Päivän lehti 13.7.2018
Päivän lehti 13.7.2018

Hallitus saavuttaa melkein tavoitteensa, mutta se on enemmän ”tuuria kuin taitoa” – Hypon talouskatsaus ennustaa nousukauden jatkuvan vielä pari vuotta

Hypo ennustaa seuraavalle hallitukselle vaikeampaa taivalta, koska maailmantalouden kasvu on hidastumassa muun muassa kauppasodan takia.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Talous
  • Talousennusteet
  • Sipilän hallitus
  • Oona Lohilahti
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. HS-gallup: Sipilän hallitukseen tyytymättömien määrä kasvanut – hyvä arvosana joka neljänneltä
    2. Kyselyissä kolmanneksi jämähtäneen keskustan eduskunta­ryhmässä kuplii kritiikki johtoa kohtaan: ”Poliittisen pelisilmän puuttuminen harmittaa”
    3. Helsingin keskustassa hitsataan kaivonkansia kiinni, Vanhaa kirkkopuistoa parturoidaan ja Finlandia-talon eteen kiikutettiin sauna – kaupunki valmistautuu huippukokoukseen
    4. Pörssin tuloskausi alkaa: Suurin osa yhtiöistä parantaa jälleen tahtia, mutta Nokian ongelmat pilaavat kokonaiskuvaa
  2. Pääkirjoitus
    1. Espanjan ja Katalonian kiistassa nähtiin merkittävin käänne pitkään aikaan
    2. Kauppasodassa syntyy yllättäviä liittoutumia
    3. Yhä pahempaan suuntaan
    4. Meitä on huijattu: Mitään onnelaa ei ole olemassa
    5. Tuhotut instituutiot eivät uusiudu hetkessä
    6. Kateus voi viedä marjanpoimijat metsistä
  3. Kotimaa
    1. HS kokosi vinkit: Näin valjastat kännykät ja pelaamisen koko perheen yhteiseen kesätekemiseen
    2. Rikosoikeuden professori: Jari Aarnion juttu on ollut hurja laivanupotuspeli – viimeisin käänne on ”ihan järkyttävä epäily”
    3. Sinilevä kukkii jo runsaana merellä ja järvissä – juomalasi- ja keppitesti paljastavat helposti, onko vedessä sinilevää
    4. Lapsen valehtelu ja ilkeys voivat kertoa tunnekylmyydestä – Ilman apua lapsi saattaa ajautua rötösten tielle, sanoo suomalais­professori
    5. Yksiöt viedään nyt käsistä, kun opiskelijat etsivät asuntoa syksyksi – Nostiko asumistuen muutos opiskelijoiden asumiskriteerit jo liian korkealle?
    6. Yli 3 000 yläkouluikäistä vastasi kyselyyn: Työelämä ei pelota, mutta valtaosa nykyisistä töistä katoaa
    7. Transistoriradio ja seksilehdet sen tekivät – Nils Torvalds kertoo, miksi vuoden 1968 mullistuksissa oli kyse paljon muusta kuin politiikasta
    8. Cannonball-jengin jäsenet myivät suuria määriä huumeita Tor-verkossa – saivat useiden vuosien vankeustuomiot
    9. Puolustusvoimien helikopteri teki epäonnistuneen laskun Kouvolan Utissa
    10. Miksi vesi on Helsinki-Vantaalla niin kallista, tuohtui lukija HS:n mielipidepalstalla – mutta sitä saa jopa ilmaiseksi
    11. Jarno Kokko kruunattiin uudeksi tangokuninkaaksi
    12. Keskustan kuopiolainen kansanedustaja kanteli Kriisinhallintakeskuksen siirrosta Kuopiosta Helsinkiin
    13. Alkuvuonna hukkuneita viime vuotta vähemmän – kesäkuussa hukkui yhdeksän ihmistä
    14. Kaksi kuoli henkilöauton törmättyä rekkaan Vöyrillä
    15. Koiran kanssa uimaan lähtenyt nainen hukkui Hailuodossa
    16. Kuva oli otettu Katajaharjuntieltä
    17. Kuvassa oli väärä viinipullo
  4. Kaupunki
    1. Lennokas suunnitelma: Suomenlinnaan voitaisiin tulevaisuudessa kulkea köysirataa pitkin – ”Huomiota herättävä, tutkimisen arvoinen idea”, innostuu Anni Sinnemäki
    2. Kaupunkipyöräpalvelu toimii jälleen – torstaiaamuna ilmenneen teknisen vian takia pyöriä ei saanut yhdeltäkään asemalta
    3. Ravintoloitsijat ottavat huippukokouksen tuoman medialauman vastaan varsin suomalaisesti: ”Toivotaan, että lomilta ei tarvitse pyytää ketään töihin”
    4. Välienselvittely johti julmaan pahoinpitelyyn Espoossa – kaksi miestä hakkasi kolmannen vasaralla ja pakotti syömään kannabista
  5. Ulkomaat
    1. Trump järjesti draaman Nato-maiden puolustusrahoista, mutta kehui sitten puolustusliittoa ja löi kysymyksen neuvotteluista Putinin kanssa leikiksi
    2. Trumpin Britannian-vierailun hyinen alku: Uhkasi ettei Yhdysvallat tee Britannian kanssa vapaakauppasopimusta ja nolasi pääministeri Mayn kommenteillaan – paikkaili sanomisiaan perjantaina
    3. Venäjä-tutkinta nousi yhdeksi pääasiaksi Helsingin huippukokouksessa – Putin kielsi Venäjän osallisuuden ja vastasi kiristysväitteisiin, Trump myötäili
    4. Tuomioistuin: Saksa voi luovuttaa katalaanijohtaja Puigdemontin Espanjaan
    5. Saksan sisäministeri Seehoferia vaaditaan eroamaan – vitsaili afgaanipakolaisten palautuksesta ja yksi teki itsemurhan
    6. The Guardian: Viranomaiset saattoivat epähuomiossa erottaa isän ja pikkulapsen toisistaan vuodeksi, vaikka heillä on USA:n kansalaisuus
    7. Meksikon tuhoisa maanjäristys paljasti yllätyksen: pyramidin sisältä löytyi muinainen temppeli
    8. Sään aiheuttamat suuronnettomuudet ovat yleistyneet, ja se on Japanin mukaan ”kiistaton tosiasia”
    9. Luolasta pelastetut valmentaja ja kolme poikaa saattavat saada Thaimaan kansalaisuuden
  6. Talous
    1. Yhdenkin työtunnin viikossa tekevä on virallisesti työllinen – ”Valetyöllisyys” on kasvanut, mutta se ei selitä hallituksen kovan tavoitteen täyttymistä
    2. Suomen talous kasvoi 2,8 prosenttia vuonna 2017 – edellisen kerran vastaavaan päästiin seitsemän vuotta aiemmin
    3. Britannian suurimman ruokakauppaketjun työntekijät vaativat palkkatasa-arvoa miljardikanteessa: Kuuluuko myymälän työntekijälle sama palkka kuin varastomiehelle?
    4. Hallitus saavuttaa melkein tavoitteensa, mutta se on enemmän ”tuuria kuin taitoa” – Hypon talouskatsaus ennustaa nousukauden jatkuvan vielä pari vuotta
    5. Venäjä jatkaa länsimaista tuotaville elintarvikkeille asettamiaan vastapakotteita ensi vuoden loppuun saakka
    6. FT: Facebook-käyttäjien tietoja urkkineen Cambridge Analytican työntekijät perustivat uuden data-analyysiyhtiön
  7. Urheilu
    1. Kanafarmin pelastajasta jalkapallon MM-finaaliin – Ivan Perišić on Kroatian taistelun ilmentymä
    2. Voittomaalia juhlineet kroatialaiset jyräsivät kentän laidalla työskennelleen valokuvaajan, ja siitä syntyi ainutlaatuisia kuvia
    3. ”Olette sankareita” – Brittilehdistö kiitteli Englantia tappiosta huolimatta
    4. MM-kisojen tilastot kertovat: Kasper Schmeichel tarkin maalivahti, Neymar ahkerin laukoja
    5. Helena Leveelahti otti kiekonheiton nuorten MM-hopeaa alle 20-vuotiaiden Suomen ennätyksellä: ”Kun se laskeutui, niin olin ihan fiiliksissä”
    6. Pesäpallo ja jääkiekko väistyivät keihäänheiton tieltä – nyt 18-vuotias Teemu Narvi on maailman parhaita alle 20-vuotiaita keihäsmiehiä
    7. Saara Keskitalo kehittyi harppauksin ja pääsi MM-kisoihin pika-aidoissa: ”Ollaan jo voiton puolella”
    8. Viivi Lehikoinen putosi pitkien aitojen MM-finaalista kahdella sadasosalla
    9. Mitä tahansa muuta, kunhan ei vaarallista kenttäratsastusta, ajatteli äiti – nyt tytär kilpailee nuorten EM-kenttäratsastuksessa
    10. Mitä tehdä, kun lapsi pelkää epäonnistumista? –Mentaalivalmentaja kertoo, kuinka futisjunnun itseluottamusta voi vahvistaa
    11. Vanhat mestarit pitivät pintansa – Angelique Kerber ja Serena Williams kohtaavat Wimbledonin finaalissa
    12. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Tanssija Reijo Kela kiipesi ikkunasta sisään ja roikkui katossa Kaustisella – 1 800 konsertin festivaalilla spontaanit performanssit ovat perusmeininkiä
    2. Kapellimestari Hannu Lintu antautui tähtitenori Antonenkon määräiltäväksi: ”Keskinkertaisuudelta en sietäisi”
    3. Katri Helena joutuu perumaan lisää keikkojaan sairauden takia – kilpirauhasen vajaatoiminta heikentää yleiskuntoa
    4. Whitney Houstonin perhe juonitteli pop-diivan selän takana ja loistokas ura päättyi tragediaan – myös Houstonin tytär hukkui kylpyammeeseen
    5. Koneet kannattaa buutata ja roudarinteippiä vetää tarpeeksi – Näiden elämänohjeiden varaan rakentuu The Rockin uusi elokuva ja vähän myös brändi
    6. Hotel Transylvania -elokuvasarjan kolmas osa ei yritäkään olla omaperäinen mutta tavoittaa kohdeyleisönsä
    7. Viimeiset pojat pääsivät Thaimaan luolasta edellispäivänä ja kaksi elokuvaa on jo kehitteillä – tämän takia uutisesta muokataan viihderakettia
    8. Anni Mikkelssonin ensimmäinen ohjaus Ylioppilasteatterille on väkevä rakkauslaulu luonnolle
    9. ”Leikkaamme tukia, jos naisten määrää orkestereissa ei saada nousuun”, sanoo Ranskan kulttuuriministeri – Vain kourallinen kapellimestareista on naisia
  9. Tiede
    1. Miten rasva korjaa kuivaa ihoa ja miksei keskiviikko ole keskellä viikkoa?
  10. Mielipide
    1. Pelastustoimen pitäisi saada riittävät resurssit
    2. Kela-kyytien toimivuus on varmistettava
    3. Kenelle Kelan invataksit on tarkoitettu?
    4. Nuohouksen uudet tavat voivat tuottaa pulmia
    5. Verohallinto rakentaa palvelujaan asiakkaitaan varten
    6. Huippu-urheiluun tarvitaan lisää vastuullisuutta
    7. Mikä on asunto­messutalojen energiatehokkuus?
    8. Vastuullisuus­merkinnät ­ kaloihin
  11. Tänään
    1. Vuonna 1973 pianisti Keith Jarrett hiljensi kymmentuhatpäisen yleisön Pori Jazzissa – ”Ehkä linnut vähän uskalsivat piipittää”, muistelee konserttia saksofonisti Eero Koivistoinen
    2. Pohjolan talo pian harjassa
    3. Tapahtumia perjantaina 13. heinäkuuta
    4. Kauhuklassikko valkokankaalla
    5. Sherwoodin iloiset veikot
  12. Radio ja TV
    1. Kulttiteoksesta kummajaiseksi – Nykyaikaan siirretty sarjaversio 80-luvun teinifantasiasta on suuri pettymys
    2. Tarujen taru kertoo raadollisia satuja aikuisille
    3. Yhdysvalloissa kannabis ja asenteet sitä kohtaan vapautuvat vauhdilla – Netflixin kokkikisassakin pääraaka-aineena on kannabis
    4. Perjantain tv-elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Rip Kirby
    2. Fingerpori
    3. Viivi ja Wagner
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen
    6. Wumo
  14. Ajanviete
    1. HS:n miniristikossa on tänään sanojen sekamelska – Ratkaisetko ristikon?
    2. Päivän sudoku

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miten muiden rakkaus on sinulle uhka?

    2. 2

      Sinkkumiesten painajaiskaupungissa on vaikea löytää rakkautta – suomalaismies hengailee pakastealtaalla, koska Seattlessa nettitreffeillä korostuu vain raha

      Tilaajille
    3. 3

      Kauris tuijotti kahvilan asiakkaita ja karisti sen jälkeen poliisit kannoiltaan Katajanokalla – ”Se oli siinä ehkä minuutin verran”

    4. 4

      Jos Sörnäisten Kurvissa eksyi kapakasta lähdettyään väärälle syrjäkujalle, saattoi päästä hengestään – rettelöivät teinihuligaanit pitivät Kallion seutua pelon vallassa 1900-luvun alussa

    5. 5

      Saako vessan valoja räpsytellä vai tuleeko ne pitää päällä? Asian­tuntija kertoo, mikä on energia­tehokkain tapa käsitellä kodin valoja

    6. 6

      ”Lohkoketjut lopettavat vale­kapitalismin”, julistaa entinen pankkiiri – Keski­aikaisessa maisemassa Sveitsissä tehdään vallan­kumousta, tai ainakin yritetään

    7. 7

      Francisco Francon ruumis halutaan kaivaa ylös, mutta suunnitelma herättää vasta­rintaa – Mielen­osoittajat vastasivat aikeisiin fasistitervehdyksin

    8. 8

      Amazonin viidakossa elää ”maailman yksinäisin mies” – Brasilian viranomaiset julkaisivat videon miehestä, jolle kukaan ei ole puhunut ainakaan 22 vuoteen

    9. 9

      Muistoesineet katosivat 5-vuotiaana kuolleen Miron haudalta – ”Silmät kyyneltyivät niin, etten ensin edes nähnyt, oliko kaikki viety”, pojan äiti kertoo

    10. 10

      Maauimalat ovat yksi merkki kaupungistumis­trendistä – Tällainen tulee Tampereen ensimmäisestä uimalasta, jossa vettä puhdistetaan Särkänniemen delfinaarion vanhoilla suodattimilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Päivi Anttikosken valinta Aamulehden päätoimittajaksi saattoi kariutua, koska toimitusjohtajalle ei kelvannut perheestään erillään asuva äiti – Alman Kai Telanne: ”Olen pahoillani, että hakijalle syntyi väärä käsitys”

    2. 2

      Jos Sörnäisten Kurvissa eksyi kapakasta lähdettyään väärälle syrjäkujalle, saattoi päästä hengestään – rettelöivät teinihuligaanit pitivät Kallion seutua pelon vallassa 1900-luvun alussa

    3. 3

      Sinkkumiesten painajaiskaupungissa on vaikea löytää rakkautta – suomalaismies hengailee pakastealtaalla, koska Seattlessa nettitreffeillä korostuu vain raha

      Tilaajille
    4. 4

      James Bluntin keikka Porissa kiteyttää, kuinka vähän uudet ulkomaiset nimet kiinnostavat kotimaisilla festivaaleilla

    5. 5

      Kymmenen haavoittui veitsihyökkäyksessä Saksan Lyypekissä – epäillyllä oli isän mukaan mielenterveysongelmia

    6. 6

      Muistoesineet katosivat 5-vuotiaana kuolleen Miron haudalta – ”Silmät kyyneltyivät niin, etten ensin edes nähnyt, oliko kaikki viety”, pojan äiti kertoo

    7. 7

      Miten muiden rakkaus on sinulle uhka?

    8. 8

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    9. 9

      12-vuotiaana Kalle esitti netissä himokasta kotiäitiä – Verkossa tekaistulla identiteetillä esiintyminen on yleistä, ja sen avulla Kalle löysi itsensä

      Tilaajille
    10. 10

      New York Times: Trumpin asianajaja nauhoitti salaa keskustelun Playboy-mallin maksamisesta hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    5. 5

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    6. 6

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    7. 7

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    8. 8

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    9. 9

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    10. 10

      Näistä syistä Kalastajatorppa on ylivoimainen paikka Trumpin yöpaikaksi

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Saako vessan valoja räpsytellä vai tuleeko ne pitää päällä? Asian­tuntija kertoo, mikä on energia­tehokkain tapa käsitellä kodin valoja
    3. Venäjän näyteikkuna kehuttuna kisajärjestäjänä sulkeutuu – ennen seuraavia kisoja on selvitettävä dopingsotkut: ”Siinä on selvästi kahdet kasvot”
    4. Disney antoi potkut elokuvaohjaajalle vanhojen twiittien vuoksi – Guardians of the Galaxy -ohjaaja oli vitsaillut raiskauksilla
    5. Toimittajan lukusuositus: Tunnetaitokirjat kannustavat lapsia rohkeuteen
    6. Sammutustyöt jatkuvat Varsinais-Suomessa: Maasto kytee jopa kymmenien senttien syvyydessä, ja uusia paloja voi vielä syttyä
    7. Europeleissään hävinneet suomalaisjoukkueet palaavat sunnuntaina arkeen – käteen euroseikkailusta jäi pettymys ja 240 000 euroa kullekin
    8. Francisco Francon ruumis halutaan kaivaa ylös, mutta suunnitelma herättää vasta­rintaa – Mielen­osoittajat vastasivat aikeisiin fasistitervehdyksin
    9. Oliver Helander tähtää jo finaalipaikkaan EM-kisojen keihäsfinaalissa – sitä ennen hän ottaa ensimmäisen Suomen mestaruutensa
    10. Maastopalot jatkavat roihuamistaan Lapissa, ukkosten pelätään pahentavan tilannetta – Savu­patsaat näkyvät Nasan satelliitti­kuvissa
    11. Tunti sitten
    12. Edes Ranskan maailman­mestaruus ei nostanut Macronia epäsuosion alhosta – ehkä hänenkin olisi pitänyt turvautua jalkapallopaitaan
    13. Näytä lisää