Päivän lehti 12.3.2017
Päivän lehti 12.3.2017

Julistetaide tuli matkailun avuksi satakunta vuotta sitten Suomessa

Kansallismuseo esittelee klassisten matkailumainosjulisteiden rinnalla nykytekijöiden versioita.

Viime vuosisadalla turisteja houkuteltiin Suomeen komeilla julisteilla. Kansallismuseon Come to Finland -näyttely esittelee niitä nyt sadan alkuperäisen painoksen voimin.

Varhaisimmassa julisteessa Akseli Gallen esittelee Imatrankosken uutta hotellia vuonna 1893. Seuraavassa Hugo Simberg mainostaa Maarianhaminaa vuonna 1903. Niihin aikoihin julisteiden käyttö alkoi levitä Suomeenkin.

”Kun opiskelin graafista suunnittelua, julistetaidetta arvostettiin kaikkein hienoimpana. Sen arvo ei ollut kadonnut, vaikka mahdollisuudet päästä tekemään julisteita ovat käyneet harvinaisiksi”, Petteri Tikkanen toteaa.


Magnus Londenin tuottaman Come to Finland -näyttelynkin tarjonta katkeaa 1960-luvun puolivälissä, jolloin muun muassa televisio syrjäytti julisteet mainonnassa. Sittemmin juliste on jatkanut lähinnä kulttuurin palveluksessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Siksi onkin mainiota, että näyttelyyn on pyydetty uusia julisteita tusinalta nykytekijältä. Sarjakuvataitelija Tikkanen (s. 1975) on yksi heistä ja lastenkirjakuvittaja Marika Maijala (s. 1974) toinen. Maijalalle tämä oli ensimmäinen tilaisuus tehdä julisteita.

”Teen työni yleensä niin pieneen kokoon, että etukäteen julisteet tuntuivat haasteelta. Lopulta ne syntyivät kuitenkin aika nopeasti ja helposti. Annoin sen rentouden myös näkyä lopputuloksessa”, Maijala sanoo.

Näyttelyyn haluttiin julisteita tekijöiden kotiseuduilta tai yleensä Suomesta. Maijalan julisteissa ollaan Helsingissä, öisessä ja lumisessa Kaivopuistossa ja luistelemassa Rautatientorilla.

”Ovathan esimerkiksi Erik Bruunin työt tuttuja ja ikonisia kuvia, mutta en halunnut katsoa malliksi vanhoja. Tunnen kuitenkin kuuluvani julisteiden ja muunkin kulttuurimme humoristiseen jatkumoon”, Maijala linjaa.

Näyttelyssä onkin itseoikeutetusti oma seinällinen Bruunin julisteita. Maijalan lennokas ja luonnosmainen viiva poikkeaa vanhan ajan hiotusta sileydestä. Selkeys ja tunnistettavuus eivät kuitenkaan kärsi rosoisuudesta.

”Kuvani perustuvat usein omiin kokemuksiini, Kaivopuisto-juliste öisiin kävelyretkiin puistoissa. Luistelujulisteessa halusin näyttää Suomen sellaisena kuin haluaisin sen olevan, tasa-arvoisena.” Rautatientorilla luistelee sulassa sovussa musta ja valkoinen lapsi.

Tikkanen on tehnyt julisteita ennenkin, lähinnä muusikoille, muun muassa Dave Lindholmille ja Tehosekoittimelle. Matkailujulisteissaan hän sukelsi perinteiseen estetiikkaan.

”Katselin ja fiilistelin vanhoja julisteita. Käytin typografiaa ja kirkkaita värejä, jotka nojaavat klassiseen selkeyteen. Yhdellä tai kahdella lisävärillä pystyy naulaamaan tunnelman kohdalleen. Olen käyttänyt samaa sarjakuvissani”, Tikkanen sanoo.

Tikkasen toinen juliste kuvaa hänen kotikaupunkiaan Iisalmea. ”Asumme kirkonmäellä, josta näkyvät maamerkit, kirkko ja vanhan paloaseman torni.” Tikkanen piirsi mukaan sarjakuviensa lapsipäähenkilöt Kanervan ja Eeron.

Toiseen julisteeseensa Tikkanen ammensi matkailujulisteiden klassisesta kalastusaiheesta. Siinä riemastuttaa oivallus panna madoksi koukkuun pikkuruinen Suomi.


Luontoa on aina pidetty näkyvästi esillä matkailujulisteissa. Eikä se ole muuttunut miksikään vielä tänä päivänä.

”Helsingissä on parasta, että luonto tulee nopeasti vastaan, vaikka tämä on iso kaupunki”, Maijala sanoo. Hänen Kaivopuistossaan lumisateessa vilahtaakin rennosti roiskaistu kettu.

”No minusta luonto onkin Suomen vahvin valtti. Tai voisihan meitä yrittää markkinoida hulluudella, eukonkannolla sun muulla, käyttää huumoria. Vanhat julisteet tarjoavat jo sinänsä matkan Suomeen, mutta on niissä vähän pönötystä”, Tikkanen miettii.

Pönötyksen sijaan Maijalan silmään pistää klassikkojulisteissa toinen asia. ”Valikoima on jopa hämmentävän miehinen. Eikö naisia tosiaankaan ollut alalla?”

Ruotsalaissyntyinen Ingrid Bade on Come to Finland -näyttelyn historiallisen osuuden ainoa nainen. Häneltä löytyy muutama juliste 1930-luvulta.

Monilta miehiltäkin mukana on vain yksi näyte ja joidenkin julisteiden tekijät ovat jääneet nimettömiksi. Bruunin tapaisten tähtien ohella joukosta erottuvat muun muassa Jorma Suhonen, joka erikoistui lentoliikenteen mainostamiseen, ja Osmo K. Oksanen, joka keskittyi talviliikuntaan.

Nykyisistä julisteiden tekijöistä Maijala nostaa suosikikseen näyttelyn ulkopuolelta Linda Lingon. ”Myönteistä kehitystä on ainakin, että nykyään graafisella alalla sukupuolella ei ole enää merkitystä”, hän sanoo.

Come to Finland Kansallismuseossa 28.5. saakka.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Muotoilu
  • Suomi
  • Kulttuuri
  • Mainosgrafiikka
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Volkswagenin piippujen pitkä varjo – Päästöskandaalin pääkaupunki Wolfsburg vaikenee huijauksesta
    2. Hanna Morjava hoitaa vaikeasti vammaista poikaansa joka ikinen päivä – nyt Helsinki leikkaa hänen tukiaan
    3. Suosittu vapaalasku lisää lumivyöryjen riskiä myös tuntureilla – ”Humahdus on huolestuttava ääni”, sanoo lumitutkija Ylläksellä
    4. Fawwaz meni naimisiin suomalaisen kanssa, Migri epäili lumeliittoa – näin virkamiehet selvittävät, onko kyseessä tosi rakkaus
  2. Pääkirjoitus
    1. Järjestöt paikkaavat hyvinvointiaukkoja
    2. Laivaliikenteen seuranta tuo turvaa Itämerelle
    3. Äärioikeisto käsi kädessä
    4. Washingtonissa luetaan nyt perikadon käsikirjaa
    5. Eläinsuojelulaki uudistuu – mitä väliä? Muuan muassa sitä, kuinka paljon ruokasi on kärsinyt ennen päätymistään lautasellesi
    6. Karlsson
    7. Pankkien sijoitusneuvot huolestuttavat
  3. Kotimaa
    1. Soini tiukkana omilleen: Hallituksessa on pysyttävä – muuten punavihreät pilaavat saavutuksemme
    2. Alueellistaminen vetää viimeisiään – Riihimäeltä Lappeenrantaan muuttanut Veli-Matti Kantamaa on yksi viimeisistä hajasijoitetuista virkamiehistä
    3. Uusnatsien ”puhdistuksesta” ei merkkiäkään – Rautatientorilla osoitettiin mieltä rauhallisesti, yksi otettiin kiinni aggressiivisen käytöksen takia
    4. Vuoden pakolaismiehen elämä Suomessa alkoi kielikurssilla ja vei väitöskirja­tutkijaksi – ”Kutsun itseäni uussuomalaiseksi, joka on vähän ruskeampi”
    5. Mies yritti huijata erossa vaimolta omaisuutta väärennetyllä avioehdolla – oikeus tuomitsi ehdollista vankeutta
    6. Puolustus­ministeriö: Saksalaisaluksen epäillään loukanneen Suomen aluevesiä eilen
  4. Kaupunki
    1. Kehäradan varteen mahtuu jopa 10 prosenttia enemmän asuntoja kuin viisi vuotta sitten kuviteltiin – ”Koneet käyvät”
    2. Helsingin Hietalahdentorilla iso putkirikko lauantai-iltana – kiinteistövahingoilta vältyttiin
    3. Metro, stadion, silta – rahaa palaa paljon yli budjetin, mutta joko vihdoin onnistuttaisiin Helsingissäkin?
    4. Junaa odottanut mies pahoinpideltiin yöllä Helsingin rautatieasemalla
    5. Träskändan kartano avaa ovensa päiväksi
  5. Ulkomaat
    1. Kiinan silmissä Hongkong on pilalle hemmoteltu kakara, joka kaipaa kuria – nuorten keskuudessa itsenäisyyden kannatus kasvaa
    2. ”Tämä kaikki kyllä menee ohi ja laantuu” – Venäjän keisarinna Aleksandra Fjordorovna arvioi tilanteen maaliskuussa 1917 pahemman kerran väärin
    3. YK: Käynnissä pahin humanitaarinen kriisi sitten toisen maailmansodan – ”Ihmisiä kuolee nälkään”
    4. Turkin ja Hollannin välille syttyi diplomaattinen kriisi: Rotterdamiin saapunut turkkilaisministeri saatettin ulos maasta, poliisi hajotti mielenosoituksen konsulaatin luota
    5. Kulttielokuvasta tutun amerikkalaiskaupungin symboli on jalka puusilppurissa – Fargo on kuin Kouvola lumisella preerialla
    6. Lehdet: Trumpin ex-turvallisuusneuvonantaja Flynn sai vaalikampanjan aikana yli 500 000 dollaria edistäkseen Turkin etuja
    7. Trumpin hallinto erotti kymmeniä Obaman nimittämiä syyttäjiä
    8. Äärijärjestö Isisin jäljiltä Irakista löytyi uusi satojen ihmisten joukkohauta
    9. Damaskoksen pommi-iskuissa kuolleiden määrä nousi yli 70:een
  6. Urheilu
    1. Maaliskuussa iskee koripallohulluus – Yliopistokoripallon huipentumasta tulee amerikkalaisen urheiluvuoden huikea karnevaali
    2. Villistä pojasta tuli filosofi – Alex Murphy haluaa imeä oppia joka puolelta
    3. Koripalloilija voitti rasistit – Fiifi Aidoo on fyysisesti poikkeusyksilö
    4. Kaisa Mäkäräinen halusi palkita yleisön ja kommentoi rehellisesti: ”Jos olisi oltu jossain hornantuutissa, en olisi hiihtänyt”
    5. Yllätyskäänne miesten takaa-ajossa – Martin Fourcade ei voittanutkaan
    6. Niskanen teki sopimuksen Sundbyn kanssa kesken kisan – taipui lopulta toiseksi Holmenkollenin 50 kilometrillä
    7. Roope Hintz laukoi hattutempun – HIFK nöyryytti Ässiä
    8. Kärpät nousi jatkoajalla voittoon Pelicansista – taistelu kuudennesta sijasta jatkuu maanantaina
    9. Kaksi hukattua rankkaria, norjalainen hattutemppu ja viime hetken voittomaali – Bournemouthissa tehtiin historiaa
    10. Roope Tonteri kuudes X Gamesin Big Airissa
    11. Voittamaton nyrkkeilytähti Floyd Mayweather ilmoitti palaavansa eläkkeeltä: ”En halua kuulla mitään selityksiä rahasta”
    12. Cocksille neljäs peräkkäinen tappio eurokentillä
    13. Janne Hauska päätti Veiterän pitkän odotuksen – jääpallon Suomen mestaruus Lappeenrantaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1980
    14. Lauantain tulospörssissä muun muassa ampumahiihtoa, hiihtoa, jalkapalloa, jääkiekkoa ja keskeisimpiä rahapelejä
  7. Sunnuntai
    1. Nyt puhuu perussuomalaisten kenttäväki: Seuraavan johtajan on otettava kovempi linja maahanmuuttoon – ”Kannattajat ovat pettyneet kompromisseihin”
    2. Jussi Halla-aho HS:n Facebook-haastattelussa: ”Joka haluaa seurustelu-upseerin tai bilehileen puheenjohtajaksi, älköön äänestäkö minua”
    3. ”Hautausmaan kuivakäymälä on taas auki”, ”Ei vikaa viipalejuustoissa Pietasaaren seudulla” – Jani Halme etsii paikallislehdistä kaikkein pienimpiä uutisia
    4. Astu esiin, katuva kourija – surffari-Tom näytti mallia: tunnusti raiskauksen ja kirjoitti kirjan uhrinsa kanssa
    5. Brexit syö Britannian mainetta ja maakuvaa
    6. F-35-hävittäjä on Länsimetroa suurempi ongelmakasa
    7. Kaljakoris olisi elämän crossfitiä
    8. Saako läksyttää, jos bussissa ihmiset tönivät repuillaan?
  8. Ura
    1. Alanvaihto tekisi monen onnelliseksi, mutta harva uskaltaa ryhtyä siihen – Näin ravintola-alan huippuammattilaisen elämä muuttui, kun hän irtisanoutui rakastamastaan työstä
    2. Oikeudenmukainen palkkajärjestelmä? Se vasta pelottava olisi
    3. Näitä ruokia Suomen lounasravintoloissa syödään nyt – tulevaisuuden ruokalistoilla on terveellisiä välipaloja ja ehkä aivoruokaa
    4. Työnhakija, näin kerrot heikkouksistasi – huonojen puolien kieltäminen voi herättää haastattelijan epäilyt
    5. Joensuun kaupunginjohtaja palkkaa mielellään itseään fiksumpia alaisia – ”Ei kannata leikkiä kukkulan kuningasta”
  9. Talous
    1. EK:n puheenjohtaja Mattila: Suomalaisten palkat ovat 10–15 prosenttia liian korkeat – ”Tarvitsemme vielä monta kikyä”
  10. Kulttuuri
    1. Tove Janssonin tarina tunnetaan kyllä, mutta kuka muistaa Tuulikki Pietilän? Muumien Tuutikin esikuva oli taidokas graafikko – ja filmihullu
    2. Sitaatti ei olekaan pyhä ja koskematon – tutkimus osoittaa, että haastateltavien puheita pitää usein muuttaa kirjoitetun ilmaisun ehdoilla
    3. Jouni Inkala kirjoitti hykerryttävän hauskan runokokoelman, josta riittää iloa moneksi lukukerraksi
    4. Julistetaide tuli matkailun avuksi satakunta vuotta sitten Suomessa
    5. Irakilaismuusikko pakeni käännytystä Suomesta – soittaa silti osuutensa nykytanssiteoksessa
    6. Vuonna 1938 vankilassa Uralilla teloitettiin yli 200 suomalaista – he päätyivät joukkohautaan, eikä omaisille kerrottu koskaan, mitä heille oli tapahtunut
    7. Johannes Piirto loisti piano-osuuksissa, kapellimestari Dima Slobodenioukin ja RSO:n yhteistyö toimi konsertin alusta loppuun
    8. Tapiola Sinfonietta loihti maagisia kuvia
    9. HS-kulttuuritoimitus suosittelee: Uusi tv-sarja Taboo, dokumentti Haloo Helsingistä! ja Bongo Rock soi
    10. Ranskalaistavaratalo myy pian suomalaissuunntelijan sadeasua
    11. Afrikkalainen kulttuuri saamassa ison tietosanakirjan, jossa jokainen valtio saa oman niteensä
  11. Mielipide
    1. Varhaiskasvatuksessa tulee huomioida lapsen yksilölliset tuen tarpeet
    2. Vanhemmat ja poliitikot eivät tunne päiväkodin arkea
    3. Sote-uudistuksen suurimmat haasteet ovat tietojärjestelmissä
    4. Reittiopas palvelee reaaliaikaisesti
    5. Maahanmuuttoviraston ylijohtaja mielipidesivulla: Kielteinen päätös ei ole väärä päätös
    6. Toivottomuus voi johtaa äärimmäisiin tekoihin
    7. Aalto-yliopistossa professorit valitaan aidossa kilpailussa ja selvin säännöin
    8. Tiedemaailman ongelmat tulee selvittää perin pohjin
    9. Tietokirjallisuutta ei pidä vähätellä
    10. Pyöräilijät voisivat osallistua kalliiden väyliensä rakennuskustannuksiin polkupyöräverolla
    11. Kevyen liikenteen väylät eivät ole kilpapyöräilijöitä varten
  12. Tänään
    1. Lääkäri tunnettiin akupunktion osaajana
    2. Elwa Molin 1935–2017
    3. Viapori pelasti ruokamotilta
    4. Tapahtumia sunnuntaina 12. maaliskuuta
    5. Luonnon inspiroimaa taidetta
    6. Hyvää oloa uimahallista
  13. Sarjakuvat
    1. Velho
    2. Harald Hirmuinen
    3. Lassi ja Leevi
    4. Karlsson
  14. Radio ja TV
    1. Henkilökuvassa kansanvallan kuulu edusmies
    2. Paikannimellä on merkitystä – Euroopassa
    3. Gonzoreissaajat vastaan turistiseikkailijat
    4. Sunnuntain elokuvia
  15. Koti
    1. Keräilyä rakastava Jaana Seuranen neuvoo, miten kirppislöydöillä sisustetaan niin, ettei koti muutu romuvarastoksi
    2. Kotitalous­vähennyksen suosio kasvanut roimasti – näin maksimoit vähennyksestä saatavat veron­palautukset
    3. Valon lisääntyessä tulee selittämätön halu maalata
    4. Kuka maksaa varattoman vahingon?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    3. 3

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    4. 4

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    5. 5

      Suorittamisesta luopuminenkin on taito – yllättävän moni ei osaa sitä

    6. 6

      Todistin kenen kanssa en makaa – Nykynuorisolta vaaditaan vielä enemmän

    7. 7

      16-vuotiaan kuolemaan johtanut kolari sai Vantaan kaatamaan kuusiaidan – Pikkukatujen liikenneturvallisuus jää suurten väylien ja uusien katujen varjoon

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Apteekit ja potilaat jäivät ilman lääkkeitä, kun lääketukkuri Oriola vaihtoi tietojärjestelmää – HS selvitti, miten Suomen lääkehuolto kriisiytyi yhdessä päivässä

      Tilaajille
    10. 10

      Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    6. 6

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    7. 7

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    8. 8

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    9. 9

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    10. 10

      Pienet synttärit riistäytyivät täysin käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kuokkavierasta, pahoinpitely ja varastelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää