Kesällä ilahduin, kun kotikaupunkini Espoo yllättäen ilmoitti juhlistavansa satavuotiasta Suomea perustamalla kolme suurta luonnonsuojelualuetta. Luonnonalueet toimivat virkistysmetsässä syvimpinä sopukoina, joihin eläimet väistävät päivällä virkistyviä ihmisiä ja joissa lapset pääsevät kokemaan metsäluonnon. Mikä ajattelu sitten on johtanut siihen, että Espoo on kesän hiljaisuudessa päättänyt, että Harmaakallion herkimmän alueen halki vedetään traktorilla aurattava ja valaistu ulkoiluväylä?
Espoo on sössimässä satavuotislahjansa – metsän sydämeen ei pidä vetää räikeää ulkoilureittiä
Eikö metsää kunnioittava polkureitti palvele paremmin luonnon ja elämyksiä hakevien ihmisten tarpeita?