Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan” - Päivän lehti 12.8.2017 | HS.fi

Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

Ihmisoikeusliiton viime vuonna ilmestyneen selvityksen mukaan kunniaan liittyvä väkivalta vaihtelee Suomessa sosiaalisesta rajoittamisesta vakavaan henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan. 28-vuotiaalla Evalla on kokemusta kaikista näistä.

28-vuotias Eva kertoo, että oli aika, jolloin hän näki itsemurhan ainoana tienä ulos väkivaltaisesta avioliitosta.

12.8.2017 2:00 | Päivitetty 13.8.2017 8:04

Kaikki espoolaisen Evan unelmat tiivistyivät pitkään ja valkoiseen, pitsillä kirjailtuun hääpukuun, joka jätti olkapäät paljaiksi. Hän oli 17-vuotias ja itse valinnut puvun.

Evan mielestä leninki oli hyvin kaunis, mutta sulhasen vanhemmat pitivät sitä liian paljastavana. Silti Eva oli päättänyt laittaa mekon ylleen astuessaan avioon kaksi vuotta vanhemman Rashidin kanssa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?