Päivän lehti 13.2.2017
Päivän lehti 13.2.2017    |   Kommentti

Saksan demareilla menee lujaa

Steinmeierin pesti on erävoitto ennen syksyn liittopäivävaaleja, kirjoittaa Anna-Liina Kauhanen.

Tätä
hetkeä Saksan demarit ovat saaneet odottaa kauan. Bellevuen presidentinlinnan ottaa haltuunsa Frank-Walter Steinmeier. Samaan aikaan mielipidemittaukset näyttävät lukuja, joista on voitu kymmeneen viime vuoteen vain uneksia. Siksi osa demareista ei pysty pidättelemään riemuaan.

”Frankie goes to Schloss Bellevue”, twiittasi SPD-poliitikko Ralf Stegner sunnuntaina ja sai vastaansa paheksunnan ryöpyn presidentti-instituution välineellistämisestä puoluepolitikointiin. Mutta juuri siitä tietenkin on nyt kyse. Steinmeierin pesti on erävoitto ennen syksyn liittopäivävaaleja.

Vaikka ilo tuskin kestää pitkään, demareissa on uutta itsevarmuutta. Bild-lehden sunnuntaisessa kannatusmittauksessa SPD sai 32 prosentin kannatuksen.

Puolue jäi vain prosenttiyksikön liittokansleri Angela Merkelin CDU:n ja sen sisarpuo­lueen CSU:n kannatuksesta. Nousua kahden viikon takaiseen on 9 prosenttiyksikköä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Käänteen sai aikaan se, että tammikuun lopussa puoluejohtaja Sigmar Gabriel ilmoitti, ettei asetu SPD:n kansleriehdokkaaksi ensi syyskuun liittopäivävaaleissa. Kansleriehdokas ja uusi puoluejohtaja on Martin Schulz, EU-parlamentin entinen puhemies.

Schulz oli yllätysveto, mutta äänestäjät kaipasivat yllätystä. Demarien ja CDU:n pitkä yhteinen hallitustaival on saanut molemmat näyttämään väsyneiltä ja kovin samanlaisilta.

Vaikka Schulzilla on takanaan pitkä EU-ura, hän tuntuu tuoreelta. Jos kanslerikisa käytäisiin nyt, tulokas päihittäisi konkarin prosentein 46–40.

Kirjoittaja on HS:n Berliinin-kirjeenvaihtaja.
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Tontinvuokran roimat korotukset nostavat tuhansien helsinkiläisten asumiskuluja – katso HS:n laskurista, missä osoitteissa vuokra nousee ja kuinka paljon
    2. Uudet tiedot paljastavat: Poliisijohtoa varoitettiin Aarnion yhteyksistä alamaailmaan jo vuosia sitten
    3. Tapaus Jari Aarnio on kertomus vaikenemisesta, valehtelusta ja rappiosta
    4. Kodeissa piilee homettakin pahempi sisäilmaongelma – Syöpää aiheuttava radon ”tappaa jopa enemmän suomalaisia kuin liikenne”
    5. Kokaiinista sieppauksiin ja ihmissalakuljetuksiin – jihadistit ja rikollisliigat lypsävät miljardeja Pohjois-Afrikan heikkoudesta
  2. Pääkirjoitus
    1. Turvattomuus on käsitteenä Ruotsissa uudessa käytössä, eikä politiikan laskuoppi enää toimi
    2. Suomen pitää helpottaa syyrialaisperheiden yhdistymistä – eikä käyttää vitkastelun tekosyynä Turkin jyrkkää viisumilinjaa
    3. Kirjakauppakin kannattaa
    4. Onnibus vastaan dinosaurus 1–1
    5. Tutkimusetiikan valvonta takaa luottamuksen
    6. Pohjois-Karjalasta kokeilualue
  3. Kotimaa
    1. Turvallisuuspolitiikan superviikolla arvioidaan Trumpin aikaa – Suomenkin asema on nyt arvaamaton
    2. Suomi on EU:n hyvän­tahtoinen hölmö, sanoo vasemmisto­liiton Kyllönen – Pitääkö malli­oppilasväite paikkansa?
    3. Mahtipontiset kaupungintalot uhkaavat jäädä tarpeettomiksi – Riihimäki siirsi jo työntekijät matkakeskukseen
    4. Susien pihakäynnit aiheuttavat pelkoa Salon seudulla – jahdissa kaadetun alfanaaraan kuolema voi lisätä vahinkoja
    5. Sää kääntyy keväiseksi – lännessä mittari voi nousta yhdeksäänkin asteeseen
    6. Haavisto antoi tunnustusta Niinistölle, mutta uskoo mahdollisuuksiinsa: ”Viimeksi lähdimme liikkeelle kolmen prosentin lukemista”
    7. Ylläksen läheisyyteen suunnitellaan rautakaivosta – paikalliset pelkäävät matkailun ja ympäristön kärsivän
    8. Keskusta yhä altavastaaja isoissa kaupungeissa – Maalaisliiton varjo väistyy hitaasti
    9. HS:n jakelussa oli ongelmia sunnuntaina
    10. Rinkeby sijaitsee Tukholman länsiosassa
  4. Kaupunki
    1. Kurt Byman käy ikuista sotaa varastoparakistaan Espoon kaupungin kanssa – tehtaillut valituksia jo lähes 20 vuotta
    2. Tansanialaisen naisen ja vantaalaisen opettajan epä­todennäköinen ystävyys antoi koulupaikan tuhansille lapsille
    3. Yksin asunut vanhus kuoli kerrostalopalossa Espoon Soukassa
  5. Ulkomaat
    1. Saksan uusi liittopresidentti on konkari ja Trumpin vastakohta – Frank-Walter Steinmeier asemoi heti itsensä oikeistopopulismin vastavoimaksi
    2. Saksan demareilla menee lujaa
    3. Lehti: Syyttäjä viemässä Ranskan presidenttiehdokkaan Fillonin talousrikostutkinnan oikeuteen
    4. Kansa päätti: Sveitsin passin saaminen helpottuu kolmannen polven maahanmuuttajille
    5. Espanja kovistelee Kataloniaa oikeussaleissa – separatistit puuhaavat itsenäisyysäänestystä riippumatta rikossyytteistä
    6. The Guardian: Naisia ja lapsia hakataan ja raiskataan pahamaineisella pakolaisleirillä Ranskassa
    7. Epäsuhtainen kaksikko istuu samaan pöytään, kun Donald Trump tapaa naapurin Justin Trudeaun
    8. Poliisi etsii Adolf Hitlerin ”kaksoisolentoa” Haraldia Itävallassa – nähty paikallisessa kirjakaupassa selailemassa historiaa toisesta maailmansodasta
    9. Kolmoismurhasta epäilty mies vapautettiin Skånessa, Iltalehti: Kaksi uhreista lähtöisin Suomesta
    10. Hampurin lentokenttä suljettiin tunniksi – ihmiset saivat hengitysvaikeuksia ilmeisesti kaasusumutteesta
  6. Talous
    1. Sijoitusguru: ”Maailma on täynnä radikaalia epävarmuutta” – syinä Trump, euro ja Kiina
    2. Maailman väärennetyin kolikko saa kasvojen­kohotuksen – Britannia uusii punnan
    3. Taloyhtiön yhtiökokouksessa päätetään jokaisen osakkaan kukkarosta – HS kokosi 12 kysymystä, mitä kokouksissa käsitellään
  7. Urheilu
    1. ”Voitto tuli ihan puskista” – Jari-Matti Latvala nappasi voiton Ruotsissa
    2. Voittojuhlat siirtyivät Puuppolaan
    3. Therese Johaug on hölmö, jos valittaa tuomiostaan
    4. Päävalmentaja Marjamäki leikkii tulella
    5. Mäkäräisen suksi luisti huonosti takaa-ajossa –”Nyt otettiin aika paljon takkiin sen takia”
    6. Fourcade juhli jälleen MM-kultaa, ikinuorelle norjalaistähdelle uran 45. MM-mitali
    7. Savinainen lähetti MM-terveisiä
    8. Helsingin IFK karsiutui jääpallon pudotuspeleistä
    9. Suksiongelmat saattoivat maksaa Mäkäräiselle MM-mitalin – välineissä ei saa antaa tasoitusta
    10. Piskuinen Burnley pysäytti sarjakärjen
    11. Tennisturnauksessa soitettiin natsi-Saksan suosima versio kansallislaulusta, saksalaispelaaja järkyttyi: ”Se oli pahinta, mitä minulle on tapahtunut”
    12. Rahapulassa oleva KooKoo kauppaa kolme avainpelaajaansa HIFK:hon: ”Ikävä mutta järkevä ratkaisu”
    13. Sunnuntain tulospörssissä muun muassa ampumahiihtoa, autourheilua, jalkapalloa, jääkiekkoa ja keskeisimpiä rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Brexit-bonus Suomelle: Brittien kiinnostus kulttuuriyhteistyötä kohtaan alkoi kasvaa EU-eron alla
    2. Äänityöläiset myöntävät itsekin kotisohvilla tunnetun ongelman: ”Televisiosarjojen puheesta ei aina saa selvää”
    3. Kotikatu-sarjassa on hyrisyttävä tunnelma, 90-luvun Helsinki ja Suomen ykkösnäyttelijöitä
    4. Äidinmaa-näytelmä on väkevää draamaa vahvoista naisista
    5. Hevisaurus soittaa Lontoossa lasten festivaaleilla
    6. Radiohead esiintyy Israelissa – ei protestoi palestiinalaisalueen miehitystä vastaan
    7. Manga-piirtäjä Jiro Taniguchi on kuollut
    8. Pariisin keväälle uran ensimmäinen listaykkönen
  9. Tiede
    1. Päiväunet petraavat lapsen sanavarastoa
    2. Matkijatursaalla on kaikki passit
  10. Mielipide
    1. Asuntojen puute ajaa ihmisiä toivottomuuteen – vaikka luottotiedot olisivat kunnossa, Ahmed-nimi sulkee ovet
    2. Sivuasuntojen rakentaminen toisi joustoa
    3. Kelan on tarkennettava yhteistalouden määritelmää
    4. Vanhustenhuollon tilanne Helsingissä on kestämätön
    5. Kotihoidon henkilöstö työskentelee työkykynsä äärirajoilla
    6. Ilmaston lämpeneminen kääntää katseet pohjoiseen
    7. Pakkauksia voi kierrättää raaka-aineiksi
    8. Keräyspisteet vaativat paljon tilaa
    9. Ensihoidon kilpailuttaminen johtaa epävarmuuteen
    10. Työllistymisestä voisi maksaa bonuksen
  11. Tänään
    1. Suomalainen jääkiekkovalmentaja elää unelmaansa Kiinassa – ”Hyvä, että olen perheetön, saan keskittyä työhöni”
    2. Dieter Aminoff 1941–2016
    3. Jussi Rinta 1930–2017
    4. Veikko Kankkonen palautti uskon Suomen hiihtourheiluun
    5. Tapahtumia maanantaina 13. helmikuuta
    6. Kuka asettuu tuulta vastaan?
  12. Radio ja TV
    1. Ensimmäisenä on hulluus – Pilkun jälkeen -ohjelmassa keskustellaan kirjallisuudesta
    2. Yhdysvallat jahtaa ”protestina” tietomurtoja tehnyttä suomalaista, jonka tarina kuullaan tänään televisiossa
    3. Nasser halusi tiennäyttäjäksi
    4. Maanantain elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Rip Kirby
    2. Wumo
    3. Viivi ja Wagner
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen
    6. Fingerpori

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    4. 4

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    5. 5

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    6. 6

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    7. 7

      Brexit-äänestäjille luvatut säästöt muuttuivat jo suuriksi kuluiksi, koska reaalitalous kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      Pyöräilykypärä pakolliseksi vai ei? Yhdysvaltalaistutkijan mukaan kysymykseen on vain yksi oikea vastaus

      Tilaajille
    9. 9

      Jatkuvat keskeytykset tekevät meistä tyhmempiä kuin olemme – taistellaan yhdessä häiriökulttuuria vastaan

    10. 10

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    3. 3

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    4. 4

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    5. 5

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    6. 6

      Washingtonissa ei nykyään keskustella kuin yhdestä asiasta, kuinka kauan tämä voi jatkua? – Presidentti Trumpille on kuitenkin vaikeaa antaa potkut

    7. 7

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    8. 8

      ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

    9. 9

      Maailmalla leviää ”sydäntäsärkevä” video nälkään sulalla maalla nääntyvästä jääkarhusta – National Geographicin kuvaaja kertoo itkeneensä kuvatessaan eläimen kärsimystä

    10. 10

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää