. Lastensuojelusta tehdään sijoitustuote: Rahoittaja käärii voitot, jos syrjäytymisvaarassa ollut lapsi voi aikuisena hyvin
    2. Poliisi epäilee: Venäjän valtiolta huijattiin miljoonia euroja massiivisessa kiinteistökaupassa pääkaupunkiseudulla
    3. Homeinen kirkko odottaa päätöstä kohtalostaan keskellä Tikkurilaa – tyhjillään jo neljä vuotta
    4. Kaisaniemen Säätalo jyrätään pian matalaksi, tilalle ”freesimpää” toimistotilaa
    5. Keravalainen naiskaksikko tehtaili nettipetoksia sepitetyillä Muumi-tuotteilla
    6. Vihreiden Anni Sinnemäki jätti eronpyyntönsä apulaiskaupunginjohtajan virasta
    7. Jäätynyt koiranpentu löytyi hylättynä metsästä Vuosaaressa – ”Ihmisen on täytynyt se sinne viedä”
  5. Ulkomaat
    1. HS-analyysi: Somalian uuden presidentin valinta oli lopulta toivonpilkahdus
    2. YK-lähteet: Jopa 1 000 muslimia tapettu Myanmarissa – Buddhalaismunkit osoittivat mieltään avustuslaivalle
    3. Trumpin opetusministeri Betsy DeVos on miljardööri, joka lahjoittaa rahaa ”homojen eheyttämistyölle” ja haluaa koulujen ”edistävän Jumalan valtakuntaa”
    4. Trump unohtaa, ettei maa ole firma – ja siksi hän uhkailee tuomareita kuin banaanitasavallan päämies
    5. Baltian presidentit: Yhdysvallat yhä sitoutunut Baltian puolustukseen, mutta Euroopan otettava isompi rooli
    6. Lehti: Ranska uskoo Venäjän sorkkivan presidentinvaaleja tehtailemalla Le Pen -myönteisiä kirjoituksia ja levittämällä lokaa tämän vastustajista
    7. Räjähdys ydinvoimalassa Ranskassa – ei varoitusta ydinsäteilystä
    8. Romanian oikeusministeri erosi korruptiokiistan vuoksi
    9. Eiffel-tornin ympärille rakennetaan kahden ja puolen metrin lasiseinä – tavoitteina turvatoimien parantaminen ja julkisivun ehostaminen
  6. Talous
    1. Nokia lujittuu ohjelmistoissa – aikoo ostaa suomalaisen ohjelmistoyhtiö Comptelin
    2. Eurooppa rakastui halpoihin lentoihin, mutta Finnair ei ole lähdössä mukaan hintataistoon
    3. Hyvä hakemus kertoo, mikä työnhakijaa motivoi
    4. Kilpajuoksu Anttilan tiloista päättyi – Lidl avaa suuren ruokakaupan Helsingin paraatipaikalle
    5. Kotipizzan pääomistaja myi osakkeensa hyvällä voitolla – kurssi lähti laskuun
    6. Saksa rikkoi taas kauppataseen ylijäämän maailman­ennätyksen – ja tämä uhkaa tärvellä EU:n ja Yhdysvaltojen välit
    7. Twitteriltä tuli taas huonoja talouslukuja – pörssikurssi heikkeni kymmenyksen
    8. Nordic Capital aikoo myydä Tokmannia
  7. Urheilu
    1. Näin Henri Kontisesta kasvoi tähtipelaaja – ”Olen pelannut lapsesta saakka siitä nautinnosta, jota saan voittamisesta”
    2. Leijonille kirvelevä tappio Venäjälle – voittomaali syntyi aivan ottelun loppuhetkillä: ”Ihan tasaista suorittamista kautta linjan”
    3. ”Tulipunaisen ladyn” fanijoukko kasvaa kohisten – hymyilevä Dorothea Wierer on ampumahiihdon keulakuvia
    4. Ampumahiihtoliitto joutui myymään alehintaan otsapantojen mainospaikan
    5. Hiihdon viimeisin paljastus yllätti jopa kokeneen dopingasiantuntijan: ”Tämä on minulle aivan uusi asia”
    6. Suomi nousi vuodessa kahdeksan sijaa ampumahiihdon sekaviestissä – Mäkäräinen pettyi omaan suoritukseensa
    7. Poliisi iski ampumahiihdon MM-kisoissa – Kazakstanin tiloista löytyi dopingvälineitä: ”Emme ole huolissamme”
    8. Veikkausliigan maalitykki ei saa perhettään edes vierailulle Suomeen – ”Poikani ei tunnista minua, kun palaan kotiin”
    9. Lähteet: Petteri Nykystä on tulossa salibandymaajoukkueen päävalmentaja
    10. Barcelonan tähtihyökkääjä Luis Suárez sai kahden ottelun pelikiellon ja joutuu sivuun cupin finaalista
    11. Valioliigaseura Bournemouthin päävalmentaja sai puheenjohtajalta luottamuslauseen
    12. Maailmanlistalla sijalla 1 083 oleva 18-vuotias tennisteini kilpailukieltoon sopupeliepäilyjen vuoksi
    13. Tuloksia, rahapelejä, tv-urheilua
  8. Lasten uutiset
    1. Saamelaisilla on oma kieli ja omat tavat
    2. Ennätyskuningatar, uusi gekkolaji ja vakava tulipalo
    3. Korjataanko vanhaa vai rakennetaanko uutta?
    4. Vaatteet ja oma kieli ovat tärkeitä saamelaisille
    5. Testaa tietosi uutisvisassa!
    6. Tiskiharja ja imuri pitää välillä ottaa esille
    7. Hallitsetko somen säännöt?
    8. Vadelmainen aamupalakulho
  9. Kulttuuri
    1. Nuoren pojan kasvusta kertova Moonlight on vuosikymmenen hienoimpia elokuvia
    2. Naisille suunnattu seksifantasiaelokuva on yhä liian tylsä
    3. Lego-lepakkomies ei kavereita kaipaa
    4. John Wick: Chapter 2 on väkivaltainen, mutta tyylikäs tappeluraina
    5. Soulin kuningatar Aretha Franklin jää eläkkeelle, mutta levyttää vielä Stevie Wonderin avustuksella
    6. Neljä Helsingin Sanomien journalistia ehdolla Suuren journalistipalkinnon saajaksi
    7. Pianisti Boris Giltburg taisteli itsensä voittoon Prokofjevin konsertosta
    8. Yleisradio lopettaa 27 vuotta jatkuneen Alivaltiosihteeri-ohjelman – ”Emme tietenkään nauti tilanteesta”
    9. Roudarit nousevat arvoonsa Gruppen Fyran hilpeässä tanssiesityksessä
    10. Muumilaakso-sarja sai uuden suomennoksen – Pikku Myyn räväkimmät haukkumasanat poistettiin, häissä ei vihitä enää mieheksi ja vaimoksi
    11. Turun musiikkijuhlilla kuullaan Wagnerin Parsifal konserttiesityksinä
  10. Tiede
    1. Suomensukuisten kielten tutkija: hiipuvan kielen elvytys maksaisi vähemmän kuin jalkapallojoukkue
    2. Resistenssi leviää siivillä: viime hädän lääkkettä kestävä superbakteeri lennähti kanoista sairaalapotilaisiin
    3. Kumpi on isompi, jääkarhu vai harmaakarhu?
    4. Kuka keksi kirosanat ja mikä oli ensimmäinen?
    5. Tuhoutuuko timantti, jos se osuu valonnopeudella toiseen timanttiin?
    6. Miksi ihmisillä on ihokarvoja jaloissa ja käsissä?
    7. Onnistunut verensiirto syntymättömälle lapselle
  11. Mielipide
    1. Filosofian opiskelu parantaisi oppimistuloksia
    2. Varhaiskasvatus on lapsen opintopolun kivijalka
    3. Itämeri voi olosuhteisiin nähden hyvin
    4. Golfala kantaa vastuunsa ympäristöstä
    5. Itämeri-laskuri leikkii vastuuttomasti
    6. Milloin Espoossa on teatterin vuoro?
    7. Yöunen pituutta ei voi selvittää nettikyselyllä
    8. Yleislakolla uhkailu toi tuulahduksen menneiltä ajoilta
    9. Suomen sähköiset palvelut kestävät vertailun Viroon
  12. Tänään
    1. 11-vuotias Arvi Martikainen hankki hevosen valmistamalla koruja – ”On ihanaa luoda yhteinen sävel eläimen kanssa”
    2. Gandhi puhui nenä ja huuli siteessä
    3. Tapahtumia perjantaina 10. helmikuuta
    4. Metallimusiikkia lavan täydeltä
    5. Naurettava aaria
  13. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Fingerpori
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Viivi ja Wagner
    6. Wumo
    7. Rip Kirby
  14. Radio ja TV
    1. Turun sohvaperunat Osku ja Juhani palaavat ruutuun
    2. Blue Jasminessa Woody Allen on syvällisimmillään
    3. Jälleen yksi piilo­kameraohjelma
    4. Perjantain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Tukholman parhaaseen alakouluun oppilaat ilmoitetaan jo synnytyslaitoksella – Jono täyttyy alkuvuoden lapsista, eikä koulussa ole yhtään maahanmuuttajaa

      Tilaajille
    3. 3

      Esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti – punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Norjalainen hotellisijoittaja kehuu Helsinkiä – ”Voisin rakentaa tänne 14 hotellia lisää”

    6. 6

      Tuleeko laina-autolla ajelu kalliiksi, ja mikä on kätevin palvelu? HS testasi kaksi viikkoa yhteiskäyttö­autoilua Helsingissä

    7. 7

      Kauppasopimukset ovat Trumpille liian vaikea aihe

    8. 8

      ”Kokoomuksen pitäisi olla viisi kertaa keskustaa suurempi” – kolme arviota, miksi kokoomuksen kannatus nousee ja keskusta kyntää

    9. 9

      Palvelualalla työskentelevän alaiseni osaamista kyseenalaistetaan koko ajan ihonvärin takia

    10. 10

      Järjestäjät: Uusnatsien vastamielen­osoitukseen osallistui tavallisia tamperelaisia, joita ei voi leimata äärivasemmistoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    6. 6

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    7. 7

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    8. 8

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    9. 9

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    10. 10

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää