Päivän lehti 12.2.2017
Päivän lehti 12.2.2017    |   Mielipide

Alle 8-vuotiaiden lasten silmälasit määrää lääkäri

Lapsillakin voi esiintyä silmien rasitusoireita, etenkin kouluiässä.

Uutisissa kerrottiin, että yhä useampi lapsi saa silmälasit ja että likitaitteisuus on yleistynyt kännyköiden ja tablettien käytön myötä (MTV3 2.2.). Uutislähetyksessä haastatellut optikot suosittelivat ”kunnollista” näöntutkimusta 6–7 vuoden iässä. Silmien likitaittoisuutta mahdollisesti jarruttaviksi uusiksi hoitomuodoiksi he esittivät piilolaseja ja silmätippoja.

Aihe on tärkeä muistutus siitä, että lapsillakin voi esiintyä silmien rasitusoireita, etenkin kouluiässä. Suositus lähikatselun tauottamisesta sekä kannustus liikuntaan ja ulkoiluun ovat erittäin hyvin perusteltuja, ja nämä keinot usein myös riittävät.

Lapsen näön kehitys syntymästä 8–10 ikävuoteen asti on jatkuva tapahtuma, jota seurataan säännöllisesti osana valtioneuvoston asetuksella määriteltyä neuvola- ja kouluterveydenhuoltoa. Poikkeava näönkäyttö johtaa jatkotutkimuksiin, ja joskus ne voivat olla merkki myös yleissairaudesta.

Lapsen näön ja silmien tutkimiseen liittyy monia erityispiirteitä, minkä vuoksi asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä edellyttää, että alle kahdeksanvuotiaan lapsen silmä­lasien määräämisestä vastaa silmätautien erikoislääkäri.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lasten likitaittoisuuden yleistymisestä uutisessa mainitusta syystä Suomessa ei toistaiseksi ole tutkimusnäyttöä, ja mainitut hoitomuodot ovat kokeellisia. Silmän mukauttamiskykyyn vaikuttavien tippojen tehoa on tutkittu lähinnä aasialaisessa väestössä, jonka silmien taittovoimassa ja rakenteissa on perintötekijöihin liittyviä erityispiirteitä.

Piilolasien käytöstä tähän tarkoitukseen ei ole pitkäaikais­tuloksia, ja piilolasien käyttöön voi sisältyä jopa pysyvälle näköhaitalle – kuten sarveiskalvon samenemille – altistavia riskejä. Näkemyksemme noudattaa kan­sainvälisen lasten silmä­lääkäriyhdistyksen kantaa.

Systemaattista näöntutkimusta on toteutettu jo vuosi­kymmeniä lakisääteisessä neuvola- ja kouluterveydenhuollossa. Emme näe tarvetta rinnakkaiselle järjestelmälle tai lisä­tarkastuksille.

Pienten lasten vanhemmille ei tule luoda tarpeetonta ­huolta.

Kristiina Vasara

Linda Andersson

Anna-Kaisa Haavisto

silmätautien erikoislääkäreitä

Hyks Silmätautien klinikka

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Näöntutkimus
  • Lapset
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Oliko Jari Aarnion sankaritarina kotipihan kranaatti-iskusta valhetta? Lue kokonainen luku HS:n uudesta Aarnio-kirjasta
    2. HS tapasi Trumpin kannattajia, jotka ovat kyllästyneitä presidenttinsä arvosteluun: ”Trump on vähän kuin äiti”, ”hän välittää”
    3. Miksi Trump on kannattajiensa mielestä rehellinen?
    4. Suomalaisten suosikkitaloja odottaa purku tai täysremontti – nämä asiat kannattaa huomioida rintamamiestalon remontissa
    5. Muuttajat hylkäsivät peltojen omakotitalot, mutta Matti Vanhanen uskoo käänteeseen: ”Tulee uusi Nurmijärvi-ilmiö, ilman muuta”
  2. Pääkirjoitus
    1. Sumussa kulkeva EU altistuu rusinanpoimijoille
    2. Aurinkosähkö valtaa alaa – Suomikin voisi olla mukana
    3. Jemen opettaa, että terrorismi on vaikea maalitaulu
    4. Unohdetulla kansalla on jälleen ystäviä, mutta avoin yhteiskunta ei käskystä sulkeudu
    5. Oletko lukossa? Kokeile Brian Enon korttipakkaa, se pelasti David Bowien uran
    6. Karlsson
    7. Perhevapaiden uudistus on syytä ottaa esille
  3. Kotimaa
    1. Ministeri Niinistö ja sotilasjohto eri linjoilla Suomen puolustuksesta – kenraalien uhkakuvana nopea sota
    2. Yhä useampi ylioppilaskoe tehdään tietokoneella – koneella kirjoitus saattaa nopeuttaa suoritusta
    3. Pekka Haaviston presidenttikampanjasta tuli viimeksi ilmiö, jolle oli yhteiskunnallinen tilaus – siksi sitä on vaikea toistaa
    4. Vihreiden Pekka Haavisto lähtee presidenttikisaan – ”Pitää katsoa eteenpäin seuraavaan sataan vuoteen”
    5. ”Elämäni ennen diagnoosia oli sosiaalinen helvetti”, kertoo Minttu Aalto, 37 – naisten Aspergerin oireyhtymää ei tunnisteta ajoissa
    6. Suomen ainoa kateissa oleva vanki­karkuri jatkaa pakoaan jo kahdeksatta vuotta – venäläis­mies juoksi ojaa pitkin vapauteen
    7. STT: Palkittu akateemikko Jorma K. Miettinen on kuollut
    8. Kansalaisaloite Vaasan laajan päivystyksen sairaalasta etenee edus­kuntaan – 50 000 nimeä täyteen parissa viikossa
    9. Samokin puheenjohtaja on Anni Koivisto
  4. Kaupunki
    1. Ei pysäkkikatosta, ei opastusta, ei valaistusta – HSL yrittää nyt parantaa tuhansien matkustajien arkea liikenteen solmukohdissa
    2. Presidentti Niinistö esitteli lätkä­taitojaan Brahen­kentällä Kalliossa: ”Pelatessa unohtaa kaiken eikä näe tai kuule mitään muuta”
    3. Vuoroasumisen mahdollisuus selvitetään lakiuudistuksessa – moni erolapsi asuu vuoroin äidillään ja isällään
  5. Ulkomaat
    1. Yhdysvaltain Trump ja Kiinan Xi taistelevat maailman suunnasta – ja lopputulos vaikuttaa meihin kaikkiin
    2. Poliisin tekemäksi epäilty raiskaus lietsoo mellakoita Ranskassa
    3. EU:n yritys kitkeä Romaniasta korruptio on iso vitsi
    4. Joka 34. ihminen on uttar­pradeshilainen – he äänestävät nyt vuoden suurimmissa vaaleissa, jotka voivat aiheuttaa vaikeuksia Intian pääministerille
    5. Brexit-kapina ei kiinnostanut brittikansanedustajia: Ihan kuinka itse vain haluatte, rouva pääministeri
    6. Kohuttu muistio Trumpin ja Venäjän suhteista sai todisteita: Yhdysvaltojen tiedustelu varmisti itse osan entisen MI6-agentin tiedoista
    7. Donald Trump ei aio viedä maahantulokiellon kumoamista korkeimpaan oikeuteen – uusi kielto silti suunnitteilla
    8. Lehti: Jengi hyökkäsi poliisipartion kimppuun Tukholman lähiössä ja pahoinpiteli heitä
    9. Poliisi tutkii outoja kuolemia Skånessa: Talosta löytyi kolme kuollutta miestä
  6. Talous
    1. Suuryrityksiltä luvassa 11 miljardin euron osinkosade – Analyytikko uskoo, ettei virta tyrehdy jatkossakaan
  7. Urheilu
    1. Nyrkkeilysalit ovat nyt naisten valtakuntia – ”Joillain peruskursseilla ei ollut yhtään miestä”
    2. Voitot karkaavat Lauri Marjamäen Leijonilta, Tšekki iski seitsemän maalia – ”Henkilökohtaisia virheitä tuli liikaa”
    3. Leijonat ei yllä edes omalle tasolleen
    4. Miesten salibandyssa pelataan vain neljä kiinnostavaa ottelua kahdessa vuodessa – paatuneinkin sählyniilo puutuu
    5. Jari-Matti Latvala nousi Ruotsin rallin kärkeen
    6. Huoltomies jakaa urheilijan ilot ja surut
    7. Miesten pikakisasta tuli jännitysnäytelmä
    8. Lauri Markkanen on ehdolla Yhdysvaltojen yliopistosarjan kauden pelaajaksi
    9. Simo Lipsanen loikki uuden kolmiloikan halliratojen Suomen ennätyksen – oma ennätys parani yli puoli metriä
    10. Dallas Stars jäädyttää Jere Lehtisen pelinumeron
    11. Kosmopoliittinen Watford taipui Manchester Unitedille, mutta vierasjoukkueen kannattajat lauloivat äänekkäämmin
    12. Yksi loukkaantui vakavasti Barcelonan ja Alavesin kannattajien yhteenotossa
    13. Lauantain tulospörssissä muun muassa ampumahiihto, autourheilua, jääkiekkoa ja keskeisimpiä rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Norjan taiteen edelläkävijä onkin suomalainen – kävimme tapaamassa 88-vuotiasta Irma Salo Jægeria, joka on nyt kaikkien huulilla
    2. Lisää nykymusiikkia, kiitos – haluan yllättyä ja hämmästyä konserteissa silläkin uhalla, ettei kuulemani musiikki ole yhtä kaunista kuin Schubert
    3. Princen musiikki tulee Spotifyhin, holviin piilotetut äänitykset julkaistaan myöhemmin
    4. Mikä on ihminen? Tommi Eronen aloittaa tilityksensä suurella kysymyksellä
    5. Pohjalaiset naiset ovat aina vahvoja
    6. HS Kulttuuritoimitus suosittelee: Carole King, numerot ja Sam Vanni
    7. Merikotkan pelastaminen alkoi Suomessa sata vuotta sitten
    8. Kaija Saariahon harppukonsertto hätkähdytti alusta asti
    9. Metalli-ikonien maailmankuva tuntuu taas ajankohtaiselta
  9. Sunnuntai
    1. Tällainen on Trumpin takapiru Stephen Bannon: hän inhoaa hippejä, ihailee Reagania, haluaa romuttaa kaiken ja vastata uhkaan sodalla
    2. Aivosyöpään sairastuneen tekoälytutkijan Timo Honkelan kirja toteutetaan joukkovoimalla
    3. Känni on sisun yksi muoto – suomalaisista ei koskaan tule kesyjä kilistelijöitä ja siksi alkoholin myyntiä ei tule vapauttaa
    4. Leninin balsamoitu ruumis joutuu taas kylpyyn
    5. Lisää tarpeellisia teoksia teineille
    6. Nyt pelaamaan kakkarabingoa
    7. Mitä voi tehdä johtajalle, joka sauhuttelee sisällä?
  10. Mielipide
    1. Radiotoimilupia ei tule huutokaupata
    2. Onko eutanasia vapaaehtoista?
    3. Eutanasian laillistaminen olisi lahja
    4. Ihmisen surmaaminen ei ole arvokasta
    5. Alle 8-vuotiaiden lasten silmälasit määrää lääkäri
    6. Syövän ehkäisy tuli minulle kalliiksi
    7. Yhteisöverotus pitää säilyttää kilpailukykyisenä
    8. Yritykset, panostakaa asiakaspalveluun
    9. Tuoksu leviää helposti koko tilaan
    10. Toisen puolesta voi jo asioida sähköisesti
    11. Arabian peruskoulu korjataan kuntoon
    12. Ilmiöoppiminen kadottaa sivistyksen
    13. Nuoret eivät osaa sammuttaa tulipaloa
  11. Tänään
    1. Rauno Laitinen 1937–2017
    2. Eija ”Elli” Koski 1962–2017
    3. Varjoon – suojaan kohti Wieniä
    4. Tapahtumia sunnuntaina 12. helmikuuta
    5. Barokin helmiä
    6. Lauletaan Risto Räppääjän tahtiin
  12. Radio ja TV
    1. Vanha suosikkisarja Rimakauhua ja rakkautta palaa ruutuun tänään, ja mikä helpotus, se toimii edelleen
    2. Kerjäläiset saavat kerrankin puhua puolestaan
    3. Carrien tarina jatkuu – entä Quinnin?
    4. Sunnuntain elokuvia
  13. Koti
    1. Oletko vaihtamassa kotia? Lue täsmä­neuvot, miten omistus­asunto kannattaa vaihtaa ja mihin asuntorahat väliaikaisesti sijoittaa
    2. Saako taloyhtiö määrätä, mitä kalusteita putkiremontissa asennetaan? Tietopaketissa vinkit putkiremonttitalon osakkaille ja asukkaille
    3. Lämpöpumpuissakin piilee tulipalon ja vesivahingon vaara – Osta myös asennus, niin vakuutus kattaa yllätykset
    4. Saavatko liikehuoneistot täyttää taloyhtiön jäteastiat?
  14. Ura
    1. Nämä keinot auttavat nuorta saamaan kesätöitä – ”Ei tarvitse olla ylipirteä tai yrittää liikaa”
    2. Tunnetko työtoverisi todella? Työpaikoilla on yllättävän paljon yksinäisyyttä – ja sinäkin voit lievittää sitä helpolla keinolla
    3. Avustaja katsoo maailmaa ministerin silmin – ja näkee paljon kokouksia ja neuvotteluja
    4. Kohta kaikki huomaavat, että oikeasti en osaa mitään – asiantuntija kertoo, miten huijarisyndroomasta voi päästä eroon
    5. Jos pomo on reilu, alainen nukkuu paremmin, kertoo uusi tutkimus
  15. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Velho
    3. Lassi ja Leevi
    4. Harald Hirmuinen
    5. Jäätävä Spede

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tukholman parhaaseen alakouluun oppilaat ilmoitetaan jo synnytyslaitoksella – Jono täyttyy alkuvuoden lapsista, eikä koulussa ole yhtään maahanmuuttajaa

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      ”Kokoomuksen pitäisi olla viisi kertaa keskustaa suurempi” – kolme arviota, miksi kokoomuksen kannatus nousee ja keskusta kyntää

    6. 6

      Esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti – punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun

    7. 7

      Tuleeko laina-autolla ajelu kalliiksi, ja mikä on kätevin palvelu? HS testasi kaksi viikkoa yhteiskäyttö­autoilua Helsingissä

    8. 8

      Norjalainen hotellisijoittaja kehuu Helsinkiä – ”Voisin rakentaa tänne 14 hotellia lisää”

    9. 9

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    10. 10

      Kauppasopimukset ovat Trumpille liian vaikea aihe

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    6. 6

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    7. 7

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    8. 8

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    9. 9

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    10. 10

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää