Päivän lehti 11.11.2018

Tapahtumia sunnuntaina 11. marraskuuta

Valikoima päivän menoja.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Vanha ravintolavaunu yhdisti maailmansodat – saksalaiset antautuivat siellä tasan sata vuotta sitten, ja Hitler nöyryytti ranskalaisia samassa vaunussa samalla paikalla liki 22 vuotta myöhemmin
    2. Esa Pelkosen, 23, isyys alkoi dramaattisin kääntein, eikä hän ole katunut kertaakaan: ”Tajusin, että Eemin kanssa voi liikkua ja elää”
    3. Sata vuotta sitten kurittamista saatettiin pitää osoituksena isänrakkaudesta – Nykypäivän isä hoivaa lastaan huomattavasti edellisiä sukupolvia enemmän
    4. Kun toimittaja Katri Kallionpään kaulaan ilmestyi uusi etäpesäke, tilanne alkoi olla toivoton – Tämän piti olla jonkun muun syöpä, mutta toisin kävi
  2. Pääkirjoitus
    1. Kolmikanta palasi hyllyltä taas työkaluksi – muttei ehkä pysyvästi
    2. Tavoite on vielä epäselvä sosiaaliturvan uudistuksessa
    3. Harkinta voitti poliisin ja terveydenhuollon tietojenvaihdossa
    4. Trumpin presidenttiys loppuu aikanaan niin kuin tv-sarja loppuu: Ei kauhistumiseen vaan kyllästymiseen
    5. Sana tubettaja tuo mieleen höpöttöjän, vaikka nämä julkisuuden ammattilaiset ovat huomattavia mielipidevaikuttajia
    6. EU:ssakin muistettava sodan seuraukset
  3. Kotimaa
    1. Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri
    2. Tarjolla puolen vuoden sivutyö: Hoidettavana 440 miljoonan EU-kansalaisen kaikki ongelmat – Suomi saa ensi vuonna EU-puheenjohtajuuden poikkeuksellisessa tilanteessa
    3. Venäläisille rajanylittäjille annettu Kaakkois-Suomessa tänä vuonna yli kaksituhatta sakkoa – Suuri osa johtuu tutkanpaljastimista
    4. Lapissa annettiin alkuviikosta varoitus mahdollisesti Venäjän aiheuttaman gps-häirinnän vuoksi – Voiko häiriö satelliitti­paikannuksessa estää lentoliikenteen kokonaan?
    5. Lukijoiden vastaukset paljastivat terveyskysymyksemme huonoiksi – HS pyytää vielä apua vaalikonekysymysten testaamiseen
    6. Oikeusministeriö haluaa tiukentaa kokoontumislakia – Ministeri Häkkänen perustelee aloitetta mielenosoittajien turvallisuudella
    7. Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto Ylellä: ”Henkilökohtaisesti ihan asialliset välit pääministerin kanssa”
    8. Yksi ihminen kuoli nokkakolarissa Porvoossa
    9. Kuva Salinista on Kalevan kisoista
  4. Kaupunki
    1. HS selvitti ravintolahuijarin taustan: Menneisyydestä paljastui julma veriteko Kannelmäessä
    2. Kummitustalo komistui Helsingin Eirassa – arvohuvila rapistui pitkään perintöriitojen takia, mutta nyt sen julkisivu loistaa
    3. Apotin käyttöönottoa Peijaksen sairaalassa turvasi parisataa it-ammattilaista – Jättimäisen tietojärjestelmän alku sujui hyvin
    4. Vuosaaren uimaranta täyttyi maalin näköisestä liejusta – Video näyttää hämmentävän tasaisen kaistaleen, joka paljastui sinileväksi
    5. Läjityksillään tulvia aiheuttanut Vantaan Golfpuisto konkurssiin – ”Selkeyttänee tilannetta”, arvioi apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä
    6. Miestä puukotettiin helsinkiläisravintolassa – Epäilty tekijä otettiin kiinni, epäillään tapon yrityksestä
  5. Ulkomaat
    1. Persianlahden öljyvaltioissa jo noin 70 prosenttia kansasta on miehiä – Syynä suuret rakennushankkeet
    2. USA:n kongressin kaikkien aikojen nuorimman naisedustajan ura alkaa kohun keskellä – Hän kertoi, ettei pysty maksamaan vuokraansa Washingtonissa ennen ensimmäistä palkkaa
    3. USA lopettaa Saudi-Arabian hävittäjien tankkaamisen Jemenin sodassa – Saudien mukaan päätös on heidän omansa
    4. Macron ja Trump sopivat Euroopan puolustuksesta syntyneen kiistansa – Trump perui vierailun amerikkalais­sotilaiden hautausmaalle huonon sään vuoksi
    5. Kalifornian maastopaloissa on kuollut ainakin 23 – Trump: Palojen syynä metsien surkea hoito
    6. Turkkilaislehti: Sauditoimittaja Khashoggin jäänteet huuhdottiin viemäristä alas – Turkki kertoi antaneensa murhaan liittyvät ääninauhat länsivalloille
    7. Itsemurha­pommittajat iskivät hotellin edessä Mogadishussa – yli 40 siviiliä kuoli
  6. Urheilu
    1. Hurjan vuoden huipennus – Suomi pelaa jalkapallon MM-kisoissa: ”Ei me mennä sinne ketään pelkäämään”
    2. Veini Vehviläinen loisti tolppien välissä – Leijonat palasi voittajaksi: ”Itsellekin tulivat kylmät väreet”
    3. Venäjän kiekkomaajoukkueet jylläävät ympäri Eurooppaa, Tre Kronor kaatui kuten Suomi
    4. Vettel selvisi sakoilla ja varoituksella – Bottas ja Räikkönen lähtevät Brasiliassa kakkosrivistä
    5. Heikki Niva eli yli vuoden robottielämää snookerakatemiassa Englannissa –”Harjoittelin päivät kiinalaisten kanssa, söin ja katsoin illat Netflixiä”
    6. Iivo Niskanen kärsi yllätystappion kauden avauksessaan – Ristomatti Hakola ylivoimainen: ”Odotin koko ajan, että Iivo vain leikkii”
    7. Pitäisikö olympiavoittaja Iivo Niskasen tilanteesta olla huolissaan?
    8. Mikko Korhosella mahdollisuus golfuran suurimpaan rahapalkintoon –”Oli jännää pelata isojen tähtien kanssa”
    9. Teemu Pukki nousi jälleen Norwichin sankariksi – teki voittomaalin ottelun 97. minuutilla
    10. Manchesterin derbyssä kohtaavat ylivoimainen mestarisuosikki ja syksyn alisuorittaja – Cityn managerin Pep Guardiolan mielestä United on yhdessä asiassa parempi
    11. Winnipegin Patrik Laine nousi ylivoimatilaston kärkeen – Mikael Granlund Minnesotan tehomies
    12. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  7. Sunnuntai
    1. Haisevia säilykepurkkeja, linttaan astuttuja lenkkareita, pussinsulkijoita, kakkaa – Mitä jätteelle oikein pitäisi tehdä, ja kenellä siitä on vastuu?
    2. Mitä olisit valmis tekemään, jotta jäte vähenisi? Kerro se tutkijoille HS:n jätekyselyssä
    3. Kolme ruotsalaista skinheadia on siivittänyt Suomen jalkapallomaajoukkueen satumaiseen voittoputkeen – nyt päävalmentaja Markku Kanerva kertoo, miksi
    4. Etelä-Korea on mätä ja militaristinen valtio, joka näyttää siedettävältä vain siksi, että sitä verrataan aina Pohjois-Koreaan
    5. Kun Moskovan-kirjeenvaihtajat tapaavat, puhe kääntyy aina kadonneeseen Nauku-kissaan – Yrjö Länsipuro sai sen 1980-luvulla takaisin puhumalla keittiön lampulle
    6. Yli 50-vuotias on vanha, ja se ällöttää nuoria, mutta onneksi SAK on hereillä
    7. Kannatamme: Viranomaisvastaisuus kuriin kaikin keinoin
    8. Porin tuoksu on unisex, mutta miltä haisee muu Suomi?
    9. Miksi Kustaa Vaasan puistossa olevan muistomerkin sisältä kuuluu koputusta?
  8. Ura
    1. Lauri Järvilehto koki pelkoa ja uskomattomia voittamattomuuden tunteita startup-yrittäjänä – ota nämä huomioon, jos mielit alalle
    2. Yllättävä tulos työelämäkyselyssä: itsensä johtaminen töissä ei vähennä pomojen tarvetta – päinvastoin
  9. Talous
    1. Jari Stenberg myi lasinkierrätysyhtiönsä 20 miljoonalla eurolla sijoittajille – huonolaatuinen lasi päätyy nykyään yhä useammin eristeeksi kylpyhuoneremontteihin
    2. Brexitin yllättävä vaikutus: Guinness-oluen matka maailmalle voi hankaloitua
  10. Kulttuuri
    1. Tara Westover kasvoi ääriuskovaisessa survivalistiperheessä ja astui luokkahuoneeseen ensimmäistä kertaa vasta 17-vuotiaana – Nyt hän muistuttaa, kuinka tärkeää on oppia ajattelemaan itse
    2. Tara Westoverin muistelmien suurin šokkivaikutus perustuu siihen, ettei kirjan kuvaamaa todellisuutta voi uskoa löytyvän mistään päin länsimaita
    3. Ilmari Kianto kerjäsi rahaa suurfirmoilta, halveerasi kollegoita ja vonkasi sihteerityttöjä lehti-ilmoituksilla, paljastuu Panu Rajalan kirjoittamasta uudesta elämäkerrasta
    4. Venäjä iskee pöytään häikäilemättömän värisuoran todellisuutta muistuttavassa trillerissä – Taavi Soininvaaran kirja täyttää genren kansainväliset mitat
    5. Katja Küttner on loistava Homoäiti-monologissa, joka kertoo tunnistettavasti lapsiarjen kamalista ja täydellisistä hetkistä, ääniä myöten
    6. Emma Helteen luomat antiikin mytologiasta tutut veistoshahmot ovat leikkisyydessään ja rehevyydessään vangitsevia
    7. Söpö Lumikki ei jaksa enää miellyttää ja onni alkaa pahasti säröillä – filippiiniläisen Eisa Jocsonin tanssiteos viihdyttää ja karmaisee
    8. Huiput erottuvat Pohjoismaisten musiikkipäivien nykymusiikkipaketista: Thorvaldsdottir ja Buene tekivät vaikutuksen omaperäisyydellään
    9. SIG oli Suomi-rockin omapäinen puurtaja, jonka ura päättyi traagisesti – Syksyn musiikkikirjoista löytyy myös nykyaikainen opas bändin pyörittämiseen
    10. Rikostarkastaja Gracen ensimmäinen juttu
  11. Mielipide
    1. Isä on lapselle yhtä tärkeä kuin äiti – Suomessa tulee edistää tasaveroista vanhemmuutta
    2. Isän rooliksi jää vieläkin liian usein ”apurina” oleminen ja töissä käyminen
    3. Koti-isyys on syventänyt suhdettani lapsiini
    4. Isät, rohkaiskaa tyttäriänne kiinnostumaan teknologiasta
    5. Pulleavatsaisilla miehillä vyö ei toimi painonhallinnan apuvälineenä
    6. Nykymeno johtaa ruokapulaan
    7. Milloin rahaston tuloja aletaan käyttää espoolaisten hyväksi?
    8. Ovatko myös Espoon puistot arvokkaita?
    9. Terveyskansio palvelee sähköisesti Espoossa
    10. Juominen on lopetettava kokonaan
  12. Tänään
    1. Jouko Hemminki 1929–2018
    2. Hannes Karppinen 1938–2018
    3. Autoteurastamot tarpeen Lapin poropaliskunnissa
    4. Tapahtumia sunnuntaina 11. marraskuuta
    5. Isät koeajolle
    6. Queer-opastus taidekodissa
  13. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Jäätävä Spede
    3. Velho
    4. Harald Hirmuinen
    5. Lassi ja Leevi
  14. Radio ja TV
    1. Einarissa herää Lili – Historiallinen tosidraama transnaisesta jää harmillisesti puolitiehen
    2. Netin kasvottomat siivoojat – Dokumentti moderaattoreista on kiinnostava keskustelun herättäjä
    3. Tanssiteoksen idea on rohkea mutta toteutus aneeminen
    4. Sunnuntain tv-elokuvia
  15. Koti
    1. Miksi kylppärissä on liian pieni allas ja keittiössä taas liian vähän altaita? Onko aamiaiskaappi hitti vai huti?
    2. Tältä näyttää uuden kerrostalon seinä – Isä ja poika havaitsivat ”hurjia” reikiä ja lohkeamia espoolaisella työmaalla
    3. Espoolainen miljonääri-isännöitsijä on vastuussa lähes tuhannen talo­yhtiön asioista – Suku pyörittää kiinteistö­imperiumia Helsingistä Ouluun
    4. Pattitilanne taloyhtiössä: Naapuri seisottaa isoa autoa ikkunani edessä ja kun valitan asiasta, hallituksen puheenjohtajan mielestä häiritsen asumismukavuutta
  16. Ajanviete
    1. Euroviisuilijoita ja muitakin julkimoita – Ratkaisetko ristikon?
    2. Päivän sudoku
    3. Kuka piti I have a dream -puheen vuonna 1963? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Länsi-Helsingissä on saari, josta valta­osan omistavat uskonnolliset yhteisöt: Nyt sen keskuksena 50 vuotta toiminutta ostos­keskusta uhkaa purkaminen

    2. 2

      Palomies Arto Latvala, 62, on varautunut 40 vuotta suuronnettomuuteen, jota ei ole vielä tapahtunut – ”Jonain päivänä se kolisee täälläkin, se on ihan itsestään selvää”

    3. 3

      Jatka kuluttamista ja istuta metsää – Tällaisten heittojen aika on ohi, sanoo professori Lassi Linnanen, sillä rikkaiden kuuluu nyt hävitä

      Tilaajille
    4. 4

      Monta brändiä, samat omistajat – katso grafiikasta, kuinka vaate­kauppa keskittyy muutamalle suur­ketjulle

    5. 5

      TV-tähti Pamela Anderson suuttui jalkapalloseuralle, joka lahjoitti keräysvaroja Notre Damen kirkon korjaamiseen

    6. 6

      HS testasi markkinoiden parhaat kännykkäkamerat, ja yhdessä asiassa ne päihittävät jopa ammattilais­kamerat

      Tilaajille
    7. 7

      Väitin, että vihreiden vaali­voitto ja Halla-ahon ääni­vyöry ovat merkkejä kahtia­jaosta – selitys on helppo mutta puutteellinen

    8. 8

      Mitä puolueet vastaavat, kun Rinne kysyy? Hallituksen ovi aukeaa oikeilla vastauksilla

    9. 9

      Pitäisikö meidän oppia olemaan huonompia äitejä?

    10. 10

      Facebook varoittaa sijoittajia: Panemme miljardeja syrjään, koska datankäytöstä on tulossa jättisakot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vatsa oireilee, mieli on äreä ja elämä pelkkää pinnistelyä – Oravanpyörä ajaa ihmisen tuhoisaan ylivireystilaan, ja näin se katkaistaan

      Tilaajille
    2. 2

      Keskusta on historiansa syvimmässä kriisissä – eikä puolueen suosituinta poliitikkoa haluttu pelastamaan puoluetta ahdingosta

    3. 3

      Unkarilaisesta opetusmenetelmästä tuli matematiikanopettajille lähes kultti, ja nyt vanhempia ahdistaa – Testaa, osaisitko itse alakoulun läksyjä

      Tilaajille
    4. 4

      Tällainen on Linnanmäen yli kymmenen miljoonaa euroa maksanut uusi vuoristorata

    5. 5

      ”Palvelijanhuoneella on uusi elämä” – Varakkaat ikäihmiset varautuvat pahimpaan ja se näkyy jo Helsingin asuntomarkkinoilla, väittää kiinteistönvälittäjä

    6. 6

      Kesken partioinnin torkahteleva hevonen valittiin Helsingin poliisilaitoksen kuukauden työntekijäksi

    7. 7

      Espoo sulki arkkitehtonisesti arvokkaan koulun ja jätti sen vuosikausiksi tyhjilleen: Nyt rappio on häkellyttävää

    8. 8

      Hotelliravintola Platta avasi Pasilassa – Pihvi oli syömäkelvottoman raaka ja perusasiat muutenkin hukassa

    9. 9

      Salainen kikka salille – Puolitoistakertainen toisto parantaa leuanveto- ja penkkipunnerrustulosta

    10. 10

      Uimahalli ymmällään: Jäisestä vedestä valittavat lapsiperheet pakenevat muualle, vaikka ”lämpötiloissa ei ole muutettu yhtään mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    3. 3

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    4. 4

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    5. 5

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    6. 6

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    7. 7

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    8. 8

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    9. 9

      Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

    10. 10

      Unelmien keikka päättyi kauhutarinaan – Vuonna 2008 HS:n toimittaja ja valokuvaaja nousivat helikopteriin nähdäkseen Suomen, mutta matkan päässä odotti yllätys

      Tilaajille
    11. Näytä lisää