Päivän lehti 12.7.2018
Päivän lehti 12.7.2018    |   Resepti

Halstratut mozzarella-suippopaprikat

Halstratun paprikan maku on paahtuneen makea. Mustaksi palanutta pintaa voi vähän rapsutella pois, mutta jätä sitä kuitenkin hieman mausteeksi.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kasvisruuat
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. HS:n tietojen mukaan Jari Aarnio on otettu kiinni – Aarnion epäillään aiheuttaneen laiminlyönneillään palkkamurhan vuonna 2003
    2. Niinistö arvioi yöllä ”paljon optimistisesti” Euroopan ja Yhdysvaltojen suhteita ja Trumpin ja Putinin lähestyvää tapaamista Helsingissä
    3. Suurin osa Nato-maista ei täytä puolustusliiton kahden prosentin tavoitetta, mikä raivostuttaa Trumpia – Mutta miksi juuri kaksi prosenttia?
    4. Taksit vapautettiin kilpailulle, ja lentokentälle tehtiin eri yhtiöille omat jonot – Lopputulos: ”Ihmiset näyttävät ottavan ensimmäisen auton”
  2. Pääkirjoitus
    1. Etiopia tuo toivoa Afrikan sarveen
    2. Trump rakentaa mieleistään oikeutta – korkeimman oikeuden konservatiivit voivat vahvistaa Trumpin asetusten voimaa
    3. Urheilun riemua Helsingissä
    4. Äänestäjistä melkein kolmasosa on eläkeläisiä – silti eläkkeiden nostopuheet ovat vastuuttomia
    5. Digiyhteiskunta voi luoda syrjäyttäviä rakenteita
    6. Rakennushankkeet pirstovat elinympäristöjä
  3. Kotimaa
    1. Trump ja Putin saapuvat Suomeen todennäköisesti huipputurvallisilla jättikoneilla – 3d-malli esittelee Air Force Onen, Venäjän Iljušin-koneesta löytyy kuntosali
    2. Mittari nousi Suomessa 30 asteeseen ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen – Ensi viikolla myös Helsingissä voidaan päästä samanlaisiin lukemiin
    3. Eläkeläisten asialle on nyt monta ajajaa – Kolme kuvaa näyttää, miksi kovat lupaukset eläkkeiden nostamisesta ovat vasta alkua
    4. Suljetulla veneväylällä kaahataan edelleen, viime viikolla kolme onnettomuutta – viranomaiset syyttävät veneilijöitä vastuuttomuudesta Ahvenanmaalla
    5. Kysely: Suomalaiset luottavat eniten palomieheen ja lentäjään, vähiten puhelinmyyjään – ”Poliitikoilla pitäisi olla univormu, niin heihinkin luotettaisiin”
    6. Taideväärennöksiä kaupanneet suomalaiset saivat ehdottomia vankeustuomioita – yksi uhri maksoi väärennöksestä 135 000 euroa
    7. Lähes puolitoistatuhatta median edustajaa hakenut akkreditointia päästäkseen seuraamaan Trumpin ja Putinin tapaamista Helsingissä
    8. Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa Terhi Kiemungille – tuomio kansanryhmää vastaan kiihottamisesta jää voimaan
    9. Oikea termi on liikevoitto­prosentti
    10. Päiväys ja nimipäivät olivat väärin keskiviikon lehdessä
    11. Länsimetro-kiistan korvaussummissa virheitä
    12. Kontinen ei pohtinut nelinperliparinsa vaihtamista
    13. Ville Toivonen kuljetti Donald Trumpia ja hänen naisystäväänsä ympäri Raumaa viininpunaisella Cadillacilla – ”Annoin ymmärtää, että helikopteri on huollossa”
    14. Donald Trump on lentokonebongarille pelkkä matkustaja – kameran linssille Air Force One on yksi parhaista saaliista
    15. Venäjän armeija kertoo pitäneensä harjoituksen Suursaarella – Puolustusvoimat ei kommentoi
    16. Auton ovi painaa saman verran kuin Boeing 757 -lentokoneen ovi – Tällaisilla autoilla Trump ja Putin matkustavat Suomessa
  4. Kaupunki
    1. ”Top of the world, baby”, huutaa kypärävideon kuvannut rakentaja avomeren keskellä – Suomenlahdella tehdään remonttia, jossa rakennusmiestä saattaa alkaa oksettaa
    2. Sarjakuristaja Michael Penttilä sai elinkautisen vankeustuomion murhasta – Oikeus: Teko oli suunnitelmallinen sekä erityisen raaka ja julma
    3. Huippukokouksen yhteyteen suunnitellun Helsinki Calling -mielenosoituksen siirtäminen pahoitti osan mielen – ”Olemme saaneet syytöksiä, että haluamme tukahduttaa demokratian”
    4. Helsinki Loves Trump -liikkeen aktiivit ottavat idolinsa vastaan hymyillen – ”Hei Trump, eivät kaikki vihaa sua”
    5. Kahta nuorta epäillään tapon yrityksestä Espoossa – verinen nuori nainen löydettiin pahoinpideltynä sunnuntaiaamuna
  5. Ulkomaat
    1. Suomalais­sukeltaja Mikko Paasi oli thaimaalaisessa luolassa viimeisten joukossa ja joutui pakenemaan nousevaa vettä viime hetkellä – nyt hän kertoo HS:lle tapahtumien dramaattiset vaiheet
    2. Sukeltaja: Luolasta pelastetut pojat nukutettiin vaarallisen sukelluksen ajaksi – Ensimmäinen video sairaalassa toipuvista pojista julki
    3. Saksalainen uusnatsi tuomittiin elinkautiseen kymmenestä murhasta
    4. Japanissa rankkasateissa on kuollut ainakin 179 ihmistä – Pelastajat etsivät uhreja talo talolta
    5. Merkittävä löytö Argentiinassa: Jättiläis­mäisiä dino­sauruksia eli kymmeniä miljoonia vuosia luultua aiemmin
    6. Kreikassa tehtiin ”suurenmoinen arkeologinen ja historiallinen löytö” – savitaulu sisältää ikivanhan otteen Odysseian runoelmasta
  6. Talous
    1. Suomen talouden seuratuin tilasto kootaan 30 miljoonasta tiedonjyvästä, mutta kertooko se lainkaan, miten meillä menee?
    2. Bloomberg: Danske Bankin sakot rahanpesusta voivat nousta satoihin miljooniin – Yksi pankin johtaja erosi tehtävästään
    3. 83-vuotias nainen häkeltyi käteisnoston hankaluuksista – Miksi pankissa kysellään rahankäytöstä avoimessa tilassa?
    4. Britannia antoi suurimmat mahdolliset sakot Facebookille, joka ei ole onnistunut suojelemaan käyttäjiensä tietoja
    5. Ikea vetää takaisin lemmikkien vesiautomaatin – aiheuttanut kahden koiran kuoleman
  7. Urheilu
    1. Kroatia murskasi Englannin MM-unelman jatkoajalla maalein 2–1 ja meni MM-finaaliin
    2. Jalkapallo ei palaa kotiin Englantiin – Ranska katseli myhäillen toista välierää
    3. Pariisin kaduilla halailtiin ja suudeltiin Marseljeesin raikuessa – ”Nyt otamme maailmanmestaruuden”
    4. Gareth Southgate onnistui uudistamaan Englannin, ja nyt nähty menestys on valmentajan mukaan vasta pieni välähdys siitä mitä joukkue voi lähitulevaisuudessa saavuttaa
    5. Fiatin työntekijät raivostuivat Cristiano Ronaldon siirrosta – ilmoittivat menevänsä lakkoon: ”Tuhannet perheet eivät pärjää edes puolta kuukautta”
    6. Elina Kinnunen keihään seitsemäs, Viivi Lehikoinen ja Nea Mattila aitoivat MM-välieriin
    7. ”Vähän jännää tulla pelaamaan erilaisia vastustajia vastaan”– Kajaanilaisjoukkue matkasi kymmenisen tuntia Helsinki Cupiin
    8. Suihkepulloleikkejä ja paljon maaleja – tällainen on kahdeksanvuotiaiden FC Kasiysin tyttöjen ensimmäinen Helsinki Cup
    9. Kevin Anderson kaatoi Roger Federerin Wimbledonissa läkähdyttävän viisieräisen taistelun jälkeen
    10. Otto Virtasen tie päättyi Wimbledonin kaksinpelissä: ”Jalkatyöni jäi vähän vajaaksi”
    11. Espanjan La Liga siirtyy syksyllä Viasatilta C Morelle
    12. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Avajaiskonserttiin myytiin 12 lippua ja viulistilegendan konserttiin 4 – festivaalin alku oli pahaenteinen, mutta Kemiönsaaressa järjestetään musiikkijuhlat nyt jo 20. kertaa
    2. Sallisen miniatyyreissä on tiivistynyttä näkemystä
    3. Tangokuningas valitaan Seinäjoella huomenna torstaina, kuningatarfinaalin vuoro on lauantaina
    4. Kuinka päästä eroon kirjahyllyssä pölyttyvistä tiiliskivistä? Kirjan uusi omistaja voi löytyä kirjaston vaihtohyllyltä, some-kirpputorilta tai uudesta Selaamo-sovelluksesta
    5. Kauhukirjailija Lauren Beukes: ”Kukaan ei törmää sarjamurhaajaan toimistossa, mutta raiskaaja voi hyvinkin istua vieressäsi”
    6. BBC julkaisi vuosittaisen raporttinsa toimittajien ja juontajien palkoista – 12 parhaiten tienaavaa henkilöä miehiä
    7. Sacha Baron Cohenin uuden sarjan ympärillä pyörineet huhut pitivät paikkansa – koomikon uusi sarja alkaa jo heinäkuussa
    8. Englannin joukkueen vanhasta fanilaulusta odotetaan tämän viikon ykköshittiä – nousi brittilistalle jo kahdeksannen kerran
    9. Pet Shop Boysin keikka siirtyy Kaisaniemestä jäähalliin: ”Ulkoilmakonsertissa ei pystytä tarjoamaan täyttä show’n elämystä”
  9. Tiede
    1. Lupaava hoito parantumattomaan aivosyöpään – geenimuunneltu poliovirus nujersi kasvaimen ja antoi kahdelle kuolemantuomion saaneelle potilaalle elämän takaisin
  10. Mielipide
    1. Ympäristöyhteistyötä Venäjän kanssa on jatkettava
    2. Vakaumuksensa vuoksi asepalveluksesta kieltäytyviä ei pitäisi tuomita vankilaan
    3. Invapaikat ovat terminaalin sisäänkäynnin luona
    4. Ohjusten ostaminen Israelista on moraalitonta
    5. Osakesäästötili tulisi kalliiksi
    6. Vankien puheluiden hinnat on kilpailutettu
    7. Miksi vesi maksaa lentoaseman kahvilassa maltaita?
    8. Poliittiset yhteisöt voidaan jakaa kahteen
    9. Nykyajan arkkitehtuuri on kummallista – miksi meidät pakotetaan asumaan keittiössä?
    10. Rikesakko voi olla eläkeläiselle kohtuuton
    11. Syömmekö ja juommeko mikromuovia?
  11. Tänään
    1. Joku tarkkailee kulkuasi
    2. Puolan meripoikien maihinnousu alkoi
    3. Tapahtumia torstaina 12. heinäkuuta
    4. Skeittihuiput Helsingissä
    5. Armotonta menoa Espan lavalla
  12. Radio ja TV
    1. Suorat radiolähetykset ovat vain yksi osa YleX:n Alma Hätösen ja Jenni Poikeluksen työpäivästä
    2. Netflix tavoittelee jalansijaa 1,3 miljardin asukkaan Intiassa – Uudessa Sacred Games -sarjassa sikhipoliisi haluaa pelastaa Mumbain
    3. Tuorein elokuvaversio Guy de Maupassant’n usein filmatusta Bel Ami -romaanista jää ulkokohtaiseksi
    4. Torstain tv-elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Lassi ja Leevi
    4. Harald Hirmuinen
    5. Wumo
    6. Rip Kirby
  14. Torstai
    1. Nuorena Laura Mäntylä pelkäsi maailmanloppua, vastusti naispappeutta ja piti homoutta syntinä – Nyt hän on homojen pappi, joka vihkii kaikenlaisia pareja vastoin kirkon kantaa
    2. Yhtenä päivänä Maria ja Jarkko Jokelaisen 2-vuotias lapsi ei enää suostunut poistumaan talosta – Nyt perheen kaikilla kolmella lapsella on todettu autismikirjon häiriö, tällaista arki on
    3. Netissä pyöriminen kuormittaa ja vie keskittymiskyvyn – tämän jutun voit lukea vain ilman verkkoyhteyttä
    4. Toisten paino ei kuulu sinulle
    5. Torstai-liitteen uusi kolumnisti on herkkävatsaisten puolustaja
    6. Ovatko aamusi kiireisiä? Torkutatko? Nämä hörpättävät aamupalat sopivat äkkilähtöihin
    7. Miten saisin lapsen syömään terveellisesti? Linda Winqvist alkoi askarrella aamiaisista ja välipaloista hauskoja hahmoja, näin syntyvät Instagramissa ihastellut annokset
    8. Hiiltynyt pinta antaa paprikalle herkullisen paahtuneen maun – mustaksi poltetun ruuan trendi on myös kyseenalainen
    9. Kokkisodan Serko Rantanen teki arkea arvostavan keittokirjan
    10. Tämä aromikas ja ryhdikäs rosee käy lämpimänä kesäpäivänä melkein mille tahansa ruualle
    11. Netissä puhutaan ”synnytysväkivallasta” ja se saa monet pelkäämään hoitohenkilökuntaa – Erikoislääkäri: ”Synnytyksessä kannattaa kertoa, jos jokin ei tunnu hyvältä”
    12. ”Kaverit ovat sanoneet monta kertaa, että ovat kyllästyneet minuun” – Elli Hiekkanen, 22, ei tiennyt, miltä ystävyys tuntuu ennen kuin sai ensimmäisen ystävän aikuisena
    13. Iltavirkut kuolevat aamuvirkkuja nuorempina, mutta yökukkumisella voi olla myös positiivisia vaikutuksia elämään
    14. Miksi öisin mielessä pyörii synkkiä ajatuksia? Asiantuntija vastaa
    15. Vihreä teehörppy
    16. Halstratut mozzarella-suippopaprikat
    17. Ruisleipä-marjajuoma
    18. Mustikkainen kaurajuoma
  15. Ajanviete
    1. Mikä teleoperaattori avasi maailman ensimmäisen kaupallisen 5g-verkon? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    2. HS:n miniristikossa etsitään tänään lajitovereita – Ratkaisetko ristikon?
    3. Päivän sudoku

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Aftonbladet: Pitkän uran tehnyttä ruotsalaisnäyttelijää epäillään 28-vuotiaan naisen murhasta

    2. 2

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    3. 3

      Venelaitureita ilman veneen kiinnityspaikkoja, helikopterin laskeutumisalustoja ja kallis rakennustyyli – video ja kuvat näyttävät Turun saariston poliisioperaation kohteet

    4. 4

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    5. 5

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Liberia kadotti kontit, joissa oli 88 miljoonan euron arvosta käteistä – se on valtava menetys rutiköyhälle maalle ja paha isku tuoreelle presidentille George Weahille

    8. 8

      Kumppani pahoin­piteli Antti Tuiskun uudelleen ja uudelleen, ja se oli tuhota pop­tähden uran – Nyt Tuisku kertoo HS:n haastattelussa pari­suhde­väkivallasta ja siitä, miten hänestä oli tulla isä

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkijat antoivat mustekalalle ekstaasia, ja epäsosiaalinen eläin ryhtyi välittömästi halimaan

    10. 10

      Kokoomuspoliitikoilla on runsaasti viihdenäkyvyyttä Maikkarilla, joka sai valtiolta miljoonatuet – MTV:n mukaan ohjelmien tähdillä ja rahoilla ei ole tekemistä keskenään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    3. 3

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    4. 4

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    5. 5

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    6. 6

      Näinkin voi käydä: Täysiä kaahaava ”sukkahousupyöräilijä” ja kaksi koiranulkoiluttajaa kohtasivat kevyen liikenteen väylällä Espoossa – Sitten kaikki alkoivat kiitellä toisiaan vuolaasti

    7. 7

      Mitä saa perustellusti kysyä työhaastattelussa ja mitä ei? Asiantuntijat kertovat myös, miten oudon kysymyksen voi väistää

    8. 8

      Vastaako sinunkin lapsesi, että äiti siivoaa, kun pyydät häntä raivaamaan lelut huoneestaan? Opettele temppu, jonka avulla lapsi alkaakin siivota itse

    9. 9

      Krp:n rikostarkastaja Turun talousrikostutkinnasta HS:lle: Muovipusseihin sullottu puoli miljoonaa käteistä tukee rahanpesuepäilyä – Rikoksesta epäillään nyt kahta yritystä

    10. 10

      23-vuotias nainen tapettiin Kannelmäessä – Yksi mies otettu kiinni, toista etsitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Tunti sitten
    2. MM-hopea riitti Fifan yllätysvalintaan, Luka Modric Vuoden pelaaja: ”On suuri kunnia ja kaunis kunnia seistä täällä”
    3. 2 tuntia sitten
    4. Teollisuushalli syttyi palamaan Turussa – asbesti hankaloittaa palon raivausta
    5. Brian Giontan yli 50 miljoonan dollarin NHL-ura päättyi: ”Toiveena oli pelata yksi ottelu liigassa”
    6. Venelaitureita ilman veneen kiinnityspaikkoja, helikopterin laskeutumisalustoja ja kallis rakennustyyli – video ja kuvat näyttävät Turun saariston poliisioperaation kohteet
    7. Tähtien sota -tuottaja Gary Kurtz on kuollut – ”Ilman häntä ei olisi ollut voimaa”
    8. Läjäpäin käteistä muovipusseissa, monimutkaisia omistuskytköksiä, kommandopipoisia poliiseja – HS kokosi olennaisimmat tiedot Turun saariston laajasta poliisioperaatiosta
    9. 4 tuntia sitten
    10. HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä
    11. Liberia kadotti kontit, joissa oli 88 miljoonan euron arvosta käteistä – se on valtava menetys rutiköyhälle maalle ja paha isku tuoreelle presidentille George Weahille
    12. Airiston Helmen yhteistyökumppani hämmästelee kohua: ”Mitään mustia rahoja ei ole koskaan liikkunut”
    13. Aftonbladet: Pitkän uran tehnyttä ruotsalaisnäyttelijää epäillään 28-vuotiaan naisen murhasta
    14. Näytä lisää