Päivän lehti 13.2.2017
Päivän lehti 13.2.2017    |   Mielipide

Kelan on tarkennettava yhteistalouden määritelmää

Kelan on määriteltävä ne asumisjärjestelyt, jotka tulkitaan avoliitoiksi ja yhteistalouksiksi.

Vuoden alusta toimeen­tulotuen myöntäminen ja maksaminen siirtyivät Kelan vastuulle. Lainmuutoksen piti olla hallinnollinen eikä vaikuttaa toimeentulotuen tasoon tai myöntämisperusteisiin. Kuitenkin jo tammikuussa soluasunnoissa asuvien nuorten toimeentulotukea leikattiin aiemmista vuosista poikkeavin perustein.

Kela on perustellut 15 prosentin leikkausta toimeentulotuesta soluasumisen asukkaalle tuomilla säästöillä, kuten asukkaiden yhdessä tekemillä kodin­konehankinnoilla ja lehtitilauksilla.

Samassa osoitteessa asuminen ei kuitenkaan tarkoita aina yhteistä taloutta, sillä esimerkiksi nuoriso- ja opiskelija-asuntojen soluasukkaat vuokranantaja osoittaa asumaan samassa asunnossa, eivätkä asukkaat tunne toisiaan. Tukipäätöksestä valittaminen on joissakin tapauksissa muuttanut tuen määräytymisperusteita.

Kun tulotaso on alhainen ja asuminen kallista, tukien myöntöperusteiden pitää olla läpinäkyviä ja ennustettavia, eikä esimerkiksi solunaapurin vaihtuminen saa ratkaista tuensaajan tukitasoa. Soluasuminen pienentää asumiskustannuksia, mutta pahimmillaan epäselvät käytännöt tukien määräytymisestä nostavat yksin asumisen houkuttelevuutta entisestään. Tämä tulee kalliimmaksi niin yhteiskunnalle kuin yksilöllekin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Selvät yhteisasumisen määritelmät nostavat samalla isojen, jo olemassa olevien vuokra-asuntojen käyttöastetta.

Kelan on tarkennettava yhteistalouden määritelmää. Yleisen asumistuen piiriin siirtyy tuhansia korkeakouluopiskelijoita. Myös samaa sukupuolta olevat kämppikset voidaan vastedes määritellä avoliitossa eläviksi. Kelan onkin määriteltävä ne asumisjärjestelyt, jotka tulkitaan avoliitoiksi ja yhteistalouksiksi. Kasvukeskuksissa kohtuullisen hintaisia asuntoja ei riitä kaikille halukkaille, joten tehokkaampaa on mahdollistaa erilaiset solu- ja yhteisasumisen muodot ilman valituskierroksia.

Maija Kangasniemi

puheenjohtaja

Nuorisoasuntoliitto ry

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Asuminen
  • Opiskelija-asuminen
  • Opiskelijat
  • Kela
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Tontinvuokran roimat korotukset nostavat tuhansien helsinkiläisten asumiskuluja – katso HS:n laskurista, missä osoitteissa vuokra nousee ja kuinka paljon
    2. Uudet tiedot paljastavat: Poliisijohtoa varoitettiin Aarnion yhteyksistä alamaailmaan jo vuosia sitten
    3. Tapaus Jari Aarnio on kertomus vaikenemisesta, valehtelusta ja rappiosta
    4. Kodeissa piilee homettakin pahempi sisäilmaongelma – Syöpää aiheuttava radon ”tappaa jopa enemmän suomalaisia kuin liikenne”
    5. Kokaiinista sieppauksiin ja ihmissalakuljetuksiin – jihadistit ja rikollisliigat lypsävät miljardeja Pohjois-Afrikan heikkoudesta
  2. Pääkirjoitus
    1. Turvattomuus on käsitteenä Ruotsissa uudessa käytössä, eikä politiikan laskuoppi enää toimi
    2. Suomen pitää helpottaa syyrialaisperheiden yhdistymistä – eikä käyttää vitkastelun tekosyynä Turkin jyrkkää viisumilinjaa
    3. Kirjakauppakin kannattaa
    4. Onnibus vastaan dinosaurus 1–1
    5. Tutkimusetiikan valvonta takaa luottamuksen
    6. Pohjois-Karjalasta kokeilualue
  3. Kotimaa
    1. Turvallisuuspolitiikan superviikolla arvioidaan Trumpin aikaa – Suomenkin asema on nyt arvaamaton
    2. Suomi on EU:n hyvän­tahtoinen hölmö, sanoo vasemmisto­liiton Kyllönen – Pitääkö malli­oppilasväite paikkansa?
    3. Mahtipontiset kaupungintalot uhkaavat jäädä tarpeettomiksi – Riihimäki siirsi jo työntekijät matkakeskukseen
    4. Susien pihakäynnit aiheuttavat pelkoa Salon seudulla – jahdissa kaadetun alfanaaraan kuolema voi lisätä vahinkoja
    5. Sää kääntyy keväiseksi – lännessä mittari voi nousta yhdeksäänkin asteeseen
    6. Haavisto antoi tunnustusta Niinistölle, mutta uskoo mahdollisuuksiinsa: ”Viimeksi lähdimme liikkeelle kolmen prosentin lukemista”
    7. Ylläksen läheisyyteen suunnitellaan rautakaivosta – paikalliset pelkäävät matkailun ja ympäristön kärsivän
    8. Keskusta yhä altavastaaja isoissa kaupungeissa – Maalaisliiton varjo väistyy hitaasti
    9. HS:n jakelussa oli ongelmia sunnuntaina
    10. Rinkeby sijaitsee Tukholman länsiosassa
  4. Kaupunki
    1. Kurt Byman käy ikuista sotaa varastoparakistaan Espoon kaupungin kanssa – tehtaillut valituksia jo lähes 20 vuotta
    2. Tansanialaisen naisen ja vantaalaisen opettajan epä­todennäköinen ystävyys antoi koulupaikan tuhansille lapsille
    3. Yksin asunut vanhus kuoli kerrostalopalossa Espoon Soukassa
  5. Ulkomaat
    1. Saksan uusi liittopresidentti on konkari ja Trumpin vastakohta – Frank-Walter Steinmeier asemoi heti itsensä oikeistopopulismin vastavoimaksi
    2. Saksan demareilla menee lujaa
    3. Lehti: Syyttäjä viemässä Ranskan presidenttiehdokkaan Fillonin talousrikostutkinnan oikeuteen
    4. Kansa päätti: Sveitsin passin saaminen helpottuu kolmannen polven maahanmuuttajille
    5. Espanja kovistelee Kataloniaa oikeussaleissa – separatistit puuhaavat itsenäisyysäänestystä riippumatta rikossyytteistä
    6. The Guardian: Naisia ja lapsia hakataan ja raiskataan pahamaineisella pakolaisleirillä Ranskassa
    7. Epäsuhtainen kaksikko istuu samaan pöytään, kun Donald Trump tapaa naapurin Justin Trudeaun
    8. Poliisi etsii Adolf Hitlerin ”kaksoisolentoa” Haraldia Itävallassa – nähty paikallisessa kirjakaupassa selailemassa historiaa toisesta maailmansodasta
    9. Kolmoismurhasta epäilty mies vapautettiin Skånessa, Iltalehti: Kaksi uhreista lähtöisin Suomesta
    10. Hampurin lentokenttä suljettiin tunniksi – ihmiset saivat hengitysvaikeuksia ilmeisesti kaasusumutteesta
  6. Talous
    1. Sijoitusguru: ”Maailma on täynnä radikaalia epävarmuutta” – syinä Trump, euro ja Kiina
    2. Maailman väärennetyin kolikko saa kasvojen­kohotuksen – Britannia uusii punnan
    3. Taloyhtiön yhtiökokouksessa päätetään jokaisen osakkaan kukkarosta – HS kokosi 12 kysymystä, mitä kokouksissa käsitellään
  7. Urheilu
    1. ”Voitto tuli ihan puskista” – Jari-Matti Latvala nappasi voiton Ruotsissa
    2. Voittojuhlat siirtyivät Puuppolaan
    3. Therese Johaug on hölmö, jos valittaa tuomiostaan
    4. Päävalmentaja Marjamäki leikkii tulella
    5. Mäkäräisen suksi luisti huonosti takaa-ajossa –”Nyt otettiin aika paljon takkiin sen takia”
    6. Fourcade juhli jälleen MM-kultaa, ikinuorelle norjalaistähdelle uran 45. MM-mitali
    7. Savinainen lähetti MM-terveisiä
    8. Helsingin IFK karsiutui jääpallon pudotuspeleistä
    9. Suksiongelmat saattoivat maksaa Mäkäräiselle MM-mitalin – välineissä ei saa antaa tasoitusta
    10. Piskuinen Burnley pysäytti sarjakärjen
    11. Tennisturnauksessa soitettiin natsi-Saksan suosima versio kansallislaulusta, saksalaispelaaja järkyttyi: ”Se oli pahinta, mitä minulle on tapahtunut”
    12. Rahapulassa oleva KooKoo kauppaa kolme avainpelaajaansa HIFK:hon: ”Ikävä mutta järkevä ratkaisu”
    13. Sunnuntain tulospörssissä muun muassa ampumahiihtoa, autourheilua, jalkapalloa, jääkiekkoa ja keskeisimpiä rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Brexit-bonus Suomelle: Brittien kiinnostus kulttuuriyhteistyötä kohtaan alkoi kasvaa EU-eron alla
    2. Äänityöläiset myöntävät itsekin kotisohvilla tunnetun ongelman: ”Televisiosarjojen puheesta ei aina saa selvää”
    3. Kotikatu-sarjassa on hyrisyttävä tunnelma, 90-luvun Helsinki ja Suomen ykkösnäyttelijöitä
    4. Äidinmaa-näytelmä on väkevää draamaa vahvoista naisista
    5. Hevisaurus soittaa Lontoossa lasten festivaaleilla
    6. Radiohead esiintyy Israelissa – ei protestoi palestiinalaisalueen miehitystä vastaan
    7. Manga-piirtäjä Jiro Taniguchi on kuollut
    8. Pariisin keväälle uran ensimmäinen listaykkönen
  9. Tiede
    1. Päiväunet petraavat lapsen sanavarastoa
    2. Matkijatursaalla on kaikki passit
  10. Mielipide
    1. Asuntojen puute ajaa ihmisiä toivottomuuteen – vaikka luottotiedot olisivat kunnossa, Ahmed-nimi sulkee ovet
    2. Sivuasuntojen rakentaminen toisi joustoa
    3. Kelan on tarkennettava yhteistalouden määritelmää
    4. Vanhustenhuollon tilanne Helsingissä on kestämätön
    5. Kotihoidon henkilöstö työskentelee työkykynsä äärirajoilla
    6. Ilmaston lämpeneminen kääntää katseet pohjoiseen
    7. Pakkauksia voi kierrättää raaka-aineiksi
    8. Keräyspisteet vaativat paljon tilaa
    9. Ensihoidon kilpailuttaminen johtaa epävarmuuteen
    10. Työllistymisestä voisi maksaa bonuksen
  11. Tänään
    1. Suomalainen jääkiekkovalmentaja elää unelmaansa Kiinassa – ”Hyvä, että olen perheetön, saan keskittyä työhöni”
    2. Dieter Aminoff 1941–2016
    3. Jussi Rinta 1930–2017
    4. Veikko Kankkonen palautti uskon Suomen hiihtourheiluun
    5. Tapahtumia maanantaina 13. helmikuuta
    6. Kuka asettuu tuulta vastaan?
  12. Radio ja TV
    1. Ensimmäisenä on hulluus – Pilkun jälkeen -ohjelmassa keskustellaan kirjallisuudesta
    2. Yhdysvallat jahtaa ”protestina” tietomurtoja tehnyttä suomalaista, jonka tarina kuullaan tänään televisiossa
    3. Nasser halusi tiennäyttäjäksi
    4. Maanantain elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Rip Kirby
    2. Wumo
    3. Viivi ja Wagner
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen
    6. Fingerpori

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    2. 2

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    3. 3

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    4. 4

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    5. 5

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    6. 6

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    7. 7

      Argentiinan merivoimat: Kadonnut sukellusvene ilmoitti viimeisessä viestissään teknisestä viasta – miehistöltä uhkaa loppua happi

    8. 8

      Puhun rallikiinaa, ja aluksi se hävetti hirveästi – kunnes huomasin, ettei kukaan paheksu aksenttiani paitsi toiset suomalaiset

    9. 9

      Näin toimii suomalaistutkijoiden keksimä malaria-ansa –Hyttyskatiska sai muodon Madonnan rintaliiveistä

      Tilaajille
    10. 10

      Kuva­kooste: Lumipyry kuorrutti Helsingin – lähetä oma kuvasi HS:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    5. 5

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    6. 6

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    7. 7

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    8. 8

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    9. 9

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    10. 10

      Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Tuhannet tieteilijät varoittivat ihmiskunnan joukkotuhosta – he esittävät myös tekoja, joita kuka tahansa voi tehdä maailman hyväksi vaikka heti

    11. Näytä lisää