Länsimetro pääsee vihdoin liikkeelle keväällä - Päivän lehti 10.12.2016 | HS.fi

Länsimetro pääsee vihdoin liikkeelle keväällä

Farssin piirteitä saanut suurhanke sai taas uuden aikataulun, tosin tarkentumattoman.

10.12.2016 2:00

Metroyhteys Helsingistä Espooseen päässee viimein aloittamaan ensi keväänä. Ensin liikenne avataan Tapiolaan ja myöhemmin Matinkylään.

Farssin piirteitä saanut suurhanke sai taas uuden aikataulun, kun Länsimetro Oy ilmoitti, että edellytykset liikenteen alkamiselle Tapiolaan ovat valmiina huhtikuussa ja Matinkylään kesäkuussa. Viime kädessä aloittamisesta päättää Helsingin seudun liikenne HSL. Viisainta on luvata jotain, josta voi pitää kiinni.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?